Kävin viime viikolla Espritillä kylässä ja sain sieltä mukaani niin kivoja vetimiä syysgarderobin täydennykseksi. Rakastuin aivan välittömästi syysmalliston vilttimäiseen poncho-viittaan. Olen ollut aikoinani ihan hulluna kaikkiin intiaani-/villi länsi -juttuihin ja viitta tuo mieleeni nuotiolla istuskelevat cowboyt..
Farkut on myös saatu Espritiltä. Ne on saman malliset kuin kesällä käytössä olleet risafarkut, mutta sävyltään paremmin syksyyn sopivan keskisiniset – ja ilman risareikiä. Sinänsä mainiota, sillä tykkään mallista aivan valtavasti ja ilman trendireikiä ne käyvät myös toimistolle.

Melko rento työasu tämä tämänpäiväinen kokonaisuuteni on. Niinkuin olen ennenkin maininnut, meillä ei varsinaisesti ole mitään erityistä dress codea, vain sellainen yleinen “siisti” toimistomeininki. Kesän jälkeen olen pannut merkille, että erityisesti meidän osaston miesväki on alkanut soveltaa casual Friday -meininkiä. Mitään hirmu suurta eroa muihin päiviin ei ole, mutta järjestelmällisesti näyttää perjantaisin nahkakengät vaihtuvan sneakersseihin, kauluspaita neuleeseen ja housut astetta rennompiin farkkuihin.
Sillä ajattelin itsekin, että tällainen iltanuotio-henkinen kokonaisuus sopii juuri perjantaille. Tosin aion ehdottomasti yhdistää vilttiviittani myös skarpimpien vetimien pariksi – ja silloin se on aivan paikallaan myös asiallisempaa pukeutumista vaativina viikonpäivinä. Samoin kuin farkut vaikkapa kauluspaidan ja jakun kanssa.

Ihan älyttömän kätevästi tuollainen liuhuva yläosa ei kapealinjaisen trenssin alle istahtanut. Onneksi talvitakkini on sen verran reiluja mitoitukseltaan, että vastaavia ongelmia ei pääse syntymään.
Tosin eipä tänään taas paljoa päällysvaatteita tarvinnut kuin aamulla töihin mennessä. Päivällä oli 18 astetta lämmintä ja jengi kulki ulkona shortseissa ja t-paidassa. Ihan mieletöntä! Ei ikinä uskoisi, että kohta on jo lokakuu ja yhä vielä tarkenee ulkona sandaaleissa. Alkuiltakin oli niin lämmin, että parikin naapuria viritteli grillejä kuumaksi ilta-auringon paisteessa.

Viikonlopuksikin on luvattu ihan kesäistä keliä. Jopa lehdessä sanottiin, että sommaren kommer på besök – kesä tulee käymään. Niin ihanaa! Tosin nuo nyt jo aika monta sesonkia palvelleet Mohedan puukenkäsandaalit alkaa olla niin finaalissa, että niiden jäähyväispäivä taisi olla tänään. Hetken mietin, että pitäiskö ne viedä suutarille restauroitavaksi, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani tajusin, että puupohjat on kuluneet niin vinkkuroiksi, ettei niitä mikään saa enää ennalleen. No, täysin palvelleina niiden on nyt hyvä päästä eläkkeelle.
Toinen välitöntä korjaamista vaativa asia on siivota tuo kuvissa pääni takana tunnelmallisesti viimeisiään vetelevä kesäinen yrttitarha jonnekin huitsin nevadaan. Pikkuisen ruosteessa näköjään sisällä asukuvaamisen taidot. Haha!

 

• viitta, Esprit*
• t-paita, H&M
• farkut, Esprit*
• sandaalit, Moheda

*tuotteet saatu

Meitä ei täällä Tukholmassa kovin runsaasti hemmotella suomalaisilla elokuvilla. Siis niin, että pääsisi oikein elokuvateatterin pimeyteen fiilistelemään. Ihan hurjasti tosin ei kai nyt viimeaikoina ole tullutkaan laadukkaita leffoja Suomesta – ei ainakaan niin, että maine olisi kiirinyt tänne asti.
Onneksi pääasiassa massaviihteeseen keskittyvien suurten elokuvateatteriketjujen lisäksi on vielä muutama independent-mesta, joka poimii esitykseen helmet valtavirran ulkopuoleltakin. Yksi näistä on viihtyisä ja supertunnelmallinen elokuvateatteri Zita. Vanhan leffakerholaisen sydäntä lämmittää, että ylipäätään on vielä olemassa paikkoja, joissa pop cornien päälle ripoteltavan keinotekoisen voiaromin tuoksu ei lyö vastaan jo kadulla.

Yksi Zitan ohjelmistoonsa poimimista Suomi-leffoista on Jörn Donnerin ohjaama, Marimekon perustajasta ja voimanaisesta, Armi Ratiasta, kertova Armi elää! Tiedän, että elokuva oli teatterilevityksessä Suomessa jo viime keväänä – ja keräsi ilmeisesti varsin kiitettäviä katsojalukuja ympäri maan. Jos nyt kuitenkin joku missasi sen, niin kannattaa yrittää etsiä käsiinsä DVD, sillä tässä on nyt leffa, joka todella kannattaa katsoa!

Aluksi elokuvan muoto hiukan oudoksutti. Armi Ratian tarinaa kerrotaan näytelmän muodossa – näyttelijät ovat ohjaajan avustuksella valmistamassa näytelmää ja tarina etenee osin “näytelmän” pätkien mukana, osin kun pääosan esittäjä Maria (Minna Haapkylä) pohtii roolitulkintaansa Armista. Tarina tempaa kuitenkin vahvasti mukaansa eikä tosiaankaan tarvitse olla mikään Marimekko-fani (kuten allekirjoittanut) nauttiakseen Suomen yhden kaikkien aikojen suurimman yritysjohtajan fiktiivisestä, mutta tosiasioihin perustuvasta henkilökuvasta.
Ennakkoluuloton, rajoja rikkova visionääri, intensiivinen luova taiteilija, peräänantamaton yrityksensä tukipilari, mutta sitten toisaalta herkkä, epävarma, ujo, sisäisen pimeytensä kanssa kamppaileva ja rakkautta kaipaava nainen – sellaisena Armi Ratia elokuvassa piirretään. Nainen, joka antoi kaikkensa Marimekolle, poltti kynttiläänsä molemmista päistä ja lopulta kuoli suhteellisen nuorena, vain 67 vuotiaana, osin varmasti elmäntyylinsä vuoksi.



Elokuva pitää todella tiiviisti näpeissään. Täytyy tunnustaa, että menin katsomaan sitä lähinnä vain siksi, että Marimekko-fanina olen kiinnostunut kaikesta, ei niin relevantistakin aiheeseen liittyvästä. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, että tarina ja kuvaus etenee niin ilmavasti ja jotenkin helpon oloisesti. Siis vaikka itse elokuvassa käsitellään vaikeita ja synkkiäkin asioita, kerronta rullaa. Minna Haapkylä on loistava Armia esittävänä Mariana ja useimmat pienemmätkin hahmot ovat tosi luontevia ja uskottavasti tehtyjä (ainoa poikkeus on se ameriikkaa jäykästi vääntävä ja teennäisesti liikehtivä rakastaja…)

Ja kyllä nyt pitää mainita vielä ne kankaat ja mekot – kyllähän niillä yksi elintärkeä sivuosa elokuvassa on.
Suosittelen siis lämpimästi hankkimaan käsiin Armi elää! DVD:n, jos elokuva on vielä näkemättä! Vahvojen naisten tarinoita ei ole tässä maailmassa yhtään liikaa – ja jo sellaisenaan leffa on ihan omaa luokkaansa. Puhumattakaan siitä, että Marimekko on osa suomalaista sielunmaisemaa, halusi tai ei.

Kaikki (loistavat) sitaatit: Armi Ratia ja kaikki kuvat: Armi elää!
 

Jos pitäisi valita Tukholman muotiviikkojen suosikki-look, tyyli, joka oli edustettuna kaikkein useiten – se olisi ehdottomasti pallean paljastava asukokonaisuus. Tyylin voi toteuttaa todella monella tavalla, romanttisesta urbaanin graafiseen ja sporttiseen tyyliin. Paljaan pinnan vilauttelu menee helposti överiseksikkääksi ja siksi pidän itse kaikkein eniten urheilullisia elementtejä yhdistelevistä kokonaisuuksista. Silloin paljas pinta tuntuu jotenkin erilailla coolilta – jopa reippaalta, vaikka kysymyksessä ei selkeästi olisikaan varsinaisesti liikuntaan tarkoitettu asu.
Esimerkiksi tämä Peetun asu on mielestäni juuri sellainen – raikas, ajankohtainen ja cool.

Hyvä vinkki testailla paljaan pallean vilauttelua on tehdä se kuten Peetu. Väljän ja reteän yläosan alla on helppo pitää napapaitaa tai toppia. Farkkutakki, boyfriend-mallinen jakku tai oversize-neule ovat loistavia vaihtoehtoja, jos haluaa näyttää hiukan paljasta pintaa, mutta tehdä sen diskreetisti.
Toinen vinkki on valita riittävän korkeavyötäröinen alaosa. En muista ainoatakaan “napapaitaa” muotiviikolta, joka olisi paljastanut varsinaisesti navan – tai ainakaan ihoa vyötärön alapuolelta. Korkealle nouseva vyötärölinja paljastaa yhdessä lyhyen topin kanssa juuri sopivasti – vain pikkuisen – niinkuin on tarkoitus.
Meille ei-niin-uskaliaille sopiva tapa testata tyylin sopivuutta itselle, olisi korkeavyötäröinen alaosa (itse valitsisin pitkät housut/culottesit tai pitkähkön kynähameen) ja juuri vyötärölinjalle ulottuva toppi. Ja lisäksi sitten se reilun kokoinen takki/jakku/neule. Todella hillitysti stailattuna tyylistä saa aikaiseksi jopa toimistolle sopivan kokonaisuuden.

• toppi, Nike
• hame, Monki
• takki, Levi’s
• tennarit, Vans

Jotenkin kuvittelin vuoden 15 muotiostoksen haastetta aloitellessani, että kaikenlainen hölmö pieni mielihyväostiskelu jäisi pois. Ajattelin, että jokaikistä hankintaa tulisi mietittyä ja harkittua, kun kiintiötä ei nyt ole käytössä kuin vain rajallisesti.
No, näin ei tosiaankaan tapahtunut – vaan yhdeksi vuoden mahtavista hankinnoistani kipusi aivan yllättäen Sephoran kesäalesta mukaan tarttuneet kolmiulotteiset kynsikoristeet.

Eihän nuo maksanut kuin pari hassua euroa – ja aina välillä innostun askartelemaan enemmänkin kynsieni kanssa. Eli sikäli ei kysymyksessä ole mikään ihan älytön ostos. Toisaalta olisin kyllä tarvinnut huomattavasti enemmän esimerkiksi syystakkia…
Näköjään myöskään kynsienkoristeluinnostus ei ole ollut ihan huipussaan, kun jo heinäkuussa ostettu paketti on edelleen avaamaton. Assistentti on toki aina valppaana auttamassa!

 
No, onhan ne ihan kauniita! Täytyy nyt ottaa asiakseen testata ihan in action. Ja kyllä sillä vanhalla syystakilla menee vielä ihan hyvin…

 
Saanko esitellä jumitushameeni nro: 1 – pohjepituinen kynähame napakkaa jerseytä! Se on jo yli vuoden vanha hankinta H&M:ltä, mutta vasta nyt olen oikein tajunnut, miten kätevä se onkaan. Yritän vältellä sukkiksien käyttöönottamista niin pitkään kuin mahdollista ja siksi lyhyiden hameiden käyttö on jäänyt vähemmälle. Vaikka olenkin aika kuumaverinen ihan niin lämmintä ei enää ole varsinkaan aamuisin töihin pinkoessa.
Pohjepituinen hame sen sijaan lämmittää sen verran, että vielä olen voinut leikkiä, että kesä ei ole ihan kokonaan mennyt ohitse. Viikonloppunakin oli onneksi taas välillä niin kaunista ja aurinkoista, että eihän tämä syksy tunnu ollenkaan hullummalta.

 

• paita, Fifth Avenue Shoe Repair
• hame, H&M
• tennarit, Adidas