Jälleen yksi vuosi itsenäistä Suomea takana. Jokavuotinen merkkipaalu sille on kauniisti remontoituun presidentin linnaan palannut juhla: Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto – tuttavallisemmin Linnan juhlat. Kaiken pukujen rankkaamisen ja allien kauhistelun lomassa tärkeintä mielestäni on kuitenkin muistaa, miten fantastisen hienoa on saada olla vapaan Suomen kansalainen – ja minkä hinnan isovanhempamme saivat maksaa siitä.
Oma isoisäni kaatui sodassa, kun isäni oli vain pieni vauva. En usko, että pystyn ikinä käsittämään, millaisia tunteita muutama vuosi sitten yli 90-vuotiaana pois mennyt isoäitini joutui käymään läpi tuolloin. Kaksi vanhinta lasta lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, mutta isäni oli liian pieni, joten hän sai jäädä äidin luokse. Miltä mahtaa tuntua jättää kaikki, mitä omistaa, kaikki, mitä on pitänyt rakkaana ja turvallisena, lähettää kolmen lapsensa isä sotaan, kaksi lasta johonkin vieraaseen maahan, vieraiden ihmisten huolehdittavaksi, napata pienin kainaloon ja lähteä evakkoon? Kohti tulevaisuutta, josta ei tiedä yhtään mitään?
Isoäitini, mummuni, oli selviytyjä – mutta ei todellakaan mikään puhuja. Epäkäytännöllisenä taivaanrannanmaalarina tuskin olin hänen lempilapsenlapsensa, joten ei ole mikään suuri ihme, että en ikinä päässyt puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Kerran erehdyin kysymään jotain mummun makuuhuoneen seinällä olevasta, Viipuria esittävästä kuparireliefitaulusta. Vastaukseksi sain kipakan: “näistä asioista ei tarvitse puhua!”.
En kyllä usko, että yhdelläkään veteraanilla on mitään sitä vastaan, että me kaikki saamme osallistua itsenäisyyspäivän juhlaan, vaikka sitten presidentin vastaanoton juhlapukuja arvostelemalla. Kunhan nyt edes sivukorvalla muistetaan, miksi meillä on ilo ja kunnia näitä juhlia viettää.
Näiden saatesanojen myötä eilisten juhlien pukujen Top 5 – ja muutama muukin huomio…
 5. Satu Taiveaho

Kierrätysmateriaalista valmistettu todella kaunis merenneitohenkinen violetin ja vihreän sävyissä läikehtivä luomus. En ole aivan satavarma tuosta mustasta harsotsydeemistä, mutta muuten koko stailaus 20-lukuhenkistä kampausta ja tummanvihreällä lakattuja varpaankynsiä myöten on kyllä kaikkien mahdollisten pisteiden arvoinen. Tyylikäs, elegantti, huoliteltu ja kantaaottava. Jos ikinä milloinkaan saan kutsun Linnan juhliin, haluan, että tämän puvun luoja Outi Les Pyy toteuttaa mekkoni!
4. Sari Helin

Laserleikatuilla kuvioilla kauttaaltaan koristeltu kangas on tämän puvun juju. Täytyy sanoa, että suorastaan ihmettelen, että tätä ei ole näkynyt juuri missään juhlien kuvagallerioissa. Meikki ja kampaus tasapainottaa hyvin klassisuudessaan mekon elävyyttä. Ymmärrän myös, mitä neon-vihreillä korviksilla on yritetty tavoitella, mutta ne yhdessä väärästä maailmasta peräisin olevan laukun kanssa ovat kuitenkin asun heikko lenkki. Sen verran harvoin kuitenkin näkee luonnikkaasti ja tyylikkäästi toteutettuja, vähän peittävämpiä juhlapukuja, että mielestäni tämä anstaitsee kyllä kaikki kiitokset!
3. Maria Guzenina

Aivan Mielettömän Ihana Mekko! Tummansinisen ja pronssin yhteenliittymä, kimaltavan metallisen, läpikuultavan sifongin ja valuvien muotojen leikki aivan todella kaunista katseltavaa! Teräväkärkiset pronssiset kengät onvat ihan kymppivalinta, mutta laukku olisi mielestäni saanut olla pienempi ja vähemmän tursuileva. Ymmärrän, että kampauksella on haettu huoletonta nonchalanttia vastapainoa puvun kaikkinaiselle koreudelle, mutta äh – olisi laittanut sen edes ponnarille.
2. Tea Riihilahti

En edes tiedä kuka tämä kyseinen henkilö on, mutta klassisen puhtaanpunainen pitsimekko oli mielestäni ehdottomasti yksi juhlien kauneimpia. Sileän elegantti nutturakampaus ja diskreetit korut antavat juuri sopivasti tilaa upealle puvulle. Mustat asusteet, kengät ja laukku, on ehkä vähän turhankin yltiöturvallinen valinta, mutta toimiihan ne. Erityispisteet puvun leikkauksesta (pääntie, helma ja koko siluetti) ja upeasti kolmiulotteisesta pitsistä.
(EDIT: Piti nyt tulla oikein tänne lisäämään tietoa puvusta. Hesarissa Sami Sykkö kertoo käyneensä kysymässä Riihilahdelta, kuka mahtaa olla puvun takana – vastaus: Valentino. Olisihan se pitänyt arvata!!)
1. Hanna Koivu

Ihanin, tyylikkäin, hienoin ja kaikinpuolin ihastuttavin ja upein oli mielestäni Hanna Koivu. Musta, yksiolkaiminen mekko on linjakas ja tyylikäs, kultaiset asusteen just eikä melkein ja hurmaavan rento hymy täydentää asun täysin aseistariisuvasti. Kyllä se vaan niin on, että vaikka tässä pukuja ja tyylejä arvostellaankin, on kantajalla suuri merkitys kokonaisuuden onnistumiselle. Ryhti ja yleinen “olemisen helppous” (tai vaikeus) vaikuttaa ihan hurjasti siihen, millaisen mielikuvan asu antaa. Hanna Koivu on niin omassa elementissään ja säteilee niin positiivista energiaa, että hän olisi varmasti päätynyt linnan kuningattareksi melkein missä asussa tahansa.

Päinvastaista efektiä edustaa Elina Kiikko. Stella McCartneyn todella kauniisti leikattu keltainen mekko sopii periaatteessa tummalle ja hoikalle Kiikolle erinomaisen hyvin. Jostain kuitenkin tulee niin negikset fiilikset, että koko kokonaisuus menettää hohtonsa. Vaikka tässä kuvassa hän sentään melkein hymyilee.
Loppukevennykseksi vielä huikea Kike Elomaa!

Siis vaikka olisi miten huikea kroppa “ikäisekseen” tai ihan muuten vaan: jumppapukuyläosa ei ole koskaan okei! Ensin tunsin, että tästä white-trash hirvityksestä olisi paljonkin sanottavaa, mutta sitten tuli mieleen, että jos se tekeekin tämän tahallaan? Kike Elomaa parodioi Kike Elomaa -brändiä? Voisko olla?
Ja toinen kysymys on se, mihin suureksi ällistyksekseni kukaan ei ole puuttunut: eikös tuo presidentin rouvan puku ole selkeästi muutaman sentin liian pitkä? Siis ihan kuin sovitus olisi tehty toisilla, vähän korkeammilla, kengillä? Virallisissa ja asetelluissa kuvissa mekko näyttää sievältä sellaisella tyttömäisellä, herkällä ja kainolla tavalla, joka sopii Haukiolle hyvin, mutta telkkarissa ja näissä in-action kuvissa näkyy mielestäni aivan päivänselvästi, että 5 cm vähintään olisi pitänyt napsaista pituudesta pois…
Noniin, nyt taidan katsoa jotain kevyttä hömppää Netflixiltä ja ladata mielipideautomaattiakkuni Nobel Gaalaa ajatellen.
Kuvat: Helsingin Sanomat ja Iltalehti

Aikaoptimistin juhlaanvalmistautumisesta täältä hei! Elikkä pitäis taas vaihteeksi olla jo kiitolaukkaa menossa työpaikan pikkujouluihin (oikein tuli erikseen tänään viesti, että tulkaa ajoissa), mutta tässä nyt pikaa vielä kuvat illan asusta.
Pikkiksien teema on 90-luku ja täällä vähän jo availinkin asutuumailujani. Tarkoitus ei siis ollut pukeutua ysäri-naamiaisasuun vaan kivasti siitä inspiroituen.

Meikissä ja asustuksissa pyrin tavoittamaan 90-luvun henkeä. “Tatuointi”-kaulakoru ja isot korvikset olivat juttu silloin, samoin tumma huultenrajaus vaalean huulipunan kanssa.
Hiukset olisivat varmasti olleet vielä autenttisemmat keskijakauksen kanssa, mutta siihen en pystynyt oikealla ysärillä ja siihen en pysty nytkään. Hyvän säväyksen olisi tehnyt, jos olisi raaskinut leikata otsalle muutaman otsis-tyyppisen haituvan. Sellaisia hämähäkinjalka-otsahiuksia näki silloin paljon. En sitten kuitenkaan viitsinyt.

Tatuointikaulakorun kanssa aidointa ysäriä edustaa käsilaukun virkaa toimittava minireppu alhaalla vyötäröllä keikkuen. Grunge-tyylin kanssa tulee flirttailtua silittämättömän ruutuflanellipaidan kanssa.
Grunge on siitä kiitollinen inspiraation lähde, että se toimii myös sumuisten pikkutuntien aikana. Haha!

No vitsi, vitsi!! Mutta ajattelin joka tapauksessa ottaa Dr. Martensit vaihtokengiksi.
Ainiin – se piti vielä sanoa, että tänä päivänä tuon pikkumustan pituus on mielestäni jo sillä rajalla lyhyytensä kanssa, että melkein en kehtaa sen kanssa ihmisten ilmoille lähteä. Ysärillä tuo olisi ollut mielestäni varmasti vähän turhankin reilu pituudeltaan…

 

• mekko, Lindex
• flanellipaita, Jack&Jones
• kengät, minimarket
• korvikset (saatu), Glitter

muu sälä kuvaus- ja juhlarekvisiittaa

Onko kaikki joululahjat jo hankittuna? Ai ei vai? Kaipaisitko kivoja vinkkejä persoonallisiin, käyttökelpoisiin ja edullisiin lahjoihin?
Pursuileeko joululahjabudjettisi ylimääräistä rahaa? Ai ei vai?
Nyt kannattaa klikata tänne: Joululahjat – check – ja osallistua kilpailuun, jossa voittona 100 euroa shoppailurahaa nettiputiikkiin.
Lisäksi tarjolla monta hauskaa joululahjavinkkiä kaiken ikäisille, mutta erityisesti niille, joilla on jo kaikkea – tai joille muuten on vaikea keksiä mitään lahjaa.
Klikkaa itsesi kilpailuun: Joululahjat – check!

Tänään aamulla mietin, että mikähän ihme siinä on, että sängystä ei pääse ylös ajoissa? Aina on jostain syystä pakko vetkua peiton alla viimeiseen sekuntiin asti – ja mielellään vähän ylikin. Sitten on aivan törkeä tulipalokiire, mikä ei luonnollisestikaan ole kovin hyvä vatsahapoille. Herätyskello soi kyllä ihan hyvissä ajoin, että sitä ei voi syyttää. Jollain ihmeellisellä aamulogiikalla sitä kuitenkin ajattelee järkevästi, että viisi ekstra minuuttia vaaka-asennossa on muka niin arvokkaita, että ne ovat kaiken sen aamuisen stressikiiresähläämisen arvoisia.
Tällä nyt lähinnä pohjustelen sitä, että toimistoasuihin panostaminen – tai sen vähyys – ei nyt viimeaikoina ole ollut mitenkään erityisesti kiinni innostuksen puutteesta. Syy siihen, että päälle valikoituu suunnilleen ensimmäiseksi käteen osuvia komboja on se, että kaiken torkuttamisen jälkeen mihinkään kokonaisuuksien koordinointiin ei todellakaan ole aikaa.

Mustat farkut, musta neuletakki (aijjettä olen iloinen, että vihdoinkin ymmärsin sijoittaa laadukkaaseen merinovillaiseen versioon!), mustat kengät ja joku paita. Suunnilleen siinä on toimistounivormuni perusta. Välillä farkut vaihtuvat hameeseen ja neuletakin sijaan kaappaan eteisen naulakosta päälleni jonkun muutamasta jakustani – yhtä musta-valkoista lukuunottamatta mustia nekin. Sinänsä aika helppoa, koska aamulla unenpöpperöisenä ei tarvise lainkaan keskittyä siihen, että mahtoikohan asun osat ollenkaan sopia toistensa kanssa yhteen.
Luonnonvalkoisen paidan pääntietä koristaa kiva korallinpunainen kaulakorumainen koriste. Mahottoman kätevää sekin – eipähän tarvitse uhrata myöskään koruille ajatustakaan. Todellinen laiskan torkutusaddiktin pelastus!

 

• neuletakki, Filippa K
• paita, Nelly
• farkut, Weekday
• kengät, Acne

Jos voittaisit 3000 euroa, lähtisitkö mielummin joululomalla matkalle perinteisesti Lappiin vai modernisti aurinkolomalle huojuvien palmujen katveeseen? Olen mukana Indiedaysin ja Dronningholmin kampanjassa, jossa yksi onnellinen voittaa tuon, mielestäni aikas mahtavan arvokkaan matkan. Itse edustan ehdottomasti aurinkorantajoukkuetta! Edes ikimuistoinen, fantastisen upeassa Costa Ricassa viettämäni joululoma ei kustantanut lähellekään 3000 euroa…
Kilpailun kunniaksi leivoin tämän joulun ensimmäiset joulutortut. Hillona ihastuttavan jouluinen ja suussasulava Dronningholmin omena-kanelimarmeladi. Mielestäni omena ja kaneli ovat melkeinpä jouluisempia makuja kuin perinteinen luumu. Enkä nyt todellakaan aio mennä yksityiskohtiin, mutta sanonpahan vain, että itselleni tulee kyllä luumumarmeladin mausta ihan muut mielleyhtymät kuin mukava joulunvietto.

Kaikki siellä nyt varmasti jo ihan kuhisee, että miten ihmeessä sen 3000 matkan oikein voi voittaa – eli tässä lyhyesti ohjeet (perusteellisemmat yksityiskohdat pitäisi löytyä tämän Dronningholmin linkin takaa): lisää Instagramiin kuva, joka mielestäsi ilmentää sitä, mitä moderni joulu pitää sisällään. Merkkaa kuva hashtagillä #moderniomena. Ja sitten vain jännitetään voittoa!
Harmi, että me bloggarit emme voi osallistua arvontaan – ei nimittäin tuntuisi yhtään kurjalta lähteä jonnekin turkoosin meren rannalle, vitivalkoisessa puuterisessa hiekassa maleksimaan, syömään meheviä hedelmiä ja imemään energiaa ja voimaa auringosta…

Leivoin tällä kertaa kolmea eri mallia joulutorttuja. Mielestäni on hauskan näköistä, kun tarjoiluvadilla on erinäköisiä leivonnaisia, vaikka periaatteessa ovatkin ihan samoja torttuja. Tähtitortun lisäksi tein tanskalaistyylisiä, vähän kukkasen näköisiä wiener-torttuja ja tötterön mallisia puikuloita.
Puikulat ei ole sinänsä kovin näyttävän näköisiä, mutta niihin saa laitettua sisälle tosi paljon ihanaa omena-kanelimarmeladia ja siksi ne on oikeastaan kaikkein parhaita!

Torttujen koristeluun käytin tomusokerin lisäksi piparkakkujenkoristelutöhnää ja koska wiener-tortuista tuli niin kukkamaisia, ripottelin muutaman raesokerin keskustaan tehostamaan fiilistä. Ensi kerralla yritän saada “terälehdet” erottumaan vielä paremmin. Silloin tortut on jo melkein joulutähden näköisiä.
Valmiista taikinasta leipominen on ihan superiisiä jopa tällaiselle itseni kaltaiselle kokkikoululaiselle. Ruotsalaiseen perinteeseen joulutortut ei tosin kuulu, joten käytin näihin ihan tavallista voitaikinalevyä. Jotenkin se mielestäni käyttäytyy erilailla kuin suomalainen torttutaikina, mutta voi olla, että kuvittelen vain.

Meidän joulun perinteet on aina jonkun verran muutoksessa – silloinkin, kun vietämme juhlapyhiä kotona. Perinteet saattavat kestää muodossa tai toisessa pari-kolme vuotta, mutta sitten tulee jotain uutta tilalle. Oikeastaan ainoa, mikä pysyy, on aaton jälkeinen villasukka-pyjamahengailu lievässä konvehtikoomassa ja sekään ei päde muulloin kuin kotona vietettyinä jouluina.
Parhaat perinteet tuntuvat moderneilta, raikkailta ja pakottomasti hyviltä.

 
Nyt vaan hipitivii laittamaan kuvia Instagramiin hashtagillä #moderniomena (tai, jos olet visusti perinteisen joulun kannalla, hashtagillä #perinteinenluumu) ja sitten eikun jännittämään 3000 euron matkan voittoa! Huom. Instagram-tilisi pitää olla avoin, muuten kuvasti ei näy #moderniomena -joukkueen feedissä.
Ja samalla voikin virittäytyä mukavaan joulunodotusaikaan moderneja omena-kanelimarmeladilla täytettyjä joulutorttuja mutustellen. 🙂