Torstai Tarot – pimeän kauden alku

Joskus näin nimensä mukaisesti oikein torstaina nämä – vähän nippanappa, mutta torstain puolella kuitenkin. Yritetään ottaa tavaksi!

Tuleva viikonloppu on energioiltaan varsin mielenkiintoinen. Eilinen syyspäiväntasaus on monien mielestä yksi vuoden tärkeimmistä merkkipäivistä. Pimeän ja valon tasapaino, molempien hyväksyminen osaksi elämää ja tietynlainen sisäänpäin kääntyminen on tämän hetken avainsanoja.

Samalla siirrytään Neitsyen ajasta turhamaisen, häilyvän, konfliktipakoisen ja elämän kauniista asioista voimaa saavan Vaa’an aikaan. Mieli vetää kohti kaikkea sievää ja maanläheisinkin meistä huomaa kaipaavansa pientä (tai suurta!) hemmottelua.

Soppaa sekoittaa vielä maanantaina alkava Merkuriuksen peruutus. Vaikutus alkaa tuntua jo viikonlopun aikana, joten turvatoimet kuten laitteiden varmuuskopiointi, lisäajan varaaminen matkustukseen ja sopimuksien allekirjoitus ennen peruutuksen alkua, kannattaa hoitaa välittömästi!

Katsotaan seuraavaksi, mitä kortit sanoo  viikonlopusta! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä kalsiitti

Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.

Malakiitti

Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää.

Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä. Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.

Rubiinifuksiitti

Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.

Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.

1. VI – Rakastavaiset

Puhdasta, vilpitöntä rakkautta, myötätuntoa ja syvällisiä ihmissuhteita olisi tiedossa nyt tälle viikonlopulle. Oikeastaan ainoa voima, jolla voi oikeasti siirtää vuoria, on rakkaus. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja luovat parhaimmillaan täydellisen harmonian.

Vinkki viikonlopuksi: On paljon mahdollista, että elämääsi astuu viikonlopun aikana uusi tärkeä ihminen, jonka kanssa saat kokea tasapuolisen harmonisen rakkaudellisen suhteen muodostumisen joko läheisenä ystävänä tai romanttisessa mielessä. Kysymys onkin: oletko valmis ottamaan vastaan tämän lahjan? Toisaalta kortti muistuttaa myös siitä kaikkein tärkeimmästä ihmissuhteestamme, suhteesta omaan itseemme. Rakasta ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, niin rakkauden määrä ympärilläsi senkun lisääntyy!

 2. Miekkojen Ritari

Miekkojen Ritari edustaa päättäväisyyttä, kirkasta älyä, intohimoa, vauhdikasta etenemistä ja kunnianhimoa. Oletkin juuri nyt täynnä mahtavaa energiaa ja saat aikaiseksi paljon, kun vain kohdistat toimintasi ja voimasi niihin asioihin, jotka itse koet tärkeiksi. Itseluottamuksesi on poikkeuksellisen korkealla – nauti siitä ja hyödynnä tunne tavoitteidesi saavuttamiseen. Ymmärryksesi kattaa kaikki elämän eri osa-alueet ja siksi uskallat myös kaataa raja-aitoja ja vahvistaa vapauttasi.

Vinkki viikonlopuksi: Olet niin täynnä ihanaa energiaa ja halua aloittaa uusia asioita, että nurkan takana piilee lyhytjännitteisyyden peikko. Kannattaa yrittää olla sinkoilematta sinne tänne ja muistaa myös se, että oma vauhdikkuutesi ei oikeuta pomottelemaan muita samaan tahtiin.

3. Sauvojen 9 – Vahvuus

Alitajunnassa olevat asiat tulevat päivänvaloon tahdoit tai et. Tässä voi olla kysymys jostain sellaisesta, jonka olet itse halunnut unohtaa ja sivuuttaa käsittelemättä tai ratkaisematta ongelmaa, mutta voi myös olla, että esille nousee kysymyksiä, joista et ole varsinaisesti ollut tietoinen aikaisemmin. Ajatus voi ensin tuntua hankalalta, mutta oikeasti näiden asioiden käsittely vapauttaa ihan hurjasti energiaa ja tekee vahvemmaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuullostaakin, voi tuntua vähän pelottavalta tuntea itsensä vahvaksi. Toisaalta, kun vain on luottavainen siihen, että kehitysprosessi johtaa johonkin parempaan, mielikin rauhoittuu.

Vinkki viikonlopuksi: Luota omaan vahvuuteesi ja siihen, että oikeasti tiedät, mikä on oikea suunta. Menneisyyteen ei ole paluuta.

No tulipas tällä kertaa keskenään varsin erilaiset kortit! Varsinkin kolmonen sopii hyvin Merkuriuksen peruutuksen tunnelmaan – ja ykkönen on klassinen ihanuuskortti.

Nostin kuitenkin itselleni kakkosen – ja tuli kyllä erinomaisesti tarpeeseen tuo muistutus olla sinkoilematta sinne tänne lyhytjännitteisesti. Välillä tuntuu, että juuri se on syynä siihen, miksi en tunne saavani ikinä mitään aikaiseksi…

Ihanaa viikonloppua!! Minä olenkin suuntaamassa jo aikaisin huomenaamulla kohti Suomea ja Punkaharjua!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *