Testivoittaja – mitä sitten?

Best in test
Yllätin itseni taas lueskelemasta kosmetiikkatestien tuloksia. Eihän siinä muuten mitään vikaa olisi, mutta lähes riippumatta tuotteesta, saan aina hurjan himon päästä kokeilemaan testivoittajia. Ihan siis huolimatta siitä, olenko juuri sillä hetkellä vailla kyseisen tuoteryhmän kosmetiikkaa vai en.
Niinkuin nyt esimerkiksi tuo Lidlin oman merkin Cien Q10 yövoide. Pakkohan se oli käydä hankkimassa, kun töissä lounaalla tuli puhetta Råd&Rönin riippumattomasta testistä, missä kyseinen halpisvoide oli päässyt voittopallille monien huippukalliitten merkkivoiteitten ohi.
Eihän tuo voide nyt todellakaan mitään suurta lovea budjettiin tehnyt, mutta kun muuten elän varsin tiukasti sen periaatteen mukaan, että mitään turhaa tai ylimääräistä ei hankita kaappeihin pölyttymään. Sikäli olisi siis pitänyt hillitä ostoshaluja ja shoppailla uutta vasta, kun vanhat voiteet on käytetty. Oikein jäi mietityttämään, että mikä niissä testivoittajissa oikein viehättää?
best-in-test
 
Jaottelen tuotetestit mielessäni kolmeen eri tyyppiin: lehtien (yleensä naistenlehtien) tuotearvostelut, testi-instituuttien tekemät vertailut ja blogitestit.
Kaikkein vähiten arvostan lehtien testejä. Niissä yleensä tuskin kerrotaan, miten testaus on toteutettu ja jos kerrotaankin, mistään ei voi tietää kuinka iso osa “tuloksista” on ihan sepittelyä. Kyllä, kyllä tiedän toimittajien koulutuksesta ja korkeasta etiikasta, mutta siitä huolimatta sisälläni asuva skeptikko on helposti hereillä, kun aivan yllättäen lehden isoimmat mainostajat sattumalta aina voittavat kaikki testit. Sinänsä tietty ihan hyvä, sillä näin vältyn himoitsemasta aivan tasan kaikkia testivoittajia.
Testi-instituuttien toteuttamat testit ja blogitestit ovat mielestäni uskottavuudeltaan ja käytännöllisyydeltään about samoissa. Viralliset testaajat (täällä Ruotsissa Råd&Rön ja vastaava Suomessa on käsittääkseni Kuluttaja) ovat siinä mielessä uskottavia, että ne on kaupallisesti riippumattomia ja siinä mielessä niiden ei tarvitse mielistellä mainostajia. Toisaalta etenkin kosmetiikan testaaminen on siinä mielessä mutkallista, että kokemus ja fiilis on hyvin tärkeitä testaajan ominaisuuksia ja täysin kvantitatiivisia ja yleispäteviä tuloksia on mahdoton saada. Kodinkoneiden testaaminen on vähän eri juttu kuin yövoiteen. Imuteho on helppo mitata ja verrata tuloksia eri imureiden kesken, mutta voide käyttäytyy jokaisella iholla vähän eri tavalla.
Blogien tuotetestejä voidaan kritisoida samasta syystä kuin lehtienkin. Eli jos bloggari saa ison osan tuloistaan joltain tietyltä brandiltä, ei ole mikään ihme, jos se hiukan vaikuttaa arvostelutuloksiin. Tästä huolimatta pidän kuitenkin blogeja varsin hyvänä ja uskottavana tiedonlähteenä. Informaatio on yleensä hyvin läpinäkyvää ja tottakai myös kirjoittajan persoona ja profiili vaikuttaa siihen, miten suhtaudun lukemiini mielipiteisiin. Toisin kuin naistenlehdissä, blogeissa on arvostelija eli bloggari aina mukana ihan omana itsenään ja siksikin mielipiteet tuntuu enemmän uskottavilta.
Best in test
Lidlin (vähän liian voimakkaasti tuoksuvan, mutta muuten yllättävänkin hyvältä tuntuvan) yövoiteen lisäksi olen hurahtanut ihanaan ekologiseen porkkanaöljyyn. Testivoittaja sekin. Kirjoittelen öljystä vielä ihan erikseen käyttökokemuksia, kun olen ehtinyt käyttää tuotetta vähän pidempään.
Se hyvä puoli tässä “Best in Test” -nörtteilyssä on, että aina tulee kokeiltua kivoja uutuuksia ja ehkä jossain mielessä ainakin kaikkein pahimmat susi-ostokset tulee vältettyä!

4 Comments

  1. B-M

    Morotsoljan är fantastisk!

    Reply
    • Minttu

      Visst är den!! 🙂

      Reply
  2. Kirsi

    Hei Minttu!
    Olen ostanut Cien päivävoidepurkkeja niitä kun on useampi, eivät käy mun kasvoille. Levityksen jälkeen hetken päästä muuttuu murumaiseksi. Koostumus on jotenkin erilainen. Joten palaan takaisin käyttämään Lumenee.
    Cien yövoide kyllä imeytyy, mutta on päivävoiteeksi hieman raskas.
    En tiedä toisten käyttäjien kokemuksista.
    Terv. Kirsi

    Reply
    • Minttu

      Ok – kiitos tosi paljon käyttökokemuksista! Tuo Cien peruspäivävoide ei ole ollenkaan Ruotsin Lidlin valikoimissa. Olen ensi viikonloppuna menossa Helsinkiin, joten ajattelin ihan uteliaisuuttani napata purkin tuota testivoittajaa matkaan. Voihan sen sitten käyttää vaikka kyynärpäiden pehmittämiseen, jos ei muuten sovi. Lumene on kyllä itsellenikin ollut aina se luottovoide, vaikka välillä ostan Nivean Q10 -sarjaa.

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *