Hupsista… Taisinpa tilata itselleni bootsit… 🙂

Mutta, mutta, mutta – ihan oikeasti tarvitsen  kovasti uudet talvisaapikkaat. Vanhat hyvin palvelleet Vagabondini sanoivat lopullisesti irti työsopimuksen viime viikonloppuna. Katsokaa vaikka:

Vetoketju rätsähti ja päkiän kohdalla on orastava reikä. Eli onhan nämä jo loppuunkäytetty ihan millä tahansa mittakaavalla. Ei silti pahaa sanaa Vagabondin laadusta. Bootsit kestivät loistavasti kolme talvea erittäin aktiivisessa käytössä. Mutta nyt oli kyllä jo korkea aika saada päivitystä talvisaapasosastolle.

Kertoo muuten hiukan siitä, miten pidättyväinen ja huono shoppailija oikeasti olen. Kengät (ja kaikki muutkin vaatteet ei sen puoleen) pitää käyttää kirjaimellisesti loppuun, ennenkuin tohdin hankkia uusia. No, nyt ei tarvinnut kauaa miettiä, kun näin, että himoitsemani Diane von Furstenbergin kiilakantaiset bootsit olivat puoleen hintaan Shopbopissa.

Eikö olekin i h a n a t !!

Korkoa on kieltämättä hiukan enemmän kuin bikerseissa, mutta saapikkaat on tarkoitettu jokatapauksessa ensisijaisesti hameen kanssa käytettäväksi. Varastoistani löytyy kyllä mataliakin kenkiä, vaikka nyt ei kyllä enää bootseja. Mutta mitä väliä – mielestäni nuo on vaan niin hienot!

Nyt täytyy pitää peukkuja, että Shopbopin loistavat toimitusajat pitävät edelleen kutinsa ja saan himoitun kenkäpaketin kotiin asap!!

Näin perjantain kunniaksi päätin saada oikein kunnon hiuskriisin.. Talvipakkaset ja lomareissu ovat tehneet tehtävänsä. Hiukseni ovat niin kuivat ja hamppuiset kuin vain voi olla. Ja sähköiset. Harkitsin jo vakavasti koko kuontalon poikkaisemista. Sellaiset puolilyhyet Marilyn-kiharat houkuttaisi. Mutta sitten taas toisaalta muistan kyllä Erittäin Hyvin, miten hillitön laittaminen lyhyissä hiuksissa on. Eli haluaisin nyt kuitenkin yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on.

Käytössäni on ihan hyvät Swarzkopfin BC Color Freeze shampoo ja hoitoaine. Sen lisäksi suihkuttelen puolikuiviin hiuksiin jotain kaapista löytyvää hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Tuo vaan ei tunnu riittävän. Nyt tarvittaisiin kovempia aseita käyttöön.

Täällä meilläpäin maailmaa on kovasti sauhuttu Moroccanoil -öljyhiustenhoitotuotteista. Yritin etsiskellä suomalaisista luottoblogeistani testiarvioita ko. sarjasta, mutta en ainakaan nyt heti löytänyt. Onkohan tämä vielä uusi Suomen markkinoilla?? Jotenkin arveluttaa tuo “öljy” sarjan tuotteissa, mutta olisi erittäin kiinnostava kuulla, jos joku siellä ruudun toisella puolella on saanut avun kuiviin hiuksiinsa noista. Vai tekeekö öljy hiuksista raskaat ja .. niin, öljyiset?

 Sitten toinen asia, joka on pyörinyt tänään päässäni on Trendi-lehden ja Aussien yhdessä järjestämä Aussie Blog Awards. Tosi hurjan kivaa, että järjestetään kilpailuja ja äänestyksiä – ja aivan mahtavaa, että tällä syyllä järkätään Awards-bileitä, joihin saa kiskoa päälle mageimman juhlamekkonsa ja korkeimmat korot! Juhlia ei voi koskaan olla liikaa!!

Parhaat blogit palkitaan yhteensä viidessä eri kategoriassa ja – niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin – Go 4 it vol. 2 on ehdolla peräti kahdessa eri kategoriassa: Best Lifestyle Blog ja Reader’s Choice.

 Reader’s Choice -kategoriassa on mahdollista äänestää omaa suosikkiaan. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan lippuja palkintojenjakogaalaan, Aussie-tuotteita, Trendin vuosikertoja etc. mukavaa. Eli kannattaa käydä äänestämässä.

Enkä nyt varsinaisesti halua vinkua ketään äänestämään Go 4 it vol. 2:sta… Sen verran kovassa seurassa sitä ollaan!

Yksi toipilaspäivän parhaita puolia on se, että ei ole enää kovin kipeä, mutta sen verran heikkona kuitenkin, että on ihan pakotettu loikoilemaan soffalla koko päivän läppäri sylissä. Olen mm. surffannut kuola valuen niin Brandoksen kuin Shopbopinkin talvikenkäosastoilla. Vanhat ja kunniakkaasti palvelleet Vagabondin pratkäbootsini ottivat ja hajosivat (vetoketju räsähti…) viime viikonloppuna ja tarvisin kipeästi niille seuraajat. Ihan vielä kun ei nuo sandaalikelit taida olla kohdalla.

Kenkien lisäksi ehdin pitkästä aikaa haravoida antaumuksella näytöskuvia. Poimin New Yorkin muotiviikon tyyleistä inspiroivimmat itselleni talteen. Joskus olen harrastanut näytösten arviointia kaikenlaisesta akateemisesta ja (muka) objektiivisesta näkökulmasta. Tällä kertaa annoin ne kuuluisat piut ja paut kaikelle tekotaiteelliselle himphampulle ja otin mukaan vain niitä juttuja, jotka tuntuvat itsestäni kivoilta ja toteuttamiseen/soveltamiseen inspiroivilta.

Rodarte on aina ollut suosikkini jollain tasolla. Enemmän ehkä kuitenkin teoreettisesti ja vain kaukaisesti inspiraatiota tuovana. Muutamatkin lähteet ovat “haukkuneet” Rodarten ensi syksyn ja talven malliston suunnittelijakaksikon kaupallisimmaksi. En tiedä johtuuko siitä vai mistä, mutta mulle kyllä toimii! Kauniit isot kaulukset, merkattu olkalinja – mutta ei liioitellen, kapeat pitkät kädet, polvipituiset hameet ja riittävän edgyt kengät. Klassista ja naisellista with a twist.
Michael Korsilta olisin voinut hilata inspiraatiokansioon vaikka ihan koko malliston! Jotenkin vaan nuo naisellisesti kellotetut ruutuhameet iskevät. En tiedä olisko tuo pituus tosi hankala käytössä. Jotenkin tuntuu, että tuo helman pituus vaatii hiukan “ilmaa” – eli paljasta säärtä helman ja kengän väliin. Muuten kokonaisuudesta tulee helposti tosi tukkoinen. Tykkään myös hillittömästi metalligabardiinisesta pikkujakusta, kapelinjaisesta liivistä ja karvakauluksista.
Jossain vaiheessa tuntui, että Alexander Wang on niin puhki jankutettu blogosfäärissä, että hädin tuskin jaksoin katsoa näytöskuvia, saatika hyperventiloida sen enempää. Nytkin vähän ajatus tökki ensin, mutta kyllähän sieltä löytyi aivan voittajatyylejä! Poolokaulusellinen pikkumusta rypytettyine mesh-hihoineen on kertakaikkiaan nerokas – peittävä ja silti houkutteleva… (plus antakaa mulle nuo bootsit – pliiiiis!!). Valkoisten vajaamittaisten chinojen, verkkosukkien ja basic-nilkkureitten yhdistelmä pitää ottaa toteutukseen aivan välittömästi! Harsoinen neulepaita toimisi myös – ja jos sen stailaisi samoin kuin näytöksessä ei tarvitsisi ollenkaan olla huolissaan siitä, että kaksoisleika näkyy kuvissa… :DD
Tsekkasin Marc Jacobsin näytöksen ihan ekana täältä (klick – video!) Tiedän, että monien mielestä juuri mikään ei ole niin kaukana trendikkäästä kuin kiiltäväpintaiset caprit. Noh, minä nyt sitten satun rrrrakastamaan niitä! Marc Jacobsilla on mallistossaan aivan täydellinen siluetti ja mittasuhteet mielestäni. Tykkään kovasti nilkkasukista kävelykengissä ja hillitysti metallinkiiltävistä materiaaleista. Hatuista en sano mitään… 😉
Badgley Mischkan mallisto on mielestäni aika epätasainen, enkä oikeastaan tykännyt muista kuin näistä kahdesta takkupäisestä outfitista. Mittasuhteet ovat kivat ja tykkään tuosta tavasta käyttää metallikangasta arkisemmissa asuissa.
Sitten vielä vähän haaveksintaa… Jos nuo muut ovat pääasiassa inspiraationa arkivaatetukselle, sopii Zac Posenin japanilaishenkiset luomukset paremmin juhlaan. Stailausta myöten kauniita naisellisia linjoja – ja taas kerran aivan mielettömän hienot kengät!

Niinkuin tuossa eilen ohimennen jo mainitsinkin olen ollut jossain ihme mahataudissa maanantain ja tiistain välisestä yöstä lähtien. Tänään olen jo pikkuisen paremmin elävien kirjoilla ja testaillut, miten masu reagoi erilaisiin ravintoaineksiin. Kaurapuuro putoaa hyvin, eikä aiheuta kramppeja. Toinen toimiva juttu on voimasmoothie – soijajogurttipohjainen vitamiini- ja elvytyspommi. Toimii hyvin toipilaalle, mutta on koostumuksensa ansiosta erinomainen välipala ja täydellinen palautusherkku treenin jälkeen.

VOIMASMOOTHIE

Ainekset:

• 1 puolen litran purkki vaniljan makuista soijajogurttia
• 2 vihreää Granny Smith -omenaa
• 1 appelsiini
• lorahdus appelsiinituoremehua
• 1 mitallinen proteiinijauhetta

Valmistus:

Pese ja pilko omena. Omenan kuoret kannattaa jättää, niistä saa tarpeellista kuitua, mutta siemenkota on hyvä poistaa. Kuori appelsiini ja laita lohkoina mikseriin. Mittaa mukaan sopiva määrä proteiinijauhetta. Laita lopuksi päälle “nestemäiset” asiat jogurtti ja tuoremehu. (Laittelin itse ainekset mikseriin eri järjestyksessä, koska kuvasta tuli kivemman näköinen. Riippuu vähän mikseristä, mutta jotkut eivät jaksa sekoittaa, jos paksuhko soijajogurtti on alla ja omenanlohkot päällä…)

Hurruttele smoothie tasaiseksi mikserillä!

Ihanan vaaleankeltainen herkku on valmis!

Tuolla ohjeella smoothieta tulee aika runsaasti, mutta se säilyy kyllä vuorokauden verran jääkaapissa, mikäli herkuttelijoita ei ole useampia. Omenoiden vuoksi sävy hiukan tummenee, mutta maku säilyy aivan yhtä herkullisena.

Lupailin tuossa vähän aikaa sitten vanhojen – ja miksei uudempienkin – lukijoiden iloksi pientä selontekoa, mitä tässä nyt onkaan oikein lähimenneisyydessä tapahtunut.

Blogin lähestulkoon viisivuotisen elinkaaren aikana elämä on ehtinyt muuttua moneenkin kertaan. Kaikki muutokset eivät tietenkään ole olleet yhtä dramaattisia, tai elämää hetkauttavia, mutta vanha klisee pysyvää on vain muutos – on kyllä tullut todettua paikkansa pitäväksi välillä liiankin hyvin.

Ensimmäisen parin blogi-vuoden ajan Minttu oli päätoiminen muotitieteen opiskelija Tukholman yliopistossa. Ruotsin mallin mukainen magisterexam tuli suoritettua keväällä 2007, mutta MA-tason lopputyö on ollut kesken nyt jo… kröhöm… hetken. 😉 Samoihin aikoihin starttailin pienimuotoisesti yrittäjänä ja tein freelancerina lähinnä satunnaisia juttuja eri lehdille.

Pari ensimmäistä vuotta jutuissa vilahteli myös Karkin ja Peetun isä – useimmiten viittauksella miäs.

Tammikuussa 2008 aukesi pitkän pohdinnan jälkeen blogiputiikki Go 4 it vol. Shop. Putiikkia pyöritettiin perhevoimin; Minttu alkoi olla jo päätoiminen freelancer/yrittäjä, Peetu blogiputiikin korvaamaton assistentti ja valokuvamalli, kun taas “miäs” vastasi tekniikasta, logistiikasta, kirjanpidosta ja kaikesta muusta tylsästä.

Homma pyöri erinomaisen mukavasti ja leppoisassa hengessä. Marraskuussa 2008 tuli täyteen 20 vuotta naimisissa ja merkkipäivää käytiin juhlimassa Barcelonassa.

Sitten alkoikin suuri muutosten aikakausi. Reilu kolme vuotta sitten, tammikuussa 2009, kyseinen miäs ilmoitti muuttavansa Helsinkiin. Töiden vuoksi. Tosin aika pian – muistaakseni about päivälleen kolme vuotta sitten –  kävi ilmi, että Helsingissä odotteli vähän muutakin kuin pelkät työt. Viimeinen päivän asukuva vihkisormusten kanssa on helmikuulta 2009 – tinypics on kylläkin syönyt todisteet… Toukokuussa 2009 muutettiin Karkin ja Peetun kanssa uuteen kauniiseen kotiin Tukholman Hammarby Sjöstadiin.

Seurasi uskomattomattoman kammottava, musta aika. Yrittäjänä kalenterissani ei juurikaan ollut säännöllisiä aikatauluja. Noin vuoden ajan mietin lähes päivittäin, miksi pitäisi nousta ylös sängystä. Ilman ystäviäni ja Karkkia ja Peetua en olisi varmasti selvinnyt. Sen verran tiukkaa se teki nytkin.

Pidin kynsin hampain kiinni “normaliudestani” täällä blogissa. Kyllä, kieltämättä ajattelin välillä, että ehkä se nainen käy täällä ja käytin kaikki tahdonvoimani siihen, että blogi-elämäni näyttäisi vahvalta, upealta ja menevältä. Ajatuskin siitä, että antaisin hänen saada tietää, miten lähellä olin murskaantua kokonaan – ei, sitä en vain voinut sallia.

Pitkän pimeän vuoden jälkeen tajusin yhtäkkiä pieniä asioita. Että on mennyt kokonainen päivä, enkä ollut itkenyt ollenkaan. Että nauran jollekin hölmölle jutulle ihan aidosti, enkä vain teeskentele (itselleni, muut eivät sitä odottaneet) iloa. Aloin nähdä värejä ja uskalsin ulottaa tulevaisuuden suunnitelmani pidemmälle kuin seuraavaan viikonloppuun.

Puolitoista vuotta siihen meni – ehkä vähän enemmänkin – ennenkuin tajusin toteavani itselleni: Voi hitsivieköön, ei tää mun elämäni olekaan yhtään hullumpaa! Ja siitä, kun mielessäni lausuin nuo sanat meni ehkä tasan kaksi viikkoa siihen, kun törmäsin yhteisten ystävien synttäreillä Vesaan. Tai Sytelään niinkuin kaikki sanoo.

Tiesimme toisemme ja olimme “moikkaustuttuja”. Oli ihan uskomatonta, että päädyimme ylipäätään samoille synttäreille. Kun sain kutsun omaan sähköpostiini laitoin meilin välittömästi juhlakalupariskunnan naispuoliselle edustajalle ja kysyin suoraan (ja pahoittelin pikkumaisuuttani…), että a) onko ex-mieheni kutsuttu ja b) jos on niin onko hän vastannut. En mitenkään voinut kuvitella, että olisin valmis rentoutuneesti juhlimaan, mikäli hän on samoissa kekkereissä – etenkin jos kainalossa keikkuu uusi nuorikko. Sain nopeasti vastauksen: kyllä on kutsuttu, mutta hän on vastannut kieltävästi koska samana päivänä on Helsingin maraton. Vesa on puolestaan ollut paljonkin tekemisissä juhlakalupariskunnan herrapuoliskon kanssa joskus ziljoona vuotta sitten. Kutsu synttäreille olisi ehkä jäänyt tulematta siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei olisi tullut mieleen, jos he eivät olisi törmänneet Tampereella juuri niihin aikoihin, kun kutsuja lähetettiin matkaan.

Loppu onkin sitten tätä uudempaa historiaa, joka on blogissakin vilahdellut.

Halusin kertoa tämän tarinan nimenomaan nyt ystävänpäivänä monestakin syystä, mutta tärkein niistä on haluni valaa uskoa kaikkiin niihin ihmisiin siellä ruudun toisella puolella, jotka eivät tänään vietä elokuvista ja haaveista tuttua täydellistä Valentines Daytä sydänleivoksia natustellen.

Elämä on hyvin harvoin muuta kuin epätäydellistä. Eikä sitä epätäydellisyyttä aina pysty eikä voi rakastaa. En aio lässyttää kivun kasvattavasta voimasta. Vähän niinkuin olisi sitä mieltä, että jalan amputointi kehittää ihmisenä. Ei, en vaan ole sitä mieltä. Sen sijaan olen sitä mieltä, että kaiken sen kivun jälkeen on mahdollista löytää ihania asioita elämäänsä, uusia nautinnonaiheita ja jopa kasvaa ihmisenä. Ihan samoin kuin amputoidun jalan kanssa voi elää hienoa elämää.

Tärkeintä on, että ei menetä toivoa. Ja että muistaa rakastaa myös itseään!