Month: February 2010

Kävin viime viikolla tsekkailemassa, mitä kivaa Indiskalta on tulossa tänä keväänä ja kesänä. Varmaan joku kevään/romantiikan/uudistumisen kaipuu on iskenyt, kun ihastelin täysin poikkeuksellisesti kaikkenlaista söpöä ja kukikasta

Indiska sisustus

Turkoosi metallinen korupuu ja päivänkakkaroin koristellut juomalasit eivät juurikaan istahtaisi sisustukseeni, mutta jos olisi kesämökki tai joku ihana piilomaja, jonne pitäisi hankkia suloisia sisustustavaroita, olisivat nämä listalla ihan ykkösenä. Ehkä olisi vähän too much hankkia erityiset juomalasit parvekkeella aurinkoisina kesäpäivinä vietettyjä hetkiä varten… Vai??

Indiska nilkkurit

Beige on yksi kevään ehdottomista “kuuminta hottia” väreistä. Voisin hyvin kuvitella kipsuttelevani Indiskan mokkanahkaisissa nilkkureissa kuivilla kesäkaduilla.

Indiska mummolaukku

Kirppishait ovat imuroineet jo kauan gobeliinikukkaisia laukkuja 2nd hand putiikeista. Indiskalta löytyy helpotusta meille muillekin, jotka emme ikinä löydä kirpputorilta mitään kivaa…

Indiska maksimekot

Maksimekko teki tuloaan jo viime kesänä. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että ilman nilkoissa viuhuvia helmoja on vaikea selvitä tulevasta sesongista. Aikaisemmin olen vähän vierastanut ajatusta, sillä tarjolla on ollut lähinnä enemmän tai vähemmän räiskyviä boho-kuoseja. Simppeli musta trikoomaksimekko voisi sen sijaan toimia. Lisää vain aurinkolasit ja lipsut!

Indiska kukkamekko

Justiinsa taisin uhota, että kukkakuosit eivät ole mun juttu. Ei kai olisi pitänyt, sillä nyt varsinkin tuollainen pikkukukkainen Liberty-kuosi näyttää jotenkin erityisen houkuttelevalta. Indiskalta on tulossa noin ziljoona erilaista versiota aiheesta. Tummansävyinen puuvillainen mekkonen, jossa on kivasti halterneck-tyyliin solmittavat nauhat, on ehdottomasti yksi hienoimmista!

Tässä vielä Blogimiittiristeilyn palautteiden viimeinen osa, ideat, vinkit ja toivomukset seuraavaa tapahtumaa varten. Edelliset osat voi käydä tsekkaamassa täältä: plussat, risut. Blogimiittien järjestäminen on täysin vapaaehtoista puuhaa – eli kuka tahansa voi järkätä miitin ja päättää itse paikasta, ajasta, ohjelmasta, keitä kutsutaan mukaan etsetera. Toivottavasti palautteiden yhteenvedoista ja erityisesti tästä vinkkiosiosta on hyötyä muillekin miittien puuhanaisille!

10

Ehdottomasti eniten vinkkejä tuli siihen, miten bloggareitten tutustumista ja yhteishenkeä olisi voinut lisätä. Erinomaisen hyviä ehdotuksia ovat mm: nimilaput tai muut tunnisteet kaikille bloggareille, esittelykierros auditoriossa heti tapahtuman alussa, workshop-tyylistä ohjelmaa ja yhdessä tekemistä, ruokailut vierekkäisissä pöydissä, hytit lähekkäin toisia, yhteistä iltaohjelmaa määrätyssä paikassa, leikkimielinen tietovisa tms. ryhmätoimintaa. Anonyymi-paneeli oli monen mielestä erinomainen juuri siksi, että siinä päästiin vähän keskustelemaan yhdessäkin.

9

Ohjelmaan toivottiin sekä monipuolisempia luentoja että asiantuntijavieraita ja enemmän paneelin tyyppisiä sisällöllisiä keskusteluja. Näytteilleasettajia olisi monen mielestä saanut olla enemmänkin, meikkausaikoja riittävästi kaikille ja muutenkin toivottiin, että näytteilleasettajien pisteissä olisi ollut enemmän toimintaa. Toki suuri osa myös kiitteli näytteilleasettajilta saamiaan asiantuntevia neuvoja ja ohjeita! Muutamassakin lapussa toivottiin esitystä Tukholman shoppailuvinkeistä menomatkalle. Kyseisiä kommentteja lukiessani tunsin kyllä piston sydämessäni… miten en tullut sitä ajatelleeksi!

8

Vaikeammin toteutettavia toiveita – ainakin jos puhutaan laivalla järjestettävästä blogimiitistä – tuli myöskin jonkin verran. Shoppailuaikaa Tukholmassa on se mitä on eikä laivan muihin matkustajiin (keski-ikäisiin ördääjiin…) juuri pysty vaikuttamaan. Osallistujamäärän rajoittamista toivottiin myös, lähinnä siitä syystä, että silloin tunnelma olisi intiimimpi ja tutustuminen helpompaa. Itse olen sitä mieltä, että tällaisiakin tapahtumia tarvitaan, joihin myös “tuoreemmat” ja “pienemmät” bloggarit ovat tervetulleita. Miten he ikinä pääsevät mukaan porukkaan, jos paikalle kutsutaan aina vain ne vanhat tutut? Maissa isomman tapahtuman järjestäminen on suht hankalaa, koska sopivien tilojen löytäminen voi olla kiven alla. Tästä syystä isomman miitin järjestäminen laivalla oli just paikallaan. Ja bonuksena tietty shoppailupäivä Tukholmassa!!

Itse tykkäsin hurjasti tavata kaikkia ja vaikken ihan kaikkien kanssa ehtinytkään jutella sen pidempään, oli ihan mahtava tutustua uusiin ihmisiin! Suurkiitokset seurasta! Olette upeita ihmisiä!! Toivottavasti tavataan pian uudelleen!!

Kaikki palautepostauksien kuvat Mikon (ja Stellan) kamerasta! Kiitos!

Kävin muotiviikon aikana Ibeyon showroomilla tutustumassa Ann-Sofie Backin alalinjan BACK tulevaan syysmallistoon. Täytyy sanoa, että voisin enemmän kuin mielelläni konfiskeerata omaan garderobiini ihan jokaikisen vaatekappaleen!
Back

Hurmaava Ann-Sofie Back esitteli muutaman key-outfitin tendikkääseen karvalakkiin ja ûberhotteihin nahkaisiin lappuhaalareihin sonnustautuneena.

Back

Lepattavat sivulta avoimet kimonohihat muuttaa muuten klassisen mallisen sifonkipaidan ilmeen täysin. Ehkä normikäytössä pukisin alle kuitenkin topin…

Back

Vetoketjuin ja painonapein muunneltavissa oleva kotelomainen tweed-jakku on ehkä hienointa, mitä olen pitkään aikaan nähnyt missään! Erilaisilla kiinnitystavoilla ilmettä voi muunnella asiallisesta smokkijakkutyylistä biker-fiiliksiin ja täysin avoimena vakuuttava fäshion-vaikutelma on taattu.

Back

Klassiset naiselliset perusvaatteet with a twist on ikuinen heikko kohtani. Tässä asialliset “prässihousut” ovat saaneet roppakaupalla särmää suurella hakaneulalla yhteen kurotulla kietaisukiinnityksellä.

Hakaneulat ovat kantava teema muissakin asuissa.

Back Back

Epäsymmetrinen, hakaneulalla kiinnitetty kauluspaita. Voiko täydellisempää vaatetta enää olla? Asiallinen, klassinen, naisellinen with a twist. Niinhän se oli!

Back Back

Kaikkien kotiompelijattarien (lue: Mintun) iloksi vielä lähikuva hakaneulahommelista. Metallisten reiänreunojen ansiosta kangas säästyy neulan runtelevalta vaikutukselta ja voisin kuvitella, että kiinnitys on noin myös tukevampi. Kids – let’s try this at home!!

Vaikka yllättävänkin monet jättivät Blogimiittiristeilyn palauteessa kohdan “huonointa Blogimiittiristeilyllä” tyhjäksi, kaikenlaisia pieniä risuja luonnollisesti kuitenkin löytyi. Se, että Tukholmassa oli kylmä, shoppailuun kului liikaa rahaa tai että shoppailuaikaa oli liian vähän, on asioita, joihin järjestelyillä on hankala vaikuttaa. Varsin monessa lapussa ihmeteltiin Viking Linen hyttiluokittelua. Sen ja muutkin laivaa koskevat kommentit otan luonnollisesti puheeksi Viikkarin kanssa. Sen sijaan en kyllä käsitä, että jotkut olivat sitä mieltä, että itse miittitilan (laivan isoin auditorio) olisi pitänyt olla parempi. Tähän jos jollain on ideoita tai ehdotuksia, otan ne mielihyvin vastaan!

5

Blogimiitin ohjelmaa kohtaan kritiikkiä tuli lähinnä kahdesta eri syystä: alkuvaiheen odottelu harmitti ja ohjelmaa olisi pitänyt olla enemmän/luentojen ulkopuolelle oli liian vähän ohjelmaa. Kaikki eivät myöskään pitäneet luentoja kiinnostavana.

Tähän haluaisin vastata, että blogimiittien perimmäinen tarkoitus on tavata muita bloggareita. Alkuvaiheen “odottelun” olin nimenomaan ajatellut niin, että ihmiset siinä vaiheessa haluavat tavata toisiaan, vaihtaa kuulumisia ja tutustua uusiin kasvoihin. Tähän tarkoitukseen oli varattu laivan auditorio, joka oli vapaasti bloggarien käytettävissä kumpanakin risteilypäivänä. Ja kyllä, laivan kahvila oli auki (se on auki koko päivän), joten pitkänmatkalaiset olisivat voineet käydä hakemassa sieltä täydennystä energiavarastoihinsa.

6

Risteilyn aikana kuvattiin materiaalia MouMousta tehtävään dokumenttiin. Olin yhteydessä filmiryhmään ennen tapahtumaa ja sanoin, että ketään muuta ei saa kuvata ilman asianosaisen lupaa. Lisäksi minun olisi pitänyt tervetulopuheessani informoida osallistujia filmiryhmän läsnäolosta ja mitä he ovat tekemässä. Olen pahoillani, että en sitä tajunnut tehdä. My bad.

7

Harmistusta aiheutti aika monen kohdalla se, että kaikkiin bloggareihin ei ehtinyt tutustua reissun aikana. On aika luonnollista, että kun sata henkeä kokoontuu yhteen, kaikki eivät yksinkertaisesti ehdi jutella, saatika sitten tutustua, kaikkien kanssa. Jotenkin itsekin kuvittelin, että Buffetissa istuisimme lähekkäin, jolloin epämuodollisen esittelykierroksen järjestäminen olisi ollut helppoa. Rakentavaa kritiikkiä on mukava saada ja toivottavasti saamme tämän asian paremmin järjestykseen seuraavaksi kerraksi!

Täytyy vielä lisätä tähän, että palautelappuset kerättiin ennen lauantai-illan “vapaa-aikaa”. Noin silmämääräisesti arvioituna näytti siltä, että tutustumisongelmat helpottuivat huomattavasti paluumatkan juhlatunnelmassa… 😀

11

Osallistujille jaetut runsaat goodie bagit päätyivät monen “parasta Blogimiittiristeilyllä” -listalle. Kuitenkin muutamat olivat sitä mieltä, että vähemmän ja kalliimpaa tavaraa olisi ollut kivempi… Tähän en voi muuta sanoa kuin että toivottavasti se, joka järjestää seuraavan blogimiitin, ymmärtää valita jotain laadukkaampaa siitä supermarketista, josta bloggareille jaettavat lahjat saa vapaasti käydä hakemassa. (Ja tiedoksi niille, jotka eivät tajunneet tuohon sisältyvää sarkasmia: Ei – sellaista supermarkettia ei ole ja Ei – jaettavia tuotteita joko on tai ei ole, järjestäjien mahdollisuus vaikuttaa lahjakassin sisältöön on monesti aika rajallinen).

Old stuff