Se, että ruotsalaiseen joulupöytään kuuluu lihapullat, on ollut mielestäni aina vähän outoa. Etenkin, kun niin monet tuntuvat joustavan juuri tässä kohdassa ja tarjolla on, itsetehtyjen sijaan, vähän “parempia” eineslihapullia.
Meillä on joulua vietetty aina sovelletuin suomalaisin perintein, mutta joulupöytään eksyy useimmiten myös jotain uutta. Tänä vuonna päätimme tehdä tribuutin ruotsalaiselle lihapullaperinteelle herkullisella vegaanilla twistillä. Lopputuloksena oli aivan törkimysmäisen herkulliset, sitruunanraikkaat vegepullat, jotka takuuvarmasti maistuvat myös lihansyöjille. Tosin silloin pitää välttää sanomasta, että nämä olisivat kasvislihapullia, sillä nyt ei mitenkään yritetä jäljitellä lihan makua – pullat ovat taivaallisia ihan sellaisenaan.

SITRUUNAISET VEGEPULLAT
Ainekset:

• 2 dl kuivattuja kikherneitä
• 1 sipuli
• 1 teelusikallinen chilijauhetta
• 1/2 teelusikallista maustepippuria (jauhe)
• 1/2 teelusikallista valkopippuria (jauhe)
• 1 ruokalusikallinen vaaleaa soijaa (japanilainen sushi-soija käy hyvin)
• 3 ruokalusikallista rypsiöljyä (tai jotain, mikä ei juuri maistu) + noin 1 rkl lisää uunissa paistamista varten (paistamiseen voi käyttää myös voita, mutta silloin pullat eivät ole enää vegaaneja)
• 1 teelusikallinen suolaa
• 1 sitruuna

Valmistus:

• Laita kikherneet likoamaan kylmään veteen yön yli.
• Lämmitä uuni 175 asteeseen.
• Raasta sitruunan kuori ja purista mehu
• Laita kaikki muut ainekset paitsi kikherneet tehosekoittimeen ja huruttele tasaiseksi. Lisää kikherneet osissa ja anna pyöriä tehosekoittimessa, kunnes taikina on sopivan tasaista (makuasia, itse tykkään kohtuullisen rakeisesta taikinasta, että on jotain purtavaakin…).
• Muodosta taikinasta palloja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Roiskuttele päälle ruokalusikallisen verran öljyä.
• Kypsennä uunissa noin 15 min tai kunnes pullat tuntuvat suht kiinteiltä ja irtoavat helposti leivinpaperista. (Tähän asti pullat voi esivalmistella juhlia varten. FYI)
• Paista pullat paistinpannulla miedohkossa lämmössä juuri ennen tarjoilua niin, että ne lämpiävät ja saavat kivan värin.

Vegepullat olivat aivan älytön suksee meidän joulupöydässä – vaikkeivat niin perinteisen suomalaisia olleetkaan. Seurasin vierestä, kun Peetu kokkaili ja olen aikas luottavainen siihen, että jopa Mintun ei-niin-tottuneilla ruuanlaittotaidoilla pullat onnistuvat. Joulunaikaan tuli myös testattua, että sekä maku että koostumut kestävät hyvin pientä säilytystä ja mikrossa lämmitystä – eli kaiken muun lisäksi vegepullat ovat myös aivan timantti lisä lounaslaatikkoon sopivien ruokien listalle!

Jotenkin merkillisiä nämä joulun ja uudenvuoden väliin jäävät päivät. Sitä ei oikein tajua, mikä viikonpäivä on menossa, vaikka periaatteessa palasinkin jo tänään ihan arkeen. Viikon ensimmäinen työpäivä on maanantai – ei sen pitäisi olla niin vaikeaa. Mutta kun kaksi kolmasosaa väestöstä on mitä ilmeisimmin lomilla tai tekee töitä kotitoimistolla, puuttui päivästä täysin maanantain passiivisagressiivinen syke täysin. Tunnelbana oli aamulla puolityhjä ja koko meidän kerroksessa ei ollut töissä itseni lisäksi kuin kaksi muuta. Normaalisti meitä on kuitenkin nelisenkymmentä…
Ei siis tuntunut lainkaan maanantailta tänään – ennemminkin siltä kuin olisi mennyt toimistolle muuten vain käymään jonain sunnuntaina. Melkein veikkaisin, että huomenna ja keskiviikkona tilanne on aivan sama. Neljä matalasykkeistä, toimistohommissa vietettyä sunnuntaita putkeen ennenkuin päästään taas asiaan. Sopii kyllä oikein mainiosti. Peetu on jokatapauksessa likkaporukalla Sälenissä laskettelureissulla ja Karkki viimeistelee heti vuoden vaihteen jälkeen palautettavaksi sovittua graduaan – eli mitään hurjia Netflix-maratoneja ei näinä välipäivinä tulisi muutenkaan yhteisvoimin vedettyä.

Joulunpyhät sujui meillä mukavasti ja rauhallisesti. Kaikkea varjosti hiukan huoli äidin voinnista, mutta tiivis puhelinyhteys Taysiin kyllä helpotti todella paljon – ja tieto siitä, että terveydentila kohentui päivä päivältä ja hetki hetkeltä.
Lohtua ja tukea antoivat myös meidän perinteiden mukainen joulun vietto. En tiedä, miten vanhoja tapoja voi kutsua perinteeksi, mutta aika monta vuotta on jo tullut juhlistettua joulunaikaa saman kaavan mukaan. Erityisesti silloin, kun tuntuu, että jotain on tapahtumassa, jotain jolle ei voi mitään ja joka saattaa muuttaa pysyvästi tulevaisuutta, on ihanan rauhoittavaa ja turvallista tehdä asioita niinkuin “aina ennenkin”. Lainausmerkeissä siksi, että eihän mikään ikinä ole aivan täysin muuttumatonta, eikä mitään kokemusta voi toistaa täysin samanlaisena – mutta sekin riittää, että perusajatus ja suuret linjat ovat tuttuja, perinteisiä.


Sanotaan, että joulu on lasten juhla ja että lasten ilon katseleminen vasta saa kunnon joulumielen. No nämä meidän karvalapset, Sunshine ja Sailor Moon, ovat kyllä pitäneet hyvin huolta siitä, että kakaramaista kaaosta on riittänyt. Kukaan ei onneksi (toistaiseksi) ole kaatanut kuusta…
Aikuisten lasten kanssa ollaan luettu, pelattu korttia (ristiseiska!!), syöty suklaata, töllätty Netflixiä, syöty vähän lisää suklaata, hengattu pyjamassa aamusta iltaan ja vain oltu. Tosi ihanaa, mutta ei sitä kyllä tämän enempää olisi jaksanut, jos totta puhutaan.
Ihan pakko esitellä meidän viimeisin villitys, puhelimeen ladattava Neko Atsume -niminen peli, jossa on tarkoitus houkutella kisuja kylään.

Aivan totaalisen pimeä peli – ja siksi juuri niin ihana ja täydellinen! Ajatus on siis se, alussa tyhjään pihaan hankitaan leluja, nukkumapaikkoja ja ruokaa niin, että kisut innostuvat tulemaan kylään. Tavarat ja ruuat ostetaan kaupasta ja maksetaan hopea- tai kultasilakoilla. Pelin alussa saa jonkin verran silakoita ja myöhemmin kisut jättävät kaloja kiitokseksi, kun ovat käyneet leikkimässä tai hengailemassa. Peli ei ole mitenkään nopeatempoinen – välillä pihalla ei ole ainuttakaan kissaa ja sitten vain odotellaan.
Pari päivää pelanneena olen jo aivan koukussa ja haluaisin hankkia aina vain hienompia juttuja pihalleni. Kaikilla kisuilla on oma faktasivu, mistä selviää niiden luonne ja suosikkilelut. Pihalle käymään tulevista kissoista voi ottaa valokuvia, jotka tallentuu valokuva-albumiin. Snowball-niminen kokonaan valkoinen kisu (luonne “mellow”) oli ensimmäinen, joka tuli käymään pihallani – ja on nyt tähän mennessä poikennut yhdeksän kertaa. Voi olla, että olen ihan lääpälläni! 😀

Kaiken häpeämättömän laiskottelun lomassa ollaan toki ehditty nauttia myös joulunajan päivien lyhyistä, mutta sitäkin kirkkaampina kimaltelevista valoisista hetkistä. Aivan mieletön auringonpaiste ollut koko ajan! Hentoinen lumipeitekin, joka tänä aamuna ilahdutti meitä harvoja töihin menijöitä, satoi eilen myöhään illalla ja yöllä niin, että tänäänkin saatiin nauttia keskipäivällä huikeasta valosta. Pari pakkasastettakin tuntuu selkäytimessä todella hyvältä. Paljon paremmalta kuin aaton juhannusta lämpimämpi +11 asteen “jouluhelle”.

Jouluun valmistautuminen sai meillä eilen yllättävän käänteen. 73-vuotias äitini oli täysin odottamatta joutunut sairaalaan. Tehovalvonnassa vietetyn yön jälkeen kaikki näyttää nyt ihan hyvältä, mutta kyllä sitä vieläkin on aika epätodellinen ja niin huolestunut olo. Tällaisina hetkinä sitä todellakin toivoisi asuvansa lähempänä Tamperetta.
Olen ollut säännöllisessä puhelinyhteydessä Taysin ystävällisen ja ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan kanssa ja äidin terveydentila vaikuttaisi olevan vakaa. Puhuin myös äidin kanssa ja hän toivoi jo kotiinpääsyä ja suunnitteli menevänsä maanantaina kuntosalille. Treenaaminen tuskin tulee ihan vielä kysymykseen, mutta nyt hänet on siirretty teho-osastolta tavalliselle osastolle, joten varovaisesti kai uskaltaa huokaista helpotuksesta.
Halusin kertoa tämän, vaikken yleensä mitään sairaskertomuksia blogissani omien migreenieni lisäksi tilitä. Mielestäni erityisesti juuri nyt, näin jouluna, on ihan supertärkeää muistaa arvostaa jokaista hetkeä, jonka saa viettää rakkaimpiensa kanssa. Pitkinä pyhinä alkaa helposti pikkuasiat ärsyttää ja sitä tulee kivahdettua totaalisen triviaaleista asioista. Meille muistutus siitä, että jokainen hetki on arvokas – ja että ikinä ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu – tuli aika karulla tavalla.
Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille ihanaa ja rauhaisaa joulunaikaa! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!
Rakkaudella,
Minttu (+ Karkki ja Peetu)

Vielä ehtii hyvin kokkailla aattoillaksi parhaimmat itsetehdyt namit. Peetu ja Karkki on vuosien varrella testannut ziljoonia erilaisia karamellireseptejä ja joinain jouluina meillä on ollut kuuden-seitsemän joulunamilajikkeen varasto tuhottavana normaalien konvehtirasioiden lisäksi. Tänä vuonna päätettiin, että tehdään vain kahta ikisuosikkiamme.
Tässä reseptit teidänkin iloksi!

KARAMELLISET RIISIMUROKUUTIOT
Ainekset:

• 1 isohko pussi vaahtokarkkeja
• melkein täysi laatikollinen riisimuroja
• kourallinen rusinoita
• 150 g suklaata

Valmistus:
Sulata vaahtokarkit isossa kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää sekaan riisimurot ja rusinat. Levitä tahmainen mössö pellille parin sentin paksuiseksi kakuksi. Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä riisikakkulevyn päälle. Anna jäähtyä ja leikkaa kuutioiksi.
Lopputuloksena on ihanan keveänmeheviä kuutoita, jotka ovat toisaalta rapeita, mutta toisaalta kivasti sitkaita. Kuutioita tulee kerralla tosi paljon ja valmistus on aika nopeaa. Alunperin Peetu bongasi ohjeen jostain amerikkalaisesta ruokablogista, mutta monena vuonna namitehtailu on sujunut meillä ihan sormituntumalla. Ja lopputulos on ollut aina yhtä mahtavan herkullinen!

SAHRAMIKOLA
Ainekset:

• 3 dl vispikermaa
• 50 g voita
• 3 dl sokeria
• 1 1/2 dl vaaleaa siirappia
• 1 g sahramia 

 
Valmistus:
Sekoita kerma, voi, sokeri ja siirappi paksupohjaisessa kattilassa. Keitä täydellä teholla koko ajan sekoittaen. Kola on valmista, kun se paistomittarin mukaan on noin 125°C. Voit myös tiputtaa pikkuisen kolatahnaa kylmään veteen ja jos siitä saa muotoiltua pallon, on kola valmista. Pallotestin tekemiseen menee tosin helposti sen verran aikaa, että kattilassa oleva kola ehtii kärähtää – eli suosittelen paistomittarin käyttöä! Lisää sahrami melkein valmiiseen kolatahnaan ja keitä valmiiksi. Levitä kola leivinpaperilla suojatulle pellille ja anna jäähtyä ennenkuin leikkaat sen paloiksi.
Varoituksena voin sanoa, että sahramikolaan tulee ihan totaalinen himo ja sitä rakastaa nekin, jotka eivät normaalisti ole mitään suuria sahramifaneja!

Joululahjapaniikkia ilmassa?
Päätin listata omat lahjatoiveeni inspiraation lähteeksi kaikille viimehetken hankintojen kanssa tuskaileville. Oikeasti en tänä jouluna toivo kuin yhdessäoloa, sohvalöhöilyä, leffojen maratontölläystä, hyvää ruokaa ja joulun tuoksuja kotiin. Sovittiin tyttöjen kanssa, että tänä vuonna jätetään ne muutamatkin lahjat hankkimatta ja säästetään joka penni helmikuista New Yorkin matkaa varten.
Mutta jos toivoisin jotain itselleni, tässä on muutamat suosikkijuttuni, joiden uskon ilahduttavan muitakin!

1. Kaunis, hyvälaatuinen nahkalompakko. Nykyinen Mulberryn lompakkoni alkaa olla jo niin kulahtanut, että olisi ihana saada uusi. Vanhaa mallia, jossa seteli- ja korttisasto kiinnitetään nepparilla ja kolikko-osasto vetoketjulla, ei näköjään enää valmisteta. Aivan ihana olisi kyllä perusruskea, ympäriinsä vetoketjulla suljettava, klassinen lompakko.
2. Persoonallinen, ajatuksella valittu koru on aina hyvä lahjavalinta. Ideakorun personoidut korut eivät varmasti enää ehdi jouluksi, mutta itse ilahtuisin ainakin kauniista “lahjakortista”, jossa lahjan antaja lupaa esimerkiksi teettää minulle rannekorun haluamallani tekstillä!
3. Joululahjaksi on tosi kiva saada asioita, joita tekee kovasti mieli, mutta joiden hankintaa on vaikea perustella itselleen ainakaan järkisyillä. Itseäni kutkuttaisi ihan mahottomasti Fujifilmin pinkki kamera, josta saisi paperikuvat tulostettua samantien. Eihän sillä varmastikaan mitään superlaadukkaita taidekuvia saa otettua, mutta miten hauskaa olisikaan reissussa tai tapahtumissa saada kuvat heti käteen.
4. Kauniit astiat ovat aina tervetulleita ainakin Mintun huusholliin. Varsinaisesti en tarvitse mitään, mutta rakastan Ultima Thule -sarjaa ja mieluusti täydentäisin nykyistä kokoelmaani esim. juomalaseilla. Yksittäinen kaunis kulho tai vati on varma valinta, jos ei tiedä, mitä sarjaa lahjan saaja kerää.

5. En tunne yhtään naista, joka ei ilahtuisi uudesta laukusta. Itselläni on edelleen menossa keskisuuren laukun metsästys. Acnen uusi laukkumallisto on niin mielettömän upea, että kelpuuttaisin siitä itselleni ihan mitä tahansa. Musta reppu on niin hillittömän hieno, että voisin jopa tinkiä vetoketju-on-pakko-olla -periaatteestani.
6. Kylpytakki voi tuntua vähän mielikuvituksettomalta ja superstandardilta lahjaidealta, mutta hei – käsi sydämelle – ylellisen pehmeä, laadukas ihanuus, johon kääriytyä saunan tai kylvyn jälkeen, mikä olisi ihanampaa! Lisäksi oma vanha kylpytakkini on jo niin hiutunut, että se kohta putoaa päältäni..
7. Miksi ihmeessä kuplavesi maistuu niin paljon paremmalta kuin pelkkä kraanavesi? En tiedä, mutta niin se vain on. Kivennäisveden suurkuluttajalle, kuten allekirjoittaneelle, on SodaStream lahjavinkkinä ihan ykkönen. Meillä itseasiassa olikin vuoden verran tuo, mutta koska se oli Peetun, laite muutti tytön mukana Uumajaan. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että SodaStream ei ole yksi niistä pöljistä keittiön pienlaitteista, joita tulee käytettyä kerran, kaksi, ja jotka sitten päätyvät johonkin nurkkaan keräämään pölyä ja viemään tilaa.
8. Paras joululahjavinkkini vuodesta toiseen: anna aikaa, lupaa hemmottelua, lahjoita apua. Niskahieronta, ikkunoiden pesu, karjalanpiirakkakoulu, pianotunti, lumilautakurssi, lastenhoitoilta – mieti, mitä osaat ja mitä lahjan saaja eniten tarvitsee. Kirjoita lupaus kauniille paperille tai kortille ja joulun toivotuin lahja on valmis!