Jotenkin merkillisiä nämä joulun ja uudenvuoden väliin jäävät päivät. Sitä ei oikein tajua, mikä viikonpäivä on menossa, vaikka periaatteessa palasinkin jo tänään ihan arkeen. Viikon ensimmäinen työpäivä on maanantai – ei sen pitäisi olla niin vaikeaa. Mutta kun kaksi kolmasosaa väestöstä on mitä ilmeisimmin lomilla tai tekee töitä kotitoimistolla, puuttui päivästä täysin maanantain passiivisagressiivinen syke täysin. Tunnelbana oli aamulla puolityhjä ja koko meidän kerroksessa ei ollut töissä itseni lisäksi kuin kaksi muuta. Normaalisti meitä on kuitenkin nelisenkymmentä…
Ei siis tuntunut lainkaan maanantailta tänään – ennemminkin siltä kuin olisi mennyt toimistolle muuten vain käymään jonain sunnuntaina. Melkein veikkaisin, että huomenna ja keskiviikkona tilanne on aivan sama. Neljä matalasykkeistä, toimistohommissa vietettyä sunnuntaita putkeen ennenkuin päästään taas asiaan. Sopii kyllä oikein mainiosti. Peetu on jokatapauksessa likkaporukalla Sälenissä laskettelureissulla ja Karkki viimeistelee heti vuoden vaihteen jälkeen palautettavaksi sovittua graduaan – eli mitään hurjia Netflix-maratoneja ei näinä välipäivinä tulisi muutenkaan yhteisvoimin vedettyä.

Joulunpyhät sujui meillä mukavasti ja rauhallisesti. Kaikkea varjosti hiukan huoli äidin voinnista, mutta tiivis puhelinyhteys Taysiin kyllä helpotti todella paljon – ja tieto siitä, että terveydentila kohentui päivä päivältä ja hetki hetkeltä.
Lohtua ja tukea antoivat myös meidän perinteiden mukainen joulun vietto. En tiedä, miten vanhoja tapoja voi kutsua perinteeksi, mutta aika monta vuotta on jo tullut juhlistettua joulunaikaa saman kaavan mukaan. Erityisesti silloin, kun tuntuu, että jotain on tapahtumassa, jotain jolle ei voi mitään ja joka saattaa muuttaa pysyvästi tulevaisuutta, on ihanan rauhoittavaa ja turvallista tehdä asioita niinkuin “aina ennenkin”. Lainausmerkeissä siksi, että eihän mikään ikinä ole aivan täysin muuttumatonta, eikä mitään kokemusta voi toistaa täysin samanlaisena – mutta sekin riittää, että perusajatus ja suuret linjat ovat tuttuja, perinteisiä.


Sanotaan, että joulu on lasten juhla ja että lasten ilon katseleminen vasta saa kunnon joulumielen. No nämä meidän karvalapset, Sunshine ja Sailor Moon, ovat kyllä pitäneet hyvin huolta siitä, että kakaramaista kaaosta on riittänyt. Kukaan ei onneksi (toistaiseksi) ole kaatanut kuusta…
Aikuisten lasten kanssa ollaan luettu, pelattu korttia (ristiseiska!!), syöty suklaata, töllätty Netflixiä, syöty vähän lisää suklaata, hengattu pyjamassa aamusta iltaan ja vain oltu. Tosi ihanaa, mutta ei sitä kyllä tämän enempää olisi jaksanut, jos totta puhutaan.
Ihan pakko esitellä meidän viimeisin villitys, puhelimeen ladattava Neko Atsume -niminen peli, jossa on tarkoitus houkutella kisuja kylään.

Aivan totaalisen pimeä peli – ja siksi juuri niin ihana ja täydellinen! Ajatus on siis se, alussa tyhjään pihaan hankitaan leluja, nukkumapaikkoja ja ruokaa niin, että kisut innostuvat tulemaan kylään. Tavarat ja ruuat ostetaan kaupasta ja maksetaan hopea- tai kultasilakoilla. Pelin alussa saa jonkin verran silakoita ja myöhemmin kisut jättävät kaloja kiitokseksi, kun ovat käyneet leikkimässä tai hengailemassa. Peli ei ole mitenkään nopeatempoinen – välillä pihalla ei ole ainuttakaan kissaa ja sitten vain odotellaan.
Pari päivää pelanneena olen jo aivan koukussa ja haluaisin hankkia aina vain hienompia juttuja pihalleni. Kaikilla kisuilla on oma faktasivu, mistä selviää niiden luonne ja suosikkilelut. Pihalle käymään tulevista kissoista voi ottaa valokuvia, jotka tallentuu valokuva-albumiin. Snowball-niminen kokonaan valkoinen kisu (luonne “mellow”) oli ensimmäinen, joka tuli käymään pihallani – ja on nyt tähän mennessä poikennut yhdeksän kertaa. Voi olla, että olen ihan lääpälläni! 😀

Kaiken häpeämättömän laiskottelun lomassa ollaan toki ehditty nauttia myös joulunajan päivien lyhyistä, mutta sitäkin kirkkaampina kimaltelevista valoisista hetkistä. Aivan mieletön auringonpaiste ollut koko ajan! Hentoinen lumipeitekin, joka tänä aamuna ilahdutti meitä harvoja töihin menijöitä, satoi eilen myöhään illalla ja yöllä niin, että tänäänkin saatiin nauttia keskipäivällä huikeasta valosta. Pari pakkasastettakin tuntuu selkäytimessä todella hyvältä. Paljon paremmalta kuin aaton juhannusta lämpimämpi +11 asteen “jouluhelle”.