Month: December 2016

img_0685
Kakkulankäyttäjän unelma olisi se, että olisi ainakin parit-kolmet silmälasit, joita voisi vaihdella asun, fiiliksen ja tilaisuuden mukaan. Olen sen verran kuivasilmäinen, että piilareita voin oikeastaan käyttää vain ulkoiluaktiviteeteissa. Sisäilmassa tuntuu, kuin muovinpalaset liimautuisivat kiinni silmiin, vaikka tekisi mitä. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa ja tarkoitus oli löytää kivat pokat, jotka maksavat vain euron.
Suhtauduin haasteeseen ensin lievällä skeptisyydellä. Uskon kyllä periaatteessa, että edullisestikin voi saada kivoja ja tyylikkäitä asioita. Jostain syystä onnistun kuitenkin aina iskemään silmäni paikan kalleimpaan asiaan – oli kyse lähes mistä tahansa – ja eihän sitä sitten enää mikään muu tule kysymykseen. (Kohtapuoliin esittelen esmes itselleni joululahjaksi hankkimani aurinkolasit, joiden piti maksimissaan maksaa 200 €, mutta vähän toisinaan siinä sitten kävi…)
img_0683
Tampereen reissullani pistäydyin kuitenkin uteliaana Koskipuiston Instrumentariumissa – ja yllätyin todella positiivisesti!
Vain yhden ainokaisen euron maksavia kehyksiä on tarjolla todella paljon eri tyylisiä – ja sekä miehille että naisille on omat mallistonsa. Euro-hyllyssä on ihan oikeita merkkikehyksiä: Calvin Klein, Versace, Tommy Hilfiger, Guess etsetera. Yhtäkkiä tuli tunne, että jonkinlaisen “silmälasigarderobin” kehittäminen ei ehkä olisikaan niin mahdoton juttu.
img_0686
Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt, miten monet eri tavalla kivat ja eri tavalla sopivat pokat löysin eurolla ihan jo yhden Instru-visiitin aikana.
Metallisankaiset “insinööri-pokat”, yhdet retro-tyyppiset sekä klassiset aikuiskehykset olisi helposti valittavissa henkilökohtaisen silmälasivalikoiman perustaksi. Olihan sitä pakko testailla vähän värikkäitä tv-kuuluttaja-pokiakin, mutta niiden hankinta taitaa kyllä jäädä vähän myöhemmäksi.
img_0687
img_0682
img_0684
Suosikikseni nousi Calvin Kleinin melko klassiset ja varsin maskuliiniset pokat. Valokuvaajana toiminut Tinni ehdottikin, että olisi pitänyt ihan oikeasti tsekata myös miehille tarkoitetut euron kehykset. Jotenkin olen aina tykännyt paljon enemmän aika miehekkäistä ja suoralinjaisista kehyksistä kuin keveistä ja siroista naisten pokista.
Toisaalta huomasin kyllä myös sen, että ihan liian neliskanttisetkaan silmälasit eivät ole kovin hyvät. Kasvoni on jo valmiiksi varsin kulmikkaat ja liian neliöt pokat vain alleviivaavat efektiä.
Erittäin tärkeä huomio oli myös se, että kantsii ihan oikeasti ottaa silmälasiostoksille mukaan joku, jonka makuun ja rehelliseen mielipiteeseen voi luottaa. Olen valkannut monet viimeisistä kehyksistäni yksinäni, mutta kaveri auttaa huomattavasti, kun pitää ajatella, että miltä silmälasit näyttää “ulospäin”. Toki asiantuntevaan ja ammattimaiseen henkilökuntaan voi myös luottaa, jos bestis ei juuri sillä hetkellä pääse mukaan kakkulaostoksille.

BOSS The Scent for Her
Nyt seuraa ihan virallinen arvontamuistutus!
Vielä tänään ja koko huomisen päivän voi täällä osallistua mielettömän ihanan tuoksupaketin arvontaan! Olen ihan innoissani lukenut kaikkia tuoksumuistoihin liittyviä kilpailuvastauksia ja haluaisin mielelläni kuulla myös juuri sinun ajatuksiasi tuoksuihin liittyen. Kaikki vastaukset osallistuvat arvontaan, jossa voittona on BOSS Scent  ja BOSS Scent for her EdP:t.
Itse arvonta löytyy siis täältä: Tuoksun viettelevä voima + mieletön BOSS arvonta! ja osallistumisaikaa on vielä koko lauantain ja sunnuntain ajan.
Klikkaa itsesi arvontaan tästä!

[mittaustagi]
Minttu 16.12. 2016
Onneksi Peetu on tulossa kotiin viettämään joulua jo tänä viikonloppuna. Ehkä se tarkoittaa myös sitä, että saataisiin ikuistettua edes jotkut päivän asut ulkona kunnollisessa päivänvalossa. Vaikka miten yrittäisi taimata sisällä itselaukasijalla otetut kuvaushetket siihen päivän valoisimpaan nanosekuntiin, niin lopputulos on aika pliisu.
Halusin kuitenkin esitellä tämän Tampereen reissun asuni, koska tajusin, että juuri mikään KENZO x H&M -ostoksistani ei ole päässyt vielä blogiin.
Minttu 16.12. 2016
Patologisena kissaeläinfanina ja t-paitojen väärinkäyttäjänä olin aivan superonnellinen, että sain napattua kokoelmiini malliston mustan teepparin. Se on ollut kovassa tehokäytössä heti ostopäivästä lähtien.
Mustapohjainen t-paita on kiitollinen yhdisteltävä. Se sujahtaa helposti jakun alle, printtikuvion tuodessa pikkuisen särmää kokonaisuuteen. Yksinkertaisin rentoiluasu, jonka kuitenkin voin pukea toimistolle, koostuu t-paidan lisäksi mustista farkuista, mustasta basic-neuletakista ja mustista nilkkureista.
Yksi lempparikomboista on kuitenkin tänään alkaneen Tampereen reissun asu. Jostain syystä burgundinpunainen kynähame tuntuu ainakin omaan silmääni matsaavan tosi kivasti t-paidan kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että vaikka paidan teksti on periaatteessa kirkkaanpunainen, kirjaimista on myös tummempia sävyjä.
Henkan Divided-nuorisomallistosta hankkimani pitkä, aika ohut, harmaameleerattu neuletakki on sekin ollut yksi tämän sesongin lemppareita.
Nyt on aika irrottautua ruudun äärestä ja jatkaa Tampereen lomaa – eli ihanaa viikonloppua kaikille!!
Minttu 16.12. 2016

  • t-paita, KENZO x H&M
  • hame, H&M
  • neuletakki, H&M
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • kengät, Acne

Uhhuh, mikä työviikko takana! Tai eihän se periaatteessa vielä ole ihan kokonaan, kun torstaissa vasta mennään, mutta huominen on itselläni lomapäivä, joten nyt voi jo huokaista. Ihan pikkusen ainakin – tosin vielä on täysin pakkaamatta huomista Tampereen reissua varten ja koti on täysin hujan hajan.
Pientä savottaa on siis edessä vielä tänäiltana, mutta tsekataan nyt ihanat Nobel gaalan puvut ensin. Aina sitä nyt sen verran voi elvyttää aivojaan kauniiden asujen äärellä.
Huomattavan suuri osa Nobel gaalan merkittävistä vieraista oli valinnut yllensä ruotsalaista suunnittelua. Niin myös kruunuprisessa Victoria.
2016 Nobel Prize Awards
Illan ehkä kaunein asu on aavistuksen yllättäen peräisin H&M:ltä. Tosin ihan heti huomenna ei kantsi lähteä metsästämään lähi-Henkalta samaa kolttua uuden vuoden juhlia varten. Luomus on tietenkin erityisesti kruunuprinsessalle juuri tätä tapahtumaa varten suunniteltu ja ommeltu.
2016 Nobel Prize Awards
Kulttuuriministeri Alice Bah Kuhnke on aivan huikean upea Carin Rodebjerin suunnittelemassa mekossa. Trendipisteitä satelee röyhelöistä, pitkistä hihoista ja viktoriaanisesta korkeasta kauluksesta.
2016 Nobel Prize Awards
Alice Bah Kuhnken asu on hyvin avoin takaa, mikä tuo juuri sopivasti jännitettä muuten varsin peittävään malliin. Yksinketainen sileä nuttura hillityin helmikoristein täydentää kokonaisuuden.
2016 Nobel Prize Awards
Moderaterna-puolueen puoluejohtaja Anna Kinberg Batra ei yleensä kuulu suosikkeihini, mitä asuvalintoihin tulee. Tämä Ruotsin epävirallinen gaalacouture-kuninkaan, Lars Wallinin luomus on kuitenkin kerrassaan upea! Kiinostavaa, että yleensä yltiönaisellisia pitsiluomuksia suunnitteleva Wallin on valinnut näinkin graafisen kankaan puvun materiaaliksi.
nobel-2016-cia-jansson
Olen muutenkin aivan heikkona feminiinisiä ja maskuliinisia elementtejä yhdistelevään pukeutumiseen, joten ei kai ole mikään ihme, että rakastuin täysin suosikkisuunnittelijani Ida Sjöstedtin Ellen päätoimittajalle, Cia Janssonille suunnittelemaan kokonaisuuteen. Frakkityyliä mukaileva jakkuyläosa ja kapeat satiinihousut saavat seurakseen muhkean tyllihelman. Upeat statement-korvakorut ja teräväkärkiset mokkapumpsit täydentävät lookin.
2016 Nobel Prize Awards 2016 Nobel Prize Awards
Tässä vielä vähän lisää kruunuprinsessa Victorian tyyliä. Ihan mieletön tuo nutturakin!
2016 Nobel Prize Awards 2016 Nobel Prize Awards
Kuningatar Silvia sädehti upeampana kuin moneen vuoteen! Huikean hopeaisen paljettipuvun on signeerannut Yuki.
Nobel banquet, Stockholm City Hall, Stockholm 2016-12-10 Nobel banquet, Stockholm City Hall, Stockholm 2016-12-10 2016 Nobel Prize Awards
Trendiherkkä prinsessa Madeleine oli myöskin hokannut, että pitkät hihat on nyt se juttu. Yleensä saan helposti yliällön olon pastellinsävyisistä hörselöluomuksista. Ruotsalais-pakistanilaisen Fadi el Khouryn prinsessa Madeleinelle suunnittelema puku on kuitenkin niin upea, että eihän tuota voi kuin ihailla. Miehustan lempeä satiinisuus ja hillitty tasaisuus toimii oivasti tasapainottavana helman sokeriselle hörsöisyydelle.

2016 Nobel Prize Awards
Dagmar on ollut jo vaikka miten pitkään yksi suurimpia suosikkejani ruotsalaisessa muotiskenessä. Prinsessa Sofian smaragdinvihreä luomus on ensimmäinen kerta, kun bongasin heidät Nobel gaalassa.
Ihan superhypertäysiä pisteitä en kyllä kuitenkaan ole valmis antamaan. Leikkaus on sekä trendikäs että kaunis, mutta jotenkin miehusta ainakin kuvien perusteella tuntuu tönköttävän oudosti. Olkalinjasta on varmasti ihan tietoisesti tehty valuva, mutta valitettavasti muuten niin uljas prinsessa näyttää sen vuoksi melkeinpä huonoryhtiseltä.
2016 Nobel Prize Awards 2016 Nobel Prize Awards Nobel banquet, Stockholm City Hall, Stockholm 2016-12-10
Ruotsin akatemian pääsihteeri Sara Danius on tunnettu vahvasta ja näyttävästä tyylistään. Huippulahjakkaan Pär Engshedenin suunnittelema gaala-asu on sen verran voimakas muotokieleltään, että ihan kuka tahansa sitä ei pystyisi kantamaan. Linnan juhlien pukukavalkadia kommentoidessani taisin sanoa, että kukkakuosiset iltapuvut eivät vain jotenkin iske. No, nyt voi sanoa, että tässä on sellaista kukkaa, ettei Minttukaan pysty vastustamaan!
Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin idolini ja esikuvani since forever, Patti Smith.
nobel-2016-patti-smith
Hän ei nyt ollut varsinaisesti vieraana, joten samat pukeutumissäännöt eivät päde. Silti sai taas kerran huomata, että kauniisti leikatulla tummalla bleiserillä ja hyvällä valkoisella kauluspaidalla pärjää pitkälle!
Kaikki kuvat: Elle.se

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’BOSSTheScent’ title=’Tuoksun viettelevä voima + mieletön BOSS arvonta!’]
BOSS The Scent for Her
Tiedän, että monet vaihtelevat käyttämiään tuoksuja tilanteen ja fiiliksen mukaan. Joillakin parfyymi vaihtuu vuodenaikojen tahdissa ja tiedän ainakin yhden, jonka mielestä tuoksun pullon tulee matsata asuun. Itse en ole mikään näistä tyypeistä. Vaihdan tuoksua vain harvoin ja silloinkin merkatakseni uutta elämänvaihetta tai ainakin pyrkimystä siihen. Tästä syystä jokainen käyttämäni tuoksu on täynnä muistoja, fiiliksiä ja tunteita. En tarvitse kuin pienen nuuhkaisun jotain aiemmin käyttämääni parfyymia, kun lennähdän välittömästi siihen elämänvaiheeseen, jolloin tuoksu oli käytössäni. Toteutettu yhteistyössä BOSSin kanssa.
Juuri nyt olen täynnä muutoksia olevassa elämänvaiheessa. Takana on pitkä raskas kausi, mutta nyt tunnen taas pikkuhiljaa olevani oma itseni. BOSSin uusi The Scent for Her -tuoksu on jännittävä, viettelevä ja puoleensavetävä – tismalleen juuri sellainen kuin haluan kuvitella olevani!
Taisin olla ihastunut The Scent for Her -tuoksuun jo ennenkuin ensimmäinenkään hurmaava nuuhkaisu oli ehtinyt nenääni asti. Päällimmäisenä siinä on naisellisen eleganttia hunajalla kuorrutettu persikkaa sekä raikasta freesia. Syvemmältä paljastuu osmanthuskukkaa ja paahdettua kaakaopapua. Täydellinen kombinaatio herkkyyttä ja vahvuutta – samoja asioita, joita arvostan myös pukeutumisessa.
Nyt olen käyttänyt The Scent for Her -tuoksua vähän reilun kuukauden ja olen niin tyytyväinen. Jotenkin tuntuu, että uusi elämäntilanteeni ja kaikki, mitä toivon saavuttavani, on tullut askeleen lähemmäksi vain siksi, että tuoksu antaa kepeää itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että tiedän mitä teen.
BOSS The Scent for Her
Mitä tuoksua missäkin elämänvaiheessa käytän, ei ole todellakaan itselleni mikään pikkujuttu. Ja miten voisi ollakaan, sillä elämäni on vähintään kertaalleen mullistunut aivan totaalisesti vain käyttämäni parfyymin vuoksi. Haluatteko kuulla, miten kävi?
Tämä tarina on tosi.
Olin joskus lukioaikoina aivan hurjan ihastunut yhteen komeaan, hauskaan, ystävälliseen, tummaan kuntosaliohjaajaan. Kävin salilla treenaamassa melkein joka päivä, jotta saisin mahdollisuuden “törmätä sattumalta” ihastukseni kohteeseen – ja ehkä jopa vaihtaa muutaman sanan.
Jokaista kuntosalikäyntiä edelsi viimeisen päälle suunniteltu kaunistautumisprosessi. En missään tapauksessa halunnut näyttää miltään pakkelimisulta, joten tasapainoilu luonnollisen freesin olemuksen ja huomaamattoman ehostuksen kanssa oli tosi tärkeää. Kaikkein eniten panostin kuitenkin siihen, että tuoksuin hyvältä ja raikkaalta.
Tarkoin valikoitu EdP toimi mielestäni täydellisenä huomionherättäjänä muuten aika karun tuoksuisessa ympäristössä.
BOSS The Scent for Her
Ja kuinka oikeassa olinkaan! Yhtenä aurinkoisena alkusyksyn lauantaina olin treenaamassa melko aikaisin aamulla. Olin juuri täysin keskittynyt pinnistelemään jalkaprässissä, kun kuulin jonkun sanovan takaa “sinäkö se olet, joka täällä tuoksuu niin hyvälle?”. Kiemurtelin ulos laitteesta sydän tykyttäen ja ajattelin, että nyt se on se unelmieni kuntosaliohjaaja vihdoinkin. Mutta ei…
Painojen takaa vilkkui kaksi nauravaista sinistä silmää, joiden tunnistin kuuluvan puolitutulle, “siinä toisessa isossa lukiossa” koulua käyvälle pojalle. Olimme nähneet muutamia kertoja, mutta emme varsinaisesti tunteneet. Huomasin miettiväni, että edellisestä tapaamisestamme oli pakko olla aika kauan, sillä tyypistähän oli kuoriutunut sporttinen, hurmaavasti hymyilevä ja kaikin puolin puoleensavetävä nuori mies.
Aloimme jutella niitä näitä ja pian tajusimme, että kumpikaan ei oikein enää malttanut jatkaa treeniä. Totesimme melkein yhteen ääneen, että eiköhän lähdetä sen sijaan Pyynikille kävelemään, kun on niin upea ilmakin. Kävelylenkki muuttui munkkikahveiksi näkötornilla, leffaillaksi ja siitä kuukausiksi, jolloin olimme täysin erottamattomat.
Nuoruuden suurien rakkauksien ei kai ole tarkoituskaan kestää ikuisesti. Meidän tarinamme päättyi siihen, että hän muutti perheineen ja nauravine silmineen Jenkkeihin. Aluksi yritimme pitää yhteyttä, mutta silloin – aikana ennen sähköpostia ja Skypeä – se kävi sen verran työlääksi, että viestittely hiipui pikkuhiljaa ja loppui jossain vaiheessa kokonaan ilman mitään sen kummempaa dramatiikkaa.
Välillä yhä toisinaan mietin, että mitähän hänelle mahtaa kuulua.
BOSS The Scent for Her
Tuoksulla on valtava voima – se voi muuttaa koko elämän niinkuin minulle kävi. BOSSin The Scent for Her hehkuu ylellisen naisellista eleganssia ja lämpöä, joka vahvistuu tasaisesti, kuten parhain viettelys – viehätyksestä viettelyyn, päätyen lopulta koukuttavaan riippuvuuteen.
Olen miettinyt paljon, millaiseksi haluaisin ensi vuoden muodostuvan. Useimmat asiat kietoutuvat siihen, että mitä ikinä tapahtuukaan, haluan tuntea intohimoa, innostusta, huumaa ja miksei myös koukuttavaa riippuvuutta, mikäli tielleni osuu tarpeeksi hyviä juttuja. Jos haluat samoja asioita elämääsi, niin The Scent for Her -tuoksua on saatavilla tietoni mukaan ainakin Sokokselta.
BOSS The Scent for Her
 
Nyt on todella hyviä uutisia, sillä juuri tällä hetkellä avautuu:
UPEA ARVONTA!
Haluaisin kuulla teidän tuoksumuistojanne – aihe kiehtoo minua kovasti. Ja tiedättekö mitä!? Kaikkien tämän postauksen kommenteissa tuoksumuistonsa jakaneiden kesken arvotaan aivan mielettömän upea tuoksupaketti, joka sisältää BOSSin The Scent -tuoksun miehille ja The Scent for Her -tuoksun naisille.
Kilpailuun voi osallistua sunnuntaihin 18.12. klo 23.59 asti kertomalla oman tuoksumuistonsa. Tarkemmat kilpailuohjeet voi käydä tsekkaamassa täältä.
lifie-logo-rgb-1

Yhteistyössä BOSS

Old stuff