Vain äärimmäisen harvoin asiat ovat totaalisen mustia tai valkoisia. Ihan kaikissa asioissa on puolensa ja puolensa. Yleensä sitä pysyy paremmalla tuulella, kun hyvien asioiden kohdalla jättää ne negatiiviset yksityiskohdat omaan arvoonsa. Voihan sitä todeta itselleen, että päivänpaisteessa lipuu joitakin pilviä, mutta muuten tuskin kannattaa uhrata enempää ajatuksia miinuspuolille.
Toisinpäin homma toimii huomattavasti tehokkaammin. Ikävät asiat kutistuvat selkeästi pienemmiksi möröiksi, kun ihan tietoisesti listaa tilanteen mukana tulleita hyviä puolia. Toimii satavarmasti!

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä itselleni yleensä primitiivistä pakokauhua aiheuttava vuodenaika, syksy. Koska haluan psyykata itseäni paremmalle fiilikselle, en aio tässä listata kaikkia niitä syitä, miksi tämä jo kiistämättä alkanut ajanjakso ei kuulu lemppareihini. Sen sijaan keskityn ajattelemaan, mitä mukavaa syys tuo tullessaan.

• Rakastan polttaa kynttilöitä ja syksyllä, valoisan kesän jälkeen, niiden ilahduttava vaikutus on suurimmillaan.
• Iltaisin ei tarvitse lähteä hikipäässä kuhkimaan jonnekin maailmalle. On ihan hyväksyttävää jäädä lämpimän viltin alle sohvan nurkkaan loikoilemaan kissat kainalossa.
• Luonnon lumoavat värit. Etenkin viime kesän kaltaisen aurinkokylvyn jälkeen kaikki kasvusto on niin täynnä lehtivihreää, että väriloistosta on varmasti tulossa upea.
• Kirpeän raikas ilma. Jostain syystä helposti hengitettävää, superpuhtaalta tuntuvaa, kirpeää syysilmaa on tarjolla vain syksyisin. Samaan fiilikseen ei pääse muina vuodenaikoina, vaikka lämpötilalukemat olisivatkin ihan vastaavat.
• Teekauden paluu. Paatuneena kahvinjuojana en juuri koskaan juo teetä. Paitsi syksyisin, jolloin se on mielestäni ihanaa!
• Kaiken kivan suunnittelu. Jostain syystä vain syksyisin tuntuu siltä, että edessä on koko vuosi. Siis vaikka kesä ja lomakausi on juuri loppunut, ei tunnu lainkaan omituiselta suunnitella jo ensi kesän reissuja (lennot Bolognaan varattu!!). Sen sijaan seuraavan syksyn tai joulun suunnittelu tammi-helmikuussa tuntuisi ainoastaan täysin tärähtäneeltä.
• Syyspukeutuminen. Kerrospukeutuminen, lämpimät huivit, kashmir, saapikkaat, päällystakit ja suloiset neuleet riittäisivät melkein itsekseen pitämään syysmasennuksen loitolla.

Peetu on bongannut asussaan monta syyspukeutumisen parasta puolta. Pehmoiset sukkahousut herkullisen vaaleissa Dr. Martenseissa, syksyyn stailattu korallinpunainen luottohame ja täydellisesti matsaava kilpikonnakauluksellinen kirjoneulepaita. Asokselta hankittu neule on mielestäni aivan loistava esimerkki siitä, että tämänkään kauden pukeutumisen ei tarvitse tarkoittaa pelkkää mustaa, harmaata ja viininpunaista. Vaaleat, kirkkaat ja heleät sävyt toimivat ihan yhtä hyvin syksyllä!

• neulepaita, Asos
• hame, Asos
• sukkikset, H&M
• kengät, Dr. Martens

Muistatteko vielä, kun pari kuukautta sitten uhosin, että aion opetella käyttämään huiveja muutenkin kuin vain pakollisena lämmikkeenä? Hieno huivi kun käy mainiosti ihan korusta ja sen avulla saa helposti pientä jujua muuten tylsään asuun.
Huivivarastoni on varsin vaatimaton. Hurjan rakas By Malene Birgerin villahuivini on oikeastaan ainoa käyttökelpoinen asustehuivi. Lisäksi löytyy epämääräinen kasa pikkuisia ja erittäin epäkäytännöllisiä sieviä neliön mallisia versioita ja muutama käyttöhuivi, joista voisi kyllä yrittää testata ihan asusteenakin.

Kuten otsikkokin jo paljastaa, perheeseen on nyt muuttanut uusi, pääkallokuosinen Alexander McQueen! Hetken kyllä mietin, että onko kallot vähän too much, mutta sitten totesin, että sehän oli juuri se, mitä asustehuiveilta toivoin – pientä twistiä asuun. Huivin materiaali on aivan ihanaa, hiukan melkein läpikuultavaa modaalin (viskoosin sukuinen muuntokuitu) ja silkin sekoitusta. Väri on klassinen mustavalkoinen, vaikka kuvassa näyttääkin, että sävy paikoin taittaisi siniseen.
Hankinta tuli tehtyä, kun Mytheresa.com -verkkokaupassa oli Free Shipping -kampanja. Muuten tuollaista pikkuostosta ei kannattaisi isojen postikulujen vuoksi tehdäkään. Sain vielä lisäksi -10% alennusta, koska kysymyksessä oli viimeinen kappale. Tunnen tehneeni hyvät kaupat!

Vielä emme ole ulkoilleet yhdessä, mutta uskon vakaasti, että huivinkäyttöharjoitteluni tulee tämän uutukaisen kanssa sujumaan entistä paremmin.

Parisen viikkoa sitten aloittamani kuuden viikon kuntoiluhaaste on hiukan ennalta arvaamatta johtanut siihen, että olen alkanut miettiä myös syömisiäni tarkemmin – tai ainakin merkittävästi enemmän kuin aikaisemmin. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään erityistä ravintoremonttia, mutta jaksamis- ja hyvinvointikysymykset on johtanut siihen, että sitäkin puolta on tullut suunniteltua yllättävän paljon. Ja tässä tarkoitan hyvinvoinnilla ihan sitä sellaista välitöntä maha-täynnä-gogonzola-pizzaa-ei-ole-hyvä-treenata -tyyppistä hyvin voimista, enkä niinkään sitä seesteistä ja vaikeasti tavoiteltavaa mindfulness-henkistä fiilistä.
Yhdeksi suosikkiruuistani on muodostunut makean tulinen, täyttävä, herkullinen, ravinto- ja proteiinirikas, helppotekoinen sekä edullinen punaisista linsseistä valmistettu pata, jonka ohjeen sain bestikseltäni Tinniltä viime kesänä. Pata on herkullista heti valmistuttuaan, mutta ei kärsi lainkaan, vaikka sitä jäisi seuraavan ja vielä sitäkin seuraavan päivän lounaslaatikkoon. Maku vain paranee. Variaatiomahdollisuuksia on myös loputtomiin. Itse tykkään tehdä ihan vege-versiota, koska se tuntuu kaikkein loogisimmalta, mutta Tinni laittaa pataan milloin tulista chorizoa, milloin pekonia ja milloin edellisen päivän kanawokin maalliset jäännökset.
Linssipata ei paina vatsassa, mutta se täyttää ihanasti. Nälkä pysyy kiitettävän pitkään poissa ja ainakin itsestäni on helpottavaa ajatella, että monipuolinen pata myös täyttää kroppani tarpeet hyvällä tavalla. Tässä lemppariohjeeni linssipadan perusversioon, joka on sellaisenaankin aivan mainiota, mutta tosiaan sovelias monenlaiseen soveltamiseen.!

TINNIN TULINEN LINSSIPATA
Ainekset:

• 2 sipulia
• 1 – 2 valkosipulinkynttä (voi myös jättää pois, jos on porukassa valkosipulin vastustajia)
• 2 – 3 porkkanaa
• 1 pieni kesäkurpitsa (tai pätkä isompaa)
• 1 omena
• 2 purkkia tomaattimurskaa
• punaisia linssejä
• tuoretta chiliä ja/tai kuivattua chilirouhetta
• suolaa ja pippuria myllystä
• tuoremehua, ketsuppia, raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta…

Valmistus:
Kuullota pieneksi silputut sipulit ja mahdolliset valkosipulit pienessä öljytilkassa. Kuivatun chilirouheen voi laittaa mukaan sillä se tykkää muhiskella öljyssä. Lisää pilkotut kasvikset ja paistele hetki. (Porkkana näyttää vähemmän koulukeittiöltä, jos se on pilkottu jotenkin muuten kuin perinteisiksi kiekoiksi. Terv. “Noviisi”). Lisää tomaattimurska ja purkkien huuhteluvesi ja anna muhia hetki. Lisää kylmän veden alla huuhdeltuja linssejä fiiliksen mukaan (= noin desi per syöjä, mutta äsch, jos haluaa myös lounaslaatikoita, kantsii laittaa koko 400 g:n paketti) ja keittele miedosti pulputellen, kunnes kaikki tuntuu about kypsältä. Linssien kypsyys on tärkeintä – muut voi kyllä olla myös vähän “al dente”.
Tinni käyttää siis periaatteessa chilirouhetta, mutta sitä meille ei jostain syystä ole päätynyt kaappiin lukuisista yrityksistä huolimatta. (En kyllä ymmärrä, miten voi missata toistuvasti kauppalistalla olevan asian…) Tuoretta chiliä ja Tabascoa sen sijaan on aina – edelleen – kaapissa. Parhaimmillaan Tinnin tulinen linssipata on silloin, kun se on kivasti hiukan makea (omena, tuoremehu, ketsuppi) ja syystunnelmallisen lämmittävästi tulinen (vastakohtana hiki-nousee-otsalle -tuliselle…). Tuoreesta chilistä on usein vaikea sanoa, miten tömäkkä kyseinen yksilö sattuu olemaan, toisaalta kuivatun chilin tulisuus vahvistuu vielä enemmän ajan kanssa kuin tuoreen.

Koko kokkailuhomma on tietty kaltaiselleni noviisille totaalinen learning by doing -elämys. Joskus sitä onnistuu soveltamaan muilla elämänalueilla hankittua tietotaitoa uusia kompetensseja opetellessa. Joskus sitten taas ei. Olen ehdottomasti ensimmäinen myöntämään, että taitoni keittiössä liittyvät lähinnä jälkihoitoon (siivoukseen) ja jossain määrin drinkkien sekoittamiseen. Siitä huolimatt kuvittelin, että kokkailuhomma ei ottaisi niin kovin lujille, koska olen nyt kuitenkin ehtinyt hankkimaan monenlaista osaamista elämän muilta alueilta.
Olen esimerkiksi – todistettavasti – aukaissut korkki-korkillisen punaviinipullon vähintään kolme kertaa ilman varsinaista korkkiruuvia. En nyt ihan tarkkaan muista jokaista kertaa, mutta tiedän, että hyvän ystäväni opiskeluaikaisen yksiön keittiön katossa oli vielä seuraavienkin asukkaiden aikana boheemit punaviiniroiskeet kyseisen aktiviteetin seurauksena.
Niin että mitähän sitä mahtaa tehdä Minttu, joka havaitsee, että tässä olisi taas yksi niistä Mutti-purkeista, joiden avaussysteemi ei toimi ja Peetu on napannut sen ainokaisen old school -avaajan mukaansa. Fiksu ajattelisi, että laitanpa tämän purkin sivuun ja testaan jotakin muuta niistä kolmesta kaapissa jäljellä olevasta Muttista ja käytän tämän sitten, kun olen ostanut uuden purkinavaajan. Minttu sen sijaan ottaa teräväkärkisen, lujaa tekoa olevan Fiskarsin kuorimaveitsen ja tuumaa, että tuollahan sitä teen pikkuruisen reiän tuohon reunaan ja sitten vain nostan ylös koko kannen. No, voin kertoa, että tällä kertaa roiskeet eivä ihan yltäneet kattoon asti.
Linssipata oli kaikesta huolimatta tosi hyvää.

Maanantaikin voi olla ihan huippu päivä näköjään!
Alku ei kyllä tänäänkään luvannut mitään muuta kuin sitä tavallista sekoilua – aamujunasta myöhästymistä, kurssipäivän unohdusta, hikipäässä osoitteesta (väärästä) toiseen (oikeaan) laukkaamista ja tulikuuman take away -kahvin läikkymistä käsille (maanantaiäreät kanssamatkustajat tunkevat ja tönivät kuin olisivat pommiuhan alla. Aina. Miksi?). Eli normimeininkiä alkuunsa, mutta sitten onnistuin muistamaan, että meillä on tänään koulutusta koko päivä ja päätymään oikeaan osoitteeseen ja heti, kun laukkahiki oli tasaantunut, hoksasin, että nyt vasta onkin hyvä meininki!
Koko meidän tiimi, muutamalla myyntipuolen tyypillä vahvistettuna, on tämän ja huomisen päivän neuvottelutaito-kurssille. Heti ensimmäisessä neuvottelussa onnistuin hankkimaan itselleni kolmen päivän lounaslaatikon + reseptin + valmistusohjeen. Sai kaiken lisäksi valita lounaiden tyylisuunnat, joten valkkasin yhden aasialaisen, yhden ruotsalaisen kotiruuan (husmanskost) ja yhden kasvisruuan. Ei huonompi homma!

Tykkään tosi paljon tuollaisista osallistavista koulutuksista. Varsinaisesti toimenkuvaani ei normityössä kuulu istua asiakkaiden kanssa neuvottelupöydän ääressä. Hyvästä neuvottelutekniikasta on silti vaikka miten paljon iloa ja hyötyä – kuten kurssin vetäjä meille moneen kertaan sanoi – ihan kaikissa tilanteissa, joissa on ihmisten kanssa tekemisissä. Ja hyvä tekniikka ei todellakaan tarkoita nippua erilaisia trikkejä, joilla “vastapuoli” saadaan huijattua johonkin itselle suotuisaan lopputulokseen, vaan parhaimmillaan molemmille jää sellainen olo, kuin olisi selvinnyt voittajana.
Nykyaikaisessa bisneselämässä sen paremmin kuin missään muuallakaan elämässä, ei pötki kovin pitkälle likaisten temppujen avulla ja lyhytnäköisiä voittoja havittelemalla. Molemminpuolinen luottamus ja kaikkia hyödyttävät päätökset ovat hyvän neuvottelutaidon kulmakivet. Kuullostaa aika helpolta ja suoraan sanottuna melko itsestäänselvältä. Ongelmalliseksi asian tekee se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja se mikä yhden mielestä on hyvä, on toisen mielestä aivan surkeaa. Eikä edes luottamuksen syntyminen käy eri tempperamenteillä varustetuilla tyypeillä samalla lailla. Niin että treenattavaa riittää kyllä!

Koulutuspäivän, jota en siis aamulla muistanut olevankaan, asuksi valkkaantui Nellyn alesta hankkimani Vero Modan pallollinen peplum-toppi ja mustat farkut. Tuumasin, että tuo Kookaïn pitkästä kaulakorusta tuunaamani choker-henkinen koruviritys toistaisi hauskasti topin pallokuosia. Kokonaisuuteen oli ihan pakko yhdistää rouheat Dr. Martensit, ettei yleisilmeestä olisi tullut ihan liian söpö.
Asun tärkein uutinen on kuitenkin tuo kaunis musta perusvillatakki. Tein nimittäin viime viikolla sellaisen radikaalin päätöksen, että satsasin oikein kunnolla ja hankin Filippa K:n superhienosta merinovillasta valmistetun neuletakin. Hiukan se kyllä riipaisi H&M-versioihin tottunutta lompakonvartijaa, mutta tuumasin, että a) musta neuletakki on yksi käytetyimpiä vaatekappaleitani ympäri vuoden ja b) ei se nyt ihan hirmu edulliseksi tule sekään, kun halpisvillatakkeja pitää päivittää usein, koska kulahtavat niin nopeasti ei-toimistokuntoon.
En voisi olla tyytyväisempi!

 

• toppi, Vero Moda
• farkut, MTWTFSS
• neuletakki, Filippa K
• kengät, Dr. Martens
• koru, Kookaï (tuunattu)

Pelkkä treeni ei riitä, jos haluaa hyvään kuntoon. Pitää myös syödä – ja syödä tarpeeksi ja oikein. Mikään uutinen tämä ei varmastikaan ole kenellekään, joka on vähänkään aktiivisemmin harrastatanut kuntoliikuntaa. Treenaaminen ei ole kivaa eikä antoisaa, jos energiavarastot ovat nollissa. Tuloksena on helposti ihanasti maitohappokipeiden lihasten sijaan päänsärky ja pettymyksen täyteinen ei-musta-oo-mihinkään -olo.
Toisaalta täysi vatsa ei sekään ole mikään mukava treenikaveri. Itse en aikakaan pysty yhtään mihinkään, mikäli kunnon ruokailusta on alle kolme tuntia. Eikä kysymyksessä ole mikään hienostelu vaan ateria saattaa tehdä ihan vakuuttavia yrityksia tulla takaisin tervehtimään päivänvaloa. Ei mikään loistava fiilis urheillessa.

Tässä nyt pari viikkoa kuuden viikon kuntoiluhaasteeni kanssa tsempattuani, olen löytänyt muutaman herkullisen ja hyvin energiaa antavan välipalan. Tuntia-paria ennen liikuntasessiota nautittuna näistä saa justiinsa sopivasti energiaa, mutta vatsa ei silti tunnu liian täydeltä.
Välipala 1: Marjoja, siemeniä, manteleita ja rahkaa. Puoli purkkia rahkaa, auringonkukansiemeniä, manteleita ja pieni ropautus esikypsennettyjä kaurahiutaleita on herkullinen ja terveellinen pieni pala ihan milloin vain. Itse tykkään happamista maitotuotteista, mutta jos “raaka” rahka tökkii, herkkua voi makeuttaa teelusikallisella luomuhunajaa.

Välipala 2: Vihersmoothie pinaatista, basilikasta ja avocadosta. Sitruuna tai lime antaa smoothielle kaivattua raikkautta (pelkkä pinaatti on aika ankaran makuista…) ja pellavansiemenistä saa kaikkea mahdollista soluja hellivää, uudistumista ja palautumista edistävää. Avocadon ansiosta koostumuksesta tulee ihanan kermaisaa ja hyvät kasvisrasvat pitävät nälän poissa treenin aikana.

 
Välipala 3: Ruisleipä on ihan parasta super-foodia! Valitettavasti täällä meidän puolella Pohjanlahtea ei tunneta ihan yhtä laajaa ruisleipävalikoimaa kuin mitä koto-Suomessa. Onneksi kaupasta sentään löytyy yhtä Fazerin perusversiota, jota pitää aina löytyä varastoista. Muusattu avocado, ripaus suolaa ja vähän pippuria myllystä ja täydellinen pikavälipala on valmis!