Arvatkaapas kuka teki viikonloppuna Tukholma-visiitin? No, Peetu tietenkin!! Kovin paljoa ei ehditty yhdessä hengata, mutta sentään saatiin ikuistettua neidon uudet Dr. Martensit oikein asun kanssa. Peetu näki kengät vasta nyt ensimmäistä kertaa livenä, mutta onneksi niiden pinkki sävy oli juuri toivottu karamellinsuloinen vaaleanpunainen. Ko. kiiltonahkamaiharia on myös kovempana fuksian-pinkkinä, mikä sekin on ihan hauska sävy, mutta tuo lämpimämpi ja heleämpi on vielä enemmän peetumainen.
Viikonloppuna oli oikein mukavat kirpsakanaurinkoiset syyskelit täällä. Varsinaisia talvikuteita ei ole vielä tarvinnut pukea päälle, mutta kävin kyllä hakemassa saapikkaat sun muut kellarista. Nyt kun olisi fiksu, veisi kaikki suutarille korkolaputettavaksi ja muuten huoltoon. Olisi sitten säiden viilennyttyä kaikki valmiina.

Pikkuisen ovat kuulemma kovat uutena nuo kiiltonahkaisetkin Martensit, vaikka olen kuullut monien sanovan, että niiden kesyttäminen olisi vähän vähemmän tuskallista kuin perusnahkaisten. No, paketillisella Compeedia saatiin Mintun superkovat mustatkin kesytettyä, joten eiköhän sama homma pure näihinkin.
Asukuvia näpsiessämme tajuttiin, että Peetun loppukesästä hankkimat uudet kakkulat eivät ole vielä päässeet blogiin esittelyyn lainkaan.

Ihanasti 70-lukuretroiset pilottilasit ovat J.Lindebergin mallistosta. Peetu on jo pitkään puhunut, että haluaisi sellaiset silmälasit, joihin olisi mahdollista saada klipseillä aurinkolasit. Kun sitten nämä tulivat vastaan, hankintapäätöstä ei tarvinnut kauaa miettiä!

 

• paita, Asos
• hame, Asos
• takki, BLK Denim
• kengät, Dr. Martens

Ensin ajattelin, että suuntaan tämän sunnuntai-illan treenivinkin vain korkokenkiä käyttävälle kohderyhmälle. Sitten tajusin, että jalkapöydän ja varpaiden kipuilu on tuttua monille, riippumatta siitä, miten korkeita kenkiä on tapana käyttää.
Jalkapöydän lihaksien surkastuminen on melkoisen tavallista, mutta yksinkertaisilla treenijutuilla on mahdollista pitää homma hanskassa.
Treeni menee näin:

Istutaan lattialla varpaat paljaana. Sitten rullataan pyyheliina varpaiden avulla ruttuun. Homma toistetaan niin monta kertaa kuin mahdollista.

Tuloksena ei ole näyttäviä lihaksia, mutta toimiva kroppa on kai tärkeämpi. Eikö?
EDIT: pyyheliina, Marimekko, mjukikset H&M ja ihana himmeän hohtava matta nude-kynsilakka Lumene (matt effect, pilvipouta)

Se tyyppi, joka keksi äärimmäisen kuluneen sanonnan “ikä on vain numero”, ei voinut olla kuin korkeintaan 33 vuotias, ehkä jopa 34, mutta ei päivääkään vanhempi. Sen jälkeen, kun on täyttänyt 35, tietää, että ikä on vain numero vähän samaan tapaan kuin vankila on vain huone. Eli ei ollenkaan.
Ei niin, että varsinaisesti vastustaisin vanhenemista, koska en missään tapauksessa haluaisi elää päivääkään nuorempana itsenäni. Ihan hirmu mielelläni toki kokisin uudelleen monia ihania hetkiä Karkin ja Peetun lapsuudesta, kun maalattiin ja askarreltiin yhdessä, käytiin uimassa, tehtiin kotihommia ja kaikkea sitä. Jos totta puhutaan, kaipaan välillä ihan kovastikin sitä pienten lasten äidin roolia, josta sain nauttia tyttöjen ollessa pieniä.. Mutta se varhaisaikuisuuteni epävarma, ylireagoiva ja suosionhakuinen Minttu oli kyllä aika rasittava tyyppi. Välillä ihmettelen, miksi niin monet ystävistäni kuitenkin jaksoivat pysyä kaverinani.. Itse en kyllä ole ollenkaan varma, mitä mieltä olisin siitä tyypistä.
Ikääntyminen ei ole helppoa. En tiedä jakaako muut nelikymppiset kanssani sen tunteen, että jotenkin sitä itse vaan ei ole kartalla sen suhteen, että nyt olisi jotenkin hirmu vanha. Mutta auta armias, jos edes kuvittelet etsiväsi uusia töitä! Jos et ole 40 ikävuoteen mennessä ehtinyt hankkia todella vakuuttavaa CV:tä, kontaktiverkostoa tai alalla tunnettua asiantuntija-asemaa, voit lähetulkoon sanoa heipat työpaikan vaihtamiselle. Etenkin, jos olet nainen. Sinänsä aika käsittämätöntä, koska 40-vuotiaalla on edessä vielä 25 vuotta työelämässä.
Osittain tämä tämän päivän ikäkriiseily johtuu siitä, että uskaltauduin mennä Tinderiin – ja nyt parin vuorokauden jälkeen listallani on lähemmäs sata tyyppiä, joiden kanssa sydämet on matsannut. En usko, että haluan tavata heistä ketään. Jostain syystä kuvittelen, että he kaikki ovat aivan varmoja siitä, että olen jotain hienompaa ja ihanampaa, mitä todellisuudessa en ole. Profiilikuvani on parin vuoden takaa mutta muuten yritän näyttää ainakin kuvissa itseni sellaisena kuin olen. Oikeastaan voisin tässä esitellä, mitkä kuvat olen laittanut Tinderiin. Yritän antaa rehellisen ja monipuolisen kuvan itsestäni, mutta ehkä olen väärässä.

Iso kuva on profiilikuvani deittisaitilla sama kuva oli joskus profiilikuvani myös facebookissa, mutta siellä olen nyt valinnut olla vähän anonyymimpi. Omasta mielestäni tuo on hauska kuva ja näytän edelleen about samalta. Mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä teoreettinen deittailun suunnitteleminenkin on niin raskasta, että taidan suosiolla ajatella viettäväni lopun elämääni vain kissojeni kanssa. Crazy Cat Woman – that’s me!
Törmäsin interwebsissä myös aika koskettavaan videoon aiheesta.

Ehkä minullakin on vielä toivoa? Oikeasti en kyllä haluaisi viettää loppuelämääni ilman kumppania. Sen löytyminen ei kyllä näköjään ole mikään itsestäänselvyys…
 

Filippa K:lla on tosi kiva tapa pitää muutaman kerran vuodessa pienet juhlat heidän pääputiikissaan täällä Tukholmassa. Normaalista superfäshion-meinigistä poiketen, esittelyssä on juuri kyseisen sesongin vaatteet eikä jonkun hamassa tulevaisuudessa keikkuvan vuodenajan mallistot.
Kävin viime viikolla tsekkailemassa tämän syys-/talvisesongin päätrendit Filippa K:lla ja samalla bongailin pikäaikaiseen käyttöön sopivia investointi-vaatteita. Tärkeimmän niistä, merinovillaisen neuletakin (jonka hankkimista olen rehellisesti sanottuna lykännyt aivan liian kauan!) ostinkin viimein ja viime maanantaina klassikkokaunokainen olikin jo esittelyssä.

En ole oikeastaan ajatellut, että olisin mikään varsinainen Filippa K -tyyppi. Jotenkin olen itse mieltänyt, että sellaisen pitäisi olla ainakin pidempi ja melkoisesti hoikempi, mutta myöskin tyyliltään jotenkin monta kertaa seesteisempi. Aika huvittavaa sinänsä, koska ne muutamat kerrat, kun olen tavannut itse Filippa K:n, Filippa Knutsonin (tai niinkuin hän hetken aikaa oli nimeltään: Filippa Kihlborg), erilaisissa – lähinnä Tukholman muotiviikkoon liittyvissä – yhteyksissä, hän ei suinkaan ole mikään 180 senttinen hoikka amatsooni, jollaiseksi miellän brändin arkkityypin.
Olen kuvitellusta ei-filippa-k-maisesta tyylistäni huolimatta kuitenkin havainnut, että heti H&M:n jälkeen hyvänä kakkosena garderobiani kansoittaa juurikin Filippa K -merkkiset vaatteet, parit kengät ja jokunen laukkukin. Yllättäen olen näköjään päätynyt juuri niihin, kun olen etsinyt hyviä pukeutumispalapelin kulmapaloja, joissa hinta ja laatu kohtaavat normaalin toimistoduunarin tarpeet ja budjetin. Eilenkin sekä kauluspaita että neule olivat Filippa K:ta.

Putiikki-partyn päällimmäiseksi fiilikseksi jäi vaalean teräksenharmaan, tumman italiansinisen ja kevyesti taitetun pellavanvalkoisen muodostama värimaailma (ihanan prosecco ja marja/pähkinä -tarjoilun lisäksi siis). Aksenttivärinä käytetään lähinnä viininpunaisen ja tumman violetin eri sävyjä, mutta myös todella haaleita, jäisen huurrettuja pastellisävyjä. Perinteinen musta ja puhdas valkoinen ovat tietty myöskin omilla vahvoilla vakipaikoillaan.
Karvafanina ilahduin siitä, että kaikenlaisia kivoja nahkajuttuja kengistä laukkuihin ja lompakoihin on tarjolla myös eläimellisinä karvaversioina.


Ihan parhaita perusvaatteita! Vaalea teräksenharmaa – tai ehkä pitäisi sanoa alumiininharmaa? – on uusi ja todella raikkaalta tuntuva syysväri. Filippa K:lta sävyä löytyy niin neuleissa, jakuissa kuin paksummissa päällysvaatteissakin.

Ylärivissä tuossa on mustan merinovillaneulettakkini alumiininharmaa sisar – ja sininenkin siellä vähän pilkottaa. Tuntuu vähän siltä, että taidan olla pakotettu hankkimaan kaikki päävärit ko. neuletakista. Eihän sitä nyt enää kykene palaamaan joihinkin epämääräisiin akryyliversioihin, kun on saanut maistaa ihanaa huippulaatua. Sitäpaitsi on paljon järkevämpää säästää jossakin muussa. Neuletakkien suurkuluttajana niiden hinta/käyttökerta laskee kuitenkin todella pieneksi.

Bestikseni – ja erinomainen pukeutuja – Tinni, on sitä mieltä, että jokaisen naisen garderobista tulisi löytyä hyvä nahkahame. Olen tässä aivan samaa mieltä, sillä monipuolisuudessaan etenkin musta nahkahame on täysin samaa luokkaa perinteisen pikkumustan kanssa. Stailauksella hameen voi muuttaa sopivaksi aivan mihin tilanteeseen ja tilaisuuteen tahansa ja näyttää aina todella hyvältä ja tyylikkäältä. Tavallinen kankainen musta puolihame ei pysty missään tapauksessa samaan ilmaisulliseen skaalaan.
Lisäksi nahkahame on aivan mainio matkakumppani, sillä se ei rypisty – eikä myöskään nukkaannu tai ärsyynny pikkuroiskeista!
Filippa K:n syysmalliston nahkahame on malliltaan aivan täydellinen. Noin polvipituinen ja kevyesti A-linjainen hame imartelee useimpia vartalotyyppejä ja se kestää erinomaisesti trendikellon heilahteluja. Mielestäni tuosta on olemassa myös ruskea versio, mutta kestoklassikkoa etsivälle musta on tietty se ainoa oikea.

 
Jotenkin tuntuu taas, että Filippa K on palannut hyvällä tavalla juurilleen. Tai onhan tätä kestänyt jo aika kauan. Se oli joskus silloin 2010-luvun taitteessa ja ehkä pikkuisen sitä ennen, kun tuntui, että brändi ei oikein tiedä suuntaansa ja mallistoissa oli mukana kaikenlaista sinne tänne sohottavaa trendijuttua, printtejä ja kaikkea muuta kuin klassisia leikkauksia. Onneksi perustaito ei ole hävinnyt minnekään ja tuntuu, että tänään Filippa K:n laadunvalvontaosastolla ollaan skarpimpana kuin koskaan!

Ensimmäinen varovainen yritys pääkallojen kanssa. En nyt ole aivan satavarma tästä stailauksesta, mutta halusin vetää täysin varman päälle. En missään tapauksessa halua näyttää ylikasvaneelta Hanoi Rocks -fanilta, (vaikka sellainen sattuisinkin olemaan…) vaan pääkallohuivin on tarkoitus olla vain pikanttina mausteena muuten tavanomaisessa toimistotyylissäni. Jonkun kerran on käynyt niin, että kivasti rock-henkinen twist asussa onkin johtanut siihen, että näytän lähinnä ikääntyneeltä Manse-rokkarilta. Koska en halua näyttää sen enempää ikääntyneeltä (hee, hee) kuin kotikaupunkini rock-tähdeltä, olin ehkä suorastaan ylivarovainen uuden huivini ensiesiintymisen kanssa.
Toisaalta tuollainen rennonasiallinen toimisto-look on kyllä ihan omaa itseäni. Olen yrittänyt hiukan tsempata siihen suuntaan, että pitäisin esim. jakkua useammin ja olisin muutenkin vähän skarpimpi. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että sellaisina päivinä, kun ei ole ainoatakaan sen paremmin sisäistä kuin kenekään ulkopuolisenkaan kanssa pidettävää palaveria, voi ihan hyvin relata hiukan myös pukeutumisen kanssa.

Oikeastaan miellän tuon oranssinpunaisen Filippa K:n pellavaneulepaidan aika kesäiseksi. Yleensä vahvat ja mehevät punaisen sävyt tuntuvat hyvältä juuri kevään pastellikauden hälvettyä. Samoin pellava materiaalina on myös aika kesäinen. Kypsinä hehkuvat pihlajanmarjat kuitenkin melkein pakottivat pukeutumaan syvään lämpimään punaiseen.
Vähäsen vielä pitää kehuskella uuden huivin ihanaa materiaalia: miten jokin, joka on niin olemattoman kevyt, pumpulisen pehmeä ja haituvaisen ohut, voikaan olla niin suloisesti lämmittävä ja keveästi laskeutuva? Toisin sanoen ensimmäinen yhteinen päivämme pääkallohuivin kanssa toimistolla sujui oikein mukavasti!

 

• neulepaita, Filippa K
• silkkipaita (alla), Filippa K
• housut, Forever21
• kengät, Vagabond
• huivi, Alexander McQueen