Vitsit tää Buzzador-homma on hauskaa! Tänään postiluukusta kolahti täysi paketti L’Oréalin Youth Code -tuotteita. Ei tarvinnut edes hakea postista!
Tuskin maltan odottaa testauksen aikaansaamia parannuksi ihollani. Nuorekkaampi, kiinteä kasvojen iho, vähemmän ryppyjä ja terveesti hehkuvaa yleisilmettä olisi luvassa! Varsinaisia hintatietoja ei lähetyksen mukana tullut, mutta voisin kuvitella, että Youth Code -sarjan tuotteet ovat hitusen kalliimpia kuin L’Oréalit keskimäärin, mutta kuitenkin selkeästi edullisempia kuin huipputyyriit premium-merkit. Testereitä oli lähetyksessä mukana aikamoinen liuta, joten niitä varmasti sujahtaa mukaan seuraaviin Go 4 it vol 2 -putiikista tehtyihin tilauksiin.
Vielä en tietenkään ole ehtinyt testata tänään postissa tulleita tuotteita in action, mutta sen verran voin sanoa, että yllätyin todella vilpittömän positiivisesti aukaistuani purnukat yksi toisensa jälkeen. Jonkin verran olen käyttänyt L’Oréalin kosmetiikkaa aikaisemminkin (en paljoa – se täytyy tunnustaa!) ja päällimmäinen muistikuvani on, että tuotteet hais.. anteeksi… tuoksuvat erittäin voimakkaasti (halvalle) kosmetiikalle. Vastoin odotuksiani Youth Code -tuotteet eivät tuoksu juuri miltään! Piti oikein lukea paketin tuoteselosteet moneen kertaan, että onko nyt kysymyksessä hajustamaton tuote. Niin ei kylläkään näytä olevan, mutta kaikki testaukseen saapuneet tuotteet, päivävoide, silmänympärysvoide ja ihmeseerumi läpäisivät ensimmäisen testin – ne eivät tuoksu oikeastaan yhtään miltään!
Olisipa muuten aikasmoisen mielenkiintoista tehdä vertaileva testi kalliimpien ja juuri tämän edullisemman L’Oréalin tuotteen kanssa. Erinomaisen tyyriit Helena Rubinsteinit ja Diorit kun maksavat ihan oikeasti niitä kuuluisia maltaita, mutta onko kukaan ikinä testannut, että ne todella ovat hintansa väärtejä? Eli ainakin mun silmissäni niiden pitäisi olla noin tuplasti tehokkaampia kuin L’Oréalin kaltainen päivittäistuote… Yhteydenotot ko. merkeiltä ovat tervetulleita ja tuloksista raportoidaan armotta täällä blogissa! 😀
Tässä on vielä linkki, mikäli haluat itsekin Buzzador-testaajaksi!