Useimmiten esittelen omia arkisia toimistoasujani ja Peetun viikonloppuisia (tai muuten vaan) ulosmenoasuja. Nyt, kun Peetukin on ihan oikeissa vakituisissa sisätöissä, ajattelin, että on ihan kiinnostavaa tsekata myös nuorison office-tyyliä.

Peetun työhön ei kuulu asiakaskontaktit face-to-face, toimiston keski-ikä on aika alhainen ja yleinen tyyli varsin rento. Eli mitään hurjaa dress codea ei neidon uusissa töissä ole. (Tähän pitää ihan nyt sanoa (leuhkia… haha), että Peetulle tarjottiin kahta eri työpaikkaa reilun viikon työnhaun jälkeen ja yksi syistä, miksi hän päätyi nykyiseen paikkaa on se, että siellä oli kivempi tunnelma. Sinne toiseen paikkaan olisi tainnut pitää hankkia oikein jakkupuku.) Kuitenkin töihin pukeutuminen on aina vähän eri juttu.

Tämänpäiväisen toimistoasun perustana on vanha rakas, monessa menotilanteessakin palvellut farkkuhame, tummansininen ovesize neule ja Peetun iskän peruja oleva vanha hieno kauluspaita.

• neulepaita, Sand
• farkkuhame, Monki
• kauluspaita, YSL
• kengät, DinSko
• sormukset, Balilta (ruusu) ja itse tehty (sileä)
• rannekoru, Oxxo (ohuempi ja leveämpi muodostavat yhden korun)

Nyt ei saa tulla sanomaan, etteikö teitä olisi varoitettu! Tänään sarjassamme ensimmäinen ziljoonasta tulevasta Dr. Martens -asusta. Haha!

Ensimmäisen varsinaisen Dr. Martens -päivän huomioita:

• Kyllä pitää paikkansa, että kengät vaativat sisäänajoa, ennenkuin muokaantuvat jalkaan ja ovat oikeasti mukavat. Lounastunnilla oli pakko käydä hakemassa apteekista Compeedit molempiin kantapäihin. Kuitenkin täytyy sanoa, että mitenkään sellaiset purskahdan-justiinsa-itkuun-koska-jalkoihin-sattuu-niin-kamalasti -pahat nuo ei missään tapauksessa ole. Sellaisiakin on nimittäin koettu.
• Erinomaisesti istahtaa maihinnousukengät naisellisen (olematonta) vyötäröä korostavan jakun kanssa toimistollekin.
• Askellus saa kummasti uskottavaa jämäkkyyttä, kun alla on kunnon jalkineet. Ihana lompsia menemään ilman, että tarvitsee pelätä koron lipeävän kaduilla lojuvien niljakkaiden (mutta kauniiden!) lehtien takia.
• Maihinnousukenkien laittaminen jalkaan aamukiireessä vie aavistuksen pidempään kuin ballerinojen. Lisättävä siis + 30 sec. aamutoimiin.

Lisäksi ihmettelin, että mikä tässä ostopäätöksessä nyt sitten oli muka niin vaikeaa. Dr. Martensit tuntuvat hyvin luonnikkaalta ja positiivisella tavalla siltä kuin ne olisivat kuuluneet aina garderobiini. Kuitenkin siis niin, että se uusien kenkien aiheuttama onnellisuus, joka saa hymyilemään joka kerta, kun sattuu vilkaisemaan jalkojaan, ei himmentynyt piiruakaan!

• jakku, H&M
• farkut, Acne
• kengät, Dr. Martens

Kohta alkaa olla taas aika käydä fiksaamassa luonnonharmaa tyvikasvu kuntoon kampaajalla. Viimeaikaisia asukuvia katsellessani tajusin, että hiuksistoni on aivan varkain muuttunut vähän turhankin blondiksi. Siis olen mielelläni vaalea, tunnen oloni kotoisaksi siinä, mutta ihan barbie-blondi ei mielestäni ole omassa päässäni kovin sofistikoituneen näköinen.

Tässä on tilanne tänään. Toisaalta tuo on ihan kiva sävy, mutta nyt mietityttää, että pitäisköhän yrittää tummentua ainakin vähäsen?

Varsinaisesti ei tosiaan ole ollut tarkoitus muuttua ihan näin vaaleaksi, mutta kaikki raitoja tai muunlaista vaalennusta kokeilleet tietävät, että vaikka alunperin vaalennusaste olisi ollut vain asteen tai kaksi, aurinko tehostaa lopputulosta aika kiitettävästi. Eli alunperin en ole juurikaan vaalentanut hiuksiani, mutta aurinko on toiminut varsinaisena tehoblondeeraajana.

Tilanne maaliskuussa 2012 – eli noin puolitoista vuotta sitten. Vaalea kylläkin, mutta enemmän tuollainen lämpimän pyökin värinen tukka olisi ehkä aavistuksen aikuisempi kuin tämä nykyinen.

Mutta sitten toisaalta tykkään kyllä tästä ihan vaaleastakin…

Sen verran paljon on tullut myös leikittyä eri hiusväreillä, että pelkään järkkyä lopputulosta, jos tuota nyt kovasti alkaa tuosta tummentelemaan… Ehkä kampaajan käsittelyssä ei tulisi kivaa metsänvihreää sävyä (piti olla tuhkainen keskivaalea), mutta ihan turvallista puuhaa vaaleasta tummempaan siirtyminen ei kuitenkaan ole.

Ja mitään ihan ruskeaa tai tummaa en kyllä missään tapauksessa juuri nyt halua!

Nyt NE on vihdoinkin minun!!

En edes muista, miten monta vuotta olen jankuttanut haluavani klassiset mustat Dr. Martensit. Jossain vaiheessa alkoi itsestänikin tuntua, että puhun vaan, enkä ikinä saa hankintaa tehtyä. Kieltämättä hiukan on jänskittänyt, että onko nuo liian rokut tyyliini, että näytän hassulta mammalta ärtsyissä nuorisokengissä…

Eilen oli palkkapäivä ja marssin suorin tein työpäivän jälkeen kenkäostoksille. Tuntuu melkein epätodelliselta, että kaiken sen jahkaamisen ja haaveilun jälkeen maihinnousukengät tosiaan ovat minun!

Hiukan koviltahan nuo näin alkuunsa vaikuttavat, mutta sehän kuuluu näiden kanssa ihan asiaan. Pikkuisen olen jo ehtinyt testailla kenkiä erilaisten asujen kanssa ja aivan loistavasti ne istahtavat eri tyyleihin. En voisi olla tyytyväisempi!

Tykkään hurjasti nahan himmeästi hohtavasta pinnasta, keltaisista tikkauksista, vaaleasta kumipohjasta ja konstailettomasta, vähän äijämäisestä tyylistä. Myös se, että kengät on selkeästi tehty kestämään vuosikausien käyttöä, ilahduttaa suuresti. Juuri tällaisia hankintoja haluan tehdä silloin, kun jotain ostan.

Sen verran olen nyt näihin rakstunut, että varmaan seuraavat ziljoona päivän asua tulee Dr. Martensien kanssa!

Jotenkin aika uskomatonta, että Filippa K viettää jo 20-vuotissynttäreitä! Kyllähän sen tajuan, että siitä hetkestä, kun kaikilla piti olla superjoustavat pillifarkut, joissa oli matala vyötärö ja kaksi kuparinappia, on enemmän kuin ne kuuluisat ziljoona vuotta. Siis juuri ne legendaariset housut, jotka määrittelivät yhden täkäläisen ysärin tavoitelluimmista identiteeteistä – kai vähintään jokatoinen meistä halusi tuolloin olla se “Filippa K -tjej”.

No, sittemmin Filippa K muokkaantui vielä enemmän yksinkertaista selkeyttä, hyviä materiaaleja ja ajattomia leikkauksia arvostavan urbaanin naisen vaatehtimoksi. Vaikka ihan alunperin tuntui, että kaavanpiirtäjän mallina on ollut se about kaksimetrinen kapealanteinen ruotsalaiskaunotar, jonka kroppa aikuisenakin muistuttaa enemmän pitkänhuiskeaa teinipoikaa kuin ihan oikeaa naista, kasvoi Filippa K:sta aika pian yritys, jonka liikevaihto- ja vientiluvut kilpailivat vanhojen talouden tukipilarien, autoteollisuuden ja mitänäitänyton kanssa.

Niin että ei voi muuta kuin kunnioittaa saavutusta – 20 vuotta mukana yhdellä maailman tuulisimmista bisnes-alueista. Respect!

Juhlaväki oli aikas naisvoittoista! Hetken luulin jo bonganneeni yhden miehenkin, mutta sitten kävi ilmi, että hän oli kuvaamassa tapahtumaa jotain julkaisua varten.

Kenkäaiheesta tulee lisää juttua vielä tänä viikonloppuna, mutta täytyy sanoa, että nuo matalankorkeat nilkkurit kuiskivat kyllä aika kiitettävän vahvasti nimeäni synttäri-iltana…

Eilisen asu tulikin jo postattua, mutta tässä vielä ihan in action. Niin lämmintä on ollut, että siirryin takaisin Acnen nahkarotsiin. Kevyempikin villakangastakki on ollut liikaa, kun päivälämpötilat huitelee melkein 15 asteessa.

Klassikkolaukun uudet värit.

Ai että olen tyytyväinen, että ymmärsin ostaa tuon samaisen pikkulaukun mustana mokkanahkaisena versiona NK:n joulualesta -40% alennuksella joskus aika hurjan monta vuotta sitten. Tykkään laukusta edelleen tosi kovasti ja malli on edelleen niin klassinen kuin vaan voi toivoa!

Klassikoista puheen ollen. 20-vuotissynttäreitten kunniaksi Filippa K on tuonut takaisin tuotantoon muutamia ikonisia malleja brandin alkutaipaleelta. Ne kuuluisat Filippa K -tjej -farkut (tai farkut ja farkut… enemmän ne kyllä muistuttaa legginsejä kuin farkkuja, mutta mikäs minä olen tässä asiaa määrittelemään..) ovat luonnollisesti mukana ja tosiaan muutamat muut mallit myös. Koko Limited Edition -mallisto löytyy täältä.

Taisin jo eilen mainitakin, mutta ihan vinkkinä kaikille, joilla on instagram tili: kantsii tagata kaikki Filippa K -aiheiset kuvat tagilla: #fk20yrs – paras kuva voittaa juurikin ne kuuluisat Filippa K:n ysärifarkut!

Synttärihulinoitten keskellä ehdin toki tutkia ajankohtaista tarjontaa ja vähän käydä sovittelemassakin. Karkille tiedoksi, että sitä fantastista kashmir-hupparia on edelleen saatavilla. Tosin voipi olla, että nykyään, kun neito kuitenkin asustelee omillaan eikä enää ole kaikkia viikonloppuja töissä, kashmir-paitojen akuutti tarve on saattanut hivenen vähentyä.

Toinen huomio liittyy Filippa K -perustytön mittasuhteisiin ja etenkin alaosien kaavoitukseen. Kuvan nahkahousut (taivaallisen ihanaa, pehmeää, joustavaa ja kauniin himmeästi hohtavaksi parkittua lampaannahkaa) olivat aivan upeat muuten, mutta kuten kuvasta ehkä näkyykin, puntti on noin puoli metriä liian pitkä. Lisäksi se koko, joka muuten tuntui hyvältä, oli vyötäröltä melkein parikymmentä senttiä liian iso. Enkä minä edes ole mitenkään erityisen kurvikas…