Author: Minna Paakkulainen

Ennen lomareissua intouduin puunaamaan kroppaa ja nassua kesäkuntoon. Normaalisti arkisin en muka  ehdi itseäni hemmottelemaan, mikä on kyllä ihan idioottimainen ajatus. Jo pienellä itselle omistetusta hetkestä saa valtavan hyvän olon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hemmottelukosmetiikan: Nivean ihanat kasvonaamiot ja Kicksin fantastisen vartalonkuorinta-aineen olen saanut blogin kautta testattavaksi. Nivean naamioita olen kyllä käyttänyt muutenkin. Tuollainen kerta-annoskoko on niin kätevä – etenkin tällaiselle satunnaiselle naamion käyttäjälle. Eipähän jää kalliit purkit kuivettumaan ja pieni pussi on kätevä ottaa mukaan reissuun, tyttöjen saunailtaan jne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saimme Nivealta testiin kaksi eri versiota. Itse olen käyttänyt ainoastaan tuota Q10-ryppyjä siloittavaa naamiota – ja tykkään siitä oikein kovasti. Karkki ja Peetu on testannut kosteuttavaa pure&natural -naamiota ja molemmat kuivaihoist neitokaiset ovat kehuneet ihon ihanaa tuntua ja kevyttä fiilistä, minkä siitä saa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kicksin Body Scrub on uusin lempparini ehdottomasti! Varsin karkeajyväinen sokerikuorinta tuntuu taivaallisen ihanalta koko kropassa. Käsittelyn jälkeen iho on kuulas, pehmeä ja kimmoisa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sucar Scrubista jää myös hyvä mieli, sillä se sisältää Fairtrade-ainesosia siinä määrin, että tuote on oikeutettu käyttämään virallista reilun kaupan -logoa.

Pikku vinkki kaikille sinkuille tai niille, joilta muuten puuttuu selän kuorinnassa tarvittavat apukädet: varrellisen harjan avulla homma onnistuu varsin mutkattomasti!

Reissuun lähteminen on ihanaa, mutta pakkaaminen on ihan nightmare. Kaksi yötä pidemmillä reissuilla en edes yritä selvitä vain käsimatkatavaroilla, vaikka kokemuksesta tiedän, että se on mahdollista (terveisin nimimerkki: “kolmen ja puolen viikon inter-rail pelkän Kånkenin ja käsilaukun kanssa…). Lomareissu Tampereelle ei ehkä kuullosta kovinkaan kummoiselta pukeutumishaasteelta, mutta totuus on, että on huomattavasti helpompi valita vaatteita matkakohteeseen, jossa tietää, että lämpötila pysyttelee +20 lämpimämmällä puolella.

Juttelin Tinnin kanssa vain pari päivää ennen reissuani ja ohje oli: älä unohda lämpimiä vaatteita. Säätiedotusten mukaan Tampereen seudulle, jossa tulen pääosan lomamatkaani viettämään, on kuitenkin luvattu ihan kivaa, vaihtelevaisen puoliaurinkoista ja suht lämmintä keliä. Nice.

Ohjelmassa on kaupunkiriekkumista, mökkihengailua, tyttistapaamista, grillaustupareita ja yleistä olemista sekä Tampereella että Saarikylissä (joka on jo noin about lukioajoista asti ollut yksi tämän niin rakkaan extended familyni kiintopisteitä).

Päätin lähestyä sekä epävakaista keliä että sekalaista reissuohjelmaani mahdollisimman hyvin ja erilaisiin komboihin sulautuvien palapelipalojen muodostaman matkapuvusto rungon kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perusvärit luonnonvalkoinen, perus nahkaruskea, farkunsininen ja aksenttina voimakasta korallinpunaista.

  • neule, Acne
  • t-paita, Marni for H&M (just looove this t-shirt!!)
  • korallit farkut, Filippa K
  • pellavahame, Part Two
  • sandaalit, Moheda

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puolipaniikissa yritin keksiä asioita, jotka matsaa edellisten kanssa värisävyjen, materiaalin ja tyylin suhteen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että onnistuin ihan ookoo. Kivoja asuyhdistelmiä tämän kuvan ja edellisessä kuvassa esiteltyjen vaatteiden kanssa löytyy onneksi aika paljon.

  • vajaamittaiset farkut, H&M
  • koralli neule, Filippa K
  • luonnonvalkoinen neule, Acne
  • t-paita, Acne
  • sandaalit, Moheda
  • cross-over-bag, Filippa K

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole menettänyt toivoani! Uskon, että loma-ajalle osuu myös ihania lötköjä rantsupäiviä. Palapelipuvustoajatuksella nämä toimivat parhaiten keskenään, mutta ehdotomasti esmes farkkushortsit voisivat toimia myös city-kelpoisemman yläosan kanssa ja hippiprinsessan rantsumekkokin muuttuu ihan toisen näköiseksi Acnen neulepaidan kanssa.

  • farkkushortsit, Filippa K
  • bikinit, H&M (molemmat – ja on niille alaosat myös!)
  • toppi, Monki
  • sifonkipaita, Next
  • neulepaita, H&M
  • mekko, Peetun reissutuliainen
  • lipsut, Havaianas

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikkuisen juhlavampiin reissutilaisuuksiin varasin pääosin mustavalkoista systeemiä. Tosin ajatuksena on, että mm. edellisen kuvan sifonkipaita toimisi ihan mainiosti myös valkoisten vähän juhlavampien shortsien kanssa tai toisaalta musta pitsitoppi sopii yhdisteltäväksi myös ainakin farkkujen ja farkkushortsien kanssa.

  • hihaton kauluspaita, Filippa K
  • valkoiset shortsit, H&M
  • hame, Mintun ompelimosta
  • pitsitopi, Zara

 

 

Rentoa, laskeutuvaa, boho-eleganttia ja helposti yhdisteltävää – sitähän taisin ennustaa ja toivoa Isabel Marantin H&M-malliston olevan. Bongasin netistä kuvan, jossa suunnittelija itse poseeraa yhdessä yhteistyömalliston outfitissä ja täytyy kyllä sanoa, että tämän perusteella taidan tiukentaa aika oleellisesti marant-shoppailubudjetin kartuttamiseen tarkoitettuja säästötoimia. Juuri tismalleen tuollaisia siistejä mutta rentoja, boheemeja mutta tyyylikkäitä vetimiä edelleenkin aika vajavainen työvaategarderobini suorastaan vaatii täydennyksekseen!

isabelmarant_hm_firstlook_02

Kuva on lähdetietojen perusteella alunperin H&M:n itsensä twitterin kautta julkistama, joten sikäli tämän postaaminen pitäisi olla ookoo. Jutun ja kuvan bongasin täältä.

Tänä keväänä perinteinen rantakunnon metsästys on tuntunut jääneen monilla vähemmälle. Tuon klassisen kevätaktiviteetin on jättänyt varjoonsa selkeästi hurtimmalta kuullostavat erityppiset kuntoremontti-projektit. Ainakin mikäli facebookin (ja nykyisin myös hör-och-häpna Instagramin) antamaan uutisvirtaan on luottaminen. Toivottavasti kaikki muutkin, joiden kuntoremontti ei ehtinyt tuottamaan upeaa hikisuolaista six-packia biitsillä esiteltäväksi, bongasivat fb:ssä ahkerasti kiertäneen “How to get a bikini body” -ohjeistuksen. Niille, jotka sen onnistuivat missaamaan, tulee ohjeet tässä vielä kertaalleen kokonaisuudessaan:

How to get a bikini body?

1. Have a body

2. Put on a bikini

Jos sitten haluaa vielä maksimoida rantsutyylinä, suosittelen mm. seuraavia asioita: tuulessa kuivuneita sotkuisia hiuksia, mukavasti hikiselläkin nenällä istuvia aurinkolaseja, iisiä hippiprinsessamekkoa, kantovälineeksi hiekkaa sietävää kangaskassia, kauniit rusketusraidat jättäviä lipsuja ja aurinkosuojan sisältävää huulikiiltoa. Lisätarvikkeiksi suosittelen nautinnollisella aaltopituudella olevaa ihanaa seuraa, retkivoileipiä, yllättäen järven keskeltä löytyviä huilauskiviä ja Peetun tekemiä soittolistoja.

Sanoinko jo, että rakastan olla lomalla, rakastan auringonpaistetta, rakastan hengailla Karkin ja Peetun kanssa ja rakastan sitä, että edes välillä, edes hetken, kaikki tuntuu aika yksinkertaiselta. Bara det.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • mekko, Peetun maailmanympärysreissun saalista
  • aurinkolasit, Polaroid
  • lipsut, Havaianas (saatu Aussielta vuosi-pari sitten)
  • kangaskassi, Tukholman muotiviikoilta saatu, ei mitään hajua, minä vuonna… 🙂

 

Tiedättekö mitä!? Minttu on nyt kesälomalla! Ha!

Elohopea on kivunnut koko viikonlopun reippaasti yli 25 asteen hellerajan. Me ollaan makoiltu auringossa, uitu (hämmentävän lämpimässä) järvessä, syöty aamiaista kolme tuntia viikonlopun lehteä lukien ja maailman tärkeimmistä asioista jutellen, hengattu kortteliravintolan terassilla margaritoja litkien ja  mietitty onko laituriin kiinnitetty pittoreski pikkulaiva markkinointijuttu vai oikeasti jonkun (oli oikeasti jonkun, ihanasti sekalaisen boheemi-hippi porukka nosti ankkurin auringon laskettua), hankittu oma pieni pallogrilli ja pidetty huikeat rillauspirskeet omalla partsilla. Ollaan myös nautittu siitä, että koko naapurusto tuntuu karanneen jonnekin. Ihanan rauhallista ja hiljaista kotikulmilla.

Ollaan myös naatiskeltu aivan häpeämättömästi mitään tekemättömyydestä. Vaikka onhan se oikeastaan vähän säälittävää, että sitä saa paremmatkin paha-tyttö-kicksit siitä, että lykkää pesutupavuoron maanantai-aamulle, vaikka oikeastaan olisi pitänyt pyykätä jo viikonloppuna. Haha! No, toisaalta aika mukavaa, että ei tarvitse esmes ryöstää pankkia tunteakseen itsensä pahikseksi.

Ehostusrutiinit siirtyivät myöskin lomamodeen välittömästi. Sipaus aurinkopuuteria, huulikiilto ja aurinkolasit  ovat enemmän kuin tarpeeksi, etenkin, kun meikkiin yhdistetään hölmö olen-vapaalla-ja-nautin-kesästä -hymy.

Tänään reipastuttiin grillailuhommien jälkeen sen verran, että vedettiin kesävärit kynsiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu toi Australiasta sikäläisen halpiskynsilakan, jonka intensiivinen puhdas vihreä sävy suorastaan säteilee kesä-energiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan tuota samaa ei täältä varmaankaan löydy, mutta monilla merkeillä on nyt just tosi kivoja vihreän sävyjä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu veti vihreän kynsilakan päälle niinikään Australiasta tuotua hopeista diskopallohilelakkaa. Aika uskomatonta, miten sama sävy näyttää ihan totaalisen erilaiselta glitteripäällyksen kanssa ja ilman.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Varpaiden kynsiin Peetu laittoi vanhaa suosikkia Essien Bermuda Shorts -pinkkiä.

Mutta oijoi, nyt täytyy kyllä varmaan vähän levätä ja ottaa jotain huikopalaa, kun on ollut niin kovin ahkera ja saanut oikein kynnet lakattua! On tää lomailu vaan aikas nastaa!

Old stuff