Month: February 2010

Tukholman muotiviikkojen toinen, lähinnä sisäänostajille suunnattu, osa starttasi viime maanantaina. Eilen piti olla Modecenterin järjestämä trendinäytös. Hommat eivät kuitenkaan sujuneet ihan niinkuin piti, sillä paikalle oli soluttautunut kymmenkunta turkistenvastustaja-aktivistia. Mielenosoittajat kiinnittivät itsensä ketjuilla kaiteisiin ja tolppiin – ja aiheuttivat melkoista mekkalaa huutamalla iskulauseita megafoneihinsa.

Turkisaktivistit

Paikalle kutsuttiin poliisit, mutta koska aktivistit eivät sortuneet varsinaisesti lainmukaiseen pahantekoon, heitä ei voitu poistaa paikalta.

Sinänsä olen sitä mieltä, että niin eläimiä kuin ihmisiäkin tulisi kohdella hyvin ja arvostavasti – eli sikäli ymmärrän mielenosoittajien viestin tärkeyden. Jotenkin vain tuollainen mekkalointi tuntuu ihan väärältä tavalta hoitaa asioita. Pressinäytöksessä kun oli paikalla lähinnä muotitoimittajia, jotka tuskin muuttavat mielipiteitään tai saavat positiivisia a-haa -elämyksiä tämän tyyppisestä toiminnasta.

Loppujenviimeksi luovutin puolentoistatunnin odottelun jälkeen ja läksin paikalta. Ihan harakoille aika ei mennyt, sillä ehdin tutustua paikalle rakennettuun näyttelyyn, jossa vähän pienemmät merkit esittelivät tuotoksiaan. Pidin kovasti varsinkin van Deursin pliseeratuista jutuista ja Helena Berggrenin selkeät pleksikorut ilahduttavat aina aurinkoisella, melkein naivilla, selkeydellään.

van Deurs

Aikaisemmin van Deurs teki lähinnä asusteita, huiveja yms. mutta nyt mukana on myös kauniita, ajattomia vaatteita.

Helena Berggren

Helena Berggrenin pleksikorujen ideana on, että kukin voi rakentaa juuri omanlaisensa korun erilaisia riipuksia yhdistelemällä. Vaihtoehtoja katsellessa tulee vähän samanlainen olo kuin kaupan irtokarkkihyllyn kohdalla. Tahtoo kaikki!!

Ihan hillittömän kivoja juttuja on tapahtumassa. Mitään ihan satasata varmaa (lue: sopimusta ei ole allekirjoitettu…) en vielä voi sanoa, mutta vaikuttaisi siltä, että Go 4 it vol. 2 -putiikkiin on tulossa aikas mahtavia uusia juttuja… Pari viime päivää on vierähtänyt enemmän ja vähemmän aiheen tiimoilla. Tuntikausien palaveroinnista on jäänyt erittäin hyvä maku suuhun ja siksi on ihan paikallaan, että jo näin etukäteen otan varaslähdön ja esittelen teille tarkemmin ruotsalaisbrändin Robert&Blad.

Robert&Bladin pääsuunnittelija Helle Robertson Forslund on klassisen räätälikoulutuksen läpikäynyt rock’n’roll asenteella maailman menoon suhtautuva rentoa eleganssia arvostava esteetikko.  Ja legitimoitu nyrkkeilytuomari.

Helle Robert&Blad

(Helle – är det okej, att ha bilden här? Vem ska ha foto-creds?)

Materiaalien ja työn laadukkuus ovat itsestäänselvyyksiä, joista ei tehdä kompromisseja. Mallistojen ei myöskään ole tarkoitus muuttua joka sesonki, vaan tavoitteena on palapelipuvusto, jota voi täydentää myöhemmin ilman, että mikään osa riitelee keskenään. Kestävää muodin kulutusta in action, jos Mintulta kysytään. (Sillä mitä väliä sillä on, miten luonnonmukaisista raaka-aineista vaatteet valmistetaan, jos ne kestävät käyttökelpoisina vain yhden sesongin?)

Bat top Robert&Blad

Kuva: Johan & Daniel Photography

Joku saattaa muistaa blogiristeilyltä pari ihanaa Robert&Blad -juttua. Perjantaina päivän asuna palveli naisellisen cool Bat top ja illalla Cheap Mondayn tuubimekko oli pimpattu huitulaksi ristimälläni todella monipuolisella multijutulla (jonka tulen ihan varmasti esittelemään täällä tarkemmin…), vaikka oikea nimi on kai The Garment. 🙂

cufflinks Robert&Blad

Kuva: Helene Toresdotter

Pari-kolme vuotta sitten Robert&Bladilla oli “Johnny Cash” collection. Malliston suosikit, aidoista plektroista ja sterling hopeasta valmistetut kalvosinnapit, jäivät pysyvään valmistukseen. Luulenpa, että tässä on Go 4 it vol. 2 -putiikin ihka ensimmäinen virallisesti miehille suunnattu tuote. Paitsi käyväthän nuo naistenkin paitaan kunhan vain asennetta on tarpeeksi. 🙂

Aika moni ehtikin jo huomata, että Go 4 it vol. 2 -blogiputiikkiin on tullut ihan mahtavia kevätuutuuksia. Eilisillan menovermeenä palvellut uutuus, tajuttoman ihana hapsupaita, sai ansaittua kiitosta. Ja voin kertoa, että pitkien hipsukoitten kanssa ei tullut minkäänlaisia ongelmia sen paremmin buffetissa kuin muuallakaan.

Uutuuksista löytyy kaikenlaista muutakin hienoa mm. raitakärpäsen puremalle altistuneille…

Hug tee 1

Esimerkiksi rennon nonchalantti Hugh tee ja läpinäkyvillä mesh-raidoilla komeilevat Tick’n’Thin legginsit – raitaa raidan kanssa!

Tsekkaa kaikki uutuudet täältä: Uutta !!

Kävin tänään päivällä katsomassa Tom Fordin debyyttiohjauksen A Single Man. Tekisi mieleni sanoa siitä jotain pinnallista – kuten esimerkiksi, miten nautin leffan estetiikasta. Mutta jotenkin se ei nyt vaan tunnu hyvältä ajatukselta. En edes osaa sanoa tykkäsinkö leffasta tai oliko se hyvä (varmaan oli, kun on saanut jotain Oscar-ehdokkuuksiakin) – olen vain hämmentynyt siitä, miten se tuntui puhuvan suoraan mulle.

Tänään illalla on ohjelmassa Moderådetin pippalot Café Operassa. Haluan ilmeisesti testailla jonglööritaitojani buffetissa, kun päätin pukeutua teeppariin, jonka etumusta koristaa puolimetriset hapsut. Liukuvärjäys soijakastikkeella kenties??

1502c 1502b 1502a

  • hapsutoppi, MTWTFSS
  • farkut, Cheap Monday
  • nilkkurit, Ril’s

Päivän soundtrack:

Tavallaan ihan ihanaa, että täällä Tukholmassakin on ollut oikea talvi – lunta, pakkasta ja kivoja talvipäiviä on riittänyt ihan kuin joskus muinoin kotona Tampereella. Tyypillisin tukholmalaistalvi voi olla äärimmäisen rasittava +2 astetta ja vesisadetta. Eli sikäli en valita… Jotenkin kuitenkin tuntuu, että nyt kyllä riittää jo!

Haaveksien katselen Karkin kuvia Australiasta Brisbanesta, missä tytöt viettävät juuri nyt aikaansa…

Brisbane Karkki ja Michelle

Kunnon pitkä loma jossain auringossa ja lämpöisessä tekisi nyt tosiaankin terää… Toisaalta lyhyempikin reissu, vaikka johonkin Euroopan ihanista suurkaupungeista, olisi tosi huippua!

Inspiroiduin Euroopan kasinoista kertovasta jutusta. Voisi vaikka lähteä kiertämään Eurooppaa ja tsekkailla elämänmenoa vähän toiselta kantilta. Eikös niitä Inter Rail -kortteja myydä nykyään muillekin kuin nuorisolle? Muistan erinomaisesti parin ziljoona vuotta sitten tekemäni reilireissun ihanan vapauden tunteen. Näin vanhempana voisi ottaa iisisti ja vaikka varailla muutaman hotelliyön etukäteen.

Hmh. Tai sitten vain hoksaan asuvani yhdessä Euroopan makeimmista kaupungeista ja lähden turisteilemaan Tukholmaan!

Old stuff