Month: December 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä kaiken jouluhösäämisen keskellä ajattelin vinkata aivan mahtavasta näyttelystä, jota kävin muutama viikko sitten katsomassa Fotografiskassa. In Full Light on retrospektiivinen näyttely, jossa on esillä Herb Rittsin ikonisia  (hate the word but what can I do…) muoti- ja julkkiskuvia, tunnusomaisia potretteja ja ilmeisesti myös varsin paljon materiaalia, jota ei ole aikaisemmin julkisesti nähty.
Itse koin todellisen ahaa-elämyksen heti sisään astuessani. Toki Herb Ritts oli tuttu nimi, mutta en ole mikään hifistelijä näissä(kään) asioissa, joten ihan tarkkaa kuvaa näyttelyn sisällöstä ei ollut mielessäni etukäteen. Jo ensimmäisten teosten kohdalla tajusin, että wau, tässä on se tyyppi, joka on vaikuttanut varmasti eniten siihen, miten ylipäätään katson kuvia ja mistä tykkään.
Ritts oli yksi supermalliaikakauden tärkeimmistä kuvaajista. Lisäksi hän ohjasi mm. musiikkivideoita (Chris Isaak: Wicked Game feat. överiupea Helena Christensen, Madonna: Cherish) ja mainoksia Calvin Kleinille, Lancomelle, Levikselle etc.
80-luvun loppu ja 90-luvun alku oli aikaa, jolloin käytännöllisesti katsoen kaikki vielä katsoivat MusicTV:tä (ja sieltä tuli käytännöllisesti katsoen vain musiikkivideoita) ja tv-mainoksilla oli niin suuri merkitys, että oli tosi iso juttu, kun esim. Levi’s julkaisi uuden mainosfilminsä. Tällä hetkellä tuo on absurdi ajatus jopa itselleni, mutta silloin se oli tärkeää ja Herb Ritts oli yksi suurimmista ajankuvaan vaikuttaneista tekijöistä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tykkään muutenkin tosi paljon käydä Fotografiskassa. Se on jotenkin helppoa ja inspiroivaa – siis helppoa silloinkin, kun kuvat itsessään ovat haastavia ja vaikeita. Ehkä se johtuu pelkästään siitä, että asun kävelymatkan päässä, tai siitä, että vanha satamarakennus tuo positiivisella tavalla mieleen kotikaupunkini Tampereen Tullikamarit ja muut tiilirakennukset. Tai ehkä se johtuu siitä, että Fotografiskassa onnistutaan rakentamaan näyttelyitä, jotka ilahduttavat muitakin kuin Todellisia ja Vakavia Kulttuurin Harrastajia.
Fotografiskan ravintolakin on uudistettu. Me ei siellä käyty, koska seuralaiseni halusi mennä Urban Deliin, mutta vanhastaan tiedän, että sieltä on aivan mielettömät näköalat Tukholman lahdelle. Ruokakin on kuulemma hyvää, mutta konsepti hiukan outo (keskipikkuisia annoksia, joita kuuluu tilata useampia tullakseen kylläiseksi…).
Madonna (True Blue Profile), Hollywood 1986
Herb Rittsin In Full Light -näyttely on Fotografiskassa vielä helmikuun 15. päivään asti. Suosittelen ehdottomasti nipistämään jostain sen tunnin-kaksi, minkä näyttelyn näkeminen vaatii!
Viimeinen kuva: Fotografiska/Herb Ritts

 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kananmuna on ehkä maailman parasta pikaruokaa ikinä! Ravitsevaa, hyvää, ravinto- ja proteiiniarvoltaan mainiota, tulee kätevissä annospakkauksissa ja on helppo valmistaa. Keitetty ja paistettu kananmuna hoituu kädenkäänteessä jopa meikäläiseltä kokkikoululaiselta. Sen sijaan ruokaisamman omeletin valmistamisen kanssa on on tullut tenkkapoo monet kerrat, kunnes kuulin loistavan vinkin töissä.
Ja se menee näin: tehdään ihan normiomelettiseos, lisätään pannulle halutut täytteet, mutta kypsennys tapahtuukin uunissa! Ero on ihan mahtava – ei enää palanutta pohjaa ja liian raakaa täytettä. Ja mikä parasta, ei hermoja raastavaa odottamista ja kyttäämistä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
VÄLIMERELLINEN UUNIOMELETTI
Ainekset (2 annosta):

  • 4 luomukananmunaa
  • pieni paketti fetajuustoa (tuo on kai 150 g)
  • rasia pikkutomaatteja
  • loraus maitoa
  • tuoretta basilikaa
  • pippuria myllystä (ja ehkä superpieni ripaus suolaa – tosin feta on usein niin suolaista, että lisää ei kyllä tarvita)

 
Uuniomeletti 3
Valmistus:
Riko munat kulhoon ja lisää loraus maitoa (aatella, että olen jo näin itsevarma, että voin käyttää määrettä “loraus”, täsmällisen dl mitan sijaan! Määrä on oikeasti noin reilu puoli desiä mutta alle desi. Liika ei varsinaisesti haittaa, mutta kostea omeletti hajoaa helposti käsiin). Joskus käytän myös maustamatonta jukurttia, koska en pidä maitoa jääkaapissa paitsi silloin, kun Karkki on käymässä. Vatkaa munat ja maito kevyesti sekaisin ja mausta rouhitulla pippurilla.
Kaada munamaitoseos pannulle ja lisää puolitetut pikkutomaatit ja pilkottu feta. Työnnä pannu 175 asteiseen uuniin ja laita kännykkään hälytys 15 minuutin päähän. Kun hälytys soi, voit suht rauhassa lopetella sen homman mitä olit tässä välissä tekemässä, sitten ota pannu uunista ja revi päälle reilusti tuoretta basilikaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihana, raikas, herkullinen, terveellinen ja täyttävä illallinen!
Kiireisen unelman tästä tekee se, että ei todellakaan tarvitse olla hellan vieressä kyttäämässä, milloin omeletti on saavuttanut sen juuri syötäväksi kelpaavan olemuksen. Mikä useimmiten omalla kohdallani on tarkoittanut sitä, että pohja ei ole ihan älyttömän palanut ja päällinen on suht koht kypsä – tai ainakin lämmin. Uunissa omeletista tulee kuohkea ja tasaisen mehevä – ja mikä parasta – itse voi koko valmistusajan hommia muita juttuja.
Esim. usein, kun olen ollut töiden jälkeen treenaamassa, käyn suihkussa vasta kotona. Nälkä on kuitenkin siinä vaiheessa jo ihan tajuton, eli pitää saada nopeasti hyvää ruokaa. Laitan yleensä uunin päälle ensimmäisenä sen jälkeen, kun olen ottanut kengät ja takin pois. Sitten sekoittelen omelettiainekset ja laitan pannun uuniin. Seuraavaksi on ohjelmassa suihku ja sillä aikaa illallinen valmistuu ihan itsekseen. Niin kätevää!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yksineläjän kannalta loistavaa on myös se, että samalla vaivalla valmistuu seuraavan päivän lounas. Parhaimmillaan omeletti on toki heti suoraan uunista nautittuna, mutta erityisesti tämä fetajuustoinen versio on sen verran mehevää, että se on kyllä ihan pätevää sapuskaa vielä lounaslaatikostakin nautittuna!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedättekö mitä? Nyt en jaksaisi odottaa enää yhtään sitä, että joulu oikeasti alkaa. Ja omasta mielestäni se alkaa perjantaina, kun Peetu tulee Uumajasta kotiin. Karkkikin sanoi hengailevansa kotosalla siitä lähtien. Maanantai on toki vielä toimistopäivä – ja Peetu on töissä aatonaattonakin, mutta silti. Mintun joulu alkaa siitä, kun perhe kokoontuu taas saman katon alle.  Ja jotenkin tänään maanantaina tuntuu perjantai olevan ihan liian kaukana.
Toisaalta tälle viikolle on ihan tajuttomasti tekemistä sekä oikeissa töissä että kotona – eli tuskin tässä aika ehtii tulla pitkäksi. Päinvastoin. Onneksi ajan kuluminen ratkaisee muutamia todo-listalla olevia asioita (sorry ystävät – ei tule joulukortteja tänäkään vuonna…) ja lopuistakaan en aio ottaa stressiä. Ehditään mitä ehditään, eikä kaiken tarvitse olla valmista monta päivää ennen aattoa. Ei se ole niin justiinsa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toimistolle on tulossa huomisesta lähtien koko loppuviikoksi porukkaa Saksan pääkonttorilta käymään. Se tarkoittaa piirun verran muodollisempaa dress codea myös meille, jotka olemme vain sivuroolissa vierailun aikana. Maanantaisin on mielestäni muutenkin ihana pukeutua mukavasti ja koska muut päivät tulee olemaan jakkupukupainotteisia, halusin laittaa tänään kunnon casual Monday -asun.
Ruutupaita on Peetulta lainassa ja päätyy varmasti joululoman jälkeen takaisin Uumajaan, joten päätin käyttää tilaisuuden hyödyksi. Paidan materiaali on aivan huikean pumpulinpehmeää puuvillaa. Sellaista kuin se olisi ollut vuosikymmeniä käytössä ja lopulta hiutunut ohueksi ja pehmoiseksi. Muistini mukaan paita on kuitenkin ollut tuollainen jo ostettaessa, mutta fiilishän se on tärkein.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rennon ruutupaita-lookin toinen kulmakivi on tietty farkut. Aavistuksen sivistyneisyyttä kokonaisuuteen tuo paidan alle puettu Sandin villapoolo ja kaulakoru.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • kauluspaita (Peetun), Jack&Jones
  • neulepaita, Sand
  • farkut, H&M
  • kengät, Dr. Martens

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tunnustan, olen seerumien suurkuluttaja. En pysty enää edes kuvittelemaan päivittäistä ihonhoitorutiiniani ilman päivä- ja yövoiteen alle laitettavaa, hoitavaa, elvyttävää, tasoittavaa, kirkastavaa ja juonteita häivyttävää lisäboostia.
Vuosien mittaan olen testaillut sekä ihan törkykalliita luksusmerkkejä että budjettilompakollekin sopivia markettituotteita. Kokemukseni mukaan hinta ei aina ole parhaimman lopputuloksen tae. Oma ihoni on esimerkiksi niin herkkä, että hyvin paljon aktiivisia ainesosia sisältävät tuotteet – ja sinänsä siis periaatteessa tehokkaammat – saavat kasvoni kihelmöimään, punoittamaan ja ärtymään. Joskus jopa niin paljon, että näytän siltä kuin olisin ollut päivän räntäsateessa laskettelurinteessä…
Halusin tehdä vertailevan testin muutamista viimeaikoina käytössäni olleesta seerumista. Testattavat tuotteet ovat kaikki jossain määrin anti-ageing, mutta esimerkiksi L’Oréalin SkinPerfection on suunnattu hiukan nuoremmalle kohderyhmälle ja BioEffect EGF-seerumi kaikille ikäryhmille.
Arvostelussa on otettu huomioon seerumin helppokäyttöisyys (myös pakkaus), tuoksu, riittoisuus, välitön tunne iholla ja kokemukset käytön jälkeen. Kaikkien seerumien kanssa on käytetty lisänä täsmälleen samoja päivä- ja yövoiteita (Kiehl’s ja Lumene).
NIVEA Q10plus Serum Pearls
Suuri seerumitesti 2
NIVEA Q10plus Serum Pearls -seerumi on tulossa Suomessa kauppoihin vasta tammikuussa. Testiin saamani tuote on Saksasta, joten ei kannata ihmetellä pakkauksen saksankielisiä tekstejä. 🙂
Nivean uutuustuotteen jujuna on runsaasti ihon rakennetta ylläpitävää Q10-koentsyymiä sisältävät pienet helmet. Helmiä ympäröi tehokkaasti kosteuttava geeli, joka sisältää lisäksi hyaluronihappoa ja kreatiinia. Lopputuloksena on kasvojen ihoa uudistava ja kosteuttava seerumi.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Ensimmäinen reaktioni oli yllätys. Seerumin pienet helmet luonnollisesti rikkoontuvat, kun tuotetta pumppaa pullosta. Siksi seerumi ei ole kovin seerumimaista, vaan aikamoista kokkelia. Voide kuitenkin levittyy liukkaasti tasaiseksi, joten koostumuksesta ei ole mitään ongelmaa.
Pumppupullo on helppokäyttöinen ja hygieeninen.
Tuoksu: Nivean Q10-sarja on muutenkin aika voimakkaan tuoksuinen – eikä seerumi tee poikkeusta sen suhteen. Toisaalta tuoksu on ihan kosmetiikkamainen, eikä sinänsä paha ollenkaan, mutta kieltämättä kohtuullisen vahva.
Riittoisuus: Ensin ajattelin, että kun tuo on niinkin kiinteää, melkein voidemaista, se ei voi olla kovin riittoisaa. Sitten huomasin, että kyllähän se aika liukkaasti leviää – eli riittoisuudesta tulee hyväksytty.
Välitön tunne iholla: Yllättävän raikas ja todella kosteuttava ensivaikutelma.
Kokemukset käytön jälkeen: Hyvin voidemainen seerumi. Päiväkäytössä tuntui välillä, että varsinaista päivävoidetta ei paljoa enää tarvita.
Muuta: Periaatteessa tykkäsin kyllä, vaikka olen tullut koko ajan herkemmäksi ja herkemmäksi voimakkaille tuoksuille. Jatkossa vaihdan kyllä toisen, kevyemmän päivävoiteen tämän kaveriksi. Nyt testitilanteessa halusin, että kaikilla seerumeilla on samat tuotteet “kaverina”.
 
Yves Rocher Anti-Age Global
Suuri seerumitesti 3
Yves Rocher Anti-Age Global -seerumin teho perustuu kasvipohjaiseen kantasoluteknologiaan. Laboratorio-olosuhteissa tuotetut kasvipohjaiset kantasolut vaikuttavat suoraan ihon kiinteyteen ja napakkuuteen mm. kollageeni- ja hyaluronihapposynteesiä aktivoimalla.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Aidon seerumimainen, liemimäinen olemus on todella helppo levittää nopeasti ja ohuesti kasvoille sekä kaulan ja dekolteen iholle.
Pieni miinus lasipullosta (särkymisvaara!) ja pipetti-annostelusta. Pipetti on toki hyvin hygieeninen ja antaahan se sellaisen “tärkeän” fiiliksen, mutta itse onnistun aina söhlimään jotenkin ja arvokasta seerumia menee hukkaan.
Tuoksu: Melko mieto, kosmetiikkamainen tuoksu, joka häipyy melkein välittömästi.
Riittoisuus: Kivan riittoisa koostumus. Kovin montaa tippaa ei tarvita, että kasvot, kaula ja dekoltee on voideltu.
Välitön tunne iholla: Kevyt ja pehmeä tunne. Yllättävänkin kosteuttava, koska muuten seerumi tuntuu aika ohuelta.
Kokemukset käytön jälkeen: Seerumi tuntuu hyvin luonnolliselta ja kosteutettu olo säilyy hyvin koko päivän. Sopii hyvin normaalin päivävoiteen alle, koska tuote ei ole ollenkaan rasvainen tai tahmainen.
Muuta: Tykkään kovasti Yves Rocher Anti-Age Global -seerumin fiiliksestä iholla. Tämä on mainio vaihtoehto, jos haluaa käyttöönsä vain yhden all-around -tuotteen. Hyvä lahjavinkki kaikille 35+ -ikäisille.
 
L’Oréal SkinPerfection
Suuri seerumitesti 4
L’Oréal SkinPerfection -seerumi on tullut markkinoille tänä syksynä. Yhdessä muun SkinPerfection -sarjan kanssa se lupaa kaunistaa ihoa pikselin tarkkuudella. Teho perustuu L’Oréalin patentoimaan LR 2412 -molekyyliin, joka parantaa epidermiksen solumuodostusta ja vahvistaa solujen välisiä sidoksia tyvisolukerroksessa.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Hiukan voidemaiseen kallellaan oleva seerumi, joka kuitenkin levittyy mukavan helposti.
Pumppupullo on kätevä, vaikka heti tuleekin mieleen, että kuinkahan ne viimeiset tipat sitten saa ulos pullosta.
Tuoksu: Raikas, hiukan melkein apteekkimainen tuoksu joka tuntuu ihan miellyttävältä ja “pätevältä”.
Riittoisuus: Ihan keskiverto riittoisuudeltaan, levittyy varsin helposti kuivallekin iholle.
Välitön tunne iholla: Todella raikas olo, melkein samanlainen kuin hyvän kasvoveden jälkeen. Tosin kosteutetumpi.
Kokemukset käytön jälkeen: Melko voidemainen fiilis ja tuntui, että taidan olla väärää kohderyhmää, kaipaan hiukan toisenlaista toiminnallisuutta seerumilta.
Karkin kommentit: Kevyt ja hyvä! Heti käytön jälkeen tuli freesi olo. Tykkään tosi paljon tuoksusta, se ei ole niin meikkimäinen.
Muuta: Karkki 25 vee ihastui L’Oréal SkinPerfection -seerumiin aivan välittömästi. Hänen todellinen sekaihonsa (kuiva ja herkkä jostain ja melko rasvoittuva ja epäpuhtauksia sisältävä toisaalta) voi oikein hyvin tämän tuotteen kanssa. Hyvä lahjavinkki kaikille 20 – 30 -vuotiaille, joilla ei vielä ole tarvetta varsinaisille anti-ageing -tuotteille.
 
Lumene Time Freeze Ulta Firm Elixir Kiinteyttävä Tehohoito
Suuri seerumitesti 5
Lumene Time Freeze Ulta Firm Elixir Kiinteyttävä Tehohoito auttaa silottamaan juonteita ja kiinteyttämään ihoa puolukkauutteen ja Skin Messenger Molecules -teknologian avulla. Seerumi sisältää myös valoa heijastavaa helmiäispigmenttiä, joka antaa välittömästi hiukan hehkua.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Levittyy helposti, mutta seerumin sisältävän helmiäisen vuoksi pitää olla normaalia tarkempi, ettei mihinkään jää kasautumia tai kökköjä.
Pumppupullo on aivan loistava, koska pohja ikäänkuin nousee, joten ensinnäkin on koko ajan jyvällä, paljonko tuotetta on jäljellä ja toisekseen pullo tyhjenee viimeistä pisaraa myöten.
Tuoksu: Ehkä aavistuksen voimakkaampi tuoksu kuin Lumenella yleensä. Tässä ei kuitenkaan ole kysymyksessä hajusteet, jotka tuoksuvat, vaan taitaa olla ihan ainesosat. Olen kuullut, että esimerkiksi kosmetiikkateollisuuden käyttämä C-vitamiini tuoksuu varsin voimakkaalle. Oikeasti voimakkaaksi tuoksua ei voi silti missään tapauksessa sanoa ja sekin vähä haihtuu nopeasti pois.
Riittoisuus: Melko riittoisaa, mutta imeytyy varsin nopeasti, jolloin tulee mieliteko lisätä seerumia varsinkin kuiviin kohtiin.
Välitön tunne iholla: Miellyttävä samettinen fiilis, mutta vaatii ehdottomasti päivävoiteen kaverikseen.
Kokemukset käytön jälkeen: Ihoni tuntuu todella tykkäävän tästä seerumista! En havaitse minkäänlaista ärtymistä liiallisesta aktiivisuudesta ja jopa stressistä punaiseksi paukahtava leukani tuntuu rauhoittuvan Lumene Time Freeze Ulta Firm Elixir Kiinteyttävä Tehohoito -seerumin ansiosta. Mutta että on kyllä tuolla nimellä hiukan pituutta..
Muuta: Helmiäispigmenttiin jää koukkuun. Ensin olin ihan, että mitä ihm… mutta nyt tuntuu, että näytän aivan haamulta, jos en saa helmiäis-fixiäni. Seerumin päälle tulee toki päivävoide ja meikkivoide, enkä hyvällä tahdollakaan pysty näkemään mitään varsinaista kimallusta kasvoillani edes toimiston leikkaussalivalaistussa vessassa. Ehkä se helmiäinen menee suoraan korvien väliin, mutta ilman en oikein osaa enää olla.
Loistava lahjavinkki kaikille 40+ !
 
BioEffect EGF Serum
Suuri seerumitesti 6
BioEffect EGF Serum -seerumi on islantilaisten lahja juonteita karttavalle ja hohtavampaa ihoa kaipaavalle maailmalle. Seerumin valmistuksessa käytetään samaa epidermiksen solujen aktivointitekniikkaa, jolle myönnettiin lääketieteen Nobel vuonna 1986.  EGF-solukasvutekijöitä on ihmisen ihossa luontaisesti, mutta niiden määrä vähenee iän myötä. BioEffect on kehittänyt teknologian, jonka avulla EGF-tasoa voidaan parantaa.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Öljymäisen oloinen tuote (joka ei kuitenkaan sisällä öljyä) leviää todella vilkkaasti. Ainoa ongelma on se, että pitää olla tarkkana, ettei se häviä myös apukädestä. Seerumi ei todellakaan pysy paikallaan samaan tapaan voidemaisten sisartensa kanssa.
En edelleenkään ole sen paremmin lasipullojen kuin pipetinkään fani. EGF-seerumi on kuitenkin niin “litkua”, että on vaikea kuvitella sen toimivan pumppupullossa.
Tuoksu: Ei tuoksu miltään. Oikeasti en ole varmasti milloinkaan tavannut näin totaalisen tuoksutonta kosmetiikkatuotetta!
Riittoisuus: Erinomaisen riittoisaa jopa kuivalle iholle. Ohjeessa sanotaan, että 2 – 4 tippaa riittää kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Mielestäni tuollaiset suositukset ovat yleensä aina alakanttiin, koska halutaan näyttää riittoisemmilta mitä ollaankaan. Tämän kohdalla on pakko todeta, että 3 tippaa Mintun kuivalle iholle on ihan reilusti tarpeeksi.
Välitön tunne iholla: Yllättävän runsas, vähän sellaisella miellyttävästi öljytyllä tavalla. Ei missään tapauksessa paksu tai painava, mutta hyvin ravitseva olo.
Kokemukset käytön jälkeen: Iho voi aamuisin todella hyvin, vaikka juuri nyt on töissä varsinainen stressivaihe ja yöunet jäävät valitettavan usein aika muodollisiksi. Aivan ihmeellinen rauha vallitsee kasvojen iholla.
Muuta: BioEffect EGF Serum -seerumi on tarkoitettu vain yökäyttöön. Syynä on esitteen mukaan se, että yön levossa iho uudistuu kaikkein eniten ja parhaiten (mikä varmasti pitää paikkansa), jolloin seerumista saa parhaimman hyödyn. Toisaalta voisin kuvitella, että tämä ei todellakaan ole mikään ykkönen meikin alla.
Ihana lahjavinkki tämäkin. Koska EGF-teknologia parantaa ihon laatua ihan ikäryhmästä riippumatta, sanoisin, että BioEffect EGF Serum -seerumi on loistava lahja kaikille 25++ -> ikäisille, jotka haluavat ja joilla on tarvetta ihonsa elvyttämiseen.
Yhteenvetona sanoisin, että oma suosikkikomboni on Lumenen Time Freeze etc.. päiväkäyttöön ja BioEffectin EGF Serum yöksi. Toisaalta, jos pitäisi valita vain yksi tuote, joka sopii sekä päivä- että yökäyttöön, päätyisin varmasti Yves Rocherin Anti-Age Global -seerumiin.
Ajatus oli alunperin toteuttaa testi kokonaan yhdessä Karkin kanssa, mutta sitten totesimme molemmat, että aika turhanaikaista hänen on mitään anti-ageing -tuotteita testailla. Sen sijaan oli todella ihana yllätys, että L’Oréal SkinPerfection -seerumi toimi niin erinomaisesti Karkin hankalalla iholla, jonka kanssa on käyty yhdellä jos toisellakin kosmetologilla neuvoa kysymässä – ilman sen parempaa menestystä.
Nyt on enää pari viikkoa jouluun ja siksi kirjoittelin tuonne väliin vähän vinkkejä, keille ko. tuotteet sopisivat joululahjaksi. Seerumi on sikäli ihana lahja, että nekin, jotka muuten pitävät itsestään hyvää huolta, helposti jättävät seerumit väliin, koska ne tuntuvat liian kalliilta tai liialliselta hemmottelulta.
Ja juuri jotain sellaistahan me kaikki toivotaan lahjaksi!
*kaikki testissä olleet tuotteet on saatu blogin kautta.

Voi mieletön, mistä kuninkaallisesta loistosta saatiinkaan nauttia toissailtana Nobel 2014 juhlallisuuksissa! Ihan yhtä silmä kovana en tätä televisiointia seurannut kuin Linnan juhlien vastaavaa, mutta sisääntulon katsoin tietenkin ja muutenkin lähetys pyöri taustalla koko illan.
Kaikenlaista juhlapukeutumishärveliä tuollakin nähtiin. Itseasiassa skaala on vielä laajempi kuin Linnan juhlissa – osalla ei vaikuttanut olevan minkäänlaista tajua siitä, millaiseen tilaisuuteen olivat tulossa. Suurin osa oli toki pukeutunut kivasti ja tyylikkäästi, tapahtuman arvokkaan luonteen huomioiden.
Häikäisevimmät kaikista olivat tällä(kin) kertaa nykyiset ja tulevat prinsessat – kaikki ruotsalaisten suunnittelijoiden upeissa luomuksissa.
Nobel Banquet 2014
Prinssi Carl Philipin kihlattu Sofia Hellqvist on mielestäni ollut tähän asti aivan kertakaikkiaan järkyttävän tylsä pukeutuja. Superhoikka ja suloinen nuori nainen on monesti näyttänyt aivan viisikymppiseltä tantalta. En tiedä johtuuko siviilisäädyn muuttumisesta tyttöystävästä kihlatuksi vai mistä, mutta tämä räväkkään huikean pinkkiin Ida Sjöstedtin luomukseen pukeutunut raikas leidi on ihan jotain muuta!
Väri, tyyli, paljettikirjailut, silkkinen miehusta ja laaja tyllihelma – aivan ihana kokonaisuus, joka sopii lumikkimaiselle Hellqvistille todella loistavasti. Ja täytyy myöntää, että ikuisena Ida Sjöstedt -fanina sydämeni ihan hypähti, kun näin komean parin sisääntulon!
Nobel Banquet 2014
Sofia Hellqvist oli Nobel-juhlissa ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa. Aika hurjan suloista mielestäni, että etiketin mukaan kihloissa olevaa paria ei saa “erottaa”. Eli siksi he tulevat tässä yhdessä sisään ja lisäksi istuivat vierekkäin illallisella. Molemmat näyttivät vielä kaiken lisäksi aivan superonnellisilta yhdessä – niin ihanaa!
NOBEL PRIZE 2014
Prinsessa Madeleinen puku on haute couture -tyyppisen käsityötaiteen täkäläisen gurun Fadi el Kouryn käsialaa. Silkkiorganzasta ja pehmeästä silkkityllistä kerroksittain rakennettu mekko on kirjailtu kauttaaltaan käsin vanhan roosan ja tummemman ruusunpunaisilla lasihelmillä. Painoa sillä on kuulemma huikeat 15 kg!
NOBEL PRIZE 2014
Tässä lähikuvassa helmikirjailut näkyvät vähän paremmin – samoin kuin nuo ihanat ametisti-kruunujalokivet korvissa, ranteessa ja nauhaa kiinnittävänä solkena.
Lähikuva on sikäli tärkeä, että tunnustan ensimmäiseksi olleeni aika kysymysmerkkinä tämän puvun kanssa. Siis onhan se upea, mutta Madeleine? Jotenkin en tunnista tästä sitä iloista, kepeää pikkusiskoprinsessaa, johon on tottunut. Eikä se nyt johdu pelkästään siitä, että pääntie on harvinaisen tiukkis… Upean kaunishan hän on, mutta – äh – jotenkin kovin vakavan ja melkein masentuneen oloinen. Ehkä vauva valvottaa tai jotain.
2014 Nobel Prize Awards
Takaa Madeleinen mekko on ehkä kaikkein upeimmillaan. Näkymättömästi levenevä helma ja kaunis laahus yhdessä työstetyn pääntien kanssa antaa kuninkaallista asennetta pukuun. Pikku kulma vilahtaa myös vanhan roosan värisestä Bottega Venetan clutchista. Madeleinella on pakko olla tuo sama iltalaukku tasan kaikissa mahdollisissa väreissä…
Nobel Banquet 2014
Upea, upea, UPEA!! Voi olla, että unohdin hetkeksi hengittämisen, kun kruunuprinsessa Victoria purjehti sisään tässä Pär Engsheden järkyttävän hienossa, puhtaan punaisessa silkkiluomuksessa, sen verran nimittäin alkoi huimata. Jotain maagista täytyy kruunuprinsessan ja suunnittelijan yhteistyössä olla, sillä viimeksi koin samanlaista hengenahdistusta, kun näin Victorian ensimmäisen kerran niinikään Pär Engshedenin suunnittelemassa hääpuvussa.
Laaja, monenkertaisella tyllialushameella kohotettu helma, laahus, voimakkaasti drapeerattu miehusta – aivan kertakaikkiaan täydellinen kokonaisuus! Ihana nähdä myös tuollainen olkaimeton malli Victorialla – en nyt heti muista olisiko hän koskaan ollut virallisessa tilaisuudessa noin avoimessa asussa.
2014 Nobel Prize Awards
Tässä kuvassa helman ja miehustan drapeeraukset näkyvät vielä paremmin. Ristikaulakorusta luin sellaisen hauskan tiedon, että kuningatar Silvia käytti samaa, kun oli ensimmäistä kertaa Nobel-juhlissa.
Appropå Silvia..
Nobelfest 2014 8
Kuningatar Silvia näyttää kyllä niin kuningattarelta, että varmasti kaikki juhlia seuranneet pikkutytöt ovat tyytyväisiä. Pääntie antaa hyvin tilaa jalokiville ja väri pukee tummaa aikuista kaunotarta oikein hyvin. Siihen nähden, että Silvia kyllä osaa antaa myös vilpittömiä fashion-wau -elämyksiä, tämä on ehkä vähän laimea.
Vieraista, ja vieraiden puvuista, on yllättävän vähän mitään kuvakavalkadeja löydettävissä, vaikka haravoin interwebsiä ees taas pitkät pätkät. Muistan kyllä bonganneeni muutamankin tosi upean kokonaisuuden, mutta ne nyt jää esittelemättä.
Nobelfest 2014 9
Lääketieteen Nobel-palkinnon saajan May-Britt Moserin paksusta yönsinisestä silkkisatiinista valmistettua mekkoa koristaa hopealangoilla tehty kirjailu. Tyylikäs, epäsymmetrinen kokonaisuus ja kuviointi esittää kuulemma aivojen sähköimpulsseja (tai jotain sinnepäin…), mikä tietty tekee asiasta sitäkin hauskemman!
Kuningashuoneen juhlapukeutuminen voi olla hankala inspiraation lähde tavalliselle meikämintulle. Sen sijaan kampaukset ovat helposti sovellettavissa vaikka uuden vuoden bileisiin.
Nobelfest 2014 10
Mites ne sanookaan: three is a trend? Alas niskaan tehty nuttura on nyt näköjään Se Juttu. Täytyykin pitää mielessä.
Sitten vielä juhlien kohokohta…
Nobelfest 2014 11
Awww! <3
Kuvat: DN, SVT, SvD, Elle, Svenska Dambladet, Aftonbladet – TACK!!

Old stuff