Tag: Tukholmavinkit

Näin kesällä moni tekee shoppailureissuja Tukholmaan, joten ajattelin vinkata yhdestä kivasta uudesta putiikista, joka on avattu kevään aikana Mood -shopping galleriaan. Club Monaco on juuri oikea paikka niille, jotka tykkäävät laadukkaista materiaaleista, klassista “räätälöidyistä” leikkauksista ja naisellisesta tyylistä, joka vie ajatukset varakkaaseen Keski- ja Etelä Eurooppaan, huvijahdeille, marmoripäällysteisille bulevardeille…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tukholman Club Monacossa on saatavana ainakin toistaiseksi vain naisten mallistoa, mutta tutustumisiltana paikalle oli hankittu liuta hyväkäytöksisiä nuoria miehiä pitämään huolta kaikkien viihtyvyydestä.

Club Monaco 2

Club Monaco on alunperin amerikkalainen merkki, mikä tekee “välimerellisestä” tyylistä aavistuksen virtaviivaisempaa, ehkä jopa sporttisempaa. Kaikkea krimskramssua ei tietoisesti yritetäkään välttää (ihanaa, sanoo liikaan minimalistisuuteen kyllästyneenä hän!), mutta monet leikkaukset ja maskuliinisten elementtien käyttö kavaltaa kyllä, ettei tässä mistään monacolaisesta firmasta ole todellakaan kyse.

Club Monaco 3

Oltiin Karkin kanssa aika harakoita ja himoittiin ankarasti kaikkea bling-blingiä. Sen verran Glitteriä korkeampi hintataso tuolla on, että ihan vaan ex-tempore ei tullut tehtyä hankintoja. Tosin taidetaan olla molemmat aika surkeita heräteostosten tekijöitä – ja parempi niin nyt, kun putiikki on vain pienen tunnelbana-matkan päässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ellen hurmaava Emma Elwin emännöi tutustumisiltaa. Mekko on tietty Club Monacon valikoimista ja aivan erinomainen vaihtoehto, jos haluaa vilauttaa vähän paljasta pintaa, mutta nyt taas niin hot napapaita tuntuu vähän turhan haastavalta.

Club Monaco 5

Vedenvihreän, taivaansinisen, kullan ja kerman sävyjä höystettynä lämpimällä korallilla. Kyllähän näihin on helppo ihastua..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mintun illan asu oli saman päivän toimistoasu. Tutusmisillasta ei ole kuin viikon verran, mutta silloin nahkatakki oli vielä ihan pakollinen asuste. Täytyy toivoa, että nyt jo peräti muutaman päivän jatkunut kesähelle pysyisi vaikka nyt tuonne elokuun loppuun. Olisi ihan jees. Haha!

  • housut, Mintun ompelimo
  • t-paita, H&M
  • rotsi, Acne
  • kengät, Moheda
  • laukku, Marc by Marc Jacobs

Club Monaco 7

Club Monaco 8

Pikkuriikkiset minisuloiset hampurilaiset <3 <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki löysi Club Monacolta aivan ihanan lierihatun! Mistä ihmeestä muuten johtuu, että joillekin tuntuu sopivan kaikki maailman päähineet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä samalla esittelyssä myös Karkin illan asu. Shortsihaalarin päällä oli vielä ihana Diane von Furstenbergin neuletakki (näkyy kuvan alareunassa mytyssä lattialla…), mutta sitä ei nyt haluttu kuvaan. Hellehatun kanssa rimmaa parhaiten paljaat olkapäät – niin se vaan on.

  • jumpsuit, Forever21
  • ballerinat, Rizzo

Club Monaco 11

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensivaikutelma Club Monacosta on oikein positiivinen. Hintataso on samaa luokkaa kuin esim. Karen Millen – eli ei ihan sieltä kaikkein edullisemmasta päästä, mutta ei mikään huippukallis kuitenkaan. Suurin osa vaatteiden  materiaaleista on pääosin luonnonkuituja, puuvillaa, silkkiä ja kashmiria sekä nahkaa ja myös työn laatu vaikutti oikein hyvältä. Muutamaa jakkua sovitin ja Karkki yksiä housuja. Kaavoitus vaikutti aika niukalta, eikä Karkki ollut täysin vakuuttunut housujen istuvuudesta muutenkaan. Toisaalta harva kai tuon tyyppisiä vaatteita sovittamatta ostaisi.

Itse aion mennä ehdottomasti paremmalla ajalla tutustumaan tarjontaan, kun haluan hankkia hyvin istuvan jakun tai jonkun kivan mekon.

Netti toimii taas – ihanaa! Aivan tajutonta, miten kädettömäksi sitä itsensä tuntee, kun nettiyhteys takkuilee tai häviää kokonaan. Oikeastaan ihan hullua – varsinkin, kun kännykällä pystyy kuitenkin sen verran surffailemaan, että kaikki olennaisimmat kuten bussiaikataulut, kauppojen aukioloajat, karttakysymykset yms. pystyy tarkistamaan. Bloggaaminen ilman nettiä on kuitenkin sen verran haastavaa, että kylläpäs nyt tuntuu mukavalta, kun linjat toimii taas.

Tässä tulee nyt Tukholmavinkki ja fäshion-uutinen samassa postauksessa. Alunperin piti jutustella uusista Rookieista ja keväällä avatusta Taverna Brillosta erikseen, mutta menköön nyt samaan syssyyn!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taverna Brillo on aika uusi tulokas Tukholman ravintolakartalla. Viime tammikuussa Whyred järjesti näytöksen jälkeiset bileet Brillossa ja silloin muistan, että monikin ihmetteli, että mikähän tuo nyt on…

Taverna Brillo Rookies 2

Lyhyessä ajassa Taverna Brillo on kuitenkin saavuttanut varsinaisen hipsteristatuksen ja tuntuu, että nykyään kaikki käy vain siellä ja kaikki cooleimmat tapahtumat järkätään juuri tuolla.

Ja mikä ettei – Brillossa yhdistellään trendikkäästi ruokailuhommaa, delikatess-myyntiä, kioskityyppistä kauppajuttua, drinkkibaaria ja klubisceneä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäisenä sisäänkäynnin jälkeen on valmisruoka- ja delikatess-osio. Lihansyöjälle on tarjolla jos jonkinlaista ilmakuivattua, savustettua, roikotettua ja riiputettua herkkua… Onneksi en asu missään Brillon lähellä – muutenkin jo aika vakavaksi muodostunut take away -addiktioni ryöstäytyisi varmasti täysin hallinnasta..

Viime viikolla päädyin Brilloon Moderådetin kutsumana. Tuorein Stockholm Fashion Week Magazine julkistettiin ja viisi Rookies-ehdokasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rookies-ehdokkaiden näyttely oli ripustettu ravintolan seinille. Teoriassa ihan hyvä ratkaisu, joka tietty helpottaa näkyvyyttä tungoksessa. Kuvaamisen kannalta ei kuitenkaan ihan optimaalisin järjestely.

Taverna Brillo Rookies 5

Tämän vuoden Rookies-ehdokkaat ovat: Mes Dames (vas.), Anna Ekre (oik.), c.dellstrandNor Autonom ja korumerkki Krista Kretzschmar Jewellery. Maineen ja kunnian lisäksi kaikki Rookies-finalistit saavat ammatillista apua mm. lookbookin toteuttamista varten. Voittaja saa lisäksi 20 000,- kruunua cashia ja muitakin hienoja etuuksia.

Taverna Brillo Rookies 6

Jostain syystä korut ilahduttivat tällä kertaa eniten. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki muu roikkui niin korkealla seinillä… Mutta jotain omistushalua herättävää ja henkilökohtaisen oloista on noissa koruissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brillosta vielä sen verran, että ravintola on ilmeisen suosittu juuri drinkki- ja tapaamispaikkana. Viikonloppuisin dj pitää yllä nuorekkaan urbaania city-chic -tunnelmaa. Mutta vaikka kaiken ytimessä on suuri ruokasali, en ole kuullut oikein yhtäkään vilpittömän positiivista arvostelua paikan italialaistyyppisistä annoksista. Valitettavasti. Mutta fiilis on kuitenkin loistava ja jo pelkästään sen vuoksi kannattaa ehdottomasti poiketa osoitteessa Humlegårdsgatan 19.

Kirkas turkoosi toimii tehokkaana vastapainona lumileopardityyppiselle mustavalkokuosille. Oikeastaan tämä on perjantainen office-kokonaisuus, joka piti lyödä eetteriin jo eilen illalla, mutta sitten tuli väliin kaikenlaista, niinkuin esimerkiksi Filippa K:n ystis ja avokadopastan fiksailua nälkäisenä murisevalle laajennetulle perheelleni. Sitten piti vielä töllätä leffaa (Argo – suosittelen!) ja ahmia pop cornia. Perjantaiperus.

Tuosta Filippa K:n ystiksestä on tulossa ihan oma tilityksensä. Julistan aina olevani aika pidättyväinen ostelija, mutta näköjään myös täällä asustelee huippudiilejä rakastava hamsteri. Saaliiksi tuli kahdet shortsit, kahdet housut, yksi hihaton kauluspaita, pellavaneule ja karvaiset nilkkurit! Koitan tässä illan mittaan saada saaliini silitettyä kuvauskuntoon, että voin huomenna esitellä, mitä kaikkea ihanaa löysin. Karkin sisäinen hamsteri on muutenkin helpommin shoppailu-modessa ja ystiksestä lähti mukaan näyttävä kokoelma shortseja ja neuleita sekä tosi kiva jakku.

Samaan aikaan oli naapurissa jonkun urheiluvaatemerkin (en tunnistanut…) ystis. Poikettiin tietty siellä kanssa – ja lähdettiin molemmat kotiin uutukaisten lippiksien kanssa!

Mutta ostoksista lisää myöhemmin. Nyt oikeastaan vain vinkkinä niille, jotka sattuvat olemaan täällä Tukholman kulmilla: Filippa K:n ystis on auki vielä huomenna sunnuntaina klo 10 – 17 osoitteessa: Sankt Paulsgatan 29. Hinnat ovat tosi edulliset ja kampetta on varsin runsaasti – myös miehille ja kaikkia kokoja löytyy. Kantsii siis poiketa!

Eilisen asun lähtökohtana oli aikoinaan MTWTFSS:n haalareista katkaistut housut ja äiskältä saatu turkoosi neuletakki. Mustat yksityiskohdat, kaulakoru ja nilkkurit, rajaavat kokonaisuuden mielestäni ihan kivasti. Aika rentohan tuo asu noin niinkuin toimistomeininkiä ajatellen oli, mutta perjantaina kai kuuluukin olla vähän casual.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • housut, MTWTFSS (tuunattu haalareista)
  • neuletakki, saatu äidiltä, merkistä ei hajua…
  • t-paita, H&M
  • nilkkurit, Ril’s
  • kaulakoru, Kookai (tuunattu)

Eilinen lauantai tuli vietettyä Gustavsbergissä – eli vanhassa posliinikaupungissa noin puolen tunnin bussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Oli aivan täydellinen retkisää. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja vaikka tuuli välillä pureskelikin poskipäitä tämänpäiväistä lumisadetta aavistellen, saattoi ulkona istuskella kaffen ajan ihan mainiosti.

Retken pääjuttu oli osallistua posliininmaalaukseen, jota järjestetään yhä toiminnassa olevan posliinitehtaan yhteydessä olevassa museossa. Maalaushommiin ei tarvitse varata aikaa – tilaa vaikuttaisi olevan hyvinkin runsaasti – ja opastus annetaan aina kaikille ryhmille erikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse posliininmaalaus ei maksa periaatteessa mitään, mutta maalausta varten pitää ostaa jokin tarjolla olevista Gustavsbergin tai Villeroy & Bochin astioista. Valikoimaa ei ole kovin runsaasti, pari-kolme eri kokoista matalaa lautasta, syvä lautanen, muki ja kuppi. Hinnat ovat normaaleissa ko. merkkien hinnoissa – eli noin 150,- – 250,- kruunua. Astian ostamisen jälkeen värien käyttö on vapaata ja hinta sisältää luonnollisesti myös polttamisen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vanha tehdasalue on tosi kaunis! Posliininmaalauksen jälkeen kiertelimme pitkään alueella…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Camilla maalaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin miettinyt etukäteen vähän millaista tyyliä haluaisin kokeilla. Voin kertoa, että todellisuudessa on ihan hillittömästi paljon hankalampaa saada käsi tottelemaan ajatuksia. Eikä ne omat suunnitelmat välttämättä näytä kupin pinnassa ihan täysin yhtä tyylikkäältä kuin mielikuvissa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä se lähtee! Posliininmaalauksen ohjaaja sanoi, että pitää antaa vaan tulla sisimmästä sen, mikä tuntuu kaikkein parhaimmalta. Minttu on näköjään kaivannut aika runsaasti auringonpaistetta elämäänsä. Suorastaan himoan keltaista! Tosin en kyllä vaatteissa kuitenkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Homma alkaa hahmottua vähitellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kupin täydeltä auringonpaistetta. Mietin, että koska tuossa ei ole korvaa, sitä voisi käyttää myös pienenä maljakkona. Ensin kyllä ajattelin, että siitä tulee säilytyspaikka meikkisiveltimilleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Polttomerkintä.

Polttamisen jälkeen taiteelliset kipposet sopivat mainiosti ihan normaaliin “astiakäyttöön” ja kuviot kestävät myös konepesun. En voinut olla ihailematta polttohyllylle jätettyjä aikaisempien maalareitten tuotoksia:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gustavsbergin posliinimuseo on loistava retkikohde myös (tai etenkin?) lapsiperheille. Ainakin, jos lapset tykkäävät taiteilusta. Ohjaajan mukaan aika monet tulevat myös pienen vauvan kanssa ja painavat lautaseen muistoksi pienten jalkojen tai käsien kuvat. Ihan päiväristeilyn yhteyteen maalausretkeä ei kuitenkaan kannata suunnitella, sillä polttouuni ei ole päällä joka päivä ja pahimmassa tapauksessa omaa taideastiastoaan joutuu odottamaan jopa muutaman päivän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka tämä onkin olevinaan enemmän sellainen kultturelli diy-postaus, on ihan pakko kuitenkin mainita, että posliinitehtaan ja -museon välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös astiahullun taivas. Gustavsbergin tehtaanmyymälä sijaitsee itse tehtaan yhteydessä. Valikoimaa on aika paljon ja kakkoslaatu irtoaa melko edullisesti. Ehdittiin käydä tehtaanmyymälässä ennen posliininmaalausta ja tuumasin, että tältä reissulta taitaa selvitä shoppailematta kotiin. Mutta. Sitten Camilla mainitsi ohimennen, että tehdasrakennuksen toisella puolella oli muutama muukin outlet-tyyppinen astiakauppa ja minähän siihen, että käydäänpä katsomassa. Ohnoes – siellähän on kaikki Iittala-outletit ja Villeroy & Boch ja Kosta Boda ja mitä lie vielä!

Onneksi olimme bussilla liikkeellä, Iittala-outlet oli jo koitua kohtalokseni. Iittalan (aivan virheettömän näköistä) kakkoslaatua saa tuolta hyvin edulliseen hintaan ja poistuvia värejä puoli ilmaiseksi. Aivan pakko tehdä retki pelkästään shoppailumielessä tuonne, kunhan saan inventoitua, mitä astiakaapistani kipeimmin puuttuu.

Viime perjantaina avattiin Tukholmaan Biblioteksgatanille uusi & Other Stories -putiikki. Käytiin tietty heti Karkin kanssa paikanpäällä todistamassa ihmettä ja tsekkailemassa tarjontaa. Olin itseasiassa bongannut jo etukäteen nettikaupasta, mitä juttuja haluaisin erityisesti ostoaikeissa katsastaa, joten visiitistä tuli varsin tavoitehakuinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauniit isot näyteikkunat hienossa vanhassa liikehuoneistossa. Samalla paikalla oli aikaisemmin Marc’O Polon liike, joka ensin avattiin suureellisten bileitten saattelemana, mutta aika pian joutui pienentämään myymälätilaa – ja nyt näköjään on sitten muuttanut jonnekin muualle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

& Other Stories -putiikin yleisilme on urbaani, funktionaalinen ja viimeistelemättömän karu. Studio-spottien tyylinen valaistus ja rakennusmateriaalista kasatun oloiset miljööt toimivat varsin tehokkaana taustana paikoin varsin haastavallekin designille. Myymälällä on helposti tunnistettava oma ilme ja aura – enkä kokenut olevan minkäänlaista vaaraa, että & Other Stories sekoittuisi sen paremmin mainstreamiin H&M:ään kuin hillityn aikuiseen COSiinkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli ihan hyvä, että olin etukäteen miettinyt, mitä haluan putiikissa katsastaa. Ovilla seisovat portsarit tosin pitivät huolen, että sisällä ei ollut ihan mahoton tunku (niinkuin kuvasta näkyy), mutta väkeä oli kuitenkin liikkeellä sen verran paljon, että aika pian alkoi ahtaanpaikankammo nostaa hikeä otsalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki ei niin innostunut & Other Stories -vaateista – olivat kuulemma liian kummallisia leikkauksiltaan. Sen sijaan hyvin varusteltu kosmetiikkaosasto ziljoonine sävyvaihtoehtoineen sai meikki- ja kosmetiikkafanilta varauksettoman kiitoksen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

& Other Stories alusvaateosastolle aion tehdä uuden täsmähyökkäyksen vielä. Monet jutut näyttivät juuri sellaisilta, joista tykkään: melko pelkistettyjä malleja, ehdottomasti ilman järjetöntä hörsötystä, mutta kuitenkin vähän jotain edgyä twistiä, joka tekee pukeutumisesta niin paljon hauskempaa. Avajaispäivänä pukukoppeihin oli niin älyttömät jonot, että ei tullut mieleenkään alkaa sovitella asioita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

I-ha-na pinkki laukku! Olen haaveksinut kirkasvärisestä aksenttilaukusta ja oikeastaan päätin jo etukäteen, että ostan tuon, nettikaupasta loppuunmyydyn laukun, jos niitä vain löytyy. Ja löytyihän niitä. Ulkonäöltään ja väriltään laukku on juuri niin upea kuin ajattelinkin. Valitettavasti kuitenkin (ei, en voi sille mitään, että olen kaikkien hankintojen kohdalla pikkutarkka niuho…) pikkuriikkinen magneettikiinnitys tuntui kaikkea muuta kuin turvalliselta. Ja kun sitten vielä totesin, että sinänsä ihana ja kaunis mattapinta on niin herkkä, että kaupassa esillä olevat kaksi laukkua olivat jo varsin naarmuiset. Ei tarvinnut miettiä pitkään, miltä kaunokainen olisi näyttänyt parin tositoimipäivän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No onhan se kyllä HIENO! Mutta kun on tällainen shoppailuvammainen, pelkkä päällipuolinen hienous ei valitettavasti riitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä, olisin halunnut tämän ihanaa hyvän oloista nahkaa olevan hameen. Murrettu hopeapinta on mielestäni niiin kaunis. Ehkä käyn sen vielä hakemassa. Kyllähän sitä hopeahameelle aina käyttöä löytyy? Ei ehkä ihan toimistolla, mutta jos vaikka ensi sesongin parhaaksi bileasuksi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotain pientä löytyi Mintun ostoskassiin. Ei kylläkään mitään niistä asioista, joita olin katsellut etukäteen. Tosin syynä ei ollut pääasiassa se, että olisin ollut jotenkin pettynyt vaan yksinkertaisesti se, että en saanut itseäni pakotettua sovituskoppijonoon.

Kokonaisuudessaan putiikki on varsin iso. Ensimmäisellä kerralla olo jäi pikkuisen sekavaksi – esim. kenkiä tuntui olevan vähän joka toisella hyllyllä, mutta sitten yläkerrasta löytyi ihan kunnollinen kenkäosasto. Koruja, laukkuja, asusteita tai alusvaatteita ei ollut mitenkään selkeästi yhdessä paikkaa, vaan niitä sai bongailla eri “tyylisuuntien” miljöistä. Kuitenkin fiilis käynnin jälkeen oli ihan positiivinen ja dynaaminen, joten tavaroiden hajasijoittaminen ei ollut mikään hurja ongelma.

Kannattaa siis laittaa mieleen seuraava Tukholma-shoppailua varten myös & Other Stories -putiikki! Tarkka osoite on Biblioteksgatan 11 – eli juuri Stureplanin ja Biblioteksgatanin kulmassa,

Old stuff