Tänään on Peetun 20 vee synttärit. Heräsin aamulla ennen kasia ja soittelin hetimiten tällä hetkellä Brisbanessa majailevalle ex-teinille. Tuntuu niin omituiselta, että tyttö on edelleenkin siellä kaukana. Eipä sitä niin aina jatkuvasti tule ajateltua, mutta näin synttäripäivänä äiskän ikävä jo melkein 6 kuukautta reissussa viihtyneen lapsen perään on kova. No, Mintun aamulla oli Peetulla jo alkuilta ja iloinen synttärijuhlinta oli käynnissä. Eihän sillä siellä mitään hätää ole – päinvastoin – ihan mahtavaa, upeaa ja elämää rikastuttavaa aikaa. Enkä missään tapauksessa toivo, että Peetu nyt lennähtäisi takaisin koti-ikävissään. Päinvastoin. Niin loistavaa ja mahtavaa, että on tuollainen mahdollisuus elää ja kokea.

Silti olisi ihana halata näin synttäreinä (ja muulloinkin) ja toivottaa onnittelut ihan henkilökohtaisesti. Ikävä tuntuu välillä ihan fyysisenä kipuna. Ja haikealta tuntuu sekin, että reissuun lähti juuri ylioppilaaksi valmistunut nuori neito, melkein lapsi ja kotiin palaa parikymppinen aikuinen. Kypsempi, viisaampi, kokeneempi… Niin sen pitää mennäkin – vastakohta olisi vielä kauheampaa – mutta kyllä tämä lasten kasvaminen ottaa välillä lujille. Luopumisen tuskaa ja iloa samanaikaisesti…

Peetun synttäreitten ja Mintun haikeilun kunniaksi Peetun tuoreimpia reissukuvia. Australiasta tällä kertaa.

Tässä viimeisessä kuvassa Peetulla on ensimmäisen työpaikan virka-asu. Muutaman viikon tytöt marssivat pitkin aurinkoisia Melbournen katuja ja yrittivät saada ihmisiä vaihtamaan sähkö-/kaasuyhtiötä. Alunperinkin siis Peetun ajatus oli tehdä töitä Australiassa ja molemmilla on vuoden voimassa oleva Working Holiday viisumi. Muutaman viikon tytöt olivat töissä myös eko-maatilalla jossain Adeleiden lähettyvillä (äiti on hyvin perillä…) ja seuraavaksi olisi ohjelmassa baarimikon/tarjoilijan hommia kyläkapakassa noin parin tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta.

Upeaa syntymäpäivää vielä kerran ihana rakas Peetu! <3 <3 <3

Aksenttilaukkuangsti on ratkaistu! Mietin pitkään tilaisinko Cambridge Satchelin tai ehkä vieläkin mielummin Rebecca Minkoffin Mini MAC Bagin Shopbopista. Sitten kuitenkin päädyin pyörimään Tukholman Marc by Marc Jacobs putiikkiin ja lompakossa poltteli äiskältä synttärilahjaa varten saadut rahat. Ihan liian usein tuollaiset lahjaksi saadut “osta jotain kivaa itsellesi” -rahat päätyvät johonkin järkevään, asialliseen ja muka tärkeämpään. Tällä kertaa päätin, että hankin jotain kivaa ja huikentelevaista…

Sen verran olen kuitenkin järkevyyteni vanki, että melkein jalkoja heikotti, kun poistuin Marc by Marc Jacobsilta uuden neonkeltaisen laukun omistajana!

Mutta onhan tuo vaan niin hieno!! Mallin nimi on Classic Q Percy ja se on juuri täydellisen kokoinen ajattelemaani city-käyttöön. Se nielee sisäänsä tärkeimmät: lompakon, puhelimen, huulikiillon, nenäliinapaketin, Lakrisal-pötkön ja aurinkolasikotelon. Muuta ei oikeastaan tarvitsekaan?

Mustavalkoinen vuori suorastaan kehoittaa yhdistämään laukun juuri mustavalkoisiin asuihin. Toisaalta hoksasin, että laukku sopii ihan täydellisesti myös tänä sesonkina garderobiini vähän kuin varkain ujuttautuneen tummansinisen kanssa. Ja tuskin maltan odottaa, että voin matsata huikaisevan aksenttilaukun myös kesän valkoisten, pellavanvaaleiden ja army-vihreiden sävyjen kanssa!

Oikeasti tuon värin nimi on Citron, mutta luonnossa se on kyllä niin lähellä neonkeltaista kuin vain voi. Muutaman kerran olemme jo ehtineet ulkoilla yhdessä ja on suorastaan huvittavaa, miten ihmisten silmät kiinnittyvät laukkuun. Eipä kai turhaan kirkas keltainen ole luonnossakin se kaikkein varoittavin hälytysväri. Varokaa – tämä nainen voi olla myrkyllinen! Haha!

Tässä se nyt tulee – täydellisten “poskikiharoiden” saavuttamisen salaisuus! Tänään töissä yksi kollega kysyi, millä taivuttelen hiukseni, että saan ne lainehtimaan pehmeästi juuri poskipäiden kohdalta kasvoihin päin. Olin ihan, että TÄH?? Blogini lukijat ovat varmasti huomattavasti kyseistä työkaveria paremmin perillä Mintun lähestulkoon olemattomista hiustenlaittorutiineista. Olin toki imarreltu, että kampaustani (tai paremminkin “kampaustani”) kehuttiin. Oli kyllä ihan pakko käydä vessan peilistä tarkistamassa, että mistä on kysymys – vai oliko kollegan kommentti suorastaan ironinen.

Ei, en yleensä suhtaudu kehuihin epäilevästi tai vähättelevästi – päinvastoin – olen jo aikapäiviä sitten opetellut sanomaan rehellisen ilahtuneen kiitoksen, kun joku kehuu asuani, laukkuani, hiuksiani, koruani… etc. Tänään oli kuitenkin vähän eri tilanne. Let me explain. Elikkä aamulla olin laittanut kellon soimaan tavalliseen tapaan ihan hyvissä ajoin. Jostain syystä olin nukkunut viime yön aika huonosti ja ensimmäinen 10 minuutin torkku läjähti ilman miettimistä. Kissa kuitenkin heräsi sen verran, että siirtyi sängyn jalkopäästä mahani päälle kerälle kehräämään. Juu, ihan helppoa nousta sängystä ylös, kun ei muutenkaan huvita ja vielä kissa siinä lämpimänä keränä toimii ekstra-painona.

Noin 45 min (jeppp…) sen jälkeen, kun ensimmäinen herätys pärähti ilmoille, sain vihdoin itseni ylös peiton alta. Tuskin tarvitsee sanoa, että tuossa vaiheessa alkoi olla jo pikkasen kiire? Käytettävissä olevaan aikaan nähden käytin kohtuuttoman pitkän ajan peilin edessä pohtien, pitääkö hiukset pestä vai ei. Sinänsä aika hassua, sillä yksi harvoista lapsillenikin opettamista elämänohjeista on, että jos pitää kysyä “pitäisköhän hiukset pestä” silloin yleensä pitää. Noniin, oli siis ihan järkky kiire ja hiukset piti pestä, oli miten oli.

Suihku, hiustenpesu, hampaidenpesu, rasvaus, pukeutuminen, berocca, kahvinkeitto, meikkaus – ja menoks. En katsonut aikaa, moni on varmasti nopeampi. Kissakin tuli jossain välissä ruokittua etc. Mutta hiusten laittaminen jäi tasan siihen pesemiseen. En edes ehtinyt kampaa tai harjaa näyttää kuontalolleni. Siinä suurin – ja ainoa – syy siihen, miksi suhtauduin työkaverin kehuihin aavistuksen epäillen. Hiukseni olivat siis jopa omassa mittakaavassani poikkeuksellisen luonnontilassa. Ja ne kehutut laineet/kiharat kasvojen ympärillä? No ne tulee siitä, että pidän hiuksia korvan takana. Haha!

• neule, Arelalizza (saatu)
• toppi (alla), H&M
• hame, H&M
• kengät, Vagabond
• kaulakoru, Kookai (tuunattu)

Tänään vähintään puoli muotiblogosfääriä on ollut juhlimassa Aussie Blog Awardseja. Go 4 it vol. 2 -blogikin oli ehdolla peräti kahdessa kategoriassa, Aussome & Unique ja Readers’ Choice. Alunperin ajatuksenani oli tehdä pikku matka Helsinkiin ja osallistua juhlallisuuksiin, mutta sitten tuli kaikenlaista hässäkkää siihen yhteen juttuun, jota elämäksikin kutsutaan, ja oli pakko peruuttaa gaalasuunnitelmat. Ei nyt sillä, että olisin kuvitellut pokkailevani pokaaleja läjäpäin, mutta olisihan se ollut mahtava olla livenä todistamassa, kun tunnustuksia jaetaan ja tietty tavata kaikkia ihania tyyppejä. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on väkeä, jotka antoivat äänensä Aussie-kisassa tälle hengentuotteelleni. Suurkiitos siitä! Ja siitä, että haluatte käydä lukemassa juttujani ja katselemassa kuviani – se on kuitenkin kaikkia maailman palkintoja tärkeämpi asia itselleni!

Ihan oikeaan osoitteeseen tuntuivat palkinnot menneen. Erityisen iloinen olen Veeran saamasta “Naked truth” -erityispalkinnosta. You go GIRL!!

Tänä henkilökohtaisena ei-gaala-päivänä ilahdutin itseäni laittamalla päälle synttärilahjaksi saadun By Malene Birgerin huivin. Miten jokin yksi asuste voikin olla niin ihana, että tuntuu, ettei sen kanssa voi olla olemassakaan sellaisia asioita kuin bad hair day tai muuten vaan bad day? Muuten asu oli aivan basic-Minttua farkkuineen, teepaitoineen ja jakkuineen. Pikkuisen tuuletuksen aihetta on kyllä täälläkin, sillä sitkeän mutta epäortodoksisen kaalisoppakuurin lopputuloksena Acnen farkut eivät ole enää tappokireät! Ei varmaankaan näy kuvissa, mutta fiilis on loistava!

• t-paita, Primark
• jakku, H&M
• farkut, Acne
• huivi, By Malene Birger
• nilkkurit, Ril’s

Tiedättekö sen tunteen, kun laittaa uudet kengät jalkaan ja ne tuntuvat välittömästi ihanilta ja jalat näyttävät ihan eri tavalla aikaisempaa virtaviivaisemmilta ja kauniilta? Ja joka kerta, kun silmät osuvat omiin, uusissa kengissä majaileviin jalkoihin, alkaa hymyilyttää?

Juuri siltä minusta on tuntunut tänään! Virnuilin koko matkan töihin aamulla, koska kaikki vaan tuntui niin paljon tavallista upeammalta. Eikä siihen tarvittu kuin lähestulkoon spontaanihankitut tossut. Tuskin enää tarvitsee sanoakaan, mutta: uudet Karhut ovat aivan täydellisen ihanat! Fiilis on vähemmän “säädelty” kuin kunnon funktionaalisissa urheilukengissä, mutta ehdottomasti pehmoisempi kuin esmes Converseissa. Rrrrakastan ensimmäisen käyttökerran jälkeen uusia tossujani entistä palavammin!

Yhdistin Karhut hameen kanssa – niinkuin olin ajatellutkin – mutta koska kyseessä oli kuitenkin ihan normi toimistopäivä skarppasin kokonaisuutta aavistuksen valkoisen (tosin aika rennon) kauluspaidan avulla. Pikaisen peiliinvilkaisun jälkeen tuumasin, että outfit kaipaa vielä jotain särmää, joten kaivoin vanhan vetoketjulla kiinnitettävän nahkanauharannekorun koruläjäni uumenista. Korviin ripustin isot rinkulat – ihanaa, että niitä voi taas käyttää ilman välitöntä fashion suicide -efektiä!

• paita, Forever21
• hame (Peetun), Mintun ompelimosta
• tossut, Karhu Originals