Ruotsissa on sanonta “soppa på spik”, mikä tarkoittaa kutakuinkin sitä, kun tehdään ruokaa, vaikka jääkaapissa ei ole paljoa muuta kuin valo. Peetun ihana kevyt kaaliwokki on pelastanut meillä monet monituiset illalliset, kun kukaan ei ole jaksanut raahautua kauppaan. Ohjetta voi varioida sen mukaan, mitä vihanneslokeroon on jäänyt pyörimään. Meillä kaali ja nuudelit kuuluvat perusravintoon ja niitä löytyy yleensä aina.

PEETUN KEVYT KAALINUUDELIWOKKI
Ainekset

• Reiluhko pala kaalia
• sipuli
• pari porkkanaa
• valkosipulia
• papuja tai kikherneitä
• soijakastiketta
• tulista chili-soosia

Valmistus:
Pilko valkosipuli ja sipuli pieneksi ja kuullota ne pienessä öljytilkassa. (Laitoin edelliseen versioon kaksi suurta valkosipulin kynttä. Se oli ehkä vähän liikaa…). Suikaloi kaali ja pilko muut vihannekset ja heitä ne pannulle muhimaan sipulien kanssa. Tässä voi tosiaan käyttää ihan mitä tahansa vihanneksia, mikä kaapista sattuu löytymään, kuten esmes kesäkurpitsaa tai kukkakaalia..
Huuhtele pavut ja nakkaa pannulle, kun vihannekset alkavat tuntua hiukan pehmenneiltä. Kaalissa ja porkkanoissa saa kyllä säilyä aika paljon rapsakkuutta, muuten koko wokki tuntuu löysältä.

Keitä nuudelit erikseen ja lisää kypsinä pannulle. Mausta soijakastikkeella ja maun mukaan tulisella chili-kastikkeella. Kasvisversio on täysin vegaani ja pavuista saa hyvin proteiinia. Meiltä sattui kuitenkin löytymään viikonlopun kanasalaatista yli jääneitä kanan paloja, joten lisäsin ne vielä sekaan.

Kaalinuudeliwokki on erinomainen ruokalaji myös niinä kuukausina, kun tuntuu, että seuraava palkkapäivä häämöttää yllättävän kaukana. Lisäksi se ei ole moksiskaan pienestä säilytyksestä – eli toimii aivan loistavasti myös seuraavana päivänä lounaslaatikossa. Kevyt, edullinen, terveellinen ja herkullinen kaalinuudeliwokki on aivan täydellinen ruokalaji kiireiseen arkeen!

Yksi meidän perheen klassikkoruuista on loputtomasti varioitavissa oleva couscous-salaatti. Periaatteessa olen sitä mieltä, että salaatit kuuluvat kevääseen ja kesään – kun taas sopat ja padat on erityisesti syksyn ja talven suosikkiruokia. Mutta siinä missä gazpacho on täydellinen kuuman vuodenajan keitto, sopii täyteläisen ruokaisa couscous-salaatti saumattomasti pimeän vuodenajan ateriaksi.
Perusohje on Peetun peruja – kuinkas muuten – mutta tässä versiossa on hiukan enemmän salaattimaisia elementtejä. Jos esimerkiksi tuore tomaatti korvataan aurikokuivatulla säilykeversiolla ja varsinainen salaatti esmes broccolilla, saadaan salaatista myös pakastamista kestävä luonaslaattikkoversio.

RUOKAISA COUSCOUS-SALAATTI
Ainekset (4:lle lisukkeeksi, kahdelle pääruuaksi)

• 4 hlön annos couscousia (pakkauksen ohjeen mukaan)
• sekalaista salaattia pieni paketti
• puoli purkkia kalamata-oliiveja
• 3-4 tomaattia (mieluiten oikeastaan paketti maukkaita kirsikkatomaatteja tai vastaavia)
• 1 avocado
• 2 dl maalaispapuja (ruotsiksi bondbönor, en ole ihan varma, mitä nuo ovat suomeksi – maultaan kuitenkin lähinnä soijapapuja)
• lehtipersiljaa
• korianteria
• 1/2 – 1 sitruunan mehu
• suolaa, pippuria, tabascoa
• oliiviöljyä

Valmistus:
Kypsennä couscous pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Pese ja linkoa salaatti, puolita tomaatit (tai pilko) ja silppua yritit. Sekoita isossa kulhossa yhdessä papujen, pilkotun avocadon ja oliivien kanssa. Valmista kastike sillä aikaa, kun couscous tekeytyy.
Kastike:
Purista yhden pienen tai puolikkaan ison sitruunan mehu. Sekoita mukaan n. puoli desiä hyvän makuista oliiviöljyä. Mausta suolalla, pippurilla ja reilulla ropauksella tabascoa (5 – 8 tippaa).
Sekoita kastike ensin couscousiin ja lisää vasta sitten loput salaatti. Näin kastike päätyy kaikkein tasaisimmin joka puolelle.

Ruokaisa couscous-salaatti on aivan täydellinen lounas ihan sellaisenaan. Se toimii kuitenkin mainiosti myös lisukkeena kalalle, lihalle tai kanalle. Tänään meillä Karkin kanssa oli illalliseksi couscous-salaattia ja paistettua halloumia.
Ja kyllä oli hyvää!

Tämän päiväisellä todo-listalla luki kaiken muun säätämisen lisäksi: “käy kaupassa”. Aamu(päiväisen) lenkin aikana oli vielä suht kiva ilma, mutta sitten alkoi taukoamaton sade, joka jatkuu yhä. Ei yhtään huvittanut lähteä sateeseen tarpomaan, joten päätin, että väsään jotain illallistyyppistä lähes tyhjän jääkaappini antimista.
Olen koko syksyn syönyt ihan älyttömästi valkokaalia – niin herkullista juuri tähän aikaan vuodesta! Sitä oli onneksi vielä pala jäljellä, samoin pikkutonkka Turkki-jogurttia. Tuumasin, että tästähän sitä syntyy helposti kesän suosikkilisukkeemme, alunperin luonnollisesti Peetun kehittämä kevytversio perinteisestä coleslaw-kaalisalaatista.
Salaatti on huikeasti majoneesista esikuvaansa kevyempi ja omasta mielestäni myös huomattavasti raikkaampi. Se sopii erinomaisesti lisukkeeksi grilli- ja hampurilaistyyppisille ruuille, mutta meillä sitä on syöty myös ihan sellaisenaan ja varsinkin leivän päällä. Saalaatti säilyy hyvin jääkaapissa pari-kolme päivää, joten sitä kannattaa tehdä kerralla vähän isompi satsi.

KEVYT COLESLAW
Ainekset:

• puolikas pieni valkokaali, mieluiten luomu
• 1/2 – 1 sitruunan mehu
• puolikas sipuli, mieluiten punasipulia, mutta sitä ei nyt sattunut olemaan jääkaapissa
• 1 – 1 1/2 dl Turkki-jogurttia
• 2 tl Dijon-sinappia
• runsaasti tuoretta tai pakastettua tilliä (eipä ollut nyt meillä kumpaakaan, vaikka hommaan ryhtyessäni olin aivan varma, että pakkasessa on vielä paketti – joten se jäi nyt tämäniltaisesta versiosta pois; hyvää oli silti!)

Valmistus:
Hakkaa sipuli tosi pieneksi ja pilko kaali. Saksi päälle runsaasti tuoretta tilliä. Purista sitruunasta mehu, sekoita mukaan Turkki-jogurtti ja Dijon-sinappi. Kastikeessa saa olla hiukan potkua, mutta sinapin kanssa ei silti kannata liioitella. Sekoita kaikki ja nauti!
Kevyt coleslaw sopii erinomaisesti myös syksyn kuntokuurilaisten herkuksi.

Pari juttua olisi vielä viikonlopun tehtävälistalta ruksimatta ylitse, mutta taidan silti pahistella ja katsoa vielä pari jaksoa “How I met your mother”ia. Olen ollut niin ahkera, että olen päässyt jo viimeiselle tuotantokaudelle ja nyt on kyllä siis Aivan Pakko saada tietää, että meneekö se Robin ihan oikeasti Barneyn kanssa naimisiin (en voi uskoa todeksi!!) ja löytääkö Ted nyt tosiaankin jonkun uuden tytön, josta on koko ajan vihjailtu… Olin niiin varma, että Ted sitten lopulta kuitenkin saa Robinin, mutta nyt ei näytä kyllä kovin lupaavalta.
Sellaista sunnuntai-iltaa täällä. Haha!
Ainiin, sen verran olen jyvällä Suomen tärkeistä tapahtumista, että piti vielä lisätä tänne loppuun yksi asia: VISKI!

Parisen viikkoa sitten aloittamani kuuden viikon kuntoiluhaaste on hiukan ennalta arvaamatta johtanut siihen, että olen alkanut miettiä myös syömisiäni tarkemmin – tai ainakin merkittävästi enemmän kuin aikaisemmin. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään erityistä ravintoremonttia, mutta jaksamis- ja hyvinvointikysymykset on johtanut siihen, että sitäkin puolta on tullut suunniteltua yllättävän paljon. Ja tässä tarkoitan hyvinvoinnilla ihan sitä sellaista välitöntä maha-täynnä-gogonzola-pizzaa-ei-ole-hyvä-treenata -tyyppistä hyvin voimista, enkä niinkään sitä seesteistä ja vaikeasti tavoiteltavaa mindfulness-henkistä fiilistä.
Yhdeksi suosikkiruuistani on muodostunut makean tulinen, täyttävä, herkullinen, ravinto- ja proteiinirikas, helppotekoinen sekä edullinen punaisista linsseistä valmistettu pata, jonka ohjeen sain bestikseltäni Tinniltä viime kesänä. Pata on herkullista heti valmistuttuaan, mutta ei kärsi lainkaan, vaikka sitä jäisi seuraavan ja vielä sitäkin seuraavan päivän lounaslaatikkoon. Maku vain paranee. Variaatiomahdollisuuksia on myös loputtomiin. Itse tykkään tehdä ihan vege-versiota, koska se tuntuu kaikkein loogisimmalta, mutta Tinni laittaa pataan milloin tulista chorizoa, milloin pekonia ja milloin edellisen päivän kanawokin maalliset jäännökset.
Linssipata ei paina vatsassa, mutta se täyttää ihanasti. Nälkä pysyy kiitettävän pitkään poissa ja ainakin itsestäni on helpottavaa ajatella, että monipuolinen pata myös täyttää kroppani tarpeet hyvällä tavalla. Tässä lemppariohjeeni linssipadan perusversioon, joka on sellaisenaankin aivan mainiota, mutta tosiaan sovelias monenlaiseen soveltamiseen.!

TINNIN TULINEN LINSSIPATA
Ainekset:

• 2 sipulia
• 1 – 2 valkosipulinkynttä (voi myös jättää pois, jos on porukassa valkosipulin vastustajia)
• 2 – 3 porkkanaa
• 1 pieni kesäkurpitsa (tai pätkä isompaa)
• 1 omena
• 2 purkkia tomaattimurskaa
• punaisia linssejä
• tuoretta chiliä ja/tai kuivattua chilirouhetta
• suolaa ja pippuria myllystä
• tuoremehua, ketsuppia, raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta…

Valmistus:
Kuullota pieneksi silputut sipulit ja mahdolliset valkosipulit pienessä öljytilkassa. Kuivatun chilirouheen voi laittaa mukaan sillä se tykkää muhiskella öljyssä. Lisää pilkotut kasvikset ja paistele hetki. (Porkkana näyttää vähemmän koulukeittiöltä, jos se on pilkottu jotenkin muuten kuin perinteisiksi kiekoiksi. Terv. “Noviisi”). Lisää tomaattimurska ja purkkien huuhteluvesi ja anna muhia hetki. Lisää kylmän veden alla huuhdeltuja linssejä fiiliksen mukaan (= noin desi per syöjä, mutta äsch, jos haluaa myös lounaslaatikoita, kantsii laittaa koko 400 g:n paketti) ja keittele miedosti pulputellen, kunnes kaikki tuntuu about kypsältä. Linssien kypsyys on tärkeintä – muut voi kyllä olla myös vähän “al dente”.
Tinni käyttää siis periaatteessa chilirouhetta, mutta sitä meille ei jostain syystä ole päätynyt kaappiin lukuisista yrityksistä huolimatta. (En kyllä ymmärrä, miten voi missata toistuvasti kauppalistalla olevan asian…) Tuoretta chiliä ja Tabascoa sen sijaan on aina – edelleen – kaapissa. Parhaimmillaan Tinnin tulinen linssipata on silloin, kun se on kivasti hiukan makea (omena, tuoremehu, ketsuppi) ja syystunnelmallisen lämmittävästi tulinen (vastakohtana hiki-nousee-otsalle -tuliselle…). Tuoreesta chilistä on usein vaikea sanoa, miten tömäkkä kyseinen yksilö sattuu olemaan, toisaalta kuivatun chilin tulisuus vahvistuu vielä enemmän ajan kanssa kuin tuoreen.

Koko kokkailuhomma on tietty kaltaiselleni noviisille totaalinen learning by doing -elämys. Joskus sitä onnistuu soveltamaan muilla elämänalueilla hankittua tietotaitoa uusia kompetensseja opetellessa. Joskus sitten taas ei. Olen ehdottomasti ensimmäinen myöntämään, että taitoni keittiössä liittyvät lähinnä jälkihoitoon (siivoukseen) ja jossain määrin drinkkien sekoittamiseen. Siitä huolimatt kuvittelin, että kokkailuhomma ei ottaisi niin kovin lujille, koska olen nyt kuitenkin ehtinyt hankkimaan monenlaista osaamista elämän muilta alueilta.
Olen esimerkiksi – todistettavasti – aukaissut korkki-korkillisen punaviinipullon vähintään kolme kertaa ilman varsinaista korkkiruuvia. En nyt ihan tarkkaan muista jokaista kertaa, mutta tiedän, että hyvän ystäväni opiskeluaikaisen yksiön keittiön katossa oli vielä seuraavienkin asukkaiden aikana boheemit punaviiniroiskeet kyseisen aktiviteetin seurauksena.
Niin että mitähän sitä mahtaa tehdä Minttu, joka havaitsee, että tässä olisi taas yksi niistä Mutti-purkeista, joiden avaussysteemi ei toimi ja Peetu on napannut sen ainokaisen old school -avaajan mukaansa. Fiksu ajattelisi, että laitanpa tämän purkin sivuun ja testaan jotakin muuta niistä kolmesta kaapissa jäljellä olevasta Muttista ja käytän tämän sitten, kun olen ostanut uuden purkinavaajan. Minttu sen sijaan ottaa teräväkärkisen, lujaa tekoa olevan Fiskarsin kuorimaveitsen ja tuumaa, että tuollahan sitä teen pikkuruisen reiän tuohon reunaan ja sitten vain nostan ylös koko kannen. No, voin kertoa, että tällä kertaa roiskeet eivä ihan yltäneet kattoon asti.
Linssipata oli kaikesta huolimatta tosi hyvää.

Pelkkä treeni ei riitä, jos haluaa hyvään kuntoon. Pitää myös syödä – ja syödä tarpeeksi ja oikein. Mikään uutinen tämä ei varmastikaan ole kenellekään, joka on vähänkään aktiivisemmin harrastatanut kuntoliikuntaa. Treenaaminen ei ole kivaa eikä antoisaa, jos energiavarastot ovat nollissa. Tuloksena on helposti ihanasti maitohappokipeiden lihasten sijaan päänsärky ja pettymyksen täyteinen ei-musta-oo-mihinkään -olo.
Toisaalta täysi vatsa ei sekään ole mikään mukava treenikaveri. Itse en aikakaan pysty yhtään mihinkään, mikäli kunnon ruokailusta on alle kolme tuntia. Eikä kysymyksessä ole mikään hienostelu vaan ateria saattaa tehdä ihan vakuuttavia yrityksia tulla takaisin tervehtimään päivänvaloa. Ei mikään loistava fiilis urheillessa.

Tässä nyt pari viikkoa kuuden viikon kuntoiluhaasteeni kanssa tsempattuani, olen löytänyt muutaman herkullisen ja hyvin energiaa antavan välipalan. Tuntia-paria ennen liikuntasessiota nautittuna näistä saa justiinsa sopivasti energiaa, mutta vatsa ei silti tunnu liian täydeltä.
Välipala 1: Marjoja, siemeniä, manteleita ja rahkaa. Puoli purkkia rahkaa, auringonkukansiemeniä, manteleita ja pieni ropautus esikypsennettyjä kaurahiutaleita on herkullinen ja terveellinen pieni pala ihan milloin vain. Itse tykkään happamista maitotuotteista, mutta jos “raaka” rahka tökkii, herkkua voi makeuttaa teelusikallisella luomuhunajaa.

Välipala 2: Vihersmoothie pinaatista, basilikasta ja avocadosta. Sitruuna tai lime antaa smoothielle kaivattua raikkautta (pelkkä pinaatti on aika ankaran makuista…) ja pellavansiemenistä saa kaikkea mahdollista soluja hellivää, uudistumista ja palautumista edistävää. Avocadon ansiosta koostumuksesta tulee ihanan kermaisaa ja hyvät kasvisrasvat pitävät nälän poissa treenin aikana.

 
Välipala 3: Ruisleipä on ihan parasta super-foodia! Valitettavasti täällä meidän puolella Pohjanlahtea ei tunneta ihan yhtä laajaa ruisleipävalikoimaa kuin mitä koto-Suomessa. Onneksi kaupasta sentään löytyy yhtä Fazerin perusversiota, jota pitää aina löytyä varastoista. Muusattu avocado, ripaus suolaa ja vähän pippuria myllystä ja täydellinen pikavälipala on valmis!