Vähän vaikuttaa siltä, että koko Tukholma on aloittanut kesälomansa tämän viikon alusta. Ihmisiä on niin vähän liikkeellä, että tuntuu kuin olisi aikainen sunnuntai-aamupäivä koko ajan. Toimistollakin oli niin hiljaista, että piti oikein vilkaista, että kai tänään nyt kuitenkin on maanantai.
Olisi voinut kuvitella, että aamuinen työmatka julkisilla kulkuvälineillä olisi sujunut tosi noileesti, kun sekä ihmisiä että kanssaliikennettä oli sen verran harvassa. Toisin kuitenkin kävi – taisi olla kesätyötekijät puikoissa niin busseissa, tunnelbanassa kuin paikallisjunissakin. Itselläni ei ole mitään tarkkoja työaikoja, mutta Peetun piti tekstata pomollensa, että tulee “vähän” myöhässä. Vastauksen perusteella sielläkin oli puoli toimistoa myöhässä samasta syystä. Maanantai on näköjään maanantai myös heinäkuussa.

Tosin ihan mitenkään erityisen heinäkuumaiselta ei ole tänään tuntunut. Koleus ja keskipäivän sadekuurot toivat paremminkin mieleen marraskuun… Voin kertoa, että pikkuisen vilutti varpaista tuossa tämänpäiväisessä asussa. Haha! Aamulla vain ei voinut vielä mitenkään uskoa tai aavistaa, että viikonlopun superhelteet kääntyisivät näin nopeasti taas pakkasen puolelle. Joku katossa kuuntelemassa istunut kärpänen voisi kylläkin muistuttaa, että Peetu luki eilen illalla ääneen säätiedotusta, jossa juurikin luvattiin jääkauden paluuta. Mintun valikoiva kuulo ei vain näköjään suostunut moista viestiä vastaanottamaan.
Onneksi tuli sentään napattua farkkutakki harteille aamukiireessä, vaikka juuri silloin se tuntui aivan täysin turhalta liikavarustelulta.

Jotenkin tuntuu, että olen onnistunut käyttämään tämän järkyn pitkän ja kylmän kevään (joka ei näköjään jaksa muuttua pysyvästi kesäksi) aikana koko säästävalittamiskiintiöni. Niinpä tavoistani poiketen toteankin vain optimistisesti: kyllä se siitä vielä, ei ne lämpimät eiliseen loppunut, vielä pääsee iltauinnille, laituriloikoilemaan ja parvekegrillailemaan. Kesä tulee vielä takaisin!
Nyt myöhäisiltana taivas on jo hiukan kirkastunut ja aurinkokin paistelee lupaavasti. Parempi asennoitua siihen, että viime viikonlopun ihanat helteet eivät nyt heti tule takaisin, mutta kyllä tämäkin on jo hyvä. Kun kaikki päivät tulee vietettyä jokatapauksessa toimistolla, nautin enemmän valosta ja auringosta ikkunan takana kuin varsinaisesta helteestä.

• t-paita, Rika
• hame, Mintun ompelimosta (kangas Marimekon, Fujiwo Ishimoton suunnittelema “Perhonen”)
• sandaalit, Charles Jourdan

Pikaiset terkut Riminiltä!
Tänään ollaan vietetty – muutaman lähinnä rantaelämään keskittyneen päivän jälkeen – kunnon kaupunkilomaa. Tutustumiskohteina mm. Malatestian temppeli, Augustus-riemukaari, kaupunginmuseo ja sen yhteydessä olevat, vuonna 1989 löydetyt, muinaiset kirurgin talon rauniot. Kaupungimuseossa oli nähtävillä myös talosta löytyneet antiikin aikaiset kirurgin työvälineet. Jotenkin sitä tuli aika kiitollinen olo modernista lääketieteestä…

Parissa putiikissakin poikettiin ja kyllähän ne alennusmyynnit saivat hinnat tuntumaan aikas edullisilta. Onneksi on se 15 muotiostoksen rajoite – muuten olisi saattanut käydä hassusti…
Tinnin askelmittariin on kertynyt tälle päivälle jo yli 15 km tallustelua, mikä on sikäli paljon, että museoissa ja muissa nähtävyyksissä sitä yleensä vain pällistelee, eikä niinkään kävele tehokkaasti eteenpäin. Aamulenkkien ansiosta meille on kyllä tullut matkamittariin lähes samat lukemat myös biitsillälöhöilypäivinä.

Mutta tässä siis eilisillan asuni. Päätin, että yritän käyttää kaiken mahdollisen omistamani bling-blingin täällä Riminillä. Sillä milloinkas sitä ihminen kimaltaisi, jos ei Italian reissullansa!? Haha!
Mutta nyt täytyy alkaa jo kiireen vilkkaa pinkaista nauttimaan seuraavaa ihanaa illallista! CIAO!

• toppi, River Island
• shortsit, Filippa K
• sandaalit, Clarks
• laukku, Botkier

Näin tyyriinä sitä vaan patsastellaan aperitiivi kourassa!

Vaikuttaa vähän siltä, että tänä vuonna kesä tarjoillaan vain pikkuruisina suupaloina. Yksi iltapäivä/ilta ja sen jälkeinen päivä riittää – sen jälkeen palataan taas takaisin alkukevätmäisiin lämpötiloihin. Aurinkoa on kyllä ollut – kuten esimerkiksi tänään – mutta hädin tuskin viisitoista plusastetta ei kyllä mielestäni vielä ole mikään kesähelle.
Kesäisen toimistopukeutumisen reunaehdot viimeistelee tasaisen viileänä puhaltava AC. Eli oikeastaan työvaatteet voivat olla ihan samat läpi vuoden.

Tänään iltapäivällä meillä oli toimistolla pieni fika-hetki, kun yksi tosi pidetty kollega päätti kahdeksan office-vuoden jälkeen omistautua täysipäiväisesti  vanheimpainvapaan aikana perustamalleen yritykselle ja intohimolleen: joogalle ja puhtaalle ravinnolle. Alunperin Anna on koulutukseltaan diplomi-insinööri, mikä ehkä kuullostaa hiukan yllättävältä, kun ajattelee hänen yrityksensä suuntausta, mutta jos joku haluaa yritykselleen/polttariporukalle/merkkipäivää varten tai muuten kivaa ja vähän erilaista ohjelmaa, voin todella suositella Annaa!
Hiukan kyllä kaksinkertaista entistä yrittäjää vihlasi sydämestä, kun näki toisen innostuksen, omistautumisen ja silmistä loistavan tulevaisuuden odotuksen. Aikoinani, kun luin kauppatieteitä Tampereen yliopistossa, meillä oli pakollinen yrittäjyys-aiheinen kurssi. Ensimmäisellä luennolla professori kysyi, onko salissa entisiä yrittäjiä. Pari ujoa kättä nousi ylös. Minun, vain vähän aikaa sitten Go 4 it -nimisen yritykseni kuopanneen, oli yksi niistä. Professorin viesti meille oli: kerran yrittäjä on aina yrittäjä. Silloin hymähtelin hiukan epäuskoisena, mutta toisen yrittäjyysperiodin jälkeen nyt jo viisi vuotta “oikeissa töissä” viihtyneenä, kollegani loikkaus omaehtoiseen työelämään herätti kyllä pienen kipinän taas täälläkin.

No, ihan heti en ole kuitenkaan yrittäjäksi heittäytymässä – siltä ainakin tuntuu nyt. Tykkään hurjasti työstäni ja vasta vuosihan tässä on tullut tehtyä näitä viimeisimpiä tehtäviä. Muistan, että Nokialla ainakin oli silloin hyvinä vuosina periaate, että vasta vuoden jälkeen uudella työntekijällä voidaan olettaa olevan jonkinlainen taito ja käsitys niistä tehtävistä, mitä hänen tulee tehdä.
Olen siis tosiaan erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen työtilanteeseeni. Sen sijaan muutamakin ystäväni – nelikymppinen nainen, joilla on hyvä ja johdonmukainen CV – on tässä viime aikoina etsiskellyt intensiivisesti uusia haasteita työmarkkinoilla. Lopputulos on se, että edes ainokaista kutsua haastatteluun ei ole kuulunut. Facebookissa pyörii ihania ja “voimaannuttavia” artikkelilinkkejä juttuihin, joiden mukaan yli nelikymppinen nainen on parasta, mitä työelämä tai elämä ylipäätään, voisi haluta. Tietty on hienoa ja hyväksi, jos esimerkiksi työhaastatteluhetkellä itsetunto on korkealla. Valitettavan harva työnantaja kuitenkaan tuntuu olevan samoilla linjoilla noiden artikkelien kanssa.

Näköjään kollegan (nuoren, vain piirun yli kolmekymppisen, kahden lapsen äidin) heittäytyminen yrittäjäksi sai meikäläisen pohdiskelemaan omia – ei aina niin kovin johdonmukaisia – uravalintoja. On aika hurjaa, jos edes sellaisia neljänkympin rajapyykin sivuuttaneita naisia, joilla on avoinna olevaan duuniin nähden hyvin relevantti ansioluettelo, ei kutsuta työhaastatteluun. Mikä on akateemisen perus-duunarinaisen parasta ennen päivämäärä?
Juuri nyt en ole itse etsimässä sen enempää uutta työpaikkaa kuin siirtymässä päätoimiseksi yrittäjäksikään. Silti ihmetyttää se, että miksi valinnanmahdollisuudet kaventuvat niin merkittävästi, kun on ylittänyt neljänkympin maagisen rajan. Siis oikeasti, muistan, että jotain presidenttiehdokasta kritisoitiin siitä, että hän, vain 53-vuotiaana, oli aivan liian noviisi…

Yrityksessä, jossa tällä hetkellä olen töissä, en ole havainnut mitään erityistä ikään, sukupuoleen tai muihinkaan ominaisuuksiin tai preferensseihin liittyvää diskriminointia. Se on varmasti yksi niistä hyvistä puolista, kun on duunissa suuressa, globaalissa organisaatiossa, joka on tarkka yrityskuvastaan ja tavaramerkin arvosta. Toisaalta jokaikisessä organisatiossa on aina omat lasikattonsa. Naiset ovat kautta aikojen sen kokeneet, mutta hiukan yrityksestä riippuen, se koskettaa myös muita työntekijäryhmiä – esimerkiksi vaikka nyt tietyn iän ylittäneitä.

Haluaisin aina uskoa, että paras voittaa – ja että kyllä sitä jotain duunia löytyy, kun vain on hyvä ja ahkera. Mutta mitä sitten, kun on sen ikäinen – eli liian vanha – ja trendikkään kierrätyspahviseen mappiin arkistoitu ansioluettelo mielenkiitoinen, monenlaisesta kokemuksesta kertova, mutta rehellisesti sanottuna hiukan sekava. Onko silloin parasta ajatella, että tää olis tässä nyt? Vai vieläkö sitä haaveilisi jostain?

 

• takki, Tommy Hilfiger
• jakku, H&M
• t-paita, Primark
• hame, H&M
• kengät, Vagabond
• laukku, Michael Kors
• huivi, Alexander McQueen
• arskat, Ray Ban

Joihinkin väreihin on koodattu merkitys “kesä” niin vahvasti, että fiilis muuttuu välittömästi, kun siihen pukeutuu. Yksi niistä väreistä on intensiivinen ja raikas turkoosi. Huomasin hyvin konkreettisesti eilen toimistolla, että näin näyttävään väriin ei todellakaan kannata pukeutua sellaisena päivänä, jolloin haluaa vain olla huomaamaton ja hävitä työpaikan yleiseen meininkiin. Tosi monet kommentoivat ihan spontaanisti mekkoa ja varsinkin sen turkoosia sävyä – eli se ei todellakaan ole mikään toimistomaailman näkymättömyysviitta!
Esittelyssä on siis eilisen asu – tänään on ollut taas aika harmaata ja paljaita varpaita on pannut viluttamaan sandaaleissa… Säätiedotus lupaa tosin edelleen, että myöhemmäksi illaksi tulee 20 lämpöastetta ja aurinkoakin hiukan, mutta kai se on uskottava, että ovat väärässä, kun ei näin alkuiltaan mennessä ole tapahtunut mitään muutosta.

Oh well. Sellaista se on sääriippuvaisen elämä näköjään! Haha! Tänään tosin olisi ollut ihan erityisen tärkeää, että olisi ollut kiva keli, sillä Karkkikin saapui Berliinistä visiitille kotiin – ja suunnitelmissa oli korkata grillaussesonki vihdoinkin. No, tärkeintä on kuitenkin, että saadaan olla yhdessä pitkästä aikaa – ja hyvää ruokaa saadaan aikaiseksi, vaikka grillailut ei nyt tänään onnistuisikaan.

Tänä keväänä – tai kesähän se kalenterin mukaan jo on – on tullut tehtyä monenlaisia kyseenalaisia ennätyksiä. Yksi niistä on lämpimämmän vuosipuoliskon käyttövaatteiden siirtäminen varastosta vaatekaappiin. Vasta viime sunnuntaina saatiin kassillinen kesäkenkiä ja sandaaleja tuotua kellarista eteisen tukoksi. Jos Peetun ei olisi tarvinnut viedä matkalaukkujaan alas säilytykseen, sandaalit tuskin olisivat vieläkään käytössä. Vallitsevat lämpötilat ei ainakaan mitenkään erityisesti ole sitä vaatinut. En muista, että olisin milloinkaan siirtynyt näin myöhään sandaali-vaiheeseen!
Toisen ennätyksen tein tuskastuneena tietokoneeni käsittämättömän raivostuttavaan hitauteen ja yleiseen tökkimiseen. Pienen googlailun perusteella tulin siihen tulokseen, että kovalevyllä majailevat muutamat kuvat saattavat olla ainakin osasyy ongelmiini. Päätin, että vanhoja päivänasukuvia ei ainakaan tarvitse pitää tallessa – ja muutkin blogikuvat säilynevät ihan mainiosti täällä blogissa (tosin aika matalaresoluutioisina, mutta en nyt välittömästi ole juuri niistä tilaamassa paperikuvia). Aika pitkä aika siinä meni, kun deletoin arkistoja, mutta ette ikinä arvaa, miten monta kuvaa lopulta päätyi roskakoriin!? Yli 18 500!! Ei ihme, jos kone vähän tökki! 😀

• mekko, Filippa K
• neuletakki, Filippa K
• kengät, Charles Jourdan

Harvoin tulee esiteltyä ulkovaatteita päivän asukuvien yhteydessä, mutta tässä nyt yksi perusversio torstailta. Eilen olisi kyllä pärjännyt hieman kesäisemmälläkin varustuksella, mutta muuten on kyllä ollut pakko pitää palttoo päällä ja huivi kaulassa – sen verran viileää on ollut. Tänäänkin on näköjään taas harmaata ja takki pitää varmasti kiskoa päälle, kun lähtee ulos.
Musta trenssi on vanha palvelija, H&M:n Roberto Cavalli -mallistosta aikoinaan hankittu. Se on mielestäni tosi kivan mallinen ja materiaali on pysynyt hyvässä kunnossa, joten mitä sitä suotta uutta hankkimaan. Oranssit farkut Filippa K, tennarit New Balance, huivi Diane von Furstenberg ja laukku Rebecca Minkoff.

Olin tosiaan siis Espritin järkkäämässä bloggari-illassa Gallerian myymälässä. Kesäksi on tarjolla kivoja beduiini-teemoja, paljon valkoista, vaaleaa denimiä, tunikoita, jump suiteja ja rentoja remmisandaaleita.
Jotenkin hassua, että joskus Esprit oli yksi niistä merkeistä, jotka piti aina tsekata, kun oli aika hankkia jotain uutta. Nykyään hädin tuskin muistan sen olemassaolon, mutta nyt tuli kyllä hyvä muistutus!

Bloggareitten lisäksi shoppailuillan -30 % alennus oli houkutellut paikalle aika liudan muitakin Esprit-faneja. Meille oli varattu pieni oma alue putiikissa ja olin aivan äimänä, kun sain kuulla, että kaikki bloggarit saa valita kolme tuotetta mukaansa!
Satuin olemaan paikalla ensimmäisten joukossa ja valinnanvaraa oli vielä vaikka miten paljon. Kannoin kyllä valtavan läjän vaatteita sovituskoppiin, mutta lopulta päädyin valitsemaan ainoastaan denimiä.

Farkkutakki on ollut toivelistalla jo pidempään – tai tarkemmin sanottuna siitä lähtien, kun Peetun farkkutakki muutti Uumajaan, enkä ole voinut sitä enää lainata. Keskisiniseksi pesty perusrotsi on juuri, mitä halusin!
Hyvin vaaleiksi pestyt lappushortsit ovat hauskan rennot ja kesäiset. Ehkä kuumin lappuhaalari-momentum meni ohi jo viime kesänä (tai edellisenä?), mutta enpä nyt muutenkaan pidä mitenkään välttämättömänä olla aina ensimmäisenä kaikkien villitysten kanssa.
Vitivaaleiksi pestyt ja reikäisiksi kulutetut farkut oli ehkä itsellenikin yllättävä veto. Ei sinänsä – farkkuja käytän tosi paljon muutenkin ja nuo istuvat oikein mainiosti. En vain ole ihan täysin jaksanut käsittää, että taas on aika käyttää rikki revittyjä ja reikäisiä, ylipestyjä farkkuja. No niin se vaan on ja näköjään turha pyristellä vastaan. Haha!
Tiedostan kyllä oikein hyvin, että tämä on hiukan possumaista fuskausta vuoden 15 muotiostoksen haasteeseeni. Mutta toisaalta, kuka sitä nyt oikeasti kieltäytyisi, kun sanotaan, että valitse tuosta?! (Ja ei, mitään postausvelvoitteita tai muutakaan siihen ei liittynyt) Eli näillä nyt mennään!
Kuvat: tuotekuvat Minttu, muut Red and Square Fashion PR