Juokseminen, lenkkeily, on halpa harrastus. Mitään vuosi-, kuukausi-, osallistumis- tai jäsenmaksuja ei ole, jollei nyt väen väkisin halua ängetä mukaan johonkin seuraan tai liikuntamestan juoksuporukkaan. Tapahtumiin osallistuminen maksaa, mutta se ei mielestäni kuulu harrastuksen peruskuluihin. Pakolliset varusteet ovat myös aivan minimaaliset. Hyvät juoksutossut on tärkeimmät ja niihin kannattaa panostaa hintalappuun katsomatta. Siitä sitä sitten kiittää itseään myöhemmin ihan jokaisella askeleella.

Tähän asti olen luottanut peruskallionlujasti Asicsin tossuihin. Olen juossut yhteensä neljä maratonia (1998, 2000, 2007 ja 2009), joista kolme Asicseilla. Ensimmäiselle maratonilleni treenasin pitkään Niken tossuissa, mutta ensimmäisen vähän pidemmän lenkin jälkeen marssin Tampereen Stockan urheiluosastolle ja ostin (varmaan silloin kanta-asiakastarjouksessa olleet) Asicsin DS Trainerit. Treeni sujui mallikkaasti, varpaani voivat hyvin ja selvisin hienosti ekasta maratonistani.

Reilun vuoden päästä tuosta, aloin treenata tosissani toiselle maratonilleni ja oli aika hankkia uudet Asicsit. En ollut järin kiinnostunut tossuista, mutta kaikki naapuruston maratoni-insinöörit juoksivat myöskin Asicseilla, joten tuumasin, että jatketaan hyväksi havaitulla merkillä. Päädyin jälleen Stockan urheiluosastolle ja tällä kertaa uskaltauduin oikein juttusille myyjän kanssa. Nuori erittäin asiantutevan oloinen myyjäpoika oli pökertyä, kun kuuli, että olin juossut maratonin kevyiksi ratakengiksi ja lyhyille matkoille tarkoitetuilla DS Trainereillä. Hän myi Mintulle pitkille matkoille tarkoitetut Gel Kayanot ja minä olin onnellinen.

Sitten seurasi muutama vuosi maastopyöräilyä (ja pyöräilyä ihan muuten vaan), ja juokseminen jäi vähemmälle. Seuraavat tossut hankin vasta aloitellessani treeniä vuoden 2007 maratonille. Päätin hifistellä oikein kunnolla ja kävin Löplabbetissa mittauttamassa, kuvauttamassa, testaamassa, videoimassa ja valitsemassa uudet tossut. Kokemus oli hieno, mutta tossut (Nike) käytössä aivan kamalat. Ainoa kerta, jolloin olen kärsinyt mm. mustuneista varpaankynsistä ja muista kuulemma tavallisista maratonarien vaivoista. Onneksi kesä 2007 oli varsin lämmin. Heti, kun elokuussa (Tukholman maraton juostaan aina kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna…) sain laitettua jalkaani muutakin kuin Havaianakset, marssin kilpailevaan juoksukauppaan ja ostin uudet Gel Kayanot sen paremmin mittailematta kuin testailemattakaan.

Vanhat rakkaat Gel Kayanot ovat palvelleet loistokkaasti. Paransin maraton-aikaani edellisestä (Nikeillä juostusta) kerrasta yli 20 min – mikä on omassa mittakaavassani aika paljon. Ja heti seuraavana päivänä suuntasin ikimuistoiselle Heeringin sponssaamalle matkalle Singaporeen. Mikä tarkoitti toisin sanoen kolmea päivää putkeen vähintään 12 cm koroissa. Eikä tehnyt tiukkaakaan!

Ehdin vielä aloitella seuraavalle maratonille – eli siis vuoden 2010 – valmistautumista vanhoilla bestiksilläni, mutta sitten paukahti selkä. Nyt kun olen mummoilemassa takaisin juoksukuntoon, olen päättänyt, että on korkea aika hankkia uudet tossut. Kyllähän sen jo kuvakin kertoo, että aika loppuun kalutut ovat nuo vanhat, juu.

Nyt onkin sitten edessä se vaikein – eli päätös mitkä tossut hankkisin. Tekisi mieleni mennä ja ostaa Gel Kayanot, niinkuin ennenkin… mutta onko se overkill? En ole ollenkaan vakuuttunut, että innostun enää maratonille. Vaikka toisaalta, pitkien lenkkien meditatiivinen vaikutus on ihan omaa luokkaansa. Olisiko kuitenkin järkevämpää hankkia jotkut keskipitkille matkoille optimoidut tossut? Eikä se nyt ole rahasta kiinni, maksakoot mitä maksavat. Edellisen kokemukseni perusteella en ole niin kovin innokas myöskään hankkimaan juoksukaupassa analyysien perusteella suositeltuja lenkkikenkiä.

Kyllä, mieleni tekisi turvautua tuttuun ja turvalliseen ja hankkia uudet Gel Kayanot. Tämän vuoden malleissa olisi noin ihanat väritkin! (Hiukan hassua muuten: Suomessa on myynnissä tuo pinkki ja valkoinen – täällä nuo kuvan pinkki ja violetti…). Tai ehkä sitä voisi olla sen verran reipas ja lueskella hiukan jotain juoksuaiheisia sivustoja. Luulisi sieltä löytyvän monenmoista keskusteluketjua tästä juoksijoiden lemppariaiheesta. Ja jos sieltä lukijoitten joukosta löytyy harrastajia, niin antakaa vinkkiä uus-aloittelijalle.

Onko muuten kukaan testannut Adidaksen uusia Adidas Boost-juoksutossuja? Onko ne niin mahottoman hyvät, mitä mainoksissa sanotaan? Olisi ihan mahtava kuulla jonkun sellaisen mieleipiteitä, joka ei sponsorisopimuksensa vuoksi luonnollisesti esitä kehuja. Ja sitten mietin sitäkin, että pitäiskö niitä lenkkikenkiä olla useammat? Ehkä kahden-kolmen lenkin viikkovauhdilla yhdet riittää?

Graafinen mustavalkoinen kevätmuoti, erilaisten kukkakuosien yhdistely, sähäkät neon-jutskat – kevätmuoti tarjoaa paljon kaikkea tosi nastaa uutta ja ihanaa piristystä pukeutumiseen. Päädyin kuitenkin Style.comiin selailemaan ensi syys-talvisesongin näytöskuvia. Värimaailma on odotetusti tummempi ja rauhallisempi kuin nyt valoa kohti mentäessä, mutta varsinkin yllättävänkin iisiksi osoittautunut Isabel Marantin AW 13/14 -mallisto ihastuttaa jo nyt.

Syysmuodin bongailussa on sekin hyvä puoli, että voi olla aika vakuuttunut mahdollisien hankintojensa trendikestävyydestä. Mintun inspiraatiolistalle päätyi yllättävän monta juttua…

Nahkavahvistetut farkut – tai ehkä ne ovat jopa farkkuleggarit – ovat juuri sellaiset, että ensin ei ole ihan varma tykkääkö moisista, vai onko ne ihan kauheat. Oma mieleni muuttui tosi nopeasti ja nyt tuntuu, että olisi ihan pakko saada joko tosi joustavat supertiukat pillifarkut tai sitten mahdollisesti jopa ne farkkulegginssit, joita olen tähän asti onnistunut välttelemään. Housujen sisuspuoli saisi olla pehmoista mustaa lammasnappaa.

Melkein tuntuu, että parhaimmat nahkavahvistetut farkut saa tuunaamalla itse jotkut farkut/leggarit. Käypään hintaan tuskin löytyy muuta kuin tekonahkaversioita sitten myöhemminkään.

Statement-kaulakoru on ollut varsinainen fashionista-must jo yllättävänkin monta sesonkia. Ensi syksynä se saa vakuuttavan haastajan statement-huivista. Kapea, melkein solmiomainen huivi on päällystetty kokonaan niiteillä ja kietaistu nonchalantisti kaulaan.  Me likes! Eikä tuokaan mikään mahdoton DIY-juttu olisi… Etenkin, jos fuskaa sen verran, että käyttää niitä kiinni silitettäviä niittejä, normaalien piikkiniittien sijaan.

Syksyn suurin kenkähimotuspalkinto voidaankin jakaa vaikka heti tänään. Isabel Marantin poninkarvaiset nilkkurit sporttisilla nahkaisilla tarranauhoilla on aivan tajuttoman hienot! Tahtoo!! 

Niitä odotellessa aloin miettiä, että pitäisikö sitä sitten kuitenkin hankkia korkolenkkarit, vaikka oikeastaan jo tuumin, että tämän villityksen päästän menemään trendihaavini silmukoista läpi… & Other Stories -nettikaupassa pyöriessäni iskin silmäni näihin Niken Dunk Sky High -versioihin. Nauhat jos vielä vaihtaisi mustiksi, olisi yleisilme kyllä hyvinkin itselleni mieluisan meluton, mutta sporttinen.

Vaalea, luonnonvalkoinen, kerma, valkosuklaamousse – mieluiten kaikki yhdessä ja kerroksittain. Muutama niittinen rajaa hyvin ja poistaa tarpeetonta makeutta. Toimii!

Raikas silhuetti.

En aio luopua ajatuksestani, että totuttelen hiukan pidempiin helmoihin. Polvimittaiset kynähameet ovat edelleenkin tervetulleita garderobiini – samoin jopa polven alle ylettyvät liehuhelmat. Jotenkin kuitenkin tällainen lyhyt, rento ja jopa (kyllä, tiedän toistavani itseäni) sporttinen silhuetti tuntuu hyvin tuoreelta ja iloiselta. Valkoista väriä myöten outfit on kuin tehty otettavaksi käyttöön jo nyt tällä sesongilla!

Kuvat: Style.com

Maanantain pukeutumisteemaksi valikoitui sattumalta ketjut eri muodossa. Kaikki lähti siitä, kun halusin laittaa uuden Henkalta hankitun biker-tyylisen jakun päälleni. Sitten havaitsin, että suloisen aurinkoisena jo hämmästyttävän pitkään jatkunut kevätsää yllätti tänä aamuna huikealla kymmenellä pakkasasteella. Eihän täällä ole juuri koko talvena nähty tuon enempää miinusasteita!

Pakkaskeli ei kyllä oikeastaan haittaa yhtään, sillä nyt voin hyvällä syyllä jatkaa vielä hetken rakkaiden Diane von Furstenbergin mokkasaappaiden käyttöä. Kohta ne on kuitenkin pakko pakata hellästi silkkipaperiin odottelemaan seuraavaa jääkautta. Bootsien juju on paitsi makeat luonnonkumiset kiilapohjat, myös varren ulkopuolella oleva roku metallivetoketju.

Samaa teemaa jatkaa vielä hameen sivuilla olevat vetoketjut, mutta kaulaan piti laittaa roikkumaan vaan ihan tavallista ketjua. Toisaalta tässä kohtaa olisi kyllä vetoketjukaulakoru ollut varmasti vähän liikaa.

• jakku, H&M
• hame, H&M
• paita, Primark
• saappaat, Diane von Furstenberg

Terkkuja ysäriltä! Tai ainakin ajalta, jolloin kuntoremontteja ja elämäntapamuutoksia oli vielä ihan poliittisesti korrektia kutsua laihiksiksi. Kävi nimittäin niin, että huomasin kauhukseni (tosin en kyllä yllätyksekseni…), että viime kevät-/kesäsesongin vaatteet ovat muuttuneet ahdistaviksi… Siis… liian pieniksi. Kyllä kyllä, supersäännöllistä kuntoilua ja pysyvästi parempia ruokailutottumuksia täälläkin tavoitellaan, mutta en mitenkään panisi pahakseni, jos vaikka näin alkuunsa saisi rivakkaan tahtiin pientä, mutta selkeää edistystä.

Päätin siis kaivaa arkistojen kätköistä vanhan luotettavan laihisystäväni – Ihmekeiton – reseptin!

Aikoinaan väitettiin, että Ihmekeitto-nimisen hard core kaalikeiton teho perustuu siihen, että sen sulattaminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin mitä siinä itsessään on. Niin tai näin lähestulkoon kaloriton soppa toimii hyvänä puhdistuspaastona ja lähtölaukauksena terveellisemmälle (kevyemmälle) elämälle. Kaali täyttää kummasti, sellerit ja persiljat poistavat nestettä ja tulee takuuvarmasti halvemmaksi kuin kaikenmaailman jauhopussikuurit.

IHMEKEITTO

Ainekset:

1 keskikokoinen kaali

3 – 6 suurta sipulia

3 – 6 porkkanaa

1 nippu selleriä

(punaista ja keltaista paprikaa 1 kpl kutakin kuuluu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta Minttu kun ei välitä paprikasta, niin jäivät pois)

1 kesäkurpitsa (laitoin kesäkurpitsan paprikoitten tilalle, tämä ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen)

2 tlk tomaattimurskaa

2 kasvisliemikuutiota

chiliä, tuoretta persiljaa, valkosipulia, tabascoa, chilijauhetta – kaikkea maun mukaan.

Valmistus:

Pese ja tarvittaessa kuori vihannekset, chili ja valkosipuli, laita kaikki ainekset kattilaan (isoon, Mintulle oli käydä huonosti, niinkuin kuvasta näkee…) ja peitä vedellä. Anna kiehua, kunnes vihannekset ovat sopivan pehmeitä. Itse olen käyttänyt porkkanaa koepalana.

Lisää lopuksi silputtu persilja ja muut mausteet. Periaatteessa suolaa ei pitäisi lisätä ollenkaan vaan se, mitä kasvisliemikuutioista tulee, pitäisi riittää. Chiliä ja tabascoa laitan mielellään reilusti, koska jostain syystä keitto tuntuu silloin enemmän ruualta. Ja eikös chilin pitäisi kiihdyttää kaiken muun hyvän lisäksi myös aineenvaihduntaa?

Ysärikuurin idea oli, että maksimissaan kahden viikon ajan syödään ainoastaan ja vain Ihmesoppaa, mutta sitä sitten sai – ja piti – syödä aina, kun oli vähänkään nälkä.

Sen verran nössö olen nykyään, että olen lieventänyt omia ehtojani aika huomattavasti. Aamulla syön pari ruisleivän siivua kaffen kanssa, niinkuin olen tottunut tekemään. Tuntuu, että aamulla on pakko saada vähän hiilihydraatteja, muuten ei aivot lähde käyntiin. Ja illalla olen lisännyt keittoon kanaa, kananmunaa tai raejuustoa. Kyllähän sitä nyt pikkuisen pitää proteiiniakin saada.

Katsotaan nyt sitten, josko ne vetoketjut alkaisivat pikkuhiljaa mennä ihan ylös asti kiinni…

Olen jo lähestulkoon hyväksynyt sen, että olen palannut (taas) käytännöllisesti katsoen lähtöruutuun juoksuharrastukseni kanssa. Oikeastaan ainoa, mitä aktiivisista juoksuvuosista on jäljellä, on kokemus ja luottamus siihen, että se toimii. Ja hinku kokea jälleen fantastisia endorfiini-huuruja ja syvältä mahanpohjasta kuplivaa riemua – eli fiiliksiä, joita olen saavuttanut oikeastaan vain juoksemalla. Runner’s high ei ole myytti, mutta siihen jää koukkuun.

Ensimmäiset pari juoksulenkkiä olen jo ehtinyt tehdä. Mukavaa oli, paikat tuli just ihanasti kipeäksi ja selvisin hengissä kotiin. Lähteminen on ollut kohtuullisen helppoa toistaiseksi, mutta huomaan, että asennepuolella ongelmani ovat kyllä edelleen valtaisat. Piti oikein erikseen keskittyä ja pitää näpit kurissa, että en laittanut lainaismerkkeihin tuota edellisen lauseen “juoksulenkkiä”.

Aikamoista taapertelua ja lönköttelyähän ne pari hassua juoksulenkkiä on ollut. Ei voi mitään.

Tajusin, että tarvitsen vähän ulkopuolista tukea ja tsemppiä juoksuharrastuksen uudelleen aloittamisen alkumetreille. Käännyin siis kaikkivoipan interwebin puoleen – ja kuinka ollakaan – tietämiskone google haravoi esiin itse kirjoittamani jutun Juoksuharrastuksen aloitus, joka on julkaistu Go 4 it vol. 2 -blogissa aika tasan tarkkaan viisi vuotta sitten, maaliskuussa 2008. Olenpas mää vaan fiksuja kirjoitellut…

Eli kun on hyvät tossut, tukevat urheiluliivit ja muistaa juoda päivän mittaan runsaasti vettä, ei lenkille lähteminen ole enää kiinni muusta kuin siitä lähtemisestä. Oikeastaan aika helppoa. Ja niinhän se pitäisi ajatellakin – juokseminen on niin lapsellisen helppoa, että on suorastaan ihme, miten lähteminen tuntuu välillä (useimmiten) niin kovin vaikealta.

Kun on vihdoin saanut itsensä ovesta ulos pitäisi muistaa olla vertaamatta itseään muihin. Tai omaan entiseen itseensä. Lenkkeily on nimittäin syytä aloittaa hyvinkin rauhallisella tempolla. Kysyy aika timantinkovaa pokkaa, että antaa sen kymmenen vuotta vanhemman naapurin rouvan sauvakävellä ohitse. Mutta alussa on oikeasti ihan pakko juosta tosi rauhallisesti, muuten on riski, että sitä ei ikinä jaksa edetä alkua pidemmälle. Paikat kipeytyvät, lonkkia särkee, polviin pistää ja nilkat naksuvat – ei ihme jos ei tee mieli uudestaan juoksemaan. Eli hiljaa hyvää tulee…

Sen verran muistan aikaisemmilta lenkkeilyn ja juoksuharrastuksen aloituskerroilta, että tuloksia alkaa näkyä jo ällistyttävän pian. Mikään liikuntamuoto ei ainakaan omalla kohdallani ole koskaan toiminut yhtä nopeasti ja varmasti kuin juokseminen. Jo parin kolmen lenkin jälkeen huomaa, että jaksaa paremmin ja pitemmälle. Neljän viiden lenkin jälkeen huomaa juoksevansa nopemmin (ainakin nopemmin kuin se sauvakävelytäti) ja kuuden seitsemän lenkin jälkeen todennäköisesti voi todeta päätyneensä pahaan endorfiinikoukkuun. Näin ainakin noin kahden lenkin viikkovauhdilla – eli kuukaudessa on saavutettu jo next level. Aika mieletöntä!

Eikä muuta sitten kuin tsemppaamaan sen kaikkein vaikeimman vaiheen ylitse eli:

1. Läppärin kansi kiinni
2. Persmus ylös soffalta
3. Keittiöstä iso lasi vettä
4. Verkkarit jalkaan
5. Tuulitakki (eiku se taitaakin olla windstopper nykyään…), pipo, hanskat
6. Tossut jalkaan
7. iPhone taskuun, kuulokkeet korviin, tsemppimusa päälle
8. … ja eiku menoksi!!