Tag: Tapahtumat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En ollenkaan unohtanut, että viimeisen muotiviikkopäivän kuulumiset on postaamatta. Jotenkin sitä kävi taas vain niin, että kun tämä “lomamatka” fashion-maailmaan oli ohi, normi-elämä imaisi taas mennessään niin että Bernsin kristallikruunujen loiste ja samppanjakuplien kipristely kielen päällä tuntui taas olevan valovuosien päässä. No, omien kuvien myötä ajattelin vielä kerran elää tämänkertaisen muotiviikon viimeisen päivän high lightsit uudelleen.
Keskiviikko-aamu valkeni (lue: “valkeni”) yhtä harmaana ja jäätäväntuulisena kuin kaikkina muinakin päivinä. Tukholman muotiviikko järjestettiin nyt jo seitsemättätoista kertaa (!!) ja laskettiin siinä Camillan kanssa, että minä olin nyt mukana viidettätoista ja Camilla kuudettatoista kertaa. Puolet ko. kerroista on luonnollisesti osunut tammi-helmikuulle. Keskiviikon ensimmäiseen näytökseen jonottaessamme muisteltiin, kuinka sinä yhtenäkin vuonna satoi räntää a i v a n  k o k o  a j a n niin, että kaikkien kengät, kampaukset ja meikit olivat aina pilalla. Siihen verrattuna siis koleasti puhaltava tuuli oli vain pieni haitta.
Ja lämmittihän se, että jonossa saattoi bongata super-herttaisia blogi-staroja, kuten esimerkiksi Indiedaysin Bloggers Inspiration Day:ssäkin vierailleen suloisen Angelica Blickin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Beckmans College of Design -koulun muotisuunnittelun päätöskurssin oppilaat olivat saaneet mielenkiintoisen tehtävän tulkita valittujen ruotsalaisdesignereitten tuotantoa. Tarkoitus oli sekä tavoittaa brändin olennainen tyyli että lisätä siihen oma näkemys. Ihan hillittömän vaikea tehtävä – ainakin minun mielestäni. Tässä vasemmalla tulkinta BACKin tyylistä ja oikealla Dagmarin tyypillinen “luuranko”neulemekko hieman rohkeampana versiona.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä yhteiskuva kaikista tulkintaluomuksista. BACKin ja Dagmarin lisäksi yhteistyössä oli mukana mm. Filippa K, Diana Orving, Lagom ja Örjan Andersson.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskiviikko oli siitä merkiilinen päivä, että ehdimme oikein käydä kunnon lounaalla. Muina päivinä on tiiviin ohjelman vuoksi pitänyt lähinnä turvautua juosten nautittuihin suklaapatukoihin ja nestemäiseen ravintoon aamiaisen ja myöhään illalla (yöllä) kotona nautitun mikro-aterian lisäksi.
Voisin itseasiassa tässä samassa yhteydessä suositella Spritmuseumin kivaa ja freesiä lounasravintolaa Tukholman reissaajille. Sijainti on turistin kannalta mukavasti Djurgårdenilla, ja lämpimään vuodenaikaan paikalla on myös kivan oloinen terassi – näköala Tukholmanlahdelle on ainakin ihan mieletön. Ravintolassa on lyhyt, mutta vaikuttava lista, erinomaista ruokaa hyvistä raaka-aineista ja tosiaan huomattavasti mukavampi tunnelma kuin esmes viereisessä Vasa Museetissa.
Täytyy kyllä tunnustaa, että tunsin olevani aikamoinen fashion rebel, kun söin lounaaksi poromakkaraa ja hapankaalia! Haha! Mutta oli kyllä ihan älyttömän hyvää. 😀
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Moninaisten sattumien summana päädyin kurkistamaan myös backstagelle. Arvatkaapas, miltä siellä näytti…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
No, suoraan sanottuna ei ihan kovin glamourilta! Hirveä hässäkkä kaikkialla, irtohiuksia, harjoja, vesipulloja ja kaikenmaailman hiustenlaittotuotteita jokapuolella. Ei voisi uskoa, että täällä se magic happens. Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskiviikon hienoimmat huulet – hopeahileet on kuvattu about päivän puolivälissä, mutta bongasin saman neidon vielä illan päätösnäytöksessäkin ja yhä oli hopeat paikoillaan! Respect!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Blogikollegahengailu on ihan parasta! Ihana Stockholm by Me Veera pääsi kiireiltään osallistumaan keskiviikkona muutamaan näytökseen. Oli tosi mukava tavata! (Veera, sorry tuosta kuvan laadusta, Båthusetin valaistus oli mitä oli… Laita mulle viestiä, jos et tykkää kuvasta, otan sen kyllä pois. Mun mielestäni olet tosi kaunis, niinkuin aina!).
Suomibloggareista paikalla pyörähtivät myös ainakin Johanna, Jenni ja Linda. Valitettavasti oli sen verran pitkät piuhat, että kaverikuvat jäivät nopeissa tapaamisissa ottamatta…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskiviikon kohokohdat menivät aivan kirkkaasti nuorten suunnittelijoiden piikkiin. Rookies-näytös oli mielestäni niin mainio, että päätin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Olen kyllä yleensäkin sitä mieltä, että on hienoa, että nuoret ei-etabloituneet suunnittelijat ovat mukana muotiviikoilla, oli sitten kysymys design-koulun näytöksestä (Beckmans), kaupallisen tahon sponsoroimasta kilpailusta (nyt H&M, aikaisemmin Max Factor) tai ruotsalaisen “järjestön” tukemasta kilpailusta, kuten Swedish Fashion Talents Councilin kohdalla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuten sanottu, saatte kohta pienen katsauksen nousussa olevaan Ruotsi-muotiin, mutta tässä esimakua. Rookies-näytöksen avasi valloittava Awesome Things hienolla villapompula-bomberilla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Front Row ja parit rusettipuserot.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Monena aikaisempana sesonkina joko Karkki tai Peetu – joskus jopa molemmat – ovat henganneet mukana muotiviikkotapahtumissa enemmän tai vähemmän kokoajan. Nyt oli poikkeuksellinen kerta, sillä Karkki oli totaalisen kiinni opiskeluissaan ja Peetu päivätöissään ja harrastuksissaan. Vasta viimeisenä iltana Peetu tuli perinteisesti avecikseni Tiger of Swedenin näytökseen. Ensin piti tietenkin ottaa lasilliset pulssintasoitusviiniä Bernsin pressitoimistolla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sisäänkäynti Tiger of Swedenin näytökseen oli kuin olisi käppäillyt catwalkilla itsekin (mikä lienee myös tarkoitus..). Cool, mutta ei kovin antoisa paikka ottaa asukuvia. Hursomhelst – Peetu oli superhienona Moschinon neuleessaan, (Mintun) nahkahameessa ja kiilanilkkureissaan (Bella).
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Juttelin back stagella yhden meikkitaiteilijan kanssa tulevista trendeistä. Hänen mukaansa keskeisin muutos aikaisempaan on kulmakarvojen roolin korostuminen. Ehostus voi muuten olla aika hillitykin, mutta kulmakarvat ovat selkeät, näyttävät ja eivät missään tapauksessa ohuet viivamaiset. Sumusilmät ovat hänen mukaansa klassikko, mutta trendikkäin silmämeikki koostuu sävyltään melko neutraalista (mielellään vähän hohtavasta) luomiväristä ja näyttävistä kissarajauksista. Huulimeikissä suositaan puhtaita näyttäviä sävyjä raikasta pinkkiä, puhdasta punaista, selkeää purppuraa.
Jotenkin tuntuu, että Peetu on bongannut aika monta näistä trendeistä tietämättä yhtään Mintun meikkitaiteilijan kanssa käymistä keskusteluista. 🙂
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiger of Swedenin näytös on päättänyt Tukholman muotiviikot jo useamman sesongin ajan. Ja jo pelkästään se tekee sen, että itse näytös on häppening vailla vertaa. Lisäksi paikalla on ennätysmäärä muotimaailman julkkiksia ja muitakin, pääasiassa kuulemma urheilumaailmasta, mutta olen niin surkea, että en edes tunnista nimiä, kun ne minulle sanotaan (paitsi Björn Borg! Hänet tunnistin – ex-tenniksen pelaajan sydän kyllä teki pari ekstra lyöntiä!!). Näytös oli hieno ja kyllä, vaikka sieluni kuinka rakastaisikin sekä BACKia että Ida Klambornia, tiedän, että arkiduunissani haluan kuitenkin olla enemmän Tiger of Sweden.
(Btw, täältä löytyy korkeatasoinen video Ida Klambornin näytöksestä. Sitä ei pysty linkittään tai upottaan muuten, mutta jos yhtäänkään progressiivinen muoti kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti katsomaan koko pätkän. You’re going to fall in love !!)

Kaksi muotiviikkopäivää takana ja vielä yksi edessä. Taidan toistaa pahasti itseäni, jos sanon, että just tällä sekunnilla pitäisi olla jo kiireesti menossa, jos haluaisi olla ajoissa ensimmäisessä näytöksessä? Niinpä en sano mitään vaan näpyttelen tämän “pikakuulumiset” -jutun valmiiksi ja toivon, että aikaan tulisi mutka minun edukseni. Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kahvia pahvimukista punaisten spottien loisteessa pressitoimistossa. Pahvimuki ei ole ehkä kovin luksus, mutta kaffe on kyllä mitä mainiointa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Luokkaretkimeininkiä. En voi käsittää miksi Kungsträdgårdeniin pysytetyn paviljongin sijaan kakkoslava on siirretty Djurgårdenille. No, bussikuljetuksilla saavutetaan toki mainio luokkaretkitunnelma. Eh.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Eilinen alkoi hyvin H&M:n Design Awards -näytösellä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bongasin front rowlta suomalaisen Design Award ehdokkaan, säteilevän Sophie Sälekarin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Voittajan, ranskalaisen Eddy Anemanin näytös oli vaikuttava – ihme, jos tästä nuoresta miehestä ei kuulla vielä jatkossa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
My Little Ponys front rowlla Ida Sjöstedtin näytöksessä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihana, upea Ida Sjöstedt!
Lisää glamouria tääällä:

 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja mitäs me muuta tehtäisiin seuraavaa näytöstä odotellessa kuin selattaisi edellisen näytöksen kuvia kamerasta?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Maaginen kouludiskofiilis Cheap Mondayn näytöksen alussa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruotsalaisen muodin tulevaisuuskin vaikuttaa erittäin lupaavalta. Muotiviikon aikana on eteen tullut useampikin nuori suunnittelija, jonka näytös on vakuuttanut näkemyksellään ja taidollaan. Yksi heistä on Caroline Kummelstedt.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Drinksutehdas ennen Dagmarin näytöstä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Dagmarin upea näytös. Kokonainen, tasapainoinen ja linjakas mallisto. Tiistain suosikkini. Ehdottomasti! Tässä vielä vähän enemmän Dagmaria:

 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Huikea muotiviikkopäivä takana ja vielä yksi edessä (jos nyt tästä joskus pääsen liikkeelle). Tosiaan muiden muotiviikkovieraiden bongailu on ihan suosikkipuuhaani. Kaikenlaisia hassuja ja outoja asukokonaisuuksia on tullut nähtyä, mutta täytyy kyllä sanoa, että en mitenkään, mitenkään voi ymmärtää, että joku ottaa mukaan pienen koiransa näytökseen.

Hei ihanat! Tässä pikapikaiset kuulumiset ensimmäiseltä muotiviikkopäivältä! Ihan tällä sekunnilla pitää hypätä suihkuun ja suunnata kohti uutta huippua päivää. Maanantai meni suunnilleen näin:
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aamulla pressi-tilausuudessa saimme kuulla mm. että muoti on yksi olennaisimpia tekijöitä Ruotsin maa-brandia kehitettäessä, kovalla työllä ja pienellä onnella pärjää jopa muotibisneksessä ilman riskirahoitusta ja että vuonna 2012 muotisektorin viennin arvo Ruotsissa oli 138 miljardia kruunua, mikä on enemmän kuin metalli- ja elintarviketeollisuus yhdessä. Nih.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bernsin peilisalin ulkopuolella kiertää paras pressihengailuparveke.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jotkut sinnikkäät uhmasivat kipakkaa pakkasta ja suoraan pohjoisen ytimestä puhaltavaa jäätävää tuulta ja uskaltautuivat katumuotikuvailemaan. Respect!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Seating käynnissä. Tuo pandareppuinen ilmestys kuvan keskellä on euroviisutähti Loreen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pääsalin katonrajassa kiertää parveke, jossa meikkaajat ja kampaajat + muut assistentit katselevat näytöksiä. Niinkuin nyt esimerkiksi vaikka tätä Whyredin näytöstä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mmmm. Ei muotiviikkoa ilman samppanjakuplia!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aika vaikea on tuo Mintun oikea nimi. Välillä meni kuitenkin ihan kirjaimelleen oikein! Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Fashion Week faces!! Cin cin!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
BACKin näytös entisessä kirkossa Skeppsholmenilla. Huikea tila ja vaikuttava näytös.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihokristalleja ja itämaisnaivia stailausta BACKilla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oriflamen meikkauspiste pressitoimistossa ei ollut kovinkaan kovassa käytössä. Kaikki oli niin tyytyväisiä omaan ehostukseensa?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sen sijaan pressitoimiston Toni&Guy -kampauspysäkillä istuskeli koko ajan väkeä kutrejansa laitatuttamassa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tyylikäs, entistä aikuisempi Stylein.
Eilisen lempparinäytökseni oli kuitenkin ehdottomasti Carin Wester!!
MBFWSTHLM aw14 DAY 1 14

(Kuva: Kristian Löveborg)

Olen aina tykännyt Carin Westeristä, mutta eilen esitelty mallisto oli jotenkin tasapainoisempi, kokonaisempi ja käytettävämpi kuin monet aikaisemmin. Heti näytöksen jälkeen oli lämmin ja hyvä olla – ja se jos mikä kertoo onnistuneesta mallistosta!
Veikkaisin, että bloggarisuosikiksi nousee kuitenkin kivan ja funkyn malliston esitellyt Hunkydory. Monta asua voisin itsellenikin hankkia – ja hyvin leikattu takki on aina hyvin leikattu takki. Silti kyllä tuli pikkuisen creepy olo… sen verran lähellä Isabel Marantin signature-tyylejä oli monet kokonaisuuksista. Toisaalta isot pisteet live musiikista. Kuka ei rakastaisi mallistoa, jonka avausbiisinä on “Waiting for my man”? Livenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Yksi suurimpia riemuja muotiviikolla on muiden vieraiden bongailu. Front row on aina kuvaamisen arvoinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänään käynnistyi jälleen Mercedes Benz Fashion Week Stockholm täällä Tukholmassa. Esittelyvuorossa on syys-/talvi 2014/2015 -sesongin mallistot. Otin tosiaan oikein lomaa varsinaisista päivätöistäni, että pääsen nauttimaan esteettä fashion-hulinasta.
Line Up on tälläkin kertaa varsin vaikuttava. Tämän päivän ohjelmassa on ollut mm. Whyred, Busnel, Back, Hunkydory, Carin Wester ja J.Lindeberg. Tietty aina tuntuu siltä, että jotain puuttuu – tällä kertaa esmes The Local Firm tai Hope ei ole mukana ollenkaan. Mutta tosiaan – en missään nimessä valita.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ensimmäisen muotiviikkopäivän asu on tarkoituksella aika mukava mataline kenkineen. Nyt on nimittäin ensimmäistä kertaa niin, että kakkoslava ei olekaan Kungsträdgårdeniin pystytetyssä paviljongissa vaan Djurgårdenilla. Varmuuden vuoksi skippasin korot, jos vaikka tulee ihan älytön määrä käveltävää…
Iron Girl -paita lisää toivottavasti tarvittavan määrän fashion-kredibiliteettiä asuun. Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
(Kiva valaisu tässä kuvassa! Minttukin pääsi kerran oikein spot light -loisteeseen! :D)

  • swetari, Rika
  • kauluspaita, COS
  • hame, H&M
  • kengät, Dr. Martens

Yritän olla tosi reipas Instagramissa muotiviikon aikaan. @minnapaakkulainen olen minä ja “virallisella” hastagilla #mbfwsthlm löytynee kaikkea muutakin hauskaa.

Tavallinen ketjukaupoista vaatehankintansa tekevä ihminen – eli kuka tahansa meistä – unohtaa helposti, että simppelimmänkin vetimen takana on usein yllättävänkin paljon ajatustyötä. Muistan oman ompelijakoulutukseni ensimmäisen tehtävän kanssa painiessani, että pitkän uran suomalaisen vaateteollisuuden huipulla tehneen opettajamme näkökulmasta oli suorastaan koomista, että unohdimme suunnitteluvaiheessa esimerkiksi ajatella, miten vaate teoreettisessa toteutustilanteessa puettaisiin päälle.

Samainen suuresti kunnioittamani opettaja myöskin iskosti inhon kaikkea ei-toimivaa kohtaan; vetoketjujen tulee aueta ja taskuihin pitää voida tunkea ainakin nenäliina – eikä jakun hihansuihin todellakaan ommella nappeja, jos niitä ei oikeasti voi aukaista ja sulkea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin eilen katsomassa Tillskärarakademin oppilasnäytöksen, joka järjestettiin Armémuseumin elegantissa aulassa. Coolista metalliverkko-catwalkista, musiikista, roudauksesta ja kaikesta muusta runt omkring vastasi toinen, tapahtumatuottamiseen keskittynyt lukiolinja, mutta nyt ei valitettavasti tule mieleen mikä.

Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, jota mahdollisesti kiinnostaisi jo lukiotasoiset opinnot täällä Tukholmassa – laita tarkempia kysymyksiä kommenttiboksiin. Täällä on nimittäin aikas hyviä ja erinomaisia kontakteja antavia lukiolinjoja niille, jotka jo 16-veenä tietävät, miksi haluavat tulla isona. Etenkin siis esteettisien aineiden alueella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tillskärarakademin rehtori ja hyvä ystäväni Camilla Nhu Duongin jakussa, äidin vanhassa hopeatopissa, Hope:n kengissä ja kivipestystä silkistä valmistetussa kirppislöytöhameessa. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että pyysin Camillaa seisomaan tuossa hetken, että voisin tarkistaa kameran asetukset näytöstä varten. Asu on kuitenkin niin cool, että kuva oli ihan pakko laittaa tänne blogiin. Topin hopeaisuus ei valitettavasti toistu kuvassa ihan niin täydellisesti kuin olisin toivonut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näytöksen lisäksi paikalle oli pystytetty näyttely. Entisenä alan opiskelijana ja ex-ammattiompelijana mieltäni lämmitti ihan hillittömästi se, miten perusteellisesti Tillskärarakademin oppilaat perehtyvät mm. vaatteen rakenteeseen. Tillskärarakademi ei ole se luovin tukholmalainen suunnittelijakoulu, mutta esimerkiksi kaikki kaavoituksesta edes vähänkään kiinnostuneet (ja edes jonkinlaista kykyä osoittaneet) ryöstetään hyviin duuneihin H&M:lle nopeammin kuin koodarit Googlelle.

En oikeastaan edes tiedä millainen maine H&M:llä on Suomessa, mutta täällä meillä se katsotaan vähintäänkin ompelu-, suunnittelu- ja muotialan “yliopistoksi”. Mikä sinänsä on ihan loogista, koska korkeamman asteen koulutuksiin täällä on todella helppo päästä, koska pääsykokeita ei tunneta, mutta todellista taitoa vaativia koulutuksia on erittäin vähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä lopuksi yksi näytöksen ehdottomasti hienoimmista asuista. Sähkönsinisestä ja signaali-oranssista silkistä valmistettu pitkä mekko on leikkaukseltaan klassinen, mutta vastavärien yhdistäminen tekee siitä voimakkaamman kuin aika perinteinen iltapukumalli olisi muuten ollut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sini-oranssin silkkimekon idea- ja fiiliskuvat samoin kuin mallipiirros ja kuvaus kertovat, että kyseessä on paljon enemmän kuin vain puku.

Old stuff