Author: Minna Paakkulainen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen jo jonkin aikaa suunnitellut lomamatkaa Pohjois-Italiaan, tarkemmin sanottuna jonnekin Milanon tietämille. Tykkään oikein kovasti Italiasta matkakohteena, olen turisteillut siellä selkeästi useammin kuin missään muussa maassa. (Näitä nykyisen ja entisen kotimaani välisiä matkoja, vaikka lomille osuisivatkin, en oikein osaa laskea ulkomaanmatkoiksi). Tällä kertaa Italianmatkakuume johtuu kuitenkin ihan muusta kuin maan rikkaasta kulttuurista, ihanista kulinaarisista elämyksistä, kiehtovasta luonnosta tai hauskoista kohtaamisista ihmisten kanssa. Haluan matkustaa Italiaan, koska haluan Milanon ulkopuolella sijaitsevaan Prada-outlettiin laukkuostoksille!
No, matkakuumetta voi lieventää esimerkiksi viettämällä yhden harmaan lauantain pyörimällä Tukholman ulkopuolella sijaitsevassa outlet-paratiisissa. Stockholm Quality Outlet oli aikoinaan, kaupungin pohjoispuolella asustellessamme, ihan vakishoppailupaikka. Monipuolinen tarjonta sporttimuodista fashion merkkeihin ja kodin sisustuksesta farkku- ja kenkäkauppoihin sekä hyvät hinnat olivat vähintäänkin riittävät syyt lähteä penkomaan tankoja. Nykyisin outletissa tulee vierailtua huomattavasti harvemmin. Keskustan tuntumassa asuvalle matka esikaupunkialueelle on tuntunut pitkältä, mutta lauantainen reissu todisti, että eihän siihen kauaa mene edes julkisilla liikennevälineillä.
Stockholm Quality Outlet 2
Lauantaisen retken päämissio oli hankkia Karkille opiskeluedustukseen ja työnhakuun sopiva jakkupuku. Tukholman yliopiston lakiopiskelijat pukeutuvat neulepaitoihin ja farkkuihin – niinkuin kai opiskelijat kaikilla muillakin alueilla – mutta työtyyppisissä tilaisuuksissa asun pitäisi olla astetta skarpimpi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihan pelkkää jakkupuvun metsästystä shoppailukierros ei kuitenkaan ollut. Kaikista lemppariputiikeista piti tietty tarkistaa heidän extra-alet. Outlet-hinnat ovat yleensä noin 50 % alkuperäisestä kaupan hinnasta. Eli ihan hyvä ale, jos löytää jotain, mitä oikeasti tarvitsee ja mitä on tullut hakemaan. Heräteostoslöytöjä voi tehdä erilaisista kampanjoista, näytekappaletangoista ja muista supertarjouksista, joita melkein kaikilla outlet-myymälöillä on.
Stockholm Quality Outlet 4
Outletissa menee helposti koko päivä – eikä siltikään ehdi kiertää kuin ne omat lempparit. Lauantaina oltiin Karkin kanssa tosi tsemppimielellä liikkeellä ja kolkuteltiin putiikkien ovia vain hetki avaamisen jälkeen. Suosittelen samaa strategiaa muillekin, sillä puolilta päivin iskee jo pieni ryysis.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jakkupukumekka Boss ja toiveikas Karkki.
Stockholm Quality Outlet 6
Vagabondin liikkeessä on yleensä edellinen sesonki puoleen hintaan suositushinnasta ja vanhempia malleja saa ihan reilulla alella. Valikoimaa ja kokoja riittää…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hope ja kaunis liukuvärjätty palmikkoneule miesten mallistosta. Hetken jo mietin, että ostan tuon neulekaunokaisen ja alan etsiä siihen sopivaa poikaystävää. En sit kuitenkaan… Haha!
Stockholm Quality Outlet 8
Hopen kenkähylly ja viime kevään kevätmallistoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Karkki löysi Hopelta aivan upean, tismalleen silmiensä värisen harmaanvihreän kevyttikkitakin. Tyytyväinen tyttö halusi uuden takin heti käyttöön. Mikäs siinä. 🙂
Stockholm Quality Outlet 10
Itse olin mennä aivan pähkinöiksi Acnen outletissa. Miten voi olla, että heillä oli yksi ainokainen turkoosinsininen mokka-biker juuri minun kokoani!? Muutenkin varsinkin kaikki ihanat kevätpastellit kuiskuttelivat nimeäni lähes vastustamattomalla tavalla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Acne-outletin kenkähyllylle täytyy palata vielä… Yllättävän paljon valikoimaa ja hyvin kokoja tarjolla. Hinnat about puolet alkuperäisistä myyntihinnoista.
Stockholm Quality Outlet 12
Karkki osti yhdet.
Stockholm Quality Outlet 13
Melkein kotiutin tämän Acnen kivan kellohameen. Joku nynnyys sitten iski kuitenkin ja tuumasin, että hienoudestaan huolimatta helma vie ehkä vähän turhankin paljon tilaa.
Stockholm Quality Outlet 14
Lisää Acnea… Erilaisia versioita prätkärotsista ja muista Acnen upeista nahkatakeista oli vaikka miten paljon. Tosin nahkatakkeja oli yleensä vain yksi per malli – eli koko oli joko sopiva tai sitten ei.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Onnellinen vaaleanpunaisen paperikassin kantaja.
Stockholm Quality Outlet 16
Alueella on tosiaan siis varsin paljon putiikkeja ja yleensä löytö-faktori on melkoisen korkea. Kantsii tsekata kaikki myymälät täältä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mitään huikaisevia kulinaarisia elämyksiä ei ostoreissulta kannata odottaa. Itse outlet-alueella on Pizza Hut, makkarakioski ja Waynes Coffee. Kerran joskus sata vuotta sitten taidettiin käydä Pizza Hutissa shoppailulounaalla, nykyään ollaan yhtä mieltä siitä, että Waynes Coffeen hinta/laatu/tarjonta/nopeus/helppous antaa parhaimman lisäarvon.
Stockholm Quality Outlet 18
Le Creusetin myymälä on aika uusi tulokas alueella. Melkein pitää sanoa, että onneksi Peetu ei ollut mukana… Muuten oltaisiin varmasti päädytty kantamaan valurautapannuja kotiin selkä vääränä. Haha!
En nyt väitä, että tuo Tukholman outlet olisi ihan yksinään matkan arvoinen (niinkuin en nyt varmasti ihan oikeasti menisi Milanoon vain Prada-outletin vuoksi!). Jos nyt kuitenkin on tänne tulossa ja edulliset shoppailut kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti pistäytymistä Stockholm Quality Outletissa.
Julkisilla paikalle pääsee kätevästi noin puolessa tunnissa keskustasta. Ensin paikallisjunalla Barkarby-nimiselle asemalle ja sitten sieltä 567-numeron bussilla. Bussi lähtee heti paikallisjuna-aseman uloskäynnin ulkopuolelta ja outlet sijaitsee bussin päätepysäkillä. Eksymisvaara on toisin sanoen lähes olematon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aina ulkomailla ollessani toivon, että tuntisin jonkun paikallisen foodien, jolta voisi kysellä ravintolavinkkejä. Etenkin vähän suuremmista kaupungeista löytyy aina niitä uskomattomia helmiä, joissa ruuan, palvelun, tunnelman ja hintojen taso on uskomattomalla tavalla kohdallaan. Valitettavasti visiitillä oleva, turisti, osuu äärimmäisen harvoin sattumalta kyseisiin huippupaikkoihin. Yhteistä niille on konstailematon kunnianhimo, rakkaus ruokaan, asiakkaiden kunnioitus ja kiva fiilis. Yhteistä on myös matalan profiilin ilme ilman neon-valoja tai turistikartan reunasta löytyviä mainoksia.
Kerron teille nyt paikallisen vinkin: tuollainen huippuravintola Tukholmassa juuri nyt on Nytorget 6.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Käytiin Karkin ja Peetun kanssa viikko sitten juhlistamassa Mintun synttäreitä tuolla. Peetu oli jo testannut Nytorget 6 -menuta kavereittensa kanssa muutamaa viikkoa aikaisemmin ja hyväksi todennut.
Ihastuin heti ensimmäisenä paikan lämpimään tunnelmaan. Nytorget 6 on vähemmän posh ja enemmän ravintolamainen kuin naapurissa sijaitseva Urban Deli, joka sekin toki on edelleenkin ihan suosikkilistalla. Väkeä oli lähes tungokseksi asti, mutta mitään stressaavaa kaaoksen tunnetta ei ollut. Henkilökunta oli erittäin hyvin tehtäviensä tasalla, eikä meidän Karkin kanssa tarvinnut tungeksia lainkaan saadaksemme odotteluviinilasilliset kouraamme.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Karkki Instagrammaa kivassa ruukussa tulleita savustettuja manteleita ja meidän viinilasillisia.
Nytorget 6 5
Aidosti ystävälliseltä tuntuva henkilökunta on kyllä sellainen etu ravintolalle, että sitä on mahdotonta mitata rahassa. Asiakaspalvelijoiden soisi laajemminkin tajuavan, että asiakas ei ole tyhmä, feikkihymy ei fuulaa ketään. Nytorget 6 -ravintolassa tuli sellainen olo, kuin olisi oikeasti ollut vieraana – siis erittäin positiivisella tavalla.
En ole ihan varma olenko henkilökohtaisesti sitä mieltä, että haluan nähdä ravintolan keittiöön. Se tuntuu nyt kuitenkin olla tapana tasan kaikissa uusissa täkäläisissä mestoissa. Toisaalta, jos kauhan varresta löytyy kiherryttäviä söpöläisiä, niin mikä ettei…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA Nytorget 6 7
Samppanjaa Mintun synttäreitten kunniaksi. Mmmm.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Nytorget 6 11
Gratinoitua mozzarellaa, tonnikalaa (se oli fair trade ja muutenkin reilusti tuotettu – muuten en olisi tilannut!), friteerattua fetajuustoa, itse tehtyä salsiccaa, perunoista tehtyjä “ranskalaisia”… En edes muista, mitä kaikkea ihanaa syötiin, mutta tajuttoman hyvää oli! Ja hintataso vähintäänkin inhimillinen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA Nytorget 6 13 OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kannattaa siis tosiaan laittaa muistiin Nytorget 6 -ravintola. Tämä on nyt se “paikallisen vinkki”, mitä aina toivoisi kuulevansa.
(PS. Tietokone toimii taas! Varmaan pitäisi kyllä viedä kaveri Mac-huoltoon tutkittavaksi…)

Hiihtoloma loppui ja tänään oli ohjelmassa oikeastaan ainoastaan ja vain kotiinpaluu. Noin kuuden tunnin ajomatka sujui yllättävänkin leppoisasti. Edes Sälenin hiihtokeskuksen kohdalla ei ollut mitään erityisiä ruuhkia. Lounaspaussi oli suunniteltu puolillepäivin pikkukaupunkiin Ludvikaan.
iPhonen kartta-appi ehdotti useampaakin lounaspaikkaa, mutta randomilla valitsemamme CocoThai oli ihan järkyn hyvä. Yhtä aitoa thai-muonaa saa kyllä Tukholmastakin, mutta ei todellakaan läheskään joka paikasta.
Ludvika yllätti myös toisella tavalla. Lounaspaikan vieressä oli paikallisen kirkon hyväntekeväisyyskirppis. Reissukaverini Suvi on kova tekemään löytöjä ja halusi ehdottomasti käydä tsekkaamassa tarjonnan. Itse en yleensä ikinä koskaan löydä yhtään mitään, mutta tänään kävi todella tuuri. Kirpparin kangahyllyssä oli lappu: “kaikki kankaat 10 kruunua/metri”. Satuin iskemään näppini kirkkaan fuksianpinkkiin, noin 5 metriä pitkään thai-silkkikankaaseen. Olin ihan varma, että tuo sama hinta ei päde kauniiseen silkkiin ja vein löytöni hieman epäillen kassalle. Yritin näyttää ihan vilpittömältä, kun kysyin, että mitähän kangasbiitti mahtaa kustantaa. Siinä vaiheessa, kun kassahenkilö ilmoitti, että se olisi sitten 20kr (noin 2 euroa), tuntui a) olen voittanut lotossa ja b) olen huijannut hyväntekeväisyyskauppaa.. Kangasostosten jälkeen heittäydyin vielä hurjaksi ja ostin nyssykän vanhoja superkauniita luu-, kristalli- ja korallinappeja. Kahdella kruunulla.

20140227-221859.jpg
Mutta oikeasti tänä iltana tarkoitukseni ei ollut hölpötellä sen paremmin Ludvikan erinomaisesta thai-ruuasta tai samaisesta pikkukaupungista tekemästäni huikeasta silkkikangaslöydöstä. Tarkoitus oli kirjoittaa ihanasta Nytorget 6 -ravintolasta, jossa kävin Karkin ja Peetun kanssa nauttimassa synttäri-illalliseni reilu viikko sitten.
Editoin ja valkkailin kuvia jo autossa matkalla kotiin. Tuumasin, että kiva saada juttu nopeasti kotona valmiiksi ja päästä ajoissa nukkumaan, koska huomenna on taas työpäivä.
Toisin kävi…

20140227-223032.jpg

Ihan erinomaisesti palvellut tietsani alkoi yhtäkkiä räpsyttämään kuvaa. Ihan kuin räpsyraita olisi kiertämässä alhaalta ylös. Ennenvanhaisissa analogisissa telkkareissa saattoi olla samaa vikaa. Tai se taisi silloin olla kyllä lähetyksessä??
Räppäsin samantien irtokovalevyn kiinni koneeseen ja toivon, että jotain tapahtuu. Itse tietokone ei ole reiluun pariin tuntiin vastannut minkäänlaiseen komentoon. Nyt vain ihmettelen, että onko tämä nyt Macin loppu?
Kaikki käytössäni olleet PC:t ovat kestäneet maksimissaan kaksi – kaksi ja puoli vuotta. Sikäli tämä suuresti diggailemani Mac on ollut superpitkäikäikäinen. Työvuosia on sille kertynyt jo yli neljä. Jotenkin kuitenkin olin siinä kuvitelmassa, että omppukoneet voivat kestää vieläkin pidempään.
20140227-223045.jpg

20140227-223056.jpg

20140227-223111.jpg

20140227-223128.jpg

20140227-223141.jpg
Ihan hurjan hellävaraista kohtelua armas työvälineeni ei ole valitettavasti ihan aina saanut. Monet reissut on tullut tehtyä yhdessä ja sen tyyppistä retuutusta toki osunut kohdalle. Muuten yhteiselomme on ollut varsin rauhallista. Nyt tosiaankin ihmetyttää, että onko tämä nyt Macin ja minun yhteisen tien pää??
Tämä avunpyyntötyyppinen “postaus” on toteutettu alusta loppuun (uudella ja hienolla) iPhonella. Jotenkin voisin kuvitella, että ajatuskatkojen ja kirjoitusvirheiden määrä on normaaliakin suurempi. Sorry big time!
Nyt on enää pari kysymystä:
a) onko Mac nyt dead?
b) mistä tietää onko back up tehty vai ei, kun kone ei vastaa mihinkään komentoon?
c) voiko koneen nyt sulkea, vai onko kaikki sitten mennyttä?
d) why me??
Terkuin epätoivoinen Minttu iPhonen välityksellä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedän olevani patologinen säätilojen raportoija, mutta näin lomilla se kuuluu jotenkin erityisesti asiaan. Tällä lyhyellä hiihtolomallani olen kokenut sekä vesisadetta, pilvipoutaa, kirkasta auringonpaistetta, posketonta sumua, huikeana puhaltavaa pohjoistuulta että pieniltä kiviltä tuntuvaa miniraesadetta. Oikeastaan ainoa hiihtolomakeli, mitä ei ole ollut tämän lyhyen Branäs-visiitin aikana tarjolla, on käsittämättömiin miinuslukuihin vajoava pakkanen (terkuin yksi, joka on viettänyt kokonaisen viikon laskettelureissun kolmenkympin kieppeissä pyörivässä pakkasessa..).
Säätilojen ei itseasiassa tarvitse edes olla mitenkään ekstreme-hurjat tällaisella ulkoilulomalla. Jo pelkästään se, että ylipäätään 90 % hereilläoloajasta tulee vietettyä ulkosalla, asettaa etenkin kasvojen ihon ihan toisenlaiseen rasitukseen kuin normaali toimistoarkihässäkkä.
Talvi-ihon pelastus 2
Tässä hiukan osviittaa, millainen keli täksi viimeiseksi mäkipäiväksi osui. Kuva on otettu parin ensimmäisen laskun jälkeen, joskus kymmenen aikaan aamupäivällä. Jokainen aamu täällä on ollut varsin sumuinen, mutta viimeistään puolilta päivin on kirkastunut.
Tänään oli toisin. Aamupäivällä sumu istui tiukasti ylärinteillä, mutta kun ensimmäiset vaiheet selvitti hengissä, alkoi alempana olla vähän selkeämpää. Lounaspaussin jälkeen matkaseurueeni jäi loikoilemaan ja katsomaan leffaa, mutta itse päätin lähteä katsomaan, että etteikö se näkyvyys olisi sitten kuitenkin hiukan parantunut. Ei ollut. Sen sijaan oli alkanut vihmoa alijäähtynyttä vettä/rakeita, jotka piiskasivat kivasti nassua. Sumun takia en voinut pitää laskettelulaseja, joten naatiskelin siinä sitten muutamat rinteet veden valuessa valtoimenaan silmistä. Mahdan olla upea näky tomaattisilmineni juuri nyt… Haha!
Silmät saattavat muistuttaa lähinnä jotain punakkaa vihannesta, mutta ihoni voi kaikesta rääkkäyksestä huolimatta yllättävän hyvin. Uskon vakaasti, että voin kiittää siitä kolmea loistavaa voidetta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vanha palvelija: Vitalis, mielletään helposti vain pakkassuojaksi. Voin kertoa, että ei ole parempaa voidetta turhaa ahavoitumista estämään, vaikkei miinusasteita olisi edes nimeksi. Kylmä tuuli, laskettelussa syntyvä viima ja ylipäätään runsas ulkoilu on koettelemus etenkin kasvojen iholle. Vitalis toimii kuin ohut Gore Tex -kuoritakki. Iho alla voi hyvin, kun voide pitää liialliset sään vaikutukset loitolla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Huulivoide, kynsinauhavoide, hiertymävoide etc. Karkin Espanjan reissultaan viime kesänä tuoma Biopel näyttää, tuoksuu ja tuntuu aivan 8 Hour Creamilta. Ilmeisesti kuitenkin tuo on aikas paljon edullisempaa. Tuhannen taalan vinkki kaikille Espanjaan matkustaville: Biopel – best buy!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Uusin ihonpelastuskosmetiikkani on Lumenen SOS -voide. Sain ko. voiteesta vinkin lukijoiltani – ja sittemmin Lumenelta testiin tuon putelin. Hiihtolomakamppeita pakatessani tiesin heti, että SOS-voide on pakko ottaa mukaan. Ehdin vakuuttua sen tehokkuudesta jo tässä pari viikkoa sitten ikävässä talviflunssassa kipuillessani. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun on nuhassa ja niistänyt niin monta kertaa, että ajatus siitä, että proseduuri pitäisi vielä toistaa, tekee kipeää?
Juuri sellaisessa tilanteessa otin käyttöön tuon SOS-voiteen. Sen lisäksi, että olo nenänpielissä helpottui lähes välittömästi, koko hökötys (siis nenä) näytti aamulla, illan rasvaamisen jälkeen, ihan ihmismäiseltä. Mikä siis voisi olla parempi suositus hiihtolomakasvovoiteelle? Olen käyttänyt Lumenen SOS-voidetta joka ilta saunan jälkeen poskipäissä, leuassa ja nenässä – eli kaikkein ärtsymmin ahavoituvimmissa kohdissa. Ja täytyy sanoa, että ihoni ei ole millään aikaisemmalla hiihtolomalla voinut yhtä hyvin!
Talvi-ihon pelastus 6
 
Tässä vielä virallinen päivän rinne-selfie. (Lupaan, että ilman meikinhiventäkään esiintyvästä bloggarista ei tule mitään tapaa… :P). Kuvassa ei ole käytetty mitään filttereitä tai pehmennyksiä. Takanani aukeaa ihan normaali laskettelurinne, mutta sumun takia näyttää kuin seisoisin jossakin pilvessä.
Tämän päivän kokemuksista vielä sen verran, että eilinen vitsi-oon-hyvä-snoukkaan -euforia laskeutui tänään aika hyvin sille huomattavasti realistisemmalle tasolle. Äärimmäisen rajallinen näkyvyys ja eilisen jälkeen pistaamatta jätetetyt mäet (=kumparemäen ja off-pisteen sekoituselämys…) olivat sen verran haasteellinen yhdistelmä, että tänään on tullut kynnettyä rinnettä sekä takaraivolla että leualla. Useasti. Saunassa tuossa katselin myös, että onpas se hyvä, ettei kesän ja avoimien vaatteiden aika ole ihan vielä – sen verran on muija mustelmilla. Haha!
Ihan mahtava reissu on ollut kaikin puolin. Nyt aletaan paistaa pizzaa illalliseksi ja sitten vielä ehkä hetki chillailua jonkun tarpeeksi kevyen leffan kanssa. Huomenna kotimatkalle ja perjantaina takaisin sorvin ääreen. No, loppuu ne pitkätkin lomat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hiihtolomailija tarvitsee tietty teemaan sopivat kynsilakkaukset – eikö vain? No täytyy tunnustaa, että vaikka fantsut kynnet on aina paikallaan, halusin myös tällätä kunnon tuen harvinaisen haperossa kunnossa oleville kynsilleni. Kimallelakalla tiukennettu peruslakka toimii kuin korsetti – vaikka joku paikka pyrkisikin repsottamaan, hyvä tuki pitää senkin kohdan kuosissa.
Ihan ensin pitää kyllä heittää pieni recap tämänpäiväiseen snoukkameininkiin.
Snow Globe 2
Tai eipä tässä oikeastaan muuta kuin, että poskettoman sumuisen aamun jälkeen läpitunkemattomalta tuntunut pilvikerros alkoi rakoilla jo joskus siinä kymmenen aikoihin ja pikkuhiljaa kurkisti jopa aurinko esiin. Eikä siinä vielä kaikki. Lopulta lounasaikaan mennessä taivas oli aivan sininen ja aurinko paisteli iloisesti koko iltapäivän! Uskomatonta ja ihanaa – etenkin, kun kaikki säätiedotukset on luvannut vain sumua, tihkusadetta tai positiivisimmillaankin vain pilvistä mutta poutaa.
Rinteet ovat olleet erinomaisessa kunnossa ja muutamista mehevistä pannuista huolimatta olen tuntenut olevani varsinaisen ässä snoukkakissa tänään. Haha! (Lue: loman aiheuttamaa positiivis-utopistista vääristymää minäkuvassa.. :P).
Tosin noin ziljoona vuotta vanhan lautani toinen etuside kämähti tänään kesken laskun. Ehdin jo olla hiukan kauhuissani, että pitääkö tässä nyt ihan kokonaan uusia siteitä ryhtyä hankkimaan. Eikö mitä! Suksivuokraamon superystävällinen (ja superkuuma…) ruutupaitapoitsu vaihtoi rikkoontuneen tilalle odottaessa uuden lukon. Lysti maksoi naurettavat 20 kruunua (noin 2 euroa). Melkein toivoisin, että huomenna toinenkin side menisi rikki… Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lumihommiin sopivat kynnet fiksautuivat Ciatén minilakkojen sävyjen “ferris wheel” (vaaleansininen) ja kaikissa sateenkaaren väreissä välkkyvän isohileisen glitterilakan “snow globe” avulla.
Tykkään kovasti kombosta ja jos totta puhutaan, tämä ei ollut mikään spontaani yhdistelmä. Sillä hetkellä, kun sain tietää tästä hiihtolomastani, oli virallisten lumilautailukynsien sävyvalikoima tiedossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Nyt täytyy pinkoa auttamaan keittiöhommissa ja myöhemmin illalla, jos ei koko porukka ole jo siinä vaiheessa (eli klo ysiltä) unten mailla, olisi tarkoitus katsoa virallinen ruotsalainen hiihtolomareissuleffa, Sällskapsresan 2… I say no more! 😀

Old stuff