Vuoden seitsemäs muotiostos osui, ei ehkä kovinkaan yllättäen, kohdalle eilen, kun vietin päivän ystäväni Camillan kanssa kaupungilla. Tavoitteena oli löytää Camillalle kiva mekko kevään juhliin, koulun päättäjäisiin etc. ja pyörimme kaikissa keskustan kivoissa putiikeissa mekkojahdissa. Matkan varrelle osui myös Biblioteksgatanin Sephora ja pakkohan se oli katsastaa täällä meillä uusi Marc Jacobs Beauty -kosmetiikkasarja.

Olin jo oikeastaan etukäteen päättänyt, että haluan ehdottomasti testata monissa blogeissa kehuttua Highliner Gel Eyelineria. Ilmeisesti en ole ainoa, sillä tuota mustaa ei löytynyt edes putiikin lähivarastosta. Onneksi Sephorassa on aina ihan älyttömän hyvä ja auttavainen palveluhenki, joten ei ollut mikään ongelma lähteä etsimään kajalia kellarivarastosta.

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka en ole kuin keskiverrosti addiktoitunut ihaniin kosmetiikkatuotteisiin, nämä Marc Jacobsit kyllä aiheuttavat vakavia omistushalukohtauksia. Pakkaukset on todella kauniita ja pikaisen putiikkitestailun perusteella myös hyvin laadukkan tuntuisia. Nude-luomiväripalettia en nyt voi ajatellakaan, kun juuri hankin sen sikakalliin Bobbi Brownin, mutta kynsilakat, highlighterit ja värilliset eyelinerit (turkoosi!), jäivät kyllä kaivelemaan.

Olen jo pitkään etsinyt hyvää kajalia, joka oikeasti pysyisi paikoillaan muutamaa tuntia pidempään. Tavallisesti käytän kakkumaista eye-lineriä, mutta usein tulee kuitenkin turvauduttua kynään, kun esim. vettä ei ole saatavilla kätevästi. Olen testannut todella monia merkkejä eksklusiivisesta Chanelista arkipäiväisempään Lumeneen. Molemmat nuo ovat kyllä mielestäni olleet ihan hyviä, mutta eivät täydellisiä. Marc Jacobsin eyeliner on saanut niin paljon kehuja, että sitä on ihan pakko testata.

 
Kynämuotoon pakattu eyeliner ei oikeastaan ole mikään kynä siinä mielessä, että sitä ei tarvitse teroittaa. Lisää väriä saa, kun kiertää kynän päässä olevaa hylsyä.
Kovin paljoa en ole tuota vielä ehtinyt testailla, mutta sen verran kuitenkin, että pito on todella hyvä. Geelimäinen väri jämähtää paikoilleen aika pian levittämisen jälkeen, eli mahdolliset pehmennykset ja häivytykset tulee tehdä samantien. Kirjoittelen kyllä tänne vielä tarkempia käyttökokemuksia, kunhan ehdin tulla vähän tutuksi uutukaisen kanssa.

No, nyt hei oikeesti! Miten voi olla näin kylmä ja epävakainen sää, vaikka on jo toukokuun puoliväli!?
Kyllästyin koleuteen ja päätin, että ainakin kynsissä saa olla kunnon kevätmeininki. Ajatuksena oli tehdä pastellisävyinen ranskis, mutta lopputulos tuo ainakin omaan mieleeni ennemminkin jonkun marjan tai kukan nupun. Keväistä ja kesäistä eniveis.

Perussävynä koko kynnellä on Lumenen valtavan suloinen koralli, sävy 57. Lakan suomenkielinen nimi on “Tulee kevät”, mikä sopii tähän keväänmanaus-voodoo -manikyyriin paremmin kuin hyvin! (saatu blogin kautta) Kärkien lakkaamiseen käytin apuna meikkilaatikostani löytyneitä tarroja. Muistaakseni nuo on ostettu aikoinaan Lindexin kosmetiikkaosastolta.

Kynsien kärjet saivat raikkaan mintunvihreän sävyn Yves Rocherin uutuuslakalla, sävy 71 “Menthe”. (saatu blogin kautta)
Lopputulos on keväinen ja aika hilpeä. Vähän teki mieleni alkaa väsäillä itse kynsiin vielä jotain marjamaisia yksityiskohtia, mutta vaikka ajatus sinänsä on hauska, en usko, että tykkäisin ihan niin esittävästä manikyyristä…

Inspiraation lähteenä toimi meidän piha, joka sateisen synkkänäkin on aika ihanan vihreä ja vehreä!

Harvinaisen sateiset ja koleat kevätsäät on aiheuttaneet yleisen mäntti-fiiliksen lisäksi myös pikkuisen ongelmia suunnitelluille aktiviteeteille. Ulkona ei nyt kertakaikkiaan ole voinut kuvata mitään suunniteltuja blogi-juttuja ja parvekkeen laittaminen kesäkuntoon ei myöskään ole tuntunut kovin ajankohtaiselta. Onneksi tänään päivällä oli sentään sen verran kuivaa, että sain vihdoin pestyä ikkunat. Tosin pieni hidaste siinäkin – isojen ikkunoiden avaamiseen tarkoitettu avain on hukassa, joten kahden makuuhuoneen lasit on vielä pesemättä ulkopuolelta. Kiinteistönhoitaja, joka kävi talvella vaihtamassa tiivisteet ikkunoihimme, on varmaan vahingossa konfiskeerannut myös avaimen. Käsittääkseni nuo ovat kuitenkin standardijuttuja, joten saanen hankittua uuden huomenna Clasulta.
No, mutta arkihuolet sikseen. Olkoon kevät miten sateinen hyvänsä, kesäreissujen aika on alkanut ja monet varmasti poikkeavat myös täällä Tukholmassa. Kävimme Karkin ja Peetun kanssa talvella synttäreitteni aikaan syömässä todella kivassa, tunnelmallisessa ja ei-niin-älyttömän-kalliissa ravintolassa, josta haluan nyt viimein vinkata myös teillekin!

Tunnustan, että pidän kalenterissani toiveikasta listaa kivoista tukholmalaisravintoloista, joissa haluaisin käydä syömässä. Tiedän, että päädyn joka tapauksessa joko Richeen hampurilaiselle tai Bernsin bistroon Moules marinière -simpukkapadan ääreen yhdeksän kertaa kymmenestä, mutta aina välillä on ihan mahtava kokeilla jotain muutakin. 
Synttäri-illalliselleni halusin jotain mutkatonta, hyvää ja erilaista kuin aikaisemmin. Listallani oli muutama muukin paikka (Lilla Ego mm. mutta sinne tuntuu olevan täysin mahdoton saada pöytää, vaikka olisi miten monta kuukautta etukäteen liikkeellä), mutta yhdessä tyttöjen kanssa päätimme, että omalla pienpanimolla, lähituotetuilla raaka-ainella ja loistavilla ravintola-arvosteluilla briljeeraava Café Proviant saa kunnian olla meidän illallispaikka.

Tykkään hyvästä, laadukkaasta ja maukkaasta oluesta – samoin Peetu. On tosi mielenkiintoista maistella pienpanimon omia tuotteita (hyväksytty plus arvosana molemmista, joita testattiin!) ja todeta, miten hyvin ne sopii juuri oman keittiön ruoka-annoksiin.
Karkki ei ole mikään olut-fani, mutta viininjuojallekin on tarjolla muutama tasaisen hyvä perusviini. Tosin, jos juuri viinien maistelu on mielestäsi parasta ravintola-illallisessa, Café Proviant ei välttämättä ole juuri sinun paikkasi.



Ruoka Café Proviantissa on niin älyttömän maukasta kuin vain voi olla! Liha on mureaa, pehmeää ja täyteläistä, lisukkeet tarkoin valittu ja huolella valmistettu. Tosin jälkiruokalista on sen verran basic, että me päätettiin ottaa lasku ja siirtyä jälkkärille toiseen ravintolaan. En kyllä ole sitä mieltä, että menun ylipäätään tarvitsee olla muutamaa vaihtoehtoa pidempi. Kun keittiössä tiedetään, mikä on hyvää, vähempikin riittää, kiina-thai -mestat seiskapäivää -lehden pituisine menuineen on ihan eri juttu.


Café Proviant sijaitsee hiukan keskustan ulkopuolella, Kungsholmenin hiljaisemmilla sivukaduilla. Suosittelen kuitenkin lämpimästi visiittiä erityisesti kaikille oluen ystäville, mutta myös muille, jotka tykkäävät hyvästä ruuasta, siedettävään hintaan, mukavassa ympäristössä.
 

*sisältää mainoslinkkejä
Välillä oikein ihmettelen, mitä tapahtui. Kevät oli tosi aikaisin lämmin ja aurinkoinen, mutta sitten jossain vaiheessa mittarin lukemat jämähtivät paikoilleen. Katselin juuri viime keväänä ottamiani kuvia ja havaitsin, että näin toukokuun puoleen väliin mennessä meidän parveke oli jo pitkään palvellut olohuoneena/ruokasalina/auringonottokeitaana/kaupunkipuutarhana. Nyt tänä vuonna olen tuskin saanut tehtyä päällimmäisen raivaustyyppisen siivouksen. Muuhun ei ole ollut inspiraatiota, kun säätilat eivät ole varsinaisesti kutsunut parvekehengailuun.

Vaikka alkukevään muuttuminen kesäksi ottaakin näköjään tänä vuonna harvinaisen lujille, se ei ole lainkaan hälventänyt ankarasti jäytävää valkoisten tennareitten himoani. Kenkävarastostani löytyvät Converset ovat jo niin palveluaikansa päässä, että eipä niillä enää oikein kehtaa ihmisten ilmoilla liikkua. Kesälle saattaa osua joku festarityyppinen kenkienkuoletustapahtuma – ja jossain sellaisessa voisin conssini kuluttaa loppuun. Tennareittein suurkäyttäjä ei kuitenkaan oikein osaa olla, jos ei voi säännöllisesti iskeä jalkaansa myös salonkikelpoisia valkoisia tossuja.
Haravoin netistä muutamat klassikot, jotka voisi tulla kyseeseen.

• Nike Air Max 1 -tennarit täysvalkoisena olivat listaykkösenä viime syksynä, mutta sitten päädyinkin hankkimaan mustat AF 1:set. (Jotka sittemmin treidasin Peetun Michael Kors -laukkuun, mutta se onkin sitten jo eri tarina).
• Entisenä himo-aerobiccaajana hurrasin kovasti, kun Reebokin klassinen Free Style -malli palasi takaisin tuotantoon. Jonain vuonna bongailin niitä useammankin parin Tukholman muotiviikoilla, mutta ihan älyttömään hypetyssuosioon nuo eivät kuitenkaan ole noussut. Sikäli mukavaa, että voisi olla hiukan (muka) individualisti Reebokeissa.
• Viime keväänä iski kova Vans-kuume ja silloin olin jo melkein hankkimassa kokovalkoista Old Skool -mallia. Hankinnat osuivat kuitenkin värillisiin tossuihin ja valkoiset jäivät hankkimatta. Tietyllä tavalla klassikot olisivat kyllä kieltämättä nuokin.
• Vagabondin nahkaiset Rose-tennarit olisivat asteen kenkämäisemmät. Siroutensa ansiosta ne sopii myös ehkä hiukan paremmin kaikkien kesäisten hameiden ja shortsien kanssa. Peetulla oli joskus samat Vagabondit savenharmaana ja hän kyllä rakasti tossunsa kirjaimellisesti puhki.

Kaikkein eniten kuitenkin himottaisi mustaraitaisia Adidas Superstareja. En oikein edes käsitä, miksi sain niin kovan pakkomielteen juuri tuosta mallista ja väristä – mikään muu ei tunnu nyt käyvän. Ja tätä on jatkunut jo pitkälle toista kuukautta! Ehkä syynä on se, että kun ajattelin käydä vain pikaisesti töiden jälkeen katsastamassa ja sovittamassa niitä, havaitsin, että juuri kyseiset mustaraitaiset on myyty loppuun ihan joka paikasta. Sini-, valko- ja punaraitaisia löytyy kyllä, mutta mustina ei. Ei löydy netistä, eikä fyysisistä putiikeista.
Nyt on valittavana oikeastaan vain kolme vaihtoehtoa: A) hankkia jotkut muut valkoiset tennarit, B) metsästää raivohulluna juuri noita tossuja ja uskoa, että ne löytyy, C) hengitellä rauhassa ja odottaa, että mustaraitakaunokaiset tupsahtavat eteeni jostain tai että villitys menee ohi (niinkuin niillä aina välillä on tapana).
Saa nyt sitten nähdä, miten tässä käy. Haha!
Kuvat: Zalando, Asos.com, Boozt.com, Ellos ja Adidas

Kotikampaamosta päivää!
En olisi ikinä uskonut, että tämäkin päivä taas koittaa – että värjään hiukseni itse kotona! Inspiration Day -tapahtumassa, jossa olin käymässä Helsingissä muutava viikko sitten, oli mukana myös LÓreal Paris esittelemässä uutta Prodigy L’Oréal Paris –hiusvärisarjaansa. Aikani asiantuntevan esittelijän kanssa juteltuani tulin siihen tulokseen, että uskallan käydä väripurtiloiden kanssa hiusteni kimppuun.
Aikaisemmin värjäsin hiukseni aina itse, mutta lopulta kyllästyin siihen, että lopputulos oli aina jotenkin kummallinen. Keltaiseen ja oranssiin taittava blondi pehko ei ole kovin sofistikoituneen näköinen, mutta sekin olisi vielä mennyt. Pahinta oli kuitenkin, kun aavistuksen neutraalimpaa sävymaailmaa halutessani, hiukset muuttuivat välittömästi vihertäviksi. Eikä millään kovin trendikkäällä tai kivalla tavalla. Jossain vaiheessa havaitsin, että kulutan niin paljon rahaa itse tekemien värjäysten korjaamiseen, että parempi lopettaa koko juttu ja uskoa homma ammattilaiselle.
Valitettavasti en ole onnistunut löytämään hyvää luottokampaajaa. Kampaamossa, missä yleensä käyn, vaihtuu tekijät tämän tästä ja varsinkin ne, joilla on taito hyppysissään, matkaavaat aina liian nopeasti uralla eteenpäin. Yleensä väri on ollut kuitenkin ihan ookoo, mutta esimerkiksi viimeksi kampaaja oli niin kiinnostunut kaikesta muusta hiuksiani föönatessaan, että onnistui polttamaan päänahkani ja otsaan nousi jopa pieni vesikello…

Olin siis varsin otollisella mielialalla testailemaan uusia Prodigy L’Oréal Paris -hiusvärejä aiemmasta vannomisestani huolimatta!
Edellisestä kotivärjäyksestäni on jo varmaan neljä-viisi vuotta. Pakkauksen sisältö näytti kuitenkin heti tutulta: oli värituubia, kehitysainetta, sekoituspullo, hoitoaine ja suojahanskat. Hanskat ainakin tässä Prodigy-pakkauksessa on todella laadukkaat ja tykkäsin myös sekoituspullosta, minkä ansiosta värin levitys oli tosi helppoa.

Homma hoitui muutenkin helpommin kuin mitä muistin. Sain Inspiration Dayssä hyvät ohjeet värjäykseen. Tavoitteenani ei ollut muuttaa väriä vaan piilottaa tyvikasvu ja ne-minkä-nimeä-ei-sanota-ääneen (no ne harmaat!). Levitin ensin ainetta vain tyvikasvuun ja annoin vaikuttaa 20 min. Sen jälkeen ruuttasin loput väristä pituuksiin ja annoin vaikuttaa vielä 10 min.
Sitten vain pesu, hoitoaine ja kuivaus – ja voilá!

Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen!
Väri on aavistuksen tummempi tyvestä, mutta mielestäni blondissa tukassa se on vain luonnollisen näköistä. Kymmenessä minuutissa latvaan tarttui kuitenkin aivan uskomaton kiilto. En olisi uskonut, että hiukseni voi näyttää niin terveiltä ja hyväkuntoisilta!
Testissä Prodigy L’Oréal Paris sävy 8,0 “Blonde”.

Onhan siinä aina oma säätämisensä, kun kotona värjäilee. Pitää olla tarkkana, ettei sotke paikkoja kylppärissä ja muutenkin pitää touhuta – eikä vain uppoutua toiseen todellisuuteen Se&Hör ja kahvikuppi kourassa. Toisaalta eipähän tarvitse vaivautua varaamaan aikaa ja järjestelemään vapaata sovittuun aikaan – kotivärjäyksen voi tehdä juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii. Eikä tarvitse kuunnella kampaajan nalkutusta siitä, kuinka taas on antanut tyvikasvun venähtää niin kamalan pitkäksi – eikä myöskään jälleen kerran vastata virallisiin kampaamohaastattelukysymyksiin, että mitä sä oikeen teet työksesi ja ootko naimisissa ja eikö ees poikaystävää…
Taisi siis käydä niin, että tämän Prodigy L’Oréal Paris -värjäyskokeilun jälkeen jäin taas koukkuun kotivärjäämiseen… Haha!
Täältä Indiedaysin ja Prodigy L’Oréal Parisin kampissivulta voi käydä tsekkailemassa muiden bloggareitten värjäyskokeiluja.