Tämän syksyn väriskaala on nude. Tai jos saman sanoisi virallisella fäshion-kielellä: nude is the new black! Olen aivan rakastunut kaikkiin hiekan, beigen, luonnonvalkoisen ja saven väreihin. Kesän kirkkaiden värien jälkeen ne vaikuttavat jotenkin hyvin rauhoittavilta ja seesteisiltä. Perussuojaväriin mustaan yhdistettynä nudevärit toimivat mainiosti toimistopukeutumisen runkona.
Lisäksi olen ollut Dagmar-fani siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran pääsin kesällä 2007 tutustumaan heidän mallistoihinsa ja tapasin kaksi ihastuttavista suunnittelijasisaruksista. Ei siis kai mikään suuri ihme, että lankesin heidän klassikkoonsa, Dagmar Fortuna Classic -neuletakkiin, kun bongasin sen mukavalla alella heidän verkkokaupassaan.

Tykkään hurjan paljon värin lisäksi myös neuletakin laatikkomaisesta mallista, söpöistä pikkutaskuista ja näyttävistä Dagmar-napeista. Materiaali on ihanan pehmeää, mutta kuitenkin hiukan ryhdikästä puuvillaa. Olen aivan varma, että käyttökertoja uutukaiselle tulee kertymään vaikka kuinka paljon. Pukeudun mielelläni toimistolle niin, että näytän asialliselta, mutta olo on kuitenkin mukava. Fortuna-jakussa yhdistyy molemmat ominaisuudet juuri passelisti!

Blogikuvien ottaminen ei ole ollut entisensä sen jälkeen kun Sailor Moon -niminen täystuho muutti perheeseemme! Tässä valokuvausassistenttina järjestelemässä kuvattavaa vaatetta vähän paremmin vinksalleen. 😀

Muotiviikkoaika on ihanaa! Tosin ikiaikaista haavettani, että voisin osallistua kaikille päämuotiviikoille, en ole (ainakaan vielä) pystynyt toteuttamaan. Fiiliksessä pystyy kuitenkin hengaamaan mukana, sillä onneksi kuvat tulevat nykyään lähes reaaliaikaisena nettiin. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin paremmin vaatteet näkee näistä virallisista kuvista kuin ziljoonannen rivin paikalta näytöksessä. Jopa Ruotsin Elle on Instagram-kuvien perusteella istutettu riville 5 tai 6, joten en edes ala laskemaan teoreettisia tsäänssejäni päästä edes seisomapaikalle kaikkien taakse.
Ensi kevään muoti alkaa olla paketissa. Tällä hetkellä on menossa kevätsesongin viikoista ehkä se kaikkein tärkein, Pariisin muotiviikko. Palaan varmasti siihen vielä, mm. tänään julkistetut kuvat Dries van Notenin näytöksestä vaikuttivat ihan kertakaikkiaan upeilta!
Jos nyt kuitenkin olisi pakko valita vain yksi merkki, johon saisi pukeutua koko lopun elämäänsä, valitsisin Pradan. Myös tänäkin vuonna.
Kuvasta kiitos: Prada/Style.com

Katsokaa nyt miten tuo pikkuruinen Sailor Moon ei enää ollenkaan ole niin superpieni! Sunshinen rinnalla, joka ei myöskään ole mikään isokokoinen kisuliini, hän on toki vielä ihan pikku sintti, mutta verrattuna siihen rääpäleeseen, joka meille kesällä muutti, on muutos ihan valtava! Hirmuinen terroristi ja pikkutuholainen tämä, sisarussarjansa hiljaisin ja hillityin on. Kaikesta söpöydestään huolimatta!
Oli Sunshinekin pentuna aikamoinen tättähäärä, mutta Sailor Moonista näkee selvästi, että kuusipäisen sisaruskatraan pienimmän on kyllä pitänyt opetella pitämään puoliaan. Vaikka iloinen, ja lievästä väkivaltaisuudestaan huolimatta, hyvin herttainen pentu hän on. Ja ihan niinkuin Peetu sanoi, Sailor Moon näyttää siltä kuin sillä olisi koko ajan ihastuttavan typerän onnellinen hymy karvaisessa nassussaan.

Kissoista tämän päivän asuun, aasinsilloista viis. Tänään annoin ihan täydellisesti periksi sille tosiasialle, että syksy on täällä. Kieltämättä hiukan vielä karvastelee mielessä, että vain muutama päivä sitten, sunnuntaina, kuljin paljain säärin ja lipsut jalassa lähikauppaan. Tuo tapahtui siis juuri ennen sitä iltapäivällä iskenyttä ukkosmyrskyä, jonka jälkeen alkoi syksy.
Pari muuta tottumusta vaativaa asiaa on listalla. Toinen niistä kuuluu sarjaan “lumi yllätti autoilijat” – eli alkuillan pimeys yllätti bloggaajan. Eilen oli syyspäivän tasaus, joten tänään on ihan liian pimeää kuvata illalla päivän asua? No, tänään oli kyllä poikkeuksellisen pimeä päivä muutenkin. Keskipäivälläkään ei ollut kunnolla valoisaa.

Toinen totuttelua vaativa asia on aktiivisen päivänasukuvaajan puuttuminen. Karkki kuvaa kyllä mielellään, jos vaan sattuu olemaan paikalla, mutta ihan jokainen päivä ei kuitenkaan nähdä. Täytyy sanoa, että vaikka ennen kuvasin paljonkin asujani itselaukaisimella sisällä kotona, olen tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana niin tottunut Peetun kanssa ulkona otettuihin kuviin, että nämä keittiön nurkassa napsaistut otokset tuntuu kyllä vähän laimeilta.
Sen voin sanoa, että jalustan ja kameran kanssa en kyllä yksinäni lähde ulos. On ihan riittävän hassua, kun naapurit kommentoivat ystävällisesti meidän kuvauksia Peetun kanssa tuossa meidän pihamaalla. Käytännössä kaikki meidän päivän asukuvat on otettu joko meidän talon etu- tai takapihalla. Olisihan se aika näky, kun siellä yksin keikistelisin kamera jalustan päällä!

Hyviä uutisia: Karkki soitti juuri minuutti sitten ja ilmoitti tulevansa kotiin pitkäksi viikonlopuksi! Näin alkusyksystä opiskelija-asunnoissa on usein “korridorsfest”, mikä kai suomeksi on noin suunnilleen, että saman kerroksen asukkaat pitävät bileet, joiden keskuksena on kyseisen kerroksen keittiö. Peetulla oli juuri viime lauantaina heidän korridorin bileet ja juuri uudelle paikkakunnalle muuttanut lapsukainen osallistui tietty juhlallisuuksiin (oli kivaa, kaikki lähti jatkoille klo. 23.00 – oli Peetun tiivistelmä illasta). Karkki on sen sijaan oman korridorsfest-aikansa elänyt ja nyt kun kuulemma ilmoitustaululla varoitellaan bileitä perjantaina kerrosta alempana ja lauantaina Karkin omassa kerroksessa, hän ei ole ollenkaan kiinnostunut olemaan paikalla. Viimeisen vuoden lakiopiskelija pakenee hulvatonta biletystä äiskän ja kisujen luokse – ihanaa!
Käytännössä tämä voi tarkoittaa myös sitä, että saan vähän kuvausapua viikonlopun asuihin. Toivottavasti!

Kuvissa näkyy myös uudet Favopticilta hankkimani silmälasit. Aika huvittavaa muuten, että kun kävin tarkastamassa näköni Favopticilla ennen lasien hankkimista, ihastelin optikon omia laseja niin paljon, että laitoin mallin nimen oikein muistiin. Lappu ei tietenkään ollut mukanani, kun sovittelin laseja Favopticin tilaisuudessa ja valkkasin tilattavat lasit ihan fiilispohjalta. Saman malliset pokat tuli kuitenkin tilattua – vain hiukan eri värisenä kuin mitä optikolla oli.
Muuten tämän päivän toimistoasu ei ole kyllä mitenkään erityisen edustava otos siitä aion-pukeutua-vähän-fiksummin-töihin -sarjasta. Koko oma tiimini on ollut alkuviikon työreissulla Saksassa ja puolet markkinointiosastosta muutenkin kiinni palavereissa etcetera. Eli välillä on ollut melkein yksinäistä (lue: ihanan rauhallista!) meidän uudessa, juuri remontoidussa avokonttorissa. Siihen nähden Filippa K:n cappucinonruskea neulepaita, farkut ja tälle sesongilla ensimmäistä kertaa Dr. Martensit sopivat ihan hyvin päivän kuvioihin.

•  neule, Filippa K
• farkut, H&M
• kengät, Dr. Martens

EDIT: Mainitaan nyt vielä erikseen, koska tuosta alkuperäisestä jutusta ei ihan selvästi käy ilmi – silmälasit on siis saatu Favopticilta.

Miten kauan kestää, että jostain uudesta tavasta tai elämäntyylistä tulee automaattinen, luonnollinen osa olemista? Optimistisimmat tutkimukset puhuvat kolmesta viikosta, mutta jotkut väittävät, että vaaditaan niinkin kauan kuin kahdeksan kuukautta, että uudet tavat istahtavat luonnolliseksi – ja ennenkaikkea automaattiseksi – osaksi elämää. No, tutkimuksista viis, yhtä mieltä voidaan varmasti olla siitä, että totuttujen tapojen muuttaminen ei ole helppoa; ei, vaikka intoa ja päättäväisyyttä löytyisikin. Vaaditaan melko pitkä uudelleenoppimisaika, jos haluaa oikeasti tehdä jotain eri tavalla kuin ennen.
Tällä hetkellä ainoa suuri muutos, jonka oikeasti haluan tehdä, on liikunnan tuominen takaisin osaksi normaalia elämääni. Tuumasin, että koska kysymyksessä ei kuitenkaan ole mikään sen suurempi ajatusmaailman muutos tai totaalinen elämän uudelleen arviointi, kuusi viikkoa on varmasti ihan riittävästi, että opin upottamaan riittävän määrän liikuntaa jokaiseen viikkooni, mieluiten jokaiseen päivääni.

Tavoitteenani on siis kuuden viikon aikana istuttaa liikunta olennaiseksi osaksi omaa arkeani. Ei niin, että miettisin, että mahdanko olla tänään sillä fiiliksellä tai onko nyt kurja keli vai ei. Haluan, että liikunta on itselleni yhtä itsestäänselvää kuin hampaiden pesu. Yhtä luonnollisesti kuin pesen hampaani aamuin illoin, haluan, että osaan myös pitää huolta kropastani. Siis eihän kukaan jätä hampaita pesemättä vain sen takia, että ulkona on vähän kurja ilma tai olo on muuten vaan vetku?
Tiedän olevani hiukan vale-alkaja. Tiedättehän ne tyypit, jotka tulevat kansalaisopiston italian alkeiskurssille ja sitten käy ilmi, että he ovat käyneet saman kurssin noin ziljoona kertaa. Olen siis ollut aikaisemmin hyvässä kunnossa. En missään omg-wau -kunnossa, mutta kuitenkin neljä läpijuostua maratonia takana. Yritän ammentaa tuosta tiedosta voimaa nyt, kun tunnen sekä henkisesti että fyysisesti olevani jälleen lähtökuopissa. Kun on kerran pystynyt, kai sitä voi toistekin, vaikka juuri nyt kymppikin menee pääasiassa kävellen.

Vähän reilu viikko sitten aloitin tosiaan tämän haasteen, jonka alunperin löysin jostain töihin tulevasta akkain-lehdestä. (Ensimmäisen kesälomani jälkeisen viikon vietin käytännössä yksin toimistolla ja silloin tuli selailtua muutamia töihin tulevia lehtiä. Don’t tell my boss… :P). Jutun perusidea on se, että kuuden viikon kävely-ohjelman avulla voi a) saada aerobisen liikunnan osaksi tottumuksiaan ja b) päästä sen verran kuntoon, että voi aloitella juoksemista.
Kuusi viikkoa ei ole niin kovin pitkä aika. Tai on, kun sitä katsoo eteenpäin, mutta ei, kun sitä katsoo taaksepäin. Leikkasin sen  äsken mainitun naistenlehtijutun irti ja liimasin kalenteriini, mutta ihan niillä ohjeilla en ole kuitenkaan mennyt. Perusidean säilytin kuitenkin ja se on se, että vähintään neljä kertaa viikossa tulee liikkua ja jokaisen kerran tulee kestää vähintään 30 minuuttia. Mutta että 30 minuuttia myös riittää. Tuollaiset “vähintään” -haasteet ovat itselleni helposti hankalia. Päädyn kahdeksi ja puoleksi tunniksi salille hinkkaamaan jotain tehottomia toistoja. Se tuntuu – tietenkin – niin raskaalta ja aikaavievältä, että mieluiten teen jotain muuta vapaa-aikanani.

Päätin lähestyä kuuden viikon kuntoiluhaastettani hyvin pragmaattisesti. Tiedän, että olen surkea salilla (=mietin kokoaja, joko saa lähteä kotiin, mutta koska en halua fuskata, hinkkaan kaikkia mahdollisia laitteita ja treeni venyy…) ja siitä syystä tykkään ohjatuista tunneista. Voisi kuvitella, että mikään ei ole sen helpompaa kuin käydä treenaamassa, kun on kerran oikein kuukausikortti kivan SATS-ketjun saleille. Paitsi että jos inhoaa tungosta ja jonotusta sekä puhuoneessa että salissa, voi ehkä olla parempi, että valitsee lisäksi joitain muita liikuntamuotoja.
Ohjattujen tuntien hyvä puoli on se, että vähän tunnin tyylisuunnasta riippuen, sitä tietää hyvinkin tarkalleen, mitkä lihasryhmät saavat treeniä ja miten voi tehostaa aerobista puolta. Noin tunnin verran huhkimista ja homma on siinä. Itsekseen treenaamisen ongelma itselläni on se, että olen peruslaiska – mieluiten lähtisin kotiin heti ekan sarjan jälkeen – mutta toisaalta olen myös supertunnollinen, mikä johtaa laiskanpulskealla tempolla vedettyihin ylipitkiin treeneihin.
Päätin siis muokata kuuden viikon kuntoiluhaasteeni perinteisten ohjattujen tuntien muotoon. Ohjelmaan kuuluu kolme lenkkiä, joiden nimet ovat: 1) Lounas, 2) Backen ja 3) Perus.

Lounaslenkki on noin 20 min pituinen kierros toimiston lähimaastoissa. Periaatteessa meillä on joka päivä tunnin (palkaton) lounastunti, joten siinä kyllä ehtii aivan mainiosti sekä syömään että tekemään pienen kävelylenkin. Ihan joka päivä ei lenkille kesken päivän ehdi, mutta tavoite on, että edes kerran – pari viikossa.
Täsmäisku Hammarbybackenin päälle eli Backen-lenkki on ollut suosikkini nyt syksyn alussa. Lyhyt iltalenkki on ollut helppo hoitaa kiireisempänäkin iltana, koko hommaan menee noin 35 minuuttia. Matka ei ole kaksinen, mutta hiihtorinteen päälle kiipeäminen nostattaa kyllä aikas kiitettävästi pulssia. Valitettavasti kohta alkaa olla arki-iltaisin sen verran pimeää, että tällainen arkajalka ei enää uskalla keskenänsä pimeään lenkkeilemään.
Lenkki nimeltä “Perus” on edellinen yhdistettynä järven ympäri -kierrokseen. Yllä olevassa kuvassa näkymä Hammarbybackenin päältä ja alla sama mäki järven toiselta puolelta nähtynä.

Kuuden viikon aikana toivon siis, että saan istutettua liikunnan yhtä olennaiseksi osaksi elämää kuin hampaiden pesun. En todellakaa halua elää mitään “fitness-lifestyleä” haluan, että minun lifestyleni täyttää se e:llä kutsuttu asia (eli elämä toim. huom.). Mutta samoin kuin en koskaan kyseenalaista hampaiden pesua, haluan, että liikunta on yhtä olennainen osa elämääni. En myöskään halua asettaa mitään muita tavotteita, vaikka useimmat “näin pääset kuntoon” -ohjeet niin neuvovatkin. Ehkä osasyy on se, että olen jo juossut ne maratonit sun muut, niiden läpikäyminen ei enää ole itselleni se juttu. Juuri nyt tuntuu tärkeämmältä tosiaan saada liikunta takaisin osaksi ihan normaalia arkea. Eihän kukaan ajattele, että nyt kun aloitan hampaiden pesun, puolen vuoden päästä hymyni on kolme kertaa leveämpi kuin tänään.
Kuusi viikkoa ei ole kovin paljon – kuka lähtee mukaan!?
Kaikki tämän jutun kuvat on viime lauantain “Perus”-lenkiltä. Aika ihanan kesäistä vielä silloin – ei uskoisi, että siitä on vain muutama päivä!

Vanhat Karhuni pitää päästää hyvin ansaitulle eläkkeelle. Kyllä kaksi kesää on ihan hyvä saavutus yksiltä city sneakerseiltä – eikö vain? Harvoin tosin käy niin, että tossu menee varpaan päältä puhki, mutta kerrankos sitä niinkin. Seuraava probleemi on, että mitkä tilalle?
Muutaman kuukauden Peetun Air Max 90 -mallisia Niken tossuja ihasteltuani olin jo oikeastaan päättänyt, että haluan samat, mutta vähän simppelimmällä värityksellä. Sormi oli jo tilausnappulalla, kun satuin osumaan sivulle, jolla myytiin klassista Nike Air Force 1 -mallia mustana.

Nääs, nääs -tilanne on valmis. Molempia en halua hankkia – tulevat kuitenkin niin samanlaiseen tarpeeseen – mutta kummat olisi kivemmat nyt?
Toisaalta tykkään ihan hurjasti Air Force 1 -mallin kasarityyppisestä ilmeestä – toisaalta, jos hankkisin nyt mustasävyiset Air Max 90:t, voisi sitten loskakauden jälkeen hankkia valkoiset Air Force 1:t.

Tai sitten tekisi toisinpäin ja hankkisi nyt mustat Air Force 1:t ja kevääksi jotkut värikkäämmät sporttiset Air Max 90:t…
Jommat kummat näistä aion siis hankkia, mutta kummat?
Kuvat: Footlocker ja Net-a-Porter