Tag: Tapahtumat

Eilen oli Tukholman Pride-viikon kohokohta – ainakin meille ei-Pridelaisille – eli mahtava, väriä, iloa, rakkautta ja solidaarisuutta huokuva Pride-paraati. Osallistujia oli kuulemma ennätysmäärä – kymmeniä tuhansia osallistui marssiin ja katsojiakin oli arvioiden mukaan puoli miljoona!

Fiilis oli jälleen kerran upea! Minttu oli tippa linssissä jo ensimmäisen “Dukes on Bikes” -motoristin kaasutellessa letkan kärjessä Slussenin mäkeä ylös. Onneksi sai pitää aurinkolaseja, sillä herkistelystä ei meinannut tulla loppua. Jossain vaiheessa tajusin toivovani, että samanlainen solidaarisuuden, toisen tukemisen ja itsensä hyväksymisen ilmapiiri leviäisi vähän laajemmallekin yhteiskuntaan. Eniten kosketti ryhmät, jotka muistuttivat, että kaikkialla tämän tyyliset marssit eivät todellakaan ole ookoo – ja että jossain päin maailmaa voi edelleenkin joutua vankilaan tai hirsipuuhun vain sen perusteella, että sattuu rakastamaan yhteiskunnan kannalta “väärin”…

Tämän Pride-kuvapläjäyksen myötä iloista, suvaitsevaista ja rakkautta täynnä olevaa sunnuntaita kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

… ja suurin niistä on rakkaus! <3 <3 <3

Aina oppii uutta. Niinkuin esimerkiksi, että pieni taskupeili on hyvä sisällyttää minimaalikseksi karsittuun festarivarustukseen… Tapahtui nimittäin jotain, mitä en ole koskaan aikaisemmin kokenut – ja peilin löytäminen festarialueelta osoittautui yllättävän hankalaksi.

Olin juuri kävelemässä sisään festivaalialueelle, kun tunsin pistävää kipua vasemassa silmässäni. Ajattelin, että ahaa, piilari on varmaan mennyt vähän ruttuun ja sivelin silmäluomea varovaisesti, että linssi asettuisi takaisin paikalleen. Kipu vain yltyi ja samalla, kun etsiskelin kavereitani, huomasin sairaanhoitoteltan. Marssin sinne ja kysyin olisko heillä peiliä, kun piilari on huonosti. Ei ollut. Hmmm. Bajamajoissa ei tunnetusti ole myöskään peilejä, joten lähdin silmäpuolena metsästämään kavereitani, jotka onneksi löytyivät pian sovitulta paikalta. Pienen kyselykierroksen jälkeen yhdeltä tutuntutulta löytyi puuteri, jossa oli peili. Kauhukseni huomasin, että piilari oli mennyt puoliksi!! Siis hajonnut silmään! Koskaan aikaisemmin en ole kokenut moista. Suuremman kappaleen sain poimittua pois silmästä, mutta pieni sirppi jäi silmään loppuillaksi. Vasta kotona, kunnon peilin ääressä sain sen ongittua pois… Huh huh!

Onneksi melkein koko illan paistoi aurinko, joten saatoin piilotella punaista silmääni aurinkolasien takana!

Hieno peilipallo on yksi alueelle pystytetyistä taide-installaatioista. Hieno näky – ja tyyliin ainoa peilin tapainen, jonka bongasin sen puuteripeilin lisäksi! Haha!

Piilarihässäkkä ei onneksi estänyt nauttimasta musiikista. Jamie N Commons oli uusi tuttavuus. Mielettömän ihanaa musaa ja mahtava ääni nuorella miehellä! TJEU

Farkut tuntuivat olevan virallinen festariasuste…

Upea painettu silkkisifonkitunika, design Lina Hanno.

Illan tähtihetki oli ehdottomasti upea, mahtava, karismaattinen – kertakaikkiaan aivan mieletön – PATTI SMITH! Ja bändi oli kanssa loistava!

Tässä vielä Stockholm Music & Arts -sivuilta bongattu kuva upeasta Patti Smithistä. Foto: Annica Berglund.

Elokuun illoissa on jotain käsittämättömän maagista. Kauniisti pimenevä taivas, lähes trooppinen lämpö, hyvä musiikki, ystäviä – hetkiä, jolloin todella voi olla iloinen ja kiitollinen siitä, että on olemassa!

Illan kohokohta oli ehdottomasti Patti Smith. Ilmeisesti myös aika monelle muulle, sillä tuntui, että väkimäärä harveni merkittävästi ennen illan viimeistä esiintyjää, joka oli Antony and the Johnsons Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka ko. musiikki ei nyt taida ensimmäisenä päätyä soittolistoilleni, on kokonainen sinfoniaorkesteri lavalla aika vaikuttava elämys.

Sitten vielä kurkistus Mintun festariasuun. Koska ilma oli kuuma, tuumasin, että pärjään shortseilla, vaikka illalla vähän viilenisikin. Jalkaan laitoin Havainakset ja sifonkipaita suojasi sopivasti auringolta, mutta oli silti riittävän vilpoinen päällä. Olin erittäin tyytyväinen asuuni varsinkin siinä vaiheessa, kun Frida Hyvösen setin lopussa iski aivan järjetön ukkoskuuro. Keikka jouduttiin keskeyttämään, koska vettä tuli sellaisella voimalla, ettei mitään rajaa. Sadeviitta suojasi sopivasti yläkroppaa ja kassia – ja kuuron jälkeinen auringonpaiste kuivasi kintut ja lipsut nopeasti. Huonommin oli asiat niillä, joiden farkut olivat polviin asti litimärät, puhumattakaan sinänsä hyviksi festarikengiksi havaituista Converseista tai muista tennareista…

 

“Sattuneesta syystä” festariasukuvissa oli pikkupakko pitää aurinkolaseja päässä. Te ette olisi halunnut nähdä, miltä mun vasen silmäni näyttää! 😀

 

  • paita, Next
  • toppi (alla), Uniqlo
  • shortsit, Primark
  • aurinkolasit, Polaroid
  • lipsut, Havaianas

Ja liittyen tähän facebookissa laajalti levitettyyn artikkeliin. Ei, en nähnyt yhtä ainutta henkilöä, joka olisi ollut edes silmin nähden huppelissa. Vaikka siis tuossa kaljanmyyntipisteen edessä pönötänkin kuvattavana… 🙂

Tänään alkaa kolmipäiväinen Stockholm Music & Arts -festari – JEI! Liput tuli hankittua jo maaliskuussa hetken mielijohteesta. En tainnut siinä vaiheessa tunnistaa kuin pari-kolme silloin varmistunutta esiintyjää, mutta tuumasin, että nastaahan sitä on kerran kesässä festareilla hengailla. Etenkin, kun siihen ei liity tuskaista matkustamista mihinkään hyttysiä ja liejua täynnä olevaan korpeen, jääkylmiä containeriin rakennettuja suihkuja ja telttamajoitusta… Skeppsholmenille pääsee mukavasti tunnelbanalla ja yöksi pääsee omaan punkkaan puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan.

Sittemmin tapahtuman line up on vahvistunut ja varmistunut – ja täytyy sanoa, että näyttää vähintäänkin lupaavalta! Tänä iltana odotan erityisesti Patti Smithiä bändeineen. Olen kuullut suorastaan ylistäviä kehuja ystäviltä ja fb-tutuilta, jotka ovat tässä kevään ja kesän mittaan kombon nähneet. Ainoa pikkuriikkinen harmistus on se, että ihana Amanda Jenssen perui lauantain esiintymisensä…

Hihi! Festivaalirannekkeet paikallaan! Tuntuu melkein hassulta. 😀 Ihan oikeasti hassu on tuo ylempi ranneke, jossa lukee “18”. Kaikki täysi-ikäiset saavat sellaisen ja se oikeuttaa nauttimaan olutta ja viiniä festivaalialueella. Toki vain sellaista, joka on ostanut sieltä paikanpäältä – omia juomia ei sovi ottaa mukaan… Jotenkin sen ehkä vielä ymmärrän (mutta vain jotenkin), mutta se, että omien eväiden tuominen alueelle on kielletty, tuntuu t o d e l l a kummalliselta. Siis, kun on maksanut ensin 1500,- kruunua festarilipusta, on pakotettu “nauttimaan” ylihinnoiteltua ja yleensä laadultaan keskinkertaista ravintoa, jota alueella myydään. Ymmärrän, että varmaankin kalliilla rahalla tapahtuman ravintoloitsijaksi päässyt taho ei toivo, että ihmiset pitävät omaa piknikkiään alueella, mutta tuollainen määräily on kyllä niin epäruotsalaista. 🙂

Festarivarustukset lähtevät matkaan vanhassa Tukholman muotiviikon kangaskassissa. Se on kätevästi pikkuisen tavallista kangaskassia suurempi, joten siihen mahtuu mainiosti mukaan  kaikki tarvittava:

  • sadeviitta (kivan epämääräistä keliä taas vaihteeksi luvattu. Heräsin tänään aamulla seiskalta ja olen siitä lähtien seurannut viikonlopun säätiedotusta. Tähän mennessä se on vaihdellut täydestä auringonpaisteesta taukoamattomaan sateeseen – ja kaikkeen siltä väliltä.)
  • aurinkorasva* (= parantumaton optimisti)
  • aurinkolasit (just niin, parantumaton optimisti)
  • saronki (toimii sekä huivina, jos tulee kylmä, että istuinalustana)
  • kashmir-neule* (menee pieneen tilaan, on kevyt ja lämmittää ihanasti)
  • kukkaro (no kai sitä on sitten taivuttava syömään jotain siellä…)
  • huulirasva* (ulkoilmassa huulet jostain syystä tuntuu koko ajan kuivilta)
  • cashew-pähkinöitä ja paahdettuja manteleita (ANARKIAA! Omia eväitä!! Ja energiaa tiiviissä ja terveellisessä muodossa. :))

* = saatu blogin kautta

Eilisillan ohjelmassa oli Beyond Retron ja Grolschin järkkäämä häppening BR:n Zinkensdammin putiikissa. Oltiin menossa Peetun kanssa, mutta sitten Karkkikin liittyi seuraan – kivaa! Tapahtuma järjestettiin Grolschin valokuva-automaattikampanjan ympärille, mutta vasta nyt tajusin, että mitään Photo Machinea en kyllä paikalta bongannut…

Kaikkea muuta kivaa sen sijaan bongailtiin vaikka kuinka. Karkki sanoi olevansa sadetakin tarpeessa ja soviteltiinkin aika monia kivoja vaihtoehtoja. Tuossa vihreässä sadetakissa oli suloinen sydänkuvioinen puuvillavuori, mutta 350,- kruunun hinta tuntui kuitenkin aika suolaiselta.. Peetu löysi ihanan olkihatun, mutta muisti sitten olevansa hypertiukassa ostolakossa ja niin jäi kaunokainen muiden saaliiksi. 

Suloinen sinipilkullinen sadetakki oli todella hyvässä kunnossa – vaikutti aivan käyttämättömältä. Se oli jo puolivälissä matkalla kassan kautta kotiin, kun tuli puheeksi, että Mintulla lojuu kaapissa klassinen keltainen Rukan sadetakki. Sitä ei juuri tule käytettyä, koska ulkoillessa kevyt Gore Tex -takki on kuitenkin paljon mukavampi ja kaupungilla Mintun vaihtoehto on yleensä sateenvarjo. Niinpä Karkki on tervetullut konfiskeeraamaan klassikkotakin omaan käyttöönsä.  

Kreisi paljettilippis taisi olla illan kuvatuin asuste. Näin ainakin neljä muuta (bloggaria?), jotka veikistelivät kameran edessä se päässään! Ihan hauska kapistus – ja Peetu saisi sen varmaan toimimaankin, mutta ei me oikeasti kyllä edes harkittu yli kolmensadan kruunun sijoittamista siihen… 

Herttainen Linnea Henriksson  vastasi illan ohjelmasta.

Innostuttiin kiskomaan kunnon glitterivetimet päälle (Karkin idea!). Haha! Todettiin, että kuvasta löytyy yksi transu (Minttu), yksi Sue Ellen (Peetu) ja yksi Miss Arizona (Karkki). Etenkin Karkin kengät matsasivat kokonaisuuteen aivan täydellisesti!! :DD

Illan päätteeksi Karkki ja Peetu suunnistivat vielä sushille, mutta Minttu painui kotiin pehkuihin. Sitä ennen kuvasin kuitenkin Peetun päivän asun.

 

Tässä lähikuvassa Peetun uudet aurinkolasit.  Neito on lähdössä lokakuussa vähintään puoleksi vuodeksi reissuun Aasiaan ja Australiaan. Aurinkolaseja niillä leveysasteilla tarvitsee varmasti päivittäin. Koska Peetu ei halua pitää ihan joka päivä piilareita, oli silmälasivahvuuksilla varustetut aurinkolasit järkevä hankinta. Hienot retrokeltaiset lasit on tilattu Favopticista ja hintaa niille tuli toimituskuluineen vain reilu 500,- kruunua.

 

Tämän kuvan piti esitellä Peetun superhienoa manikyyriä, mutta iltavalaistuksessa yksityiskohdat pehmenivät vähän liikaa. Kynnet on lakattu ensin Essien kauniilla korallin sävyllä ja kärjet niinikään Essien kullanvärisellä metallic-lakalla. Tosi kaunis yhdistelmä! Taidanpa kopioida idean ja askarrella itselleni samanlaiset. 🙂

  • farkkutakki, lainassa Tovelta
  • paita, TopShop
  • hame, Mintun ompelimosta
  • nahkatennarit, Vagabond
  • laukku, TopShop 

Eilen julkaistiin Stockholm Fashion Week Magazinen viimeisin numero. Lanseerausta juhlittiin sinisen taivaan alla aivan uskomattoman ihanassa auringonpaisteessa varsin uuden ja hienon Clarion Hotel Signin kattoterassilla.

Samassa tilaisuudessa julkistettiin “Årets Rookie” -ehdokkaat. Årets Rookie – eli vuoden tulokas – on vuosittain jaettava tunnustus nousevalle ruotsalaiselle suunnittelijalle. Arvovaltainen raati valitsemat finalistit ovat näyttäneet pystyvänsä laadukkaaseen suunnitteluun, hallitsevat konseptiajattelun ja lisäksi brändi vaikuttaa noin ihan ylipäätään lupaavalta. Varsinainen voittaja julkistetaan Tukholman muotiviikolla 13. elokuuta, mutta jo finalistiporukkaan pääseminen on aikamoinen lottovoitto. Sen verran paljon mediahuomiota, näyttelyitä ja muita tapahtumia Rookiesin ympärillä pyörii.

 Karkki ja Minttu modeminglaa. Ei olisi voinut olla sopivampi keli kattoterassijuhliin!

Tämän vuoden Rookies-finalistit ovat:

 Kattoterassilta on aika karun urbaanit näköalat… Toisaalta terassi on niin korkealla, että mitkään kaupungin hälyt eivät kuulu. Ja toiseen suuntaan kun katsoo, voi ihan selvästi nähdä pilkahduksen sinisenä kimmeltävää Mälarenia.

 Karkki minglasi coolin tyylikkäänä…

  • paita, Viktor&Rolf for H&M
  • jakku, TopShop
  • housut, Cheap Monday
  • laukku, 2nd Hand
  • kengät, ??? (vanhat..)
  • aurinkolasit, ??? (vieläkin vanhemmat…)
Old stuff