Nyt vihdoinkin sain eetteriin toivereseptin: Peetun ihana kukkakaalilasagne – olkaa hyvä!
Kuulemma Suomessa (maailmassa?) on juurikin meneillään “lihaton lokakuu”. Siihen tämä resepti istahtaa paremmin kuin loistavasti. Peetun lasagnen juju on raastettuun kukkakaaliin perustuva tomaattikastike. Täytteen rakenne on niin lähellä jauhelihakastiketta, että luulisi vain paatuneimpien halpisjauhelihan rasvan makuun tottuneiden syöjien jäävän kaipaamaan sitä itseään. Suosittelen siis myös lihansyöjiä testaamaan ennakkoluulottomasti reseptiä!
PEETUN KUKKAKAALILASAGNE
Lasagnea varten tarvitaan noin litraan / puoleentoista maitoa tehty valkokastike (Bechamel-kastike). Peetu tekee kastikkeen klassisesti sanottuna päästään, mutta kuulemma hyvää tulee, kun maito kuumennetaan lähes kiehuvaksi, toisessa kattilassa sulatetaan reiluhko nökäre voita, johon sekoitetaan desin verran vehnäjauhoja. Sitten nämä kaksi sekoitetaan, maustetaan suolalla ja annetaan sakeutua. Sekaan voi halutessaan (ja jos kaapista sattuu löytymään) vähän raastettua muskottipähkinää.
Valkokastikevaiheen vaikeus on se, että homma kärähtää pohjaan tosi helposti. Peetu, joka muuten suhtautuu ruuanlaittoon nonchalantilla tyyneydellä, tekee kastikkeen teflon-pohjaisessa kattilassa koko ajan muovivispilällä sekoittaen.
Vegaanisen version kastikkeesta saa vaihtamalla voin margariiniksi ja maidon soijamaidoksi.
Kukkakaalilasagnekastike – ainekset
1 isohko kukkakaali
1 kesäkurpitsa
2 sipulia (ei kuvassa, joku unohti ostaa… :P)
2 – 3 valkosipulin kynttä
2 purkkia hyvää tomaattimurskaa (tai sama määrä itsetehtyä, jos haluaa hifistellä…)
lasagnelevyjä
juustoraastetta (Peetu käyttää yleensä Goudaa, varmaan jotain vegaanivaihtoehtoakin löytyy?) kaksi isoa kourallista (kirjoita nyt tuollaisen kokin kanssa reseptiä ylös…)
Valmistus
Raasta kukkakaali semi-hienoksi raasteeksi. Peetulla on tuollainen uusi hieno lelu (Bosch), jolla homma hoituu tosi kätevästi. Voisin kuvitella, että raastinraudan kaikkein krouvimmalla osalla saa ihan yhtä kivaa jälkeä aikaiseksi. Tärkeää on, että kukkakaali ei mene liian hienoksi, koska silloin kastikkeesta tulee liian “sileää”.
Kun kukkakaali on raastettu, toimitaan about kuin minkä tahansa bolognese-kastikkeen kanssa. Kukkakaalia paistellaan aikansa voissa (vegaanit margariinissa), lisätään sekaan lohkottu kesäkurpitsa ja annetaan muhia lisää. (Oikeastaan ihan ekana olisi tietty pitänyt pilkkoa ne kaksi sipulia ja kuullottaa niitä voissa/margariinissa, mutta kun Peetu unohti ostaa sipuleita… Hyvää tuli siitä huolimatta!)
Kastiketta voi toki maustaa mielensä mukaan, mutta me, yksinkertaisen hyvien makujen ystävät, tyydymme suolaan ja vastarouhittuun mustapippuriin.
Kun kesäkurpitsatkin alkavat osoittaa pieniä pehmentymisen merkkejä, lisätään joukkoon kaksi purkkia hyvää tomaattimurskaa. Annetaan muhia hetken lisää – eikä haittaa, jos pitää odotella pidempäänkin. Terv. nimim. “Kokki lähetti ostamaan lisää lasagne-levyjä”.
Lasagnepalapelin osaset kootaan uunivuokaan siten, että ensiksi laitetaan kerros tomaattikastiketta, seuraavaksi kerros lasagnelevyjä, sitten kerros valkokastiketta ja “kourallinen” juustoraastetta. Tämä toistetaan vielä kerran – eli päällimmäiseksi tulee se toinen kourallinen juustoraastetta.
Lasagne saa olla uunissa noin puoli tuntia noin 200 asteessa. Kokemuksesta tiedän, että olisi tosi mahtavaa, jos juuri uunista ulos otettu herkku saisi vetäytyä vaikkapa vain 15 minuuttia ennenkuin nälkäiset syöjät käyvät kimppuun. Maku on ihan yhtä hyvä alusta asti, mutta koostumus paranee, kun kosteus ehtii vähän tasaantua.
Arvatkaapa jaksettiinko odottaa… Haha!
Heti sen jälkeen, kun lasagne tulee uunista, se on helposti liian vetkua eikä siitä saa perineisiä kauniita neliöpalasia lautaselle. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kuvan “lasagnekeitto” tiivistyi niinkin mallikkaasti, että kollegat kilvan ihastelivat seuraavana päivänä lounaslaatikkoni herkullisen näköistä sisältöä!
Sitä kyllä pikkuisen ihmettelen, että jokaikinen kerta, kun syön “kasvisruokaa” töissä lounaalla (eli meille ihan normaalia ruokaa), joku onnistuu sitä ihmettelemään ja pohtimaan, että ollaanko kasvissyöjiä vai ei. Vastaus on, että ei, emme ole vakaumuksellisia kasvissyöjiä, mutta varsinaisesti lihaa syömme äärimmäisen harvoin. Siksi koen aika vieraana ajatuksen esim. nyt meneillään olevasta “lihattomasta lokakuusta” – tai siis en edes ymmärrä, millä tavoin se voisi olla mikään haaste tai vaikeus jollekulle, joka on sen verran hengissä, että tietää, että moinen teemakuukausi on meneillään.
Kasvisruokahan on yksinkertaisesti hyvää ja kutsunkin sitä mielelläni vain “ruuaksi” en “kasvisruuaksi”…
