Day: January 29, 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Peetun COSin alesta hankkima villaneulemekko sai luvan toimia viimeisen muotiviikkopäivän asuna. Järkky pohjoisesta puhaltava tuuli on pitänyt huolta, että liian kuuma ei todellakaan ole tänäänkään ollut. Mukava mekko on silti erinomainen asu, kun ohjelmassa on paljon viipottamista paikasta toiseen, istuskelua epämääräisen epämukavilla näytöjakkaroilla ja bussikuljetuksia sekä kaikenlaista odottelutyyppistä hengausta.
Tiedän, että olen aikasmoisen onnekas, että saan olla mukana Tukholman muotiviikon kaltaisessa tapahtumassa. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että ihan mukavaa, että hulinat alkaa olla tältä kerralta taas ohitse.
Istuskelen tällä hetkellä Bernsin pressitoimistossa ja odotan Peetua. Seuraavaksi suuntaamme Tiger of Swedenin näytökseen, joka on perinteisesti aina viimeisenä.
Näytös on nähtävänä livenä online. En ole ihan satavarma osoitteesta, mutta kantsii googlata Tigerin kotisivut. Sieltä löytyy varmasti linkki oikeaan osoitteeseen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • mekko (Peetun), COS
  • saappaat, Diane von Furstenberg
  • kaulakoru (saatu blogin kautta), Glitteri

Kaksi muotiviikkopäivää takana ja vielä yksi edessä. Taidan toistaa pahasti itseäni, jos sanon, että just tällä sekunnilla pitäisi olla jo kiireesti menossa, jos haluaisi olla ajoissa ensimmäisessä näytöksessä? Niinpä en sano mitään vaan näpyttelen tämän “pikakuulumiset” -jutun valmiiksi ja toivon, että aikaan tulisi mutka minun edukseni. Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kahvia pahvimukista punaisten spottien loisteessa pressitoimistossa. Pahvimuki ei ole ehkä kovin luksus, mutta kaffe on kyllä mitä mainiointa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Luokkaretkimeininkiä. En voi käsittää miksi Kungsträdgårdeniin pysytetyn paviljongin sijaan kakkoslava on siirretty Djurgårdenille. No, bussikuljetuksilla saavutetaan toki mainio luokkaretkitunnelma. Eh.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Eilinen alkoi hyvin H&M:n Design Awards -näytösellä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bongasin front rowlta suomalaisen Design Award ehdokkaan, säteilevän Sophie Sälekarin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Voittajan, ranskalaisen Eddy Anemanin näytös oli vaikuttava – ihme, jos tästä nuoresta miehestä ei kuulla vielä jatkossa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
My Little Ponys front rowlla Ida Sjöstedtin näytöksessä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihana, upea Ida Sjöstedt!
Lisää glamouria tääällä:

 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja mitäs me muuta tehtäisiin seuraavaa näytöstä odotellessa kuin selattaisi edellisen näytöksen kuvia kamerasta?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Maaginen kouludiskofiilis Cheap Mondayn näytöksen alussa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruotsalaisen muodin tulevaisuuskin vaikuttaa erittäin lupaavalta. Muotiviikon aikana on eteen tullut useampikin nuori suunnittelija, jonka näytös on vakuuttanut näkemyksellään ja taidollaan. Yksi heistä on Caroline Kummelstedt.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Drinksutehdas ennen Dagmarin näytöstä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Dagmarin upea näytös. Kokonainen, tasapainoinen ja linjakas mallisto. Tiistain suosikkini. Ehdottomasti! Tässä vielä vähän enemmän Dagmaria:

 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Huikea muotiviikkopäivä takana ja vielä yksi edessä (jos nyt tästä joskus pääsen liikkeelle). Tosiaan muiden muotiviikkovieraiden bongailu on ihan suosikkipuuhaani. Kaikenlaisia hassuja ja outoja asukokonaisuuksia on tullut nähtyä, mutta täytyy kyllä sanoa, että en mitenkään, mitenkään voi ymmärtää, että joku ottaa mukaan pienen koiransa näytökseen.

Old stuff