Month: March 2010

Ahhhh!!

Piti vaan tulla äkkiä kertomaan, että olen varannut loppukeväälle matkan Italiaan – yhteen lempparimaistani! Noin viikon reissulla olemme 3 yötä Roomassa ja 3 yötä 2,5 tunnin junamatkan päässä Roomasta sijaitsevassa historiallisessa Assisin kaupungissa (kylässä?).

Italy3

Edellisellä Italian reissullani kävin ensimmäisen kerran Roomassa. Aika hassua sinänsä, koska se tuntuu niin “klassiselta” Italian kohteelta ja Italia-fanina olen ollut maassa useammankin kerran. Aikaisemmin olen kuitenkin vieraillut pääasiassa Pohjois-Italiassa, Italian Alpeilla laskettelemassa, Gardalla, Veronassa, Venetsiassa etc… ja sitten toisaalta viimekeväänä Reggiossa – ihan saappaan varpaankärjessä. Onneksi ihana italialainen jälkkärikulttuuri mielettömine jätskibaareineen on levinnyt koko Italiaan! 🙂

Italy2

Kaverini sanoi, että minusta on tullut “svenne”, kun jo hyvissä ajoin ennen joulua aloitettu Italian reissun suunnittelu muuttui todeksi vasta, kun lennot ja hotellit oli varattu. Olin ehkä toisella aivopuoliskolla ajatellut, että tässä jutellaan vaan samaan tyyliin kuin mitä tekisin, jos voittaisin ziljoonan lotossa… Syntyperäinen svenne-kaverini hämmästeli tapahtunutta: “eihän suomalaiset puhu lämpimikseen!” No, ilmeisesti ei – ja nyt toukokuussa on Mintulle tulossa ehkä odotetuin matka ikinä!

Italy1

Kevät on muuttunut jo ihan kesäksi Italiassa toukokuun loppupuolella. Ihanaa! Ihan mielettömän ihanaa on myös se, että voin toteuttaa matkan aikana monipuolisesti itselleni rakkaita juttuja. Roomassa voi elää cityelämää, katsella ihmisiä, shoppailla ja pistää kivoimmat vaatteet päälle. Ainakin yhdet törkeän korkeat korot aion ottaa mukaan (toiset voin sitten löytää sieltä… ha ha!)

Assisissa olisi tarkoitus tutustua alueen historiaan (joka tosin on matkaseuralleni hyvin tuttu – sitä parempi mulle!!) ja vaellella vuorilla. Asumme Assisissa vanhassa kaupungissa, Lähempänä vuoria, emmekä alhaalla laaksossa, missä sijaitsee uusi Assisin kaupunki.

Italy

Luotan täysin matkaseurani paikalliseen Italian-tuntemukseen ja omaan se-tapahtuu (-tai-löytyy)-minkä-on-tarkoituskin-tapahtua -asenteeseeni, mutta olisin kumminkin erittäin kiinnostunut kuulemaan vinkkejä sekä Rooman että Assisin suhteen!

Roomasta haluaisin eniten kuulla vinkkejä, mistä löytyisi hyviä 2nd hand putiikkeja tai outletteja. Tai kirppiksiä tai käymisen arvoisia markkinoita. Se hitsin Pradan outlet taitaa olla just siellä Pohjois-Italiassa, lähellä Ryan Airin Milanon kenttää… Luulisi silti, että Roomasta voisi kuitenkin löytää jotain kivaa. Plz, u helpz me?

Assisista olen kiinnostunut ihan kaikenlaisista vinkeistä! Tarkoitus on kylläkin viettää Assisin päivät vuorilla (ihanaa ja niiiin kivaa!!!), mutta olisin tosi kiinnostunut kuulemaan onko esmes Assisin uusi kaupunki käymisen arvoinen? Onko siellä vaikkapa shoppailu erityisesti halvempaa kuin Roomassa… ;D Ja kaikki muutkin vinkit Roomasta tai Assisista ovat tosi tervetulleita.

Tämän lisäksi toivoisin testattuja vinkkejä (lähinnä Roomaan, mutta myös Assisiin) kohtuuhintaisista hyvistä ruokapaikoista, jotka tuskin löytyvät Fontana di Trevin ympäriltä – ha ha!… Noin niinkuin esimerkiksi voin kertoa, että se Kungsträdgårdenin ja Hamngatanin välissä oleva turistien suosima ravintola ei ole Tukholman paras hinta-laatu -suhteeltaan…

Nyt testataan todella, kannattaako kosmetiikasta maksaa – vai saako pikkurahalla samat tulokset!

Sain vähän aikaa sitten Buzzadorin kautta testattavakseni L’Oréalin Youth Code -kosmetiikkaa. Postauksessa mietin, että mahtaako tuollaiset edullisemmat sarjat olla yhtä tehokkaita kuin tyyriit premium-merkit. Varsinaista vertailevaa tutkimusta harva on tainnut tehdä ja valmistajat tietty kehuvat omat tuotteensa maasta taivaaseen.

Suureksi ilokseni (ja hämmästyksekseni!) Helena Rubinstein vastasi haasteeseen ja sain testiä varten Prodigy Re-Plasty -sarjan seerumin ja voiteen.

Helena Rubinstein Prodigy Re-Plasty

Testi menee näin:

– käytän molempia tuotteita ohjeiden mukaisesti ja yhtä usein – eli aamuin illoin ihon puhdistuksen jälkeen.

– Helena Rubinstein saa työskennellä pikkuriikkisen lujemmin ja sivelen sitä kasvojeni vasemmalle puolelle. Vasen poskeni on jäätynyt pahasti joskus pienenä ja iho on sen vuoksi ollut aina vähän epätasaisempi. L’Oréal saa näyttää kyntensä kasvojen oikealla puolella.

– silmänympärysvoiteena käytän molemmissa silmissä L’Oréalin Youth Codea

Molemmat tuotteet lupaavat parannusta heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien ja näkyviä tuloksia kuukauden jälkeen. Tasan kuukauden kuluttua raportoin kokemukseni – ja toivottavasti hämmästyttävät parannukset ihollani!

Ihan vielä ei tarkene paljain säärin. Vaikka ikkunasta kun katsoo ulos, voisi helposti mennä hämyyn. Farkkushortsien ehdoton parivaljakko on kesäauringon kauniisti ruskettamat kintut. Mutta toisaalta… seepralegginsit on ihan jees myös!

1503b 1503a
1503c

  • paita, H&M
  • toppi, Monki
  • shortsit, Monki
  • legginsit, MTWTFSS
  • tennarit, Cheap Monday
  • huivi, Indiska

Talo pärähtää ihan justiinsa täyteen väkeä ja salaatti on vielä pilkkomatta… Pikaisesti kuitenkin illan asu – mustaa mustalla. 🙂

1303c 1303b 1303a

  • mekko, Vila
  • sukkikset, Åhléns
  • sandaalit, Sonia Rykiel pour H&M

Muistatteko vielä niitä ihkuja ysärin lenkkareita, joissa syttyi sivuihin pienet valot kävellessä? Rodarte on tehnyt valokorot hiukan aikuisempaan makuun…

RodarteShoes1

Aika huikeat – vai mitä?

Loistava (kirjaimellisesti – ha ha!) ratkaisu, jos pelkää, että oma valovoima tanssilattialla ei riitä. 🙂

Lisää kuvia ja video: fashioning technology

Old stuff