Saalis Stockan Hulluilta Päiviltä jäi vähälukuiseksi, mutta sitäkin rakkaammaksi. Jahtilistalla olevia vaatteita en joko löytänyt tai välittänyt edes sovittaa. Bf hankki kyllä täydennystä viinilasivalikoimaamme, että ihan turhanaikaista ei katalogin selailu ollut.

Mallikappaletangosta käsiini eksyi ehkä maailman täydellisin ja ihanin puhtaanpunainen villkankainen kipparitakki!!

Hulluista Päivistä huolimatta takki oli sen verran tyyris, että sunnuntain shoppailuille varattu budjetti kärähti pohjaan saman tien. Pikkuisen sitä piti tietysti olla vähän nääs-nääs.. ennen ostopäätöstä, mutta kun en mitenkään voinut irrottaa hyppysiäni upean pehmoisesta takkikaunottaresta, oli päätös aika selvä.

Kovin ahkerasti en ole sitä aikaisemmin huhuilemaani A.P.C.:n takkia etsiskellyt, mutta nyt on kaikki seilorihaaveet toteutettu tällä suunnalla ainakin toistaiseksi. Hengeltään tuo Henry Lloyd on kieltämättä enemmän kapteeni ja A.P.C. matruusi, mutta maakravulle ihan same, same.  Katsokaa nyt, miten kivat mattakultaiset napit! Ja kauluksen saa nostettua kunnolliseksi military-panssariksi, mikäli talven viimat niin vaatii.

Takin vuori on topattu kevyesti, joten tuolla tarkenee just täydellisesti suurimman osan tätä varsin pitkäksi venyvää puolikylmää aikaa, kun nahkatakki on liian kylmä, mutta kunnon talvitakki tuntuu liioittelulta.

Olen siis enemmän kuin tyytyväinen hankintaani. Miten iloiseksi jo pelkästään ihana punainen väri voikaan saada! Ihan pikkuriikkisen harmittelen ainoastaan sitä, että takinostonjälkeisissä pihiyksissäni jätin ostamatta Akateemisesta himoitsemani akvarellisetin. No, ens kerralla sitten… 🙂

Melkeinhän tässä oli tulla varsinainen viihdepaniikki, kun tajusin, että pimenevien syysiltojen iloksi ei ole sen paremmin kuvaustauolla olevaa True Bloodia kuin Solsidaniakaan. Onneksi Peetu haravoi jostain esiin visuaalisesti ihanan ja ainakin näin kolmen ensimmäisen jakson perusteella erinomaisesti viihdyttävän Pan Am -uutuussarjan.

Pan Am sijoittuu ihan 60-luvun alkuun – aikaan, jolloin lentomatkustaminen oli luksusta ja lentoemäntien työssä hohtoa. Pääosassa on nimenomaan lentoemännät ja purserit. Kapteenit, lentoperämiehet ja muut sarjan miehet saavat tyytyä perinteisesti naisille varattuihin sivurooleihin. Näin kolmen jakson perusteella luvassa on sopivassa suhteessa pientä jännitystä, ripaus romantiikkaa, yllättävänkin monisävyisiä henkilöhahmoja, hienovaraista yhteiskuntakritiikkiä ja roppakaupalla tajuttoman ihania vaatteita – puhumattakaan eleganteista Pan Am -univormuista.

Ilahduin siitä, että kerrankin on tehty naisten liidaama tv-sarja, jossa miehet eivät varasta pääosaa olemalla ainoa päähenkilöiden toimintaa liikuttava moottori, kuten esmes SATC:ssa. Pan Am on kehittymässä maukkaaksi draamaksi ilahduttavan itsetäänselvällä tavalla. Tuskin maltan odottaa seuraavia jaksoja!

Eilisen jakson seikkailut sjoittuivat taivaalla liitelyn lisäksi Berliiniin. Aika passelisti, kun Minttukin lennähtää – tosin huomattavasti vähemmän glamouristi – torstaina samoille hoodseille. En mitenkään panisi pahakseni, jos voisin kipsutella ympäriinsä samanlaisessa hurmaavassa kukkamekossa kuin Christina Riccin roolihahmo Maggie. Tosin kelit eivät taida tähän aikaan Berliinissäkään olla ihan sopivat paljaille olkapäille…

Olipas mahtavan onnistunut viikonloppureissu Helsinkiin!

Indiedaysin palaverissa puhutiin asiaa blogien mainonnasta ja piilomainonnasta. Jonna oli kahlannut läpi kaikki aiheeseen liittyvät pykälät ja liudan ennakkotapauksia. Blogit ovat niin uusi media, että tulkinnanvaraa varmasti löytyy, mutta peruspelisäännöt tuli kyllä selväksi varmasti kaikille. Lukijoita ei saa johtaa harhaan epämääräisellä sanankäytöllä ja blogin kautta tai muuten markkinointimielessä ilmaiseksi saadut kamppeet on aina selkeästi kerrottava. Toivotaan, että lain mukaisten käytäntöjen vakiintuessa päästäisiin eroon siitä melko ärsyttävästä tavasta mainita milloin kysymyksessä ei ole mainos.

Palaverin ja ihanan lounaspäivällisen jälkeen siirryttiin Kaapelitehtaalle Voicen Muotiviikkohulinoita katsastamaan.

Salla ja Moksu VIP-tiloissa – hillittyinä  vielä tässä vaiheessa iltaa…

Indiedaysin pisteellä hengaili väkeä tsekkailemassa, kun rohkeat tyylitaiturit kuvauttivat oman outfitinsa.

Tyylinsä kuvaamalla oli mukana kisaamassa unelmien Pariisin matkasta. Innokkaita, ennakkoluulottomia osallistujia riitti ainakin lauantaina pitkäksi jonoksi asti.

Veera kuvaa… Huikean frakkitakista tuunatun liivin rinnuksia, kaulusta ja selkää koristaa satojen hakaneulojen rivistöt. Tuunaushommeli sujui kuulemma leppoisasti televisiota katsellessa. Nykyajan ompelukerho?

Lisää mahtavia tyylejä löytyy Lookbookin kuvagalleriasta. Käy tsekkailemassa kuvat ja äänestä lemppariasi!

Hilpeä Indiedays-bloggariporukka Sofia, Hanna ja Nata.

Ihana Pupulandian Jenni ja nimikirjoitusta metsästävä fani. Vaikea sanoa kumpi oli iloisempi – Jenni, koska häneltä pyydettiin nimmaria vai nimmarin vastaanottaja. 🙂

VIP-parvelta oli mukava näköala catwalkille. Ihan täydellistä käsitystä asuista ei tietty yläviistosta saa, mutta… Oh well. Fiilis oli hyvä ja tarjoilu pelasi! 🙂

Kello on jo ainakin vähintään ziljoona, illan todo-lista edelleen loppumaton, enkä ole edes alkanut vielä pakata huomista reissua varten. Lähtö on kuitenkin jo aamulla aikaisin… Loistavasti palvellut pikkuisen isompi Samsonite pitäisi kaivaa kellarista. Yhden yön Helsingin matkaa varten ei nyt ihan hillittömästi tarvitse kampetta, mutta kun on vähän sunnuntai-suunnitelmia, on parempi varustautua kunnon laukulla.

Matkalaukkuun pitää pakata jotain kivaa sekä Indiedaysin palaveria että Voicen muotiviikkoa varten. Vahvoja jatkoon pääsijöitä ovat ainakin uusi Åhlénsilta hankittu jakku ja prässihousut, Peetulta lainattu Ramones-paita ja nahkashortsit sekä yhdet kivat korot.

Kun vielä joku tulisi ja tiskaisi nuo tiskit ja lakkaisi mun kynnet, niin eihän tässä muuta tarvitsisi tehdä kuin miettiä kuka kihartaisi mun hiukset ja… ja nukkumaankin pitäisi ehtiä!

Ette ikinä arvaa, mitä olen tehnyt tässä viimeisen puolitoistavuorokautta (sen lisäksi tietysti, että olen ollut töissä, ollut reipas ja treenannut, jonottanut puoli ikuisuutta poliisilaitoksella saadakseni tilata uuden passin, etsetera, mutta you got the point?). Olen nimittäin viihdyttänyt itseäni niinkin älykkäällä ajanvietteellä kuin Stockan Hullujen Päivien nettikatalogin selaamisella!!

Tiedän, että useimmat vähänkään intelligentimmin elämään – ja siksi myös shoppailuun – suhtautuvat kanssaihmiset halveksuvat räikyvänkeltaisten teemapäivien massoja liikuttavaa voimaa. Yhtä usea kertoo välttelevänsä kyseisenä säännöllisesti toistuvana ajanjaksona paikkaa, joka muuten toimii samaisten ihmisten lempparishoppailumekkana. Vaikka nämä ihmiset toki harvemmin myöntävät shoppailevansa. Harkittujen hankintojen teko on luonnollisesti eri asia kuin kevytkenkäinen shoppailu. Eller?

Hur som helst. Tajusin (bf:n ystävällisellä avustuksella), että ensi viikonloppuna, kun olen Suomessa Indidaysin palaverissa ja Voicen muotiviikolla, pääsen ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen Stockan Hulluille Päiville!! Jee vähänkö kivaa! Toivottavasti on ihan törkee tungos! 🙂

Vanhastaan muistan hämärästi kyllä pikkuriikkisen ongelman. Esitteissä ja mainoksissa monet Hullujen Päivien tuotteista – varsinkin vaatteista – vaikuttivat aivan mielettömän hyviltä tarjouksilta. Sitten paikanpäällä saattoi vain ihmetellä, että kuuluuko milloin minkäkin laatumerkin valikoimiin ihan oikeasti myös niinkin kyseenalaista kampetta. Vai onko totuus yksinkertaisesti se, että hullujapäiviä varten valmistetaan omat mallistot, jotka ovat hädin tuskin sen väärti, mitä niistä hullunmyllyssä pyydetään.

Toivorikkaana olen silti laittanut Hullut Päivät -ostoslistalleni kaikenlaista kivaa. Ensisijaisena tavoitteena olisi tehdä arkiaamujen riesasta, eli säällisestä toimistopukeutumisesta, edes himpun verran vähemmän tuskallista ja aikaavievää.

Hmmm… Alku on aika lupaava, ainakin, jos ajatus oli metsästää toimistolle sopivia vetimiä. Punaisen mekkosen rinnuksissa lukee ehkä paremminkin “glögikutsut” tai “näyttelyn avajaiset” kuin “jälleen yksi päivä töissä”, mutta onhan se vaan niin hieno! Hehkuva väriltään ja leikkaukseltaan klassisen sensuelli. DKNY:n mustaa mekkoa toivottavasti löytyy vielä sunnuntaina! Tuossa olisi todellista potentiaalia hyviksi työhaalareiksi. Jos vaan materiaali on tarpeeksi laadukasta ja mattapintaista.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten joskus vaan voi vipottaa päästä. Oikeastaan en tykkää yhtään vaaleanpunaisen neulemekon hörsyläruusukkeesta. Vietin niin paljon aikaa pohtien, että mahtaako sen saada siitä kivuttomasti pois (todennäköisesti saa…), että nyt tuntuu, että tuo neuletakki on saatava ihan just siksi, että siinä on tuo hässäkkä. Ehkä kuitenkin tummansinsenä. Chanel-inspiroitunut jakku on samalla tavalla vähän kamalanihana. Tosin uskon, että se näyttäisi ihan toiselta, jos sen stailaisi niinkuin olen ajatellut: farkkujen ja valkoisen, vähän löysemmän mallisen topin kanssa.

Tässä taas on voittajaehdokkaita “täydellinen työvaate” -kisan toimisto-kategoriaan. Tosin taas sama kysymys vaivaa: Onko laatu oikeasti sama kuin ko. merkeillä normaalistikin? En  tunne esimerkiksi Ril’siä kovin hyvin, mutta käsittääkseni se on mielletty sinne laadukkaampaan päähän kotimaista vaatetuotantoa? Siksi tuntuu pikkuisen yllättävältä, että ainakin ex-ompelijan silmissä tuo yksinään taustaa vasten kuvattu mekko loimottaa epäilyttävästi pääntieltä jo kuvassa..

Vaatteista ehkä tehdään omia hullutpäivät-versioita, ja miksei kodintekstiileistä yhtälailla. Sensijaan elektroniikasta, kosmetiikasta, huonekaluista, astioista tms. tuskin. Varsinaisesti en todellakaan tarvitse erityisesti mitään, mutta enpähän voinut olla huomaamatta, että hulluuksista saisi nyt tosi edukkaasti täydennystä meidän viinilasisarjaan samoin kuin aterimiin.

Viinilaseja pitäisi ehdottomasti olla enemmän, vaikkei muuta niin niitä potentiaalisia isoja päivälliskutsuja odotellessa. Lisäksi olin jostain syystä ihan siinä uskossa, että tuo Hackmanin Memory-malli on jo aikapäiviä sitten lopetettu – ja harmitellut sitä, ettei aikoinaan tullut hankittua enempää… No, nyt niitä sit sais. Mariskooleja välttelin Suomen-vuosina liian tärkeilevinä ja stereotyyppisinä. Täällä suuren ja mahtavan meren toisella puolella ne ovat alkaneet näyttää aina vain kivemmilta ja kivemmilta. Mieluiten kyllä haluaisin 12 kpl savunharmaata kulhoa, joita voisi sitten käyttää jälkiruokien kanssa. Ja nyt kun kerra toivomaan alettiin, niin haluaisin raikkaan ruudulliset Himlan lakant myös. Kitoos! 🙂

Mitäs siellä ruudun toisella puolella on hamstrattu? Vai onko keltahulluus big no-no? Kaverini Tinni on ostanut kuulemma ainakin kirkasvalolampun, mutta mitä muita löytöjä siellä on tehty? Ja onko kokemuksia tämän vuoden kamppeiden laatutasosta? Ajattelin ainakin täydentää perheen sormikas-varastot talven varalle, jos vaan ovat edes siedettävät hinta-laatusuhteeltaan. Ja varmaan jotain muutakin eksyy ostoskassiin, jos nyt ei hyllyt ihan tyhjyyttään kumise sunnuntaina.