Tag: Sisustus

[mittaustagi]
Hemtex SS2016
Ihanan raikkaita kevätuutuuksia Hemtexiltä! Omat remontti- ja kodinparannussuunnitelmani junnaavat vähän paikoillaan. Tai miten niin vähän? Oikeasti en ole päässyt käytännöllisesti katsoen lukuisia suunnitelmia ja haaveita pidemmälle minkään kanssa. Siksi onkin tosi ihanaa, että pienillä jutuilla, kodin tekstiilien vaihtamisella, kukilla ja koriste-esineillä, pystyy luomaan vuodenajasta ja mielialasta toiseen vaihtuvaa tunnelmaa.
Kukkien kanssa on tosin vähän hankalaa. Meillä kun on ne kaksi karvakuonoista tuholaista, jotka enemmän kuin mielellään järsivät kitusiinsa kaiken kotiin tuodun kasvillisuuden. Hiukan kateellisena olen seurannut ihanien keväisten tulppaanikuvien tulvaa Instassa, mutta koska meillä niitä ei jätetä rauhaan, en uskalla tuoda kotiin ainoatakaan pukettia.
Olen yrittänyt hikipäässä googlata, josko edes jotkut kukkaset olisivat kisuille myrkyttömiä, mutta ihan tarkkaa selvyyttä en ole aiheeseen saanut. Varmasti myrkyllisten listalta vaikuttaa tosin löytyvän kaikki tavallisimmat leikkokukat, joten varmuuden vuoksi jätän kimput hankkimatta, vaikka kukista kovasti tykkäänkin.
Hemtex SS2016 Hemtex SS2016
Olen jotenkin aina mieltänyt kynttilät syksyyn, jouluun ja talven aikaan kuuluviksi. Oikeastaan vain synttärikakussa ja ravintolassa tuntuu luonnikkaalta paistatella elävän tulen loisteessa myös keväällä ja kesällä.
Näistä Hemtexin showroomilta näpsimissäni kuvissa on kuitenkin tosi keväinen ja raikas tunnelma, vaikka melkein joka pöydässä on kynttilöitä. Ehkä tässäkin pitäisi miettiä asioita uudelleen. Viileän raikas väriskaala sekä vaaleat ja lasiset kynttilänjalat olisi varmasti hyvä alku.
Hemtex SS2016
Tämä kuva piti saada tänne blogiin kahdesta syystä. Ensinnäkin kaareva, pikkuruutuinen ikkuna, jonka takana välkkyy Gamla Stanin ja Slussenin valot, on kertakaikkiaan aivan mielettömän ihana! Samaan kategoriaan kuuluu myös kuvan keskellä pöydällä oleva kulho. Tosin en kyllä keksi, mitä käyttöä itselläni kyseiselle kulholle olisi, mutta aina välillä voi vain ihastella söpöjä asioita ihan sellaisenaan.

[mittaustagi]
Niin paljon kuin rakastankin joulunajan kynttilätunnelmaista hämärää ja keskitalven teentuoksuisia Netflix-hetkiä villahuopaan kääriytyneenä, juuri mikään ei tunnu hienommalta kuin kääntää katse kohti kevättä! Ja niinkuin tuossa eilen jo tilitin, kevätfiilikset saapuvat tänne Minttulaan yleensä samaa tahtia tammikuun loppumisen kanssa.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että elämän raameissa, niin pukeutumisessa kuin kodissakin, kaivataan raikkaampia tuulia!
Kävin Lexingtonin showroomilla tutustumassa heidän tämän kevään uutuuksiin. Ja nyt pitää ihan erikseen sanoa, että en ole ikinä kuvitellut olevani mikään Lexington-tyttö. Tykkään toki heidän monista raikkaista raitajutuista kodintekstiileissä, puhtaista perusväreistä ja pikkuriikkisenä annoksena myös New England -estetiikasta.
En yhtään tiedä, mitä nyt on tapahtunut, sillä olin showroomilla interiöristä toiseen vaellellessani aivan myyty. Rakastuin tekstiileihin – erityisesti lakanoihin ja tyynyihin – sisustusjuttuihin ja jopa astioihin. Aivan pakko päästä pian tekemään kunnon sisustuksen uudistusta tänne meillekin ja voin sanoa, että näistä sain paljon inspiraatiota! Harmi vain, että pienet karvatuholaiset syövät kaikki kotiin tuodut kasvit. Tai ainakin kaatavat maljakot. Eli ei ole juuri toiveita herkistä kukka-asetelmista täällä meillä.
Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus 7 Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus Lexington SS16 sisustus
Suurin osa tuotteista alkaa jo varmaan pikkuhiljaa löytyä kaupoista. Omalle ostoslistalleni lennähti sänkyaamiaisia huomattavasti helpottava tarjotin, jossa on korkeat reunat ja jalat, joilla sen voi pönkittää tukevasti peittojen päälle. Hennon turkoosiruudulliset lakanat olisivat myös aivan hillittömän raikkaat ja ihanat kesäunien sulostuttajat. Ja hienoja pöytäliinoja tai kankaisia lautasliinoja ei ihmisellä voi milloinkaan olla liikaa!

Lovisa Burfitt on yksi suosikkikuvittajistani. Rakastan hänen elegantin kepeitä printtejä, kevyen hengittävää kynänjälkeä ja naisellista chic-glamouria tihkuvaa signature-tyyliä. Yksi suosikkikahvikupeistani on Burfittin Rörstrandille suunnittelemasta “Mademoiselle Oiseau” -sarjasta.
Taisin hihkua ihan ääneen innosta, kun kuulin, että Lovisa Burfitt on suunnitellut Hemtexin ensi kevään kokoelmiin kattavan valikoiman erilaisia sisustustavaroita, lamppuja, tekstiilejä, astioita, tauluja, kylpyhuonejuttuja ja kaikenlaista muuta. Kävin juuri ennen joulua Hemtexin pressitilaisuudessa näpsimässä kuvia uutuuksista – ja täytyy sanoa, että haluaisin hankkia itselleni käytännöllisesti kaiken, mitä sarjaan kuuluu!
Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex Burfitt x Hemtex
 
Rakastan joulua – ja kaikkea siihen liittyvää hämärää, kynttilänvaloista, täyteläistä tunnelmallisuutta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että sielu – ja ruumiskin – kaipaa kepeämpää raikkautta, iloista tyylikkyyttä ja valoisampaa otetta kevättä kohti suunnatessa. Ja sama pätee niin pukeutumiseen, syömisiin kuin kodin sisustukseenkin!

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että paras tapa muuttaa maailmaa, on muuttaa omaa käyttäytymistään. Tässä on vähän sama kuin treenaamisessa “every step counts”. Eli ei tarvitse ryhtyä fanaatikoksi vain siksi, että haluaa tehdä osansa ympäristön suhteen. Pääsin mukaan Indiedaysin, Finishin ja Boschin kampanjaan – ja opin samalla pari asiaa.
Luonnonmukaisen ja ympäristöä säästävän elämäntyylin tunnusmerkkinä on ollut, että pitäisi välttää koneiden – tai ylipäätään modernin tekniikan – käyttöä ja mieluiten tehdä kaikki itse. Tiskaaminen voisi olla klassisin esimerkki mikroaaltouunittomuuden ja autottomuuden lisäksi. Mutta miten ympäristöystävällistä käsin tiskaaminen oikeastaan on?
Tämä video kannattaa tsekata, jos a) kaipaa argumentteja tiskikoneita puolustavaan keskusteluun hippiystävien kanssa, b) ei ole ihan varma, pitäisikö hankkia astianpesukone vai ei ja c) jos on oikesti tekemässä ympäristöystävällisiä ratkaisuja omaan kotiin!


Tässä välissä on kai hyvä tunnustaa, että meillä ei ole astianpesukonetta. Ratkaisu on toistaiseksi ollut täysin teknis-taloudellinen ja oikeastaan homma on jäänyt vähän jumiin yleiseen keittiöremontin aloittamista lykkäävien yksityiskohtien sumaan. Keittiöremontin suunnitelmat on kuitenkin jo hyvällä mallilla ja tiskikoneen perusominaisuudet – joista ei tingitä – päätetty.
Zeoliitti-kuivaus ja yläkori (siis se ylin taso, johon voi laittaa ruokailuvälineet) on ihan ehdoton must. Hiukan kyllä on ajattelututtanut, että pääseekö siitä ikuisesta viinilasien kiillottamisesta, mutta tämän mukaan kyllä:

Hiukan kyllä tuntuu siltä, että meidän kisut olisivat kyllä pärjänneet kolmosvaihtoehtoina video-kissaa paremmin.. Toisaalta mikään youtube-video ei ole turha, jos siinä esiintyy kissa! Ja tässä tapauksessa kisuliinuska on pesemässä juuri samanlaisia Iittalan Essence-viinilaseja, joita meilläkin on.

70-lukua sisustukseen
Vaatemuodin puolella on hehkutettu 70-lukua siihen malliin, että olisihan se ihme, jos samat vaikutteet eivät näkyisi myös sisustamisen puolella. Vielä vähän aikaa sitten sain näppylöitä aikakauden suurista rakkauksista: murretuista sävyistä, sametista, puuhelmin koristelluista makrame-yksityiskohdista, pehmeistä muodoista ja narukoriin asetetuista sisustuskasveista. Varmaan käytin pukeutumisenkin yhteydessä tuttua lausettani “ei ikinä”.
No, ei kovinkaan yllättäen 70-luku on alkanut viehättää niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin.
Lagerhaus 2
Aloitin tänään päiväni pistäytymällä edullista sisustuskampetta tarjoavan Lagerhausin pressiaamiaisella. Kuvittelin, että kaikki ruotsalaiset ketjut löytyvät nykyään jo Suomestakin, mutta näköjään ei. Lagerhausin nettikauppa toimittaa kyllä, joten ei tarvitse harmistua, jos ei ole juuri suunnitteilla reissua tänne.
Tänään esittelyssä oli ensi syksyn uutuudet ja trendit – ja kuten sanottu – 70-luvun vaikutteet ovat varsin vahvat!
70-lukua sisustukseen
Lagerhaus on siitä kiva paikka, että sieltä voi tehdä hauskoja sisustuslöytöjä pienellä rahalla. Sopii mielestäni tosi hyvin juuri silloin, kun haluaa pientä piristystä kotiin, mutta ei tehdä mitään sikakalliita design-investointeja. Itselläni on juuri nyt vähän sellainen tilanne. Haluaisin jotain muutosta, mutta koska isompi remontti on edessä ihan lähitulevaisuudessa, en viitsi ostaa mitään tyyristä, joka sitten ei ehkä sopisikaan uuteen sisustukseen. Muutamat kivat ruukut, viherkasvit, lamput ja säilytysratkaisut ovat juuri nyt oikea valinta.
Lagerhaus 4
Sisustustavaroiden lisäksi Lagerhaus myy kaikenlaista hauskaa paperitavaraa. Muistikirja-fani ja crazy cat woman ei voi vastustaa hölmöillä kissankuvilla koristeltua vihkoa…
70-lukua sisustukseen Lagerhaus 6 70-lukua sisustukseen
 
Inspiroiduin myös viherkasveista. En ole kyllä vielä ikinä saanut yhtään ainoata sisäkasvia menestymään, mutta ehkä siihenkin voisi oppia. Pitäisi vain selvittää, että mitkä kasvit ovat kissoille turvallisia. On nimittäin aivan turha toivo, että nuo meidän kurittomat karvakorvat oppisivat olemaan jäystämättä niitä.

Old stuff