Vuotta on vähän vajaa kolme kuukautta jäljellä. Tulossa on vielä pikkujoulu- ja yleinen juhlakausi, H&M:n Balmain -mallisto ja oikeastaan lämpimän ja aurinkoisen syksyn ansiosta koko uusi a/w -sesonki. Ihan pakko siis tehdä pieni väliaikakatsaus siihen, missä 15 muotiostoksen haasteen kanssa nyt mennään.
Uusille lukijoille tiedoksi, että haastoin itseni vuoden alussa rajoittamaan shoppailuani ja lupasin pitää muotiostokseksi laskettavat hankinnat maksimissaan 15 tuotteessa.
Ensimmäisen kuvan nelikko on todellisia täysosumia, garderobin kaivattuja tukipilareita ja välittömästi kovaan käyttöön päätyneitä huippuhankintoja. Adidaksen Superstarit, COS:in raitamekko, Asoksen kashmir-neule ja Rodebjerin paita eivät ehkä hankintahinnaltaan olleet mitään budjettilöytöjä, mutta jo nyt tiedän varmaksi, että hinta/käyttökerta -indeksi tulee näillä olemaan pienempi kuin vähemmän harkituilla halpiksilla.

Kosmetiikka- ja koruosastolla on ostosten joukossa sekä huteja että hittejä. Paras ostos – todellinen löytö – on Marc Jacobs Beayty -sarjan musta silmänrajauskynä. Se on käyttö- ja pysyvyysominaisuuksiltaan erinomainen: pehmeä kynä piirtää helposti ja “jynssäämättä” halutun vahvuisen rajauksen, joka pysyy häipymättä vaikka miten pitkän ja hikisen päivän, mutta lähtee pois normaalin kasvojen pesun yhteydessä ilman panda-efektiä.
Olen ihan tyytyväinen myös Bobbi Brownin meikkipalettiin – vaikka olisihan se pitänyt tietää, että tummimmat sävyt jäävät lähes käyttämättä, ja “käyttövärit” alkavat jo osoittaa hiipumisen merkkejä. Kahta glitterisintä väriä, tummaa ja vaaleaa, en ole osannut käyttää oikein ollenkaan.
Henkalta hankkittujen Conscious Collection -korvisten kuvittelin päätyvän kovaan käyttöön, koska tykkään pitää isoja uistimia aina, kun on vähänkään syytä laittautua. Olisikohan nuo päätynyt korviin kaksi kertaa? Voi kyllä olla, että liioittelen puolet.
Sephoran kynsikoruista ei sen enempää kuin että kyllä minä vielä jonain päivänä niitä kokeilen!

Hyviä, mutta toistaiseksi aika vähälle käytölle jääneitä ostoksia on myös hankintojen joukossa. Kylmä kesä rajoitti River Islandin kimono käyttöä huomattavasti, vaikka ostohetkellä kuvittelin, että asun siinä koko kesän. Lindexin “culottesit” on sen verran tuore ostos, että sen vuoksi niiden ajokilometrit on vielä aika vähissä.
Primarkin raitapaitaa olen käyttänyt jonkin verran, mutta jotain sen mallissa tai leikkauksessa on, että siitä ei ole ihan kuvittelemaani superlempparia muodostunut. Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelema kassi on sen sijaan päässyt jo mukaan aika moneen menoon, vaikka hankin sen vain reissukäyttöön. Suurin syy on varmasti se, että kassiin mahtuu kätevästi kroki-kurssin piirustuslehtiö – ja onhan sitä tullut vähän reissattuakin.

“Ei-aivan-napakymppi” -osastoon menee New Balancen ihanat tennarit. Tykkäsin niistä aivan hurjasti, mutta koko oli vain auttamattomasti liian pieni. Muutaman kerran yritin sneaker-kaunokaisia käyttää, mutta lopulta oli aivan pakko myöntää, että eihän siitä mitään tule. Pienet mitkä pienet. En lähtenyt kuitenkaan tossuja palauttamaan, koska ajattelin, että ne menevät sitten Karkille. Neidolla kun on melkein numeroa pienempi jalka kuin minulla. No, ei ne käynyt Karkillekaan – niin paljon pieni tuo malli on kooltaan. Peetun suosiollisella avustuksella tennarit saatiin kuitenkin myytyä hyvään kotiin ja ihan mukavalla hinnalla.
Toinen vähän vähemmän onnistunut ostos on Adidaksen hieno musta verkkatakki. En ole käyttänyt sitä kertaakaan, vaikka olen vilpittömästi sitä mieltä, että se on tosi magee. Pitäisi ottaa oikein asiaksi ja testata muutamia asuja takin kanssa… En ole vielä menettänyt toivoani sen suhteen!
Eli karu tilanne on se, että olen tehnyt 14 muotiostosta käytettävissä olevista 15:a. Aion tosin olla sitä mieltä, että saan hyvitystä New Balanceista, koska ne on myyty eteenpäin. Mutta siitäkin huolimatta jäljellä on vain kaksi ostosta tälle vuodelle. En ole vielä täysin toivoton haasteen pitämisen suhteen, mutta eihän tämä nyt kovin hyvältä näytä…

Taisin jo jossain välissä vähän kehaista, että menin ja siivosin vaatekaappini. Teoriassa yritän suorittaa karsintaa, raivausta ja järjestelyä jokaisen sesongin taitteessa, mutta kyllähän se useimmiten jää aika pintapuoliseksi. Nyt tilanne oli päässyt sen verran pahaksi, että oli pikkuinen pakko tehdä vähän peruusteellisempi järjestelyoperaatio. Samalla tuli kerättyä muutama kassillinen kampetta maahanmuuttajille lahjoitettavaksi.
Kertoo ehkä jotain kaapeissani pesivästä kaaoksesta, kun jokaisen siivousprojektin sivutuotteena, bonuksena suorastaan, on aina kasapäin hyllyjen uumeniin kadonneita vaatteita, jotka näin palaavat takaisin käyttöön. Niinkuin esimerkiksi viime talvena Asokselta ostamani ihana yönsininen kashmir-neuletakki. Välillä olin sitä jo vähän kaivannutkin ja ihmetellyt, minkä katoamistempun neule oli tehnyt.

 
Kuvat on viime lauantailta, kun vietettiin mukavaa tyttöjen iltaa Edsvikenillä ystävien uutta hienoa taloa ihastellen. Ihanasti rinteeseen rakennetusta huvilasta on kertakaikkiaan aivan mielettömät näköalat merenlahdelle. Talo on muutenkin aivan huikea uima-altaineen ja terasseineen. Eipä ole kovin usein näin makoisat maisemat Mintun asukuvien taustalla.
Toisaalta kuvat voisivat olla myös tältä päivältä – ympäristöä lukuunottamatta tietty. Olin nimittäin niin iloinen neuletakin löytymisestä, että se pääsi tänään heti toimistolle edustamaan. Muutenkin oli päällä käytännöllisesti katsoen samat vetimet. Maanantai-aamuisin ei yleensä luovuus ja yhdistelyhalukkuus ole ihan huipussaan – joten lauantaina koeajettu asu tuntui loistavalta ratkaisulta.

 
Mutta eikö olekin aika ihana valo näissä kuvissa?! Syksyisen lämpimän illan sininen hetki. <3


 

• neuletakki, Asos
• t-paita, Primark
• farkut, Esprit (saatu)
• tennarit, Adidas
• laukku, Rebecca Minkoff

Meillä on tänään toimistolla perjantai-pub – ja teemana on “Black Friday”. On tosi mukavaa, että pari kertaa vuodessa järjestetään rennompi yhdessäolohetki kaikille työntekijöille. Yleensä kaikki on sen verran tiiviisti omissa tiimeissään, että toisella osastolla työskenteleviä tuskin tapaa, jos ei lounashuoneessa satu törmäämään.
Pub-illoilla on aina joku teema, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sitä varten olisi pakko pukeutua jotenkin erityisesti. Black Friday on kuitenkin teemana sen verran houkutteleva, että en voinut vastustaa kiusausta pukeutua kokomustaan. Oikeastaan ajatus lähti siitä, että asua suunnitellessani totesin itselleni, että mihinkään kirjaviin väreihin tänään ei verhouduta. Mustat vaatteet nyt on muutenkin ihan normaali valinta.

Virallisestihan Black Friday on vasta noin kuukauden päästä. Tai ei oikeastaan vasta vaan jo. Black Friday on amerikkalaisen Thanks Giving -juhlapyhän jälkeinen perjantai – ja “virallinen” joulunajan alkulaukaus. Siis joulun! Ollaanko jo niin pitkällä syksyä, että saa alkaa höpistä joulujuttuja?!
Kovin jouluiselta ei tänään ole kyllä tuntunut. Aurinko paistelee ihanasti ja lämpötila on kivunnut melkein kahteenkymeneen. Toisaalta mikäs sen parempaa kuin jättää se syksyn pimeä ja kurja vaihe kokonaan välistä ja hypätä suoraan valoa ja lämpöä tuikkivaan jouluvalmisteluun!

Black Friday -pubi-illan (ja koko toimistopäivän sitä ennen) asuna toimii syksyinen luottohameeni yhdistettynä vaatekaapin siivouksen yhteydessä löytyneeseen vanhaan liuhupaitaan. Hiukan tuo paita on ehkä överi työpäivään, mutta menköön nyt. Onhan sentään perjantai ja aw:n aika. 🙂
Kynsilakalla mustaksi maalaamani Indiskasta ostetut korvikset saa toimia sinä pienenä lisänä, joka muuttaa toimistoasun rentoon iltaan sopivaksi menoasuksi.

 

• sifonkipaita, MTWTFSS (Weekday)
• toppi (alla), H&M
• hame, H&M
• nilkkurit, H&M
• korvikset, Indiska

Tuntuu siltä, että Suomessa alkaa taas maahanmuuttokeskustelun sävy koventua. En ehdi enkä etenkään jaksa seurata enää sikäläläistä keskustelua niin tarkkaan, että voisin sanoa mitään ehdottomia mielipiteitä tai väittää tietäväni asioista jotenkin paremmin. Välillä toki täällä meilläkin sävy tiukkenee, mutta kysymyksenasettelu tuntuu olevan aivan toinen. Tulee ihan mieleen, että pitäisiköhän Suomen maahanmuutosta vastaavien tehdä täysin käytännön tasolla yhteistyötä Ruotsin kanssa? Täällä luulisi tietoa, taitoa ja rutiinia olevan paljon suurempienkin maahanmuuttajamäärien vastaanottamiseen. Enkä muista, että koskaan olisi ollut mitään rettelöitä ruuan tasoon tai muihin sivuseikkoihin liittyen. Lisäksi ihan kokemuksesta voin sanoa, että suomalainen tavallinen kouluruoka on kyllä aivan erinomaista verrattuna täkäläisten koulujen falukorv-virityksiin.
Ruuasta sun muista detaljeista valittavista pakolaisista haluan sanoa vielä sen verran, että kusipäitä on varmasti avuntarvitsijoiden joukossakin. Niitä on valitettavasti ihan joka paikassa. Se ei silti tarkoita etteikö meidän, inhimillisyyden nimessä, pitäisi auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Riippumatta siitä, ymmärtävätkö apua saavat olla nöyriä, hiljaisia ja kiitollisia saamastaan avusta – vai eivät. (Maan lakeja pitää toki maahanmuuttajienkin noudattaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että maahanmuutto on Suomessa lisännyt vain kantasuomalaisiksi itseään kutsuvien rikoksia ja naisten kokemaa uhkaa samasta suunnasta).
Yksi lempparipaikoistani Tukholmassa on valokuvamuseo Fotografiska – eikä pelkästään siksi, että se sijaitsee kivasti reippaan kävelymatkan päässä tästä meiltä. Valokuvanäyttelyiden katsominen on ylipäätään jotenkin vapautavan helppoa ja iisillä tavalla sivistävää. Olen ehkä kasvanut juuri sellaisessa sopivassa visuaalisessa ympäristössä, elokuvakerhoissa sun muissa, koska valokuvataide ei mielestäni vaadi mitään tekotaiteellista päkistämistä – vaan kuvat voi puhutella, koskettaa, viihdyttää, tuottaa nautintoa, hivellä aisteja – ihan ilman varsinaista väkinäistä tulkinnan tai “taiteen kokemisen” tarvetta.
Yleensä siis suosittelen sekä itselleni että kaikille, jotka haluavat kuunnella, visiittiä Slussenin rannassa sijaitsevaan Fotografiskaan. Nyt on kuitenkin poikkeus. Tai menkää te, jotka tämän kestätte, itse tuskin kykenen katsomaan kuvia edes tässä koneella. Kysymyksessä on juuri avattu näyttely: Marcus Wennmanin kuvareportaasi Syyrian sotaa pakenevista lapsista: Där barnen sover.
Ajankohtainen ja vaikea asia, joka koskettaa kymmeniätuhansia lapsia. Heidän kohtalo ei saa jäädä sen varjoon että parisenkymmentä kloppia ei tykännyt ohrasuurimoista.


Näyttely on avoinna 24. tammikuuta asti. Suosittelen erityisesti niille, jotka ihmettelevät, miksi ensimmäiseksi pakomatkalle lähetetään perheen nuoret miehet ja voimakkaat isät. Kuka haluaa, että yhtään kenenkään lapsi joutuu kokemaan jotain tällaista?
Kuvat: Fotografiska/Marcus Wennman