Käytiin tänään illalla Karkin ja Peetun kanssa kääntymässä Beyond Retron Åsögatanin putiikissa järkkäämässä tatuointi-illassa.

En oikeastaan pidä itseäni kovin konservatiivisena tai vanhanaikaisena, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että olin aikasmoisen ihmeissäni, kun tajusin, että uutta tatskaa hinkuavia asiakkaita löytyi ihan jonoksi asti. Siis eikö tatuoinnin pitäisi olla jotain merkityksellistä ja spesiaalia? Jotenkin tuntuu tosi kummalliselta, että pärähdetään johonkin putiikkiin tyypillisiin ilmaista-kaljaa -bileisiin ja sitten puoliksi (toivottavasti ei kuitenkaan kokonaan…) ex tempore päätetään käydä hakkauttamassa se ankkuri ranteen sisäpuolelle…

Osa tatuointiasiakkaista oli varmasti sellaisia, jotka olivat jo muutenkin päättäneet hankkia jonkun pienemmän kuvan. Mitään massiivisia virityksiä illan aikana ei toteutettu. Ja monet varmasti tunsivat entuudestaan Stockholm Classic Tattoo -firman, joka  oli illan yhteistyössä Beyond Retron kanssa järjestänyt.

Hengailin jonkin aikaa tatuointipisteellä kameran kanssa (kyllä, kysyin luvan!) ja samalla kuulin, miten illan varauslista täyttyi vauhdilla. Aika uskomatonta, että suosio oli niin hillitöntä. Vain puolisen tuntia ovien aukaisun jälkeen varauslista oli käytännöllisesti katsoen täynnä.

Eihän nyt nykyään pitäisi edes tatuointiliikkeessä vierailemisen olevan mitenkään erityistä. Siis ymmärtäisin tuon innostuksen vaatekaupassa kaiken kansan silmien alla tapahtuvaan tatuointiin siinä tapauksessa, jos kaikki tatuointimestat olisivat niin epämääräisiä, että niihin ei “tavallinen” kuvanhankkija kehtaisi mennä.

No, meidän porukka päätti jättää ottamatta ne otsaan suunnitellut ankkuritatuoinnit ja keskityimme vain nauttimaan fiiliksestä ja tsekkailemaan tarjontaa. Kovin usein ei enää nykyään tule Beyond Retrossa poikettua. Sen jälkeen kun Peetu aloitti duunit Americanassa, ei ole paljoa muihin vintage-putiikkeihin ollut tarvetta.

Sitten viime käynnin oli Beyond Retron re-make mallisto kehittynyt ihan mahtavasti. Dun bongasi re-make -tangosta ihanan hihattoman edestä solmittavan ruskean silkkitopin. Samalla periaatteella toteutettuja toinen toistaan hienompia silkkipaitoja oli pilvin pimein. Melkein päädyin hankkimaan yhden psykedeelisen pastelli-hattivatti-version aiheesta, mutta näin jälkeenpäin voin vain huokaista helpotuksesta, että se oli liian kapea.

Karkki ja Eric tsuumailivat lähinnä, josko tangoissa roikkuisi kivan näköisiä pikkutakkeja/jakkuja. Beyond Retron valikoima on aika mielettömän suuri, mikä johtaa helposti siihen, että lopulta sitä ei vaan jaksa alkaa käydä järjestelmällisesti kaikkia tankoja läpi. Seassa kun on kuitenkin niin uskomaton määrä kampetta, mistä kukaan ei maksaisi kirppiksellä senttiäkään. Esimerkiksi yhdet päältäpäin katsoen aivan totaalisen tavalliset, selkeästi hyvin kovassa käytössä olleet, perusteellisesti nyppyyntyneet tummansiniset college-housut maksoivat melkein 30 euroa. Merkki oli toki Levi’s – mutta silti…

Camo-kuosivillitys – tai ehkä paremminkin -himo, ei ota laantuakseen. Beyond Retrossa oli varsin säällinen valikoima riittävän autenttisen oloista maastokuosi-kampetta, jakkuja ja housuja nyt ainakin. Onnistuin jälleen kerran välttämään houkutuksen. En ole edelleenkään ollenkaan varma, että kykenisin näyttämään muuta kuin aika hassulta tai pahimmillaan tosi pateettiselta camo-vetimissä.

Kauniit, hyvät ja mielellään laadukkaat konjakin väriset bootsit ovat syksyn/talven hankintalistan kärjessä. Iskin silmäni Fryen klassisiin saappaisiin ja hetken jopa hiplailin niitä sillä silmällä. Onneksi koko oli kuitenkin ihan selkeästi liian pieni. En ole ihan vakuuttunut, kuinka järkevänä olisin pitänyt itseäni huomenna, jos olisin tuhlannut yli 100 euroa aika pahan näköiseksi potkittuihin saappaisiin – oli Fryet tai ei. Toisaalta paksu hyvä nahka on kyllä aika helppo restauroida siistin näköiseksi… No, mutta pienet ne olivat joka tapauksessa!

Peetu on lähdössä nyt ensi tiistaina melkein vuoden kestävälle Aasia-Australia -turneelle. Matkavarustukset ovat jo – jossei nyt sentään vielä pakattu – niin kuitenkin pitkälle funtsittu. Teoriassa reissulla voisi olla kovastikin käyttöä tosi siisteille pinkeille mokkanahkashortseille. Mutta reppumatkailijan kantokapasiteetin huomioon ottaen todellakin vain teoriassa – ja sen hoksasi Peetu ihan itsekin, ilman, että Dunin tai kenenkään muunkaan tarvitsi alkaa viritellä “järjen ääni” -puheitaan.

Kokonaisuudessaan siis oikein hauska ilta! Pelkkiä hyviä ostoksia, eikä yhtään harkitsematonta tatuointia. Karkki ja Peetu tosin tyrmäsivät yksiäänisesti Mintun suunnitteleman seuraavan tatuoinnin, joka käsittäisi tyttöjen nimet ja syntymäajat. Kun ei niitä hakattu silloin heti, niin miksi sitten nyt jälkeenpäin – väittivät. Voi olla, että olen eri mieltä ja vielä menen ja hankin sen tatuoinnin. Vaan voihan se olla, että tuo jää tekemättä. Vastahan sitä olen lähemmäs kymmenen vuotta suunnitellut..