Päätin sitten minäkin lähteä mukaan tammikuun kestävään vegaanihaasteeseen, innostuja kun olen. Ihan täpöillä en ole kyennyt koko ruokavaliotani vaihtamaan vegaaniksi, vaikka oikeastaan suurin murheeni on se, että kunnon happamalle luonnonjogurtille ei löydy mitään järkevää korvaajaa. Pidemmän päälle juustoista tulisi toinen kompastuskivi.
Pyrin kuitenkin vaihtamaan kaikki mahdolliset ateriat vegaanisiksi – olen jopa testaillut eläimettömiä leivänpäällisiä. Leikkele oli ihan jees, juusto tosi karseeta ja majoneesi parempaa kuin tavallinen. Mitään suurta muutosta haasteeseen osallistuminen ei vielä toistaiseksi ole kuitenkaan tuonut, vegaanit ruuat kuuluu ihan normaalistikin ohjelmaani.

Ruuanlaitossa käytettävät kasvispohjaiset kermat ja muut maitomaiset tuotteet toimivat erinomaisesti. Kaurapuuron kanssa tykkää kauramaidon mausta enemmän kuin tavallisesta. Tosin ensimmäinen syy siihen, että ostin sitä oli se, että kauramaito säilyy huomattavasti pidempään. Sinkkutaloudessa litra maitoa kuluu niin hitaasti, että koko ajan sai olla kaatelemassa happamia tölkinpohjia menemään. Kauramaidon kanssa tätä ongelmaa ei ole!
Samalla tulee sitten tehtyä pieniä hyviä tekoja ympäristön hyväksi ja äänestettyä lompakolla eläinten hyvinvoinnin puolesta.
Kokkailin eilen vegaaniversion Peetun tekemästä ihanasta uuden vuoden illallisen alkukeitosta. Lopputulos on aivan superherkullinen, vaikka poissa onkin mm. esikuvaa koristaneet parmesan-lastut. Itse keitto on makumaailmaltaan yllättävänkin mieto, vaikka rucola periaatteessa onkin melko ärhäkkää. Särmää vegaaniversio saa chililastujen kanssa paahdetuista kurpitsansiemenistä, jotka samalla tuovat mukavaa purutuntumaa ja proteiinia annokseen.

HERNE-RUCOLAKEITTO JA CHILIPAAHDETUT KURPITSANSIEMENET
(2 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• öljyä paistamiseen
• 8 dl vettä
• 2 kasvisliemikuutiota
• 600 g pakasteherneitä
• 100 g rucolaa
• 2 dl kasvis-fraichea
• 1 dl kurpitsansiemeniä
• 1 tl chililastuja
• suolaa

Valmistus:
Pilko sipuli ja valkosipuli & kuullota kattilassa pienessä määrässä öljyä. Lisää vesi ja murustele sekaan kasvisliemikuutiot. Laita herneet kattilaan ja anna kiehuskella hiljakseen noin 15 min. Lisää huuhdellut rucolat ja kiehuta vielä pari minuuttia. Pistä koko hoito sileäksi sauvasekoittimella, lisää kasvis-fraiche ja anna kiehahtaa. Mausta suolalla, jos tarvitsee.
Paahda kurpitsansiemenet yhdessä chililastujen kanssa kuivalla pannulla melko miedolla lämmöllä kunnes ne alkavat pullistella ja saavat hiukan väriä. Ripottele annoksien päälle juuri ennen tarjoilua.

Mmm.. Ihana, kevyt mutta mukavasti täyttävä lounas! Pari siivua leipää on hyvä olla siinä sivussa jo ihan pelkästään senkin vuoksi, että voi silleen muka sivistyneesti laappia lautasen puhtaaksi.
Jos haluaa vielä korottaa keiton proteiinipitoisuutta, voi kurpitsansiemenien määrän kevyesti vaikka tuplata!

Sen verran nyt käynnissä oleva vegaanihaaste on vaikuttanut korvien väliin, että olen alkanut miettiä, mitä kaikkea sisältyisikään siihen, jos oikeasti ryhtyisi vegaaniksi. Silloin pitäisi miettiä perusteellisesti myös kaikki vaatevalinnat – ja olisiko ollenkaan okei pitää kahta kissaa?
No, toistaiseksi tuumaan vähän samoin kuin treenaamisenkin kanssa: every step counts. En oikeastaan tunne mitään tarvetta saada kutsua itseäni vegaaniksi, mutta voin silti tehdä sekä ruokavaliossani että muussa elämässä ko. ideologian mukaisia valintoja aina, kun siihen on mahdollisuus. Pienetkin valinnat hyvään ja kestävään suuntaan on kuitenkin parempi kuin olla kokonaan välittämättä.

Tänä vuonna, ihan muutaman viikon päästä, tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäiset haparoivat blogipostaukseni.
Alunperin blogin piti olla vain keino pitää yllä suomenkielen kirjoitustaitoani – ja kuitata yhdellä viestillä kaikki kavereille suunnatut “mitä-mulle-kuuluu” -sähköpostiviestit. En hetkeäkään ajatellut, että joku muukin kuin tuttavani olisivat kiinnostuneita jutuistani. No, kymmeneen vuoteen on mahtunut aivan älyttömästi kaikkea muutakin, mitä en olisi milloinkaan hurjimmissa unelmissanikaan osannut silloin aikoinaan kuvitella.
Silloinen, nykyiseen blogiskeneen verrattuna superpieni, lifestyle-, muoti- ja kauneusbloggareitten yhteisö tuntui heti omalta paikaltani ja tempauduin intohimoisesti touhuun mukaan. Tosin silloin kaikki kuuluivat suvereenisti kategoriaan “muotiblogi”, yhä hienojakoisemmaksi käyvät aihepiirirajaukset tulivat vasta vuosia myöhemmin.
Harvoin osaan tehdä mitään kohtuudella ja niinpä blogin pitäminenkin muuttui aika pian päätoimiseksi työksi. Aikana ennen Instagramia, Snapchattia – ja mitä näitä nyt on – kaikki sisältö tuli tuupattua blogiin. Jo toisena vuotena laitoin itselleni tavoitteeksi neljä postausta päivässä (se tosin toteutui harvoin) – ja kun päälle liittää vielä kunnianhimoisen tavoitteen seurata kaikkia tuntemiani suomalaisia oman alan blogeja ja päälle vielä yli viittäkymmentä ruotsalaista ja kansainvälistä blogia, ei aikaa riittänyt juuri muuhun.
Jossain vaiheessa heräsin ja päästin kissan ulos. En leikannut hiuksiani, mutta menin “oikeisiin” töihin.

Yritin asettaa järkevät rajat bloggaamiselle. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuka mitä sanoisi, yhden varsin simppeliltäkin vaikuttavan jutun toteuttamiseen menee yllättävän paljon aikaa. Puhumattakaan sitten niistä kerroista, kun haluaa tehdä jotain kunnianhimoisempaa. Jo pelkästään postausta tukevien linkkien haravoiminen netistä vie paljon enemmän aikaa kuin mitä lopputuloksesta voisi päätellä.
Nyt ei ole kuitenkaan tarkoituksenani kirjoittaa mitään voi, voi bloggariparkaa -itkuvirttä. Itse olen harrastukseni valinnut ja itse asetan myös rimani juuri niin korkealle kuin haluan.
Enemmänkin tässä viime aikoina on mietityttänyt se, että kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän online on muuttanut omaa sisäistä kuvaani omasta elämästäni niin paljon, että en oikein osaa kuvitella sitä ilman blogia. Kuka oikein olen, jos Go 4 it vol. 2 lakkaa olemasta? Mikä tyyppi on Minttu, jos ei se ole läsnä täällä, itserakentamassa nettielämässään?
Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on lukijoita, jotka on ollut matkassa alkumetreiltä asti. Te olette nähneet Karkin ja Peetun varttuvan yläkoulusta lukioon – ja lopulta pesästä pois lentäneiksi nuoriksi aikuisiksi. Te olette eläneet mukana erittäin kipeän avioeroni, joka oli viedä minut todella mustiin vesiin ja nyt viimeksi äidin sairastumisen vuosi sitten. Kaikkea en tietenkään ole paljastanut yksityiskohtiaan myöten, mutta aina olen ollut oma itseni rehellisesti virheineni ja epätäydellisyyksinenikin.
Blogi on toiminut myös ystävän korvikkeena. Muistatteko, kun päätin astua ison askeleen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja läksin lomamatkalle Kosin saarelle yksin? Se on ehkä selvimpiä esimerkkejä siitä, miten en ollenkaan tuntenut olevani niin yksin, kun niin moni teistä ihanista lukijoistani oli seuranani matkan ajan. Jo siksikin tuntuu, että elämäni netissä on niin iso osa minua, että on tosi vaikea kuvitella millaista olisi, jos päättäisin lopettaa.

Vuodenvaihde merkitsee itselleni aina uudelleen arvioimisen vaihetta. Haluan kovasti noudattaa periaatetta, että pitäisi tehdä enemmän sitä, mistä tykkää – ja karsia pois painolastilta tuntuvia asioita. Silti täytyy olla realisti. Itselläni menee tavalliseen työpäivään työmatkoineen aika tasan tarkkaan 10 tuntia ja 30 minuuttia ovelta ovelle. Siihen kun lisää kaikki ne asiat, joita oikeasti haluaisi tehdä enemmän (harrastaa monenlaista liikuntaa, tavata ystäviä, laittaa hyvää ruokaa, fiksailla kotosalla, leikkiä kisujen kanssa, käydä näyttelyissä ja elokuvissa etsetera) alkaa tunnit loppua jopa aikaoptimistin vuorokaudesta.
Olen siis miettinyt todella kovasti ja monelta kantilta Go 4 it vol. 2 -blogin tulevaisuutta ja kohtaloa. Mitä kaikkea tekisinkään sillä ajalla, mikä vapautuisi, jos päättäisin vain lopettaa? Mutta sitten toisaalta – mitä tekisin sillä ajalla? Mikä olisi yhtä kivaa, yhtä antoisaa, yhtä monipuolista, yhtä ilahduttavaa?
Ja tiedättekö mitä? En keksinyt lopulta yhtään syytä, miksi haluaisin lopettaa blogin pitämisen! Tai no, olishan se nyt tietty ollut aika dramaattista just kymmenvuotispäivän korvalla, mutta ei sekään nyt mikään kovin kaksinen syy olisi.
Elämää ja nettielämää pohtiessani tulin siihen tulokseen, että ei niitä tarvitse erotella. Blogin kanssa kasvaessani molemmat on nivoutunut toisiinsa ja ainakin juuri nyt tuntuu siltä, että ne täydentävät ja tukevat toisiaan. Näinä aikoina, kun yksi ja toinen julistavat some-paastoilevansa, on tosi epämuodikasta olla sitä mieltä, että nettielämä voi olla antoisaa, läsnäolevaa kanssakäymistä.
En minä halua olla ilman teitä – toivottavasti tekin jaksatte kanssani, vaikka välillä tämä meneekin tällaiseksi filosofoinniksi!

Jos ollaan ihan rehellisiä, en ole ollenkaan pahoillani, että vuosi 2016 loppuu tänään. Tiedän hyvin, että aikuisten oikeasti tänään on lauantai ja huomenna sunnuntai, mutta uskon sitkeästi merkkipaaluihin, uusiin alkuihin ja kaikkiin sen tapaisiin rituaaleihin.
Otan jälleen kerran uuden vuoden vastaan fiiliksillä, että voin jättää kaiken kertyneen painolastin rajan tälle puolelle. Vuosi 2017 on yhtä puhdas kuin vasta aloittamani kalenteri – ja yhtä täynnä mahdollisuuksia. Vapaus täyttää sivut juuri sellaisella sisällöllä kuin itse haluan ja valitsen, tuntuu raikkaalta ja ihanalta, niin symbolista kuin se olisikin.
Ei niin, että 2016 olisi ollut läpeensä kurja – päinvastoin! Äidin vakava sairastuminen aika tasan tarkkaan vuosi sitten tosin antoi koko vuodelle tumman alavireen. Vaikka rakas äiskä toipuikin huomattavasti ennusteitaan nopeammin ja paremmin, en pystynyt karistamaan hartioiltani “minä olen nyt perheen pää (vaikken vielä haluaisi)” -tunnetta.
Instagramin “Bestnine2016”-kuvakollaasi – eli yhdeksän liketetyintä kuvaani – summaa loistavasti kuluneen vuoden highlightsit: yhdessäolo Karkin ja Peetun kanssa, Karkin valmistuminen, omat The Syntymäpäivät New Yorkissa helikopteriajeluineen, ystävät ja kissat. Kesäiset iltauinnit, hetket lapsuudenystävien kanssa, lukuisat muutkin reissut (Pietari, Berliini, Tampere) ja virkistävät kohtaamiset uusien ja vanhojen kavereitten kanssa, kuuluisivat ehdottomasti listalleni myös.
Oikeastaan mennyt vuosi on ollut kiva ja ihana, vaikka henkilökohtaisesti en tunne saavuttaneeni mitään erityistä. Henkisen kasvunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Joskus on kuitenkin niin, että se riittää. Jokainen vuosi ei voi olla täynnä huikeita saavutuksia, aikakirjoihin merkittäviä voittoja tai pökerryttävää menestystä. Eikä tarvitsekaan!

Näillä saatesanoilla haluan toivottaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille upeaa ja mahtavaa vuodenvaihdetta sekä:

Onnea, mielenrauhaa, toivomasi kaltaista menestystä, lämpöä, ystävyyttä, kohtaamisia, läsnäoloa ja auringonsäteitä vuodelle 2017!!

Jouluterkkuja Tukholmasta!!
Täällä ollaan ihan hengissä, vaikka blogin perusteella muuta voisikin kuvitella! Olin jo valmiiksi ajatellut, että joulunaikaan pidän muutaman ihan oikean vapaapäivän – mikä tarkoittaisi sitä, että en edes avaisi tietokonettani. Oman jaksamisen kannalta on tosi tärkeää, että välillä priorisoi jotain muuta kuin ainaista todo-listaansa.
Ihan näin pitkää joululomaa ei kuitenkaan ollut tarkoitus pitää. Onnistuin suureksi hämmästyksekseni hankkimaan ihan kunnon influenssan ja makasin useamman päivän kovassa kuumeessa petin pohjalla. Mielenkiintoinen kokemus ihmiselle, joka ei satunnaisen säännöllisen migreenin lisäksi ole sairastanut lainkaan vuosikausiin. Tokenin onneksi aika pian sen verran, että kykenin tarttumaan joululahjakirjoihini. Vaikka kipeänä oleminen ei ole koskaan kivaa, oli kyllä oikeastaan mahtavaa keskittyä pitkästä aikaa tuntikausiksi lukemiseen.
Lukemisen lisäksi ehdin seota täysin norjalaiseen nuorisolle tarkoitettuun (jep… :D) tv-sarjaan SKAM. Töllasin Peetun kanssa putkeen kaikki kolme sesonkia – ja tunnen edelleen pakottavaa tarvetta aloittaa uudelleen alusta. Ehkä kuume ei ole vieläkään laskenut?

Eilen olin jo sen verran kunnossa, että päätin lähteä pienelle toipilaskävelylenkille Tukholman keskustaan. Tajusin onneksi jo kotona, että voimia varsinaiseen aleshoppailuun ei vielä ole, joten mitään ostiskelutavoitteita en asettanut. Pari ennalta suunniteltua juttua kävin hakemassa, mutta muuten vaeltelin kaduilla ihan vain neljän seinän ulkopuolista elämää ihmetellen.
Melkein joka vuosi saan blogi kautta paljon kysymyksiä liittyen Tukholman alennusmyyntien alkamisajankohtiin ja kauppojen aukioloaikoihin viikonloppuisin ja pyhisin. Tässä pieni päivitys tämänhetkiseen tilanteeseen ja samalla pieni kurkistus täkäläiseen katukuvaan ja kaupunkityyleihin.
Tervetuloa näyteikkunaostoksille Mintun kanssa!

Useimmat ketjuliikkeet on jo aloittanut alennusmyyntinsä – ihan niinkuin Suomessakin. Vaateketjuista kaikki Mangosta Zaraan ja Lindexistä Hollisteriin starttasivat jo aatonaattona. Sama pätee myös ketjujen sisustusputiikkeihin. Hemtex, Zara Home, H&M Home, Duka etsetera ovat somistaneet ikkunansa REA-kyltein.
“Paremmat” merkit tapaavat hiukan pihtailla alennusmyyntien alun kanssa, mutta pikainen visiitti keskustan Biblioteksgatanilla ja poikkikaduilla kertoo, että alet on sielläkin alkaneet.

• Tommy Hilfiger
• Tiger of Sweden
• Marc by Marc Jacobs
• Stella McCartney
• Filippa K
• Michael Kors
• By Malene Birger
• Peak Performance
• Burberry

.. tässä joitakin putiikkeja, joissa talviale on alkanut nyt välipäivinä.
Odottelua on sen sijaan hiukan tiedossa, jos haluaa tehdä alelöytöjä mm. Mulberryn, Pradan tai Acnen liikkeissä. NK:n tavaratalolla on yleensä tapana olla viimeinen alennusmyyntien aloittaja. Acnen alen pitäisi alkaa 5. tammikuuta ja NK:n vasta seuraavana viikonloppuna.

H&M:n isosiskot COS ja & Other Stories on mukana ale-härdellissä.

Suurin osa pikkuputiikeista, jotka sijaitsevat joissain keskustan ostoskeskuksista (Gallerian, Sturegallerian, Mood) ovat aloittaneet alennusmyyntinsä, vaikka muuten heillä olisikin tapana olla mukana myöhäisempien ryhmässä.
Yksi hyvä keino kiertää merkkien – etenkin ruotsalaisten fashion-merkkien – rajoitetumpi alennusmyyntikäytäntö: Åhléns tavaratalolla on todella kattava tarjonta ruotsalaista designia ja koko tavaratalossa on jo täysi alemeininki päällä. Sieltä löytyy tietty myös lastenvaatteita, sisustusta, kosmetiikkaa etsetera.

Ihan pikkuisen teki tiukkaa sivuuttaa Åhlénsilla Acnen osasto – etenkin ne tangot, joissa luki – 40 %. Niin ja kengät… Voisin täyttää garderobini Acnen kengillä! Onneksi sairastelu heikotti vielä sen verran, että totesin pyörtyväni pukukoppiin, jos edes yrittäisin sovittaa jotain.
Åhlénsin uudistunut ja kovasti laajentunut kosmetiikkaosasto on hyvä osoite kosmetiikka-alea etsiville. MAC:in oma putiikki mainosti aika vaisun oloista kampanjaa, mutta Sephorassa kantsii kyllä pistäytyä.

Sephorassa suosittelen tsekkaamaan erityisesti kaikki jouluboxit. Ne on yleensä jo heti alennusmyyntien alussa puoleen hintaan, joten todellisten löytöjen tekemisen tsäänssit on tosi korkealla!
Itse yritän nyt hillitä kokonaan kaikki ylimääräiset aleshoppailut. Kotiin tarvitsisi hankkia vielä vähän jotain pientä, yölamppua ja taulunkehystä, mutta garderobini – sen paremmin kuin kosmetiikkahyllynikään – ei todellakaan kaipaa mitään täydennystä.
Kauppojen aukioloajoista sen verran, että yleensä kaikki paikat on hyvin auki. Sunnuntaisin ja kalenterin “punaisina päivinä” pienemmät putiikit saattavat tosin aueta vasta puolen päivän aikaan – ja sulkea ovensa jo kolmen neljän aikaan. NK ja Åhléns on yleensä pyhisinkin auki noin 10 – 18.
Yksi vuoden ainokaisista poikkeuksista tähän sääntöön on nyt huomenna alkava uuden vuoden viikonloppu. Uusi vuosi on ruotsalaisille supertärkeä juhlapyhä ja siksi monet putiikit on suljettu jo huomenna, tavarataloissa on normaalia lyhyempi aukioloaika – ja sunnuntaina kaikki, ruokakauppoja lukuunottamatta, on suljettu.

Suuret kiitokset kaikille blogini BOSS-tuoksuarvontaan osallistuneille!
Kylläpäs olikin aivan mahtava päästä lukemaan niin monia ihania ja koskettavia tuoksumuistoja. Ylipäätään tuli sellainen olo, että kaikenlaisilla hajuilla on suora yhteys alitajuntaan – ja vain yksi pieni nuuhkaisu voi viedä todelliselle aikamatkalle.
Perinteinen blogi-onnetar, random.org, arpoi kaikkien vastausten keskuudesta voittajan, joka saa palkinnoksi upean BOSS-tuoksupaketin. Paketti sisältää sekä BOSS Scent että BOSS Scent for Her -tuoksut.
Onnettaren suosiossa oli tällä kertaa nimimerkki MINNA vastauksellaan:
“Joulu on muistojen ja tuoksujen aikaa, nytkin tuoksuu saaristolaislimppu! Jouluaattoaamun kinkun tuoksu…. ❤”
Lämpimät onnittelut voittajalle!
Voitosta on ilmoitettu myös sähköpostilla, mutta mikäli voittajaa ei tavoiteta säällisen ajan kuluessa, suoritetaan uusi arvonta (yleensä aikaa reagoimiseen on noin viikko, mutta nyt ihmiset saattavat olla lomareissuilla ja nettipaastolla, joten aikaa on pidennetty).