Käytiin eilen katsomassa tuorein Batman-leffa – eli The Dark Knight Rises. Olin jostain syystä kuvitellut, että se aika, jolloin elokuvien nimet käännettiin suomeksi, on ohi – mutta näköjään olin väärässä. No, Yön Ritarin Paluu on kieltämättä ihan järkevän kuuloinen käännös. Toista se oli esmes silloin, kun American Graffiti piti väkisin suomentaa Svengijengi ’62…

En tavallisesti kirjoita tänne blogiin elokuva-arvosteluja näkemistäni leffoista. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että haluan suositella tuoretta Batmania kaikille niillekin, jotka eivät varsinaisesti kuuluu ns. kohderyhmään, mutta jotka aina joskus silloin tällöin salaa nauttivat hyvin tehdystä actionista ja uskottavasta mäiskeestä, joka on riittävän todellisuudelle vierasta ollakseen aiheuttamatta eksistentiaalista ahdistusta.

The Dark Knight Rises noudattaa klassista kunnon draaman kaarta: vaikeuksien kautta voittoon ja takaiskujen jälkeen hyvä voittaa pahan. Tämän verran voin varmasti paljastaa juonesta ilman spoilerivaroitusta. Eli juonessa ei sinänsä ole mitään “uutta”, mutta Christian Bale on hämmästyttävän uskottava lepakkopuvun hylänneenä ex-herona, joka sitten päättää kuitenkin vielä kerran pelastaa rakastamansa kaupungin ja sen ihmiset pahan kynsistä.

Tarinan päänaishahmo on Anne Hathawayn esittämä versio kissanaisesta. Suurin kritiikki, mitä olen kuullut/lukenut elokuvaan liittyen, on kohdistunut juuri Hathawayhin. Hän ei ole missään tapauksessa lempparinäyttelijäni, mutta onnistuu mielestäni täydellisesti Selina Kylen roolissaan. Milloin on kritisoitu, että hän näyttää eksyksissä olevalta jopa action-kohtauksissa (mielestäni se on ihan loogista, hänen roolihahmonsa ei ole varsinaisesti kissanainen, vaan varas ja huijari, joka on olosuhteiden pakosta päätynyt tekemään sitä mitä tekee – ja haluaa kiihkesti “aloittaa alusta” ilman rikosrekisteriä ja merkintöjä tietokannassa), milloin sitä, että ei ole uskottavaa, että hän pinkoo koko ajan 15 cm stiletoissa (ja sekö sitten on uskottavaa, että Batman lentelee BAT-lentsikallaan pitkin Gotham Cityä???).

Leffan pahis on toisaalta aika perinteinen, Batman-tyyliin vinksahtanut alamaailman diktaattori, mutta toisaalta tällä kertaa jotenkin vähemmän fantasia-hahmo kuin esimerkiksi joku Pingviinimies (taisi olla kyllä eri ohjaajan Batman…). Oikestaan monet hyvien ihmisten ja pahisporukan yhteenotot elokuvassa toivat mieleen jengisotiin ja mielenosoituksiin liittyvät uutisoinnit… Kunnon Batman-tyyliin pahiksellekin annettiin inhimillisiä jopa kivoja ja rakastettavia piirteitä – edes pahuus ei ole aina täysin mustavalkoista. En halua paljastaa liikaa juonesta niille, jotka eivät vielä ole elokuvaa nähneet, mutta aika yllättäviä käänteitä pahispuolellakin selviää.

Lisäksi härvelit olivat elokuvassa hienoja, kamalasti tehtiin romua ja räjäyteltiin, pikkusen pussailtiin, parit kyyneleet tirauteltiin ja mitä sitä nyt oikeastaan muuta haluaisikaan? Siis elokuvalta, jonka on tarkoituskin olla toimintaviihdettä? Minttu, Peetu, Karkki, Eric ja Vesa eivät ainakaan jääneet kaipaamaan yhtään mitään, vaan poistuivat hyvillä mielin leffateatterista!