Author: Minna Paakkulainen

Taas ollaan siinä pöljässä vaiheessa vuotta, kun ei ole mitään käsitystä siitä, miten pukeutua säänmukaisesti. Varsinainen takatalvi taisi onneksi jäädä viikonloppuun, mutta toisaalta selkeät miinusasteet, kova tuuli ja ajoittainen lumisade teki pukeutumisvalinnat helpoksi: naparetkeilijän varusteilla mentiin. Nyt sen sijaan on täysin kysymysmerkkiä, mitä päivän mittaan tulee. Öisin on vielä selkeästi pakkasta, päivisin helposti yli 10 plusastetta ja auringonpaistetta, mutta säätiedotus lupaa edelleen lumi- ja sadekuuroja lähes joka päivälle. Eli vähän kaikkea.

Kerrospukeutuminen on taattu klassikkokeino, kun asun pitää taipua lämpötilan säätelyyn. Sen lisäksi itse usein valitsen vaatteet semi-strategialla. Eli siis millä??

No siis esimerkiksi niinkuin tämän asun kanssa: jalassa on talvikengät (joo, muistan kyllä, että lupasin esitellä vähän muitakin kenkiäni, mutta totuus on se, että nuo ovat jalassa melkein joka päivä!), mutta niiden kanssa hame ja ohuet sukkikset. Eli asu on siinä mielessä semi, että jalkineet on talvea, mutta muuten ollaan jo pidemmällä keväässä.

Yläosa on sitten enemmän klassista kerrospukeutumista. Grafiitinharmaa kauluspaita on kevyt ja toimisi ihan ilman neulettakin (fiksu ei muistanut ottaa kuvaa pelkän kauluspaidan kanssa..). Neuleen kanssa kokonaisuus sopii viileämpäänkin hetkeen. Tosin puuvillaneulepaita ei sinänsä ole niin kuuma tai olemukseltaan talvinen, etteikö se kävisi ihan mainiosti näin alkukevään asuvalinnaksi.

Näitä kuvia katsellessa huomaa taas hyvin, miten hiusten oman värin kasvatus etenee. Ehkä seuraavalla kampaamovisiitillä saisi – tai paremminkin tohtisi – leikata kaikki vanhat värjätyt latvat pois. Aika paljon on kyllä vielä leikattavaa. Sitten voisi toisaalta miettiä, jos vaikka haluaisi kasvattaa vähän lisää pituutta. Vaikka nuo puolipitkät on kyllä siitä kivat, että niitä tulee ihan oikeasti pidettyä myös auki. Pitkät hiukset tuli sitaistua aina kiinni, vaikka miten oli päinvastainen tarkoitus.

Mietiskelin tuossa juuri, että asuni uusin asia taitaa olla nuo tehokäytössä olevat talvikenkäni – ja nekin on nyt jo kolme vuotta vanhat, neljä talvea käytössä. Hame taitaa olla itseasiassa saman syksyn hankintoja, mutta vähän aikaisemmin. No sukkahousut on tietty uudet, mutta aluasvaatteille, joihin sukkiset mielestäni lasketaan, ei voi soveltaa aivan samoja sääntöjä kuin varsinaisille vaatteille.

Sitten en osaa sanoa kumpi on vanhempi Acnen neulepaita vai Filippa K:n pikkulaukku. Jompi kumpi niistä saa asun vanhimman osasen palkinnon. Veikkaan, että laukku – sen olen ostanut NK:n alesta puoleen hintaan jo “edellisen elämäni” aikana. Eli yli 12 vuotta sitten (oh my!). Neulepaita on Acnen Acne Studios -ajalta (eikä aikaisemmalta Acne Jeans -ajalta), mikä mielestäni alkoi vasta reilusti myöhemmin. Pikainen googlaus ei nyt kertonut vaatemerkkien nimenvaihdoksen tarkkaa vuotta, mutta sanoisin, että se oli aikaisintaan 2012 – 2013. Korjatkaa, jos olen väärässä!

Mutta pointtini on tietenkin se, että omassa vaatekaapissa shoppailu on hauskaa ja edullista. Ja muistutuksena erityisesti itselleni, että uusien vaatteiden hamstraaminen on vain keskinkertainen terapiamuoto. Huomattavasti paremmin toimii samansukuinen palvelujen ostaminen. Hieronta, manikyyri ja dekadenssin huippu: hiusten pesettäminen ja föönauttaminen kampaajalla ilman sen kummempaa syytä, ovat kaikki omasta mielestäni parempia vaihtoehtoja klassiselle kuluttamiselle. Etenkin, kun garderobista tuntuu löytyvän kaikkea!

Fiksuna taas näissä kuvissa puhelin kädessä… mutta minkäs teet. En ole vieläkään oppinut saamaan kameran tarkennusta pysymään paikoillaan (puhelin toimii siis kameran kaukolaukaisimena, mikä sinänsä on aivan superkätevää!) ja 85% kuvista on tarkentunut joko tuohon takanani olevaan pöytään tai vieressä olevaan grilliin. Haha! No, ehkäpä ajattelemme, että puhelin on vain tarkoin harkittu asuste – ja täytyy kyllä tunnustaa, että etenkin toimistolla tulee pääasiassa pyörittyä juurikin puhelin kädessä.

Oh well. Ehkäpä jo seuraavia kuvia tarkenee ottaa ulkosalla. Eipä näistä kevätkeleistä koskaan tiedä. Joskus ollaan pääsiäisenä oltu jo uimarannalla ottamassa aurinkoa. Nyt ajatus siitä tuntuu todella kaukaiselta!

  • neulepaita, Acne Studios
  • kauluspaita, The Shirt Factory
  • hame, H&M
  • kengät, Aldo
  • laukku, Filippa K

Ärsytyksen aiheita ei kovin kaukaa tarvitse etsiä just nyt tällä hetkellä, siitä pitää sinnikäs takatalvi huolen. Täällä meillä on tullut vaihdellen vettä ja räntää taivaan täydeltä tauotta kohta pari päivää – ja tiedän, että siellä vanhoilla kotikulmilla on tehty jo vaikka miten monet lumityöt takatalven pakottamana. Asiaa ei helpota mitenkään kommunikoinnin planeetan Merkuriuksen liikkeet – ja erityisesti sunnuntaina kannattaa olla aavistuksen varovainen, ettei anna pikkuasioiden läikyttää kuppia ihan turhan päiten.

Jotain positiivistakin on tiedossa toki! Jupiter ja Neptunus kohtaavat Kalojen tähtimerkissä heti alkuviikosta (edellisen kerran tämä tapahtui vuonna 1856!) ja se antaa jo koko viikonlopulle erittäin harvinaisen “unelmista totta” -energian. Eli nyt on äärimmäisen otollinen aika pistää iso pyörä pyörimään. Pelkästään toivomalla mikään unelma ei tietenkään toteudu, mutta kun itse tekee oman osuutensa, universumi avaa ovet ja tasoittaa tien. Mikä tilaisuus!

Katsotaanpas myös, mitä kortit sanoo. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akaatti

Akaatti tuo rauhaa ja tyyneyttä. Se vahvistaa itsetuntoa, antaa rohkeutta, suojelee sekä vapauttaa stressistä. Akaatti tunnistaa totuuden, hyväksyy olosuhteet, on voimakas parantaja ja tasapainottaa fyysistä energiaa. Akaatti antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta
Muinoin akaatin uskottiin takaavan runsaat sadot, parantavan unettomuudesta ja karkoittavan ihosairauksia. Oranssinpunainen akaatti luo turvallisuuden tunnetta ja tyynnyttää sisäistä raivoa tai (seksuaalisia) jännitteitä sekä vakauttaa energiakenttää eli auraa.

Savukvartsi

Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.

Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.

Pyriitti

Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.

 1. Maljojen 10 – Täyttymys

Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.

Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.

 2. VIII – Tasapaino

Viikonlopun tunnussanoja ovat sisäinen tasapaino ja oikeudenmukaisuus. Kaikenlaisia äärimmäisyyksiä kannattaa välttää ja kohdata tilanteet älylliseen ajatteluun ja sisäiseen ääneen luottaen. Hätiköinti ei kannata ja aina on hyvä tarttua tarjolla olevaan mahdollisuuteen löytää neuvotellen kaikkien kannalta parhain ratkaisu. Kortti viittaa myös karman lakiin, joten voit olla varma, että ilkeillen tai pahat mielessä tehdyt teot iskevät ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan.

Vinkki viikonlopuksi: Omat teot ja valinnat muokkaavat tulevaisuutemme. Aina on mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä, vaikka se tuntuisikin hankalalta käytännön tasolla. Oikeiden valintojen avulla on mahdollista löytää sisäinen tasapaino ja harmonia. Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa, vaikka tämän viikonlopun energiat houkuttelisikin äkkipikaisiin tekoihin.

3. Miekkojen 6 – Tiede

Uusia alkuja on tiedossa, mutta tällä kertaa muutos ei tiedä sen pahempia kasvukipuja vaan fiilis on ennemminkin myönteinen ja loogiseen ajatteluun tukeutuva. Ei ole mitään syytä kiirehtiä ja on ihan hyvä hankkia tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei asioiden puhki analysoimisestakaan yleensä ole mitään hyötyä. Kommunikointi sujuu nyt luontevasti ja objektiivisia perusteluja on helppo vastaanottajankin kuunnella.

Vinkki viikonlopuksi: Pidä silmät ja kaikki muutkin aistit avoinna, niin eteen tulevat mahdollisuudet eivät livahda ohitse. Toisaalta tilaisuuksien avautumiseen voi itsekin vaikuttaa ihan vain tarkastelemalla millaisia muutoksia sitä toivoisi omaan elämäänsä.

Aika mukavat ja hyvin viikonloppuun sopivat kortit tuli oikeastaan kaikille. Itselleni nostin kolmosen – ja on tosissaan melkein huvittavaa, miten hyvin se sopii. Olen tehnyt varsin paljon taustatyötä, tiedonhankintaa ja valmisteluja yhtä toivomaani suunnanmuutosta ajatellen ja nyt tosiaankin alkaa tuntua, että kaiken pitäisi olla valmista. Ehkä olisi aika ryhtyä toimimaan!

Ihanaa viikonloppua!! Kyllä se kesä vielä sieltä tulee!

Mikä mahtavuus ja upeus! Jo pelkästään, että pitkän tauon päästä pääsee ylipäätään tiirailemaan upeita pukuja, on aivan ylettömän ihanaa. Lisäksi tuntuu, että nyt jos koskaan tulee erittäin tarpeeseen pieni hengähdyshetki, tauko kaikesta ahdistuksesta ja maailman kauheudesta. Ajatella, että suurin ongelma on se, että sopiiko laukku asuun tai onko kampaus liian arkinen.

Tässä Mintun 10 lempparia ei missään erityisessä järjestyksessä. (viikon olen tässä jo väsännyt juttua valmiiksi… sen jälkeen on tullut muitakin upeita red carpet -momentteja, mutta tässä nyt nämä oscarit kuitenkin ensiksi!)

Emilia Jones – Dolce & Gabbana

Joka vuosi nähdään erilaisia versioita teemasta “pukeudun Oscars-patsaaksi”. (Siis joka vuosi, kun tapahtuma järjestetään…). Tällä kertaa onnistunein kokonaisuus nähtiin Emilia Jonesin päällä. Mekon selkeälinjainen cut-out ja helmikirjailuin toteutettu liukuväritys yhdistettynä ihon kuulauteen ja varsin pelkistettyyn stailaukseen hillittyine meikkeineen ja vähäisine koruineen antaa tasapainoisen ja elegantin kokonaisvaikutelman. Vuoden 2022 virallinen Oscars-patsasmekko on siis Dolce & Gabbanan käsialaa.

Mila Kunis – Zuhair Murad Couture

Satiini on armoton materiaalivalinta. Etenkin valokuvissa näkyy jokaikinen ryppy ja virhetikki – puhumattakaan siitä, jos vaate ei istu täydellisesti. Mila Kuniksen puuteripinkki upeus on kuuitenkin aivan täydellinen. Kokonaisuudessa on vaikuttava antiikin jumalatar -aura ja ainoa, mikä hiukan herättää kysymyksiä, on tuo pikku vyö… onko se aivan pakollinen?

Nicole Kidman – Armani Privé

Ihana Nicole Kidman! Punaverikkö osaa kyllä aina löytää juuri ne täydellisimmät sävyt korostamaan omaa hehkua. Taidokas Armani Privé ja illan yksi onnistunein versio laahuksen virkaa tekevistä nauhoista. Tässä silmiin pistää hiukan rannekello, mikä ei perinteisen etiketin mukaan kuulu juhlapukuun. Taitaa olla puhtaasti taloudelliset syyt moiseen – eikös Kidman ole Omegan kasvo?

Rita Moreno – Carolina Herrera

Upeus ei katso ikää – sen todistaa 90-vuotias Rita Moreno. Veistoksellinen mutta leikittelevä Carolina Herreran puku persoonallisesti asustettuna olisi toki päätynyt listalleni aivan muutenkin eikä vain minään ikäkategoriaedustajana.

Lupita Nyong’o – Prada

Olen harakka. Tykkään glitteristä. Siitä huolimatta tämä Lupita Nyong’on tyylikkäästi kantama Paran kultaluomus oli jäädä listaukseni ulkopuolelle. Vasta, kun tässä viikon mittaan lueskelin enemmän juttuja eri lähteistä ja annoin sen hiukan muhia, kykenin hävittämään mielestäni assosiaatiot kasarilla suosittuun joulukuusen koristeluun käytettyyn kulta- ja hopeahipsunauhaan.

Stephanie Beatriz – Dior Haute Couture

Kaiken kimalluksen ja väriloiston keskellä tällainen perusolemukseltaan hillitty korkeamman käsityötaidon tuotos hivelee silmiä ja sielua. En kyllä voi edes kuvitella, miten monta tuntia asun vekkien pliseeraukseen on mennyt! No, kokonaisuus on yhtäkaikki upea ja erityisesti kampaus (ja paljaiden varpaiden pilkahdus!) sopii täydellisesti tyyliin.

Uma Thurman – Bottega Veneta

Äääk!! Olen suuri Pulp Fiction -fani!! Että en oikein osaa sanoa muuta kuin wau, mikä upea päivitys vuoteen 2022 legendaarisesta Mian asusta!

Zendaya – Valentino Haute Couture

Zendaya taisi päätyä aivan jokaikisen “upein asu” -äänestyksen voittajaksi. Ja liityn mukisematta kuoroon, vaikka se täytyy kyllä sanoa, että siinä missä viikko sitten olin aivan hihkumassa ihastuksessa, näin viikon jälkeen asiaa makusteltuani tuntuu, että innostukseni on aavistuksen tasaantunut. Siis kokonaisuus on todella onnistunut – ja Zendaya kantaa asun itselleen tyypillisellä varmuudella ja luontevuudella ilman muuta. Samoin stailaus on onnistunut hopeaa kimmeltävine silmäkulmineen.

Zoë Kravitz – Saint Laurent

Jopa hiukan yllättäen Zoë Kravitz, joka tunnetaan tyylikkäänä, mutta ei ehkä niinkään naisellisena tai konservatiivisena pukeutujana, vei ehdottomasti pinnat kotiin illan klassisimmasta Hollywood-kokonaisuudesta. Kuulas meikki roosan ja nuden sävyissä, Audrey Hepburn -kampaus, upeat klassisen kauniit korut ja linjakas perinteistä Oscars gaala -henkeä huokuva hennon vaaleanpunainen mekko Saint Laurentin käsialaa. Kaihoisa huokaus. Kaunista!

Kristen Stewart – Chanel

Kaikkea muuta kuin klassista edusti puolestaan ihanan ja upean Kristen Stewartin mikroshortsiasu! Jos nyt joku ykkössuosikki pitää nimetä, niin tämä se olisi! Pikkuriikkiset silkkisatiinishortsit, satiinibleiseri, alas vyötärölle asti auki valkoinen paita, kaulakoru, ysärikampaus ja punk-henkinen silmämeikki muodostaa aivan täydellisen kokonaisuuden! Onko tämä nyt sitten oikeanlainen asu Oscarseihin? Joo ja ei. Siis pukeutumiskoodi on iltapuku, mutta kautta aikojen on rebellit näyttelijättäret Diane Keatonista Sharon Stoneen venytelleet sopivuuden rajoja – kaikkien meidän suureksi iloksi. Siihen joukkoon Kristen Stewart sopii Chanelin asussaan aivan täydellisesti.

(ja allekirjoittanut täällä toivoo, että shortsit palaisi muuallakin takaisin salonkikelpoiseksi pukeutumisvalinnaksi!)

Aika hupaisaa, että päädyin musta-valko-kulta-hopea-nude -linjalle, kun katsoo listalleni päätyneiden pukujen sävyjä. Siis siitäkin huolimatta, että kavalkadi punaisella matolla oli värikkäämpi kuin aikoihin. Jotenkin sieltä ei nyt löytynyt ihan ykkössuosikkia – vaikka Kirsten Dunstin vadelmanpunainen hörselö oli kyllä kieltämättä aika ihana. Ja tietty koko Beyoncén tennispallonkeltainen show oli aivan eeppinen!

Kaikki kuvat: Vogue.com (Getty Image)

 

Viikonlopun tärkein on tietenkin tämänpäiväinen uusikuu Oinaan tähtimerkissä. Ei varmastikaan tule kenellekään yllätyksenä, että nyt uusikuu on erityisen otollinen seikkailumielisten muutosten toteuttamiselle, kun ottaa huomioon Oinaan pelottoman ja dynaamisen perusolemuksen. Kaikki jännittävä, vähän uskalias, adrenaliinia kohottava toiminta sopii hyvin tähtimerkin tuliseen energiaan. Eli ei muuta kuin suurennuslasin kanssa tsekkaamaan omaa elämää ja miettimään, mitkä kaikki osa-alueet voisivat hyvin pienestä actionista.

Uudenkuun aika on tosiaan aina otollinen vaihe kaikenlaisille uusille aluille, mutta koska Oinas on astrologisen vuoden ensimmäinen merkki, on tämä erityisen voimallinen tilaisuus. Taustatukea tulee myös muilta planeetoilta (mm. Chiron on synkassa uudenkuun kanssa) ja tästä syystä liikkeellä on huomattavan paljon bad ass –energiaa. Sen siivittämänä kannattaa nyt heittäytyä, olla ehkä vähän uhkarohkeakin!

Korteista lisää viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Helmiäinen

Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.

Brecciated Jasper (Jaspisbreksia)

Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.

Howliitti

Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.

1. Miekkojen Prinsessa

Olet matkalla kohti valoisampaa tulevaisuutta. Tiedät kyllä mahanpohjassasi, että ratkaisusi ja valintasi ovat oikeita, vaikka vähän hirvittääkin ajatella muiden mahdollista paheksuntaa ja nostattamaasi pölyä. Sisäinen fiiliksesi on pikkuisen kapinallinen, mutta eihän tässä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella omaa sisäistä ääntä.

Vinkki viikonlopuksi: Kaikkiin asioihin ei tarvitse suhtautua kuolemanvakavasti. Sinulla on myös kyky omaksua asiat nopeasti, toimia tässä ja nyt, näennäisesti impulsiivisesti, mutta sydämessäsi tiedät, mikä on oikein ja hyväksi. Luota vaistoihisi äläkä suostu kompromisseihin, vaikka järki arvioisikin ne hyviksi, mutta mahanpohjassa ratkaisu tuntuu väärältä.

2. Miekkojen Kuningatar

Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.

3. Lanttien Kuningatar

Viikonlopun avainsana on lepo. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta se ei pääse säteilemään läpi, jos ei pidä kehostaan hyvää huolta. Takana on erittäin raskas ja koettelemuksia täynnä oleva ajanjakso. Nyt on aika pitää huolta itsestä, kerätä voimia ja levätä.

Vinkki viikonlopuksi: Olet täynnä elämänkokemuksien tuomaa viisautta, vahvuutta ja energiaa. Luottamus omaan itseen on vahva sekä henkisellä että fyysisellä ja aistillisella puolella. Kuitenkin ihan ensinnä on pidettävä huolta, että keho voi hyvin. Vasta silloin kaikki upea energia pystyy virtaamaan vapaasti.

Aika feminiininen energia tuntuisi korttien mukaan dominoivan viikonloppua.

Itselleni nostin ykkösen – miekkojen prinsessan – ja se tuntuu kyllä osuvan aivan valtavan hyvin! Pientä muutoshommaa on ollut kehitteillä jo pidemmän aikaa ja tunnen sydämessäni (& mahanpohjassa!) olevani oikealla tiellä, vaikka konservatiivisesti ajateltuna olen mahdollisesti täysin pimahtanut! Haha!

Ihanaa viikonloppua! Olkoon kohdallenne osuvat aprillipilat lempeitä ja iloisia!

Aika monilla tuntuu nyt olevan riittämättömyyden tunteita. Joko yksinkertaisesti aika ei vain riitä kaikkeen, mitä pitäisi tehdä – tai sitten on ihan tukahduttava ”hukun kaikkiin vaatimuksiin” olo. Eikä mikään ihme, sillä vaikka planeettoja ei voikaan aivan kaikesta syyttää, on ilmassa juuri nyt varsin stressaavaa energiaa. Viikonloppuna korostuu tarve päästä eroon energiavarkaista – erityisesti tehtävistä ja rutiineista, jotka vain vievät voimia tuottamatta sen paremmin hyötyä kuin hyvää mieltäkään.

Kannattaa kuitenkin olla hiukan varovainen ja edetä diplomaattisesti, mikäli edellämainittuihin liittyy muita ihmisiä, sillä tästä perjantaista lähtien ihan tuonne maanantain, tiistain korville asti, tunnelma on helposti kireä. Diplomatiaa tarvitaan, ettei tilanteet kärjisty turhaan.

Katsotaanpas mitä pikimmin myös, mitä kortit kertovat viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Onyksi

Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.

Akvamariini

Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

Hematiitti

Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

 1. XXI – Maailmankaikkeus

Jatkuva muutos on tosiasia, joten sitä ei kannata pelätä. Luottamus elämän kantamiseen auttaa tasapainon saavuttamisessa. Keinotekoisia rajoituksia kannattaa välttää oli ne sitten ulkopuolelta tulevia tai oman sisäisen tuomarin sanelemia. Olet selkeästi saavuttanut nyt jonkin päämäärän. Nauti siitä ja anna itsellesi lupaa hengähtää hetkinen.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on eheytymisen aika. Elämä on tulvillaan täyttymystä ja iloa, keveyttä ja rauhaa. Nyt on todellakin aika onnitella itseä kaikista saavutuksista, juhlia ja korjata satoa. Älä anna sisäisen kriitikkosi lannistaa hyvää mieltäsi: olet päässyt päämäärään ja siitä pitää olla iloinen, sitä kannattaa juhlia.

2. Maljojen 10 – Täyttymys

Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.

Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.

3. XIX – Aurinko

Näyttää siltä, että olet juuri saavuttanut tai saavuttamassa itsellesi merkittävän tavoitteen – mahtavaa! Olo on ihanan energinen ja valoisa koko viikonlopun. Luovuus on huipussa, mutta tällä kertaa ennemminkin ryhmätöissä tai ystävien kanssa toimiessa kuin yksin omia projekteja pähkäillen.

Vinkki viikonlopuksi: Sisälläsi on tosi paljon iloa ja valoa – anna sen pulputa ulos, tapaa ystäviä ja ole avoin kohdatessasi uusia ihmisiä. Nyt on todella hyvä hetki aloittaa mielenkiintoisia ja hedelmälliseksi muodostuvia yhteisiä projekteja tai hankkeita kaikilla elämän alueilla.

Tulipas isoja ja hurjan positiivisia kortteja tälle viikonlopulle! Ja taas suuren arkanan Aurinko! Onkohan joku nostanut sen jo kolmena peräkkäisenä viikonloppuna?

Itselleni nostin nyt ykkösen – eli suuren arkanan Maailmankaikkeus-kortin! Hyvä muistutus, että ihan joka hetki ei tarvitse olla hikipäässä pyrkimässä eteenpäin, kehittää itseään ja tavoitella aina vain entistä ehompaa versiota habituksestaan. Välillä on täysin jees pötkötellä tyytyväisenä ja olla kuin ne kuuluisat Ellun kanat!

Ihanaa viikonloppua!! Nautitaan keväästä!

Old stuff