Leffavinkki: Armi elää!

Marimekko Armi elokuva 1
Meitä ei täällä Tukholmassa kovin runsaasti hemmotella suomalaisilla elokuvilla. Siis niin, että pääsisi oikein elokuvateatterin pimeyteen fiilistelemään. Ihan hurjasti tosin ei kai nyt viimeaikoina ole tullutkaan laadukkaita leffoja Suomesta – ei ainakaan niin, että maine olisi kiirinyt tänne asti.
Onneksi pääasiassa massaviihteeseen keskittyvien suurten elokuvateatteriketjujen lisäksi on vielä muutama independent-mesta, joka poimii esitykseen helmet valtavirran ulkopuoleltakin. Yksi näistä on viihtyisä ja supertunnelmallinen elokuvateatteri Zita. Vanhan leffakerholaisen sydäntä lämmittää, että ylipäätään on vielä olemassa paikkoja, joissa pop cornien päälle ripoteltavan keinotekoisen voiaromin tuoksu ei lyö vastaan jo kadulla.
Marimekko Armi elokuva 3
Yksi Zitan ohjelmistoonsa poimimista Suomi-leffoista on Jörn Donnerin ohjaama, Marimekon perustajasta ja voimanaisesta, Armi Ratiasta, kertova Armi elää! Tiedän, että elokuva oli teatterilevityksessä Suomessa jo viime keväänä – ja keräsi ilmeisesti varsin kiitettäviä katsojalukuja ympäri maan. Jos nyt kuitenkin joku missasi sen, niin kannattaa yrittää etsiä käsiinsä DVD, sillä tässä on nyt leffa, joka todella kannattaa katsoa!
Marimekko Armi elokuva 2
Aluksi elokuvan muoto hiukan oudoksutti. Armi Ratian tarinaa kerrotaan näytelmän muodossa – näyttelijät ovat ohjaajan avustuksella valmistamassa näytelmää ja tarina etenee osin “näytelmän” pätkien mukana, osin kun pääosan esittäjä Maria (Minna Haapkylä) pohtii roolitulkintaansa Armista. Tarina tempaa kuitenkin vahvasti mukaansa eikä tosiaankaan tarvitse olla mikään Marimekko-fani (kuten allekirjoittanut) nauttiakseen Suomen yhden kaikkien aikojen suurimman yritysjohtajan fiktiivisestä, mutta tosiasioihin perustuvasta henkilökuvasta.
Ennakkoluuloton, rajoja rikkova visionääri, intensiivinen luova taiteilija, peräänantamaton yrityksensä tukipilari, mutta sitten toisaalta herkkä, epävarma, ujo, sisäisen pimeytensä kanssa kamppaileva ja rakkautta kaipaava nainen – sellaisena Armi Ratia elokuvassa piirretään. Nainen, joka antoi kaikkensa Marimekolle, poltti kynttiläänsä molemmista päistä ja lopulta kuoli suhteellisen nuorena, vain 67 vuotiaana, osin varmasti elmäntyylinsä vuoksi.
Marimekko Armi elokuva 4
Marimekko Armi elokuva 5
Marimekko Armi elokuva 6
Elokuva pitää todella tiiviisti näpeissään. Täytyy tunnustaa, että menin katsomaan sitä lähinnä vain siksi, että Marimekko-fanina olen kiinnostunut kaikesta, ei niin relevantistakin aiheeseen liittyvästä. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, että tarina ja kuvaus etenee niin ilmavasti ja jotenkin helpon oloisesti. Siis vaikka itse elokuvassa käsitellään vaikeita ja synkkiäkin asioita, kerronta rullaa. Minna Haapkylä on loistava Armia esittävänä Mariana ja useimmat pienemmätkin hahmot ovat tosi luontevia ja uskottavasti tehtyjä (ainoa poikkeus on se ameriikkaa jäykästi vääntävä ja teennäisesti liikehtivä rakastaja…)
Marimekko Armi elokuva 7
Ja kyllä nyt pitää mainita vielä ne kankaat ja mekot – kyllähän niillä yksi elintärkeä sivuosa elokuvassa on.
Suosittelen siis lämpimästi hankkimaan käsiin Armi elää! DVD:n, jos elokuva on vielä näkemättä! Vahvojen naisten tarinoita ei ole tässä maailmassa yhtään liikaa – ja jo sellaisenaan leffa on ihan omaa luokkaansa. Puhumattakaan siitä, että Marimekko on osa suomalaista sielunmaisemaa, halusi tai ei.
Marimekko Armi elokuva 8
Kaikki (loistavat) sitaatit: Armi Ratia ja kaikki kuvat: Armi elää!
 

2 Comments

  1. n

    Suosittelen myös! Pidin tästä ehkä melkein pääasiassa tuon kerrontamuodon vuoksi: se tuki sitä ajatusta, että elämäkerta(elokuva) on aina vain yritystä hahmottaa kohdettaan, eikä lopullista tuomiota voida antaa.

    Reply
    • Minttu

      Ihan totta! Elämänkerta on hankala kerrottava ja juuri tuon kerrontamuodon ansiosta tulkinnalle jäi enemmän tilaa ja ehkä siksi henkilökuvasta tuli paljon aidomman olonen. Puhumattakaan siitä, että sen ansiosta itse elokuva oli paljon mukaansatempaavampi ja vähemmän pönöttävä.

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *