Käytiin eilen Peetun kanssa tutustumassa Thomas Sabon ensi syksyn koruihin. Olen himoinnut niin kauan kuin muistan TS:n hopeista ketjurannekorua, johon voisi sitten pikkuhiljaa keräillä riipuksia muistoksi erilaisista elämän pienistä ja suurista häppeningeistä. Alitajuisesti olen kai ajatellut, että tuon tyylinen koru pitäisi saada lahjaksi, enkä sen vuoksi ole koskaan tullut hankkineeksi sitä. Tosin silloin, kun löysin suloisen pienen, oikeasti avattavan, Thomas Sabo -läppärin, oli kyllä lähellä.
Muuten jotkut TS:n korut ovat olleet makuuni vähän turhan koristeellisia – vaikka en mikään ykkösminimalisti olekaan. Jossain vaiheessa myös tuntui, että koko Thomas Sabo -tyyli muuttui yhä vain näyttävämmäksi ja bling-blingimmäksi. Nyt näkemämme uusi mallisto oli kuitenkin erittäin positiivinen yllätys. Muutosta tyylikkäämpään on tapahtunut reippaasti ja koristeellisesta TS-hengestä on säilytetty juuri sopiva määrä kimalletta, mystiikkaa, hippihenkeä ja muita perinteisiä elementtejä.

Toki mukana on edelleenkin myös näyttäviä koruja. Varsinkin sormukset ovat helposti usean nivelen yli yltäviä – mutta siitä huolimatta yleisilmeessä on aina jotain keventävää. Tosi uudelta ja raikkaalta tuntuu toisaalta ihanan hentoiset ketjut, joissa pienet symbolit antavat ilmettä ja merkitystä korulle. Ketjuja löytyy sekä kaulaan että ranteeseen ja kokonaisuuteen löytyy vielä suloisia pieniä hopeasormuksia.
Aivan uutta on Thomas Sabon Love Bridge -rannekorukonsepti.

Idea on se, että korussa on hopealaatta, johon saa kaverrutettua haluamansa tekstin. Itse rannekoruja on monenlaisia; ketjuja ja erivärisiä helmiä pääasiassa. Tekstiksi voi valita joko jonkun valmiista “I love you” -tyyppisistä vaihtoehdoista tai tosiaan keksiä ihan oman viestin. Tekstin pituus on maksimissaan 13 merkkiä – eli mitään kovin laveita syvällisiä viisauksia laattaan ei saa kaiverrettua.

 
Laatta kaiverretaan saman tien – koko toimitus kestää vain muutaman sekunnin – ja valmiin korun saa mukaansa samantien.
Me saimme testata, miten homma toimii.

Valmiin korun saa söpöön Love Bridge -rasiaan, jossa se on mukava antaa vaikka lahjaksi.
Meidän rannekorujen viestit ei ehkä olleet ihan rakkausteeman mukaiset…

Peetu: umeåstockholm

Minttu: Never Explain

Vaikuttaa vähän siltä, että tänä vuonna kesä tarjoillaan vain pikkuruisina suupaloina. Yksi iltapäivä/ilta ja sen jälkeinen päivä riittää – sen jälkeen palataan taas takaisin alkukevätmäisiin lämpötiloihin. Aurinkoa on kyllä ollut – kuten esimerkiksi tänään – mutta hädin tuskin viisitoista plusastetta ei kyllä mielestäni vielä ole mikään kesähelle.
Kesäisen toimistopukeutumisen reunaehdot viimeistelee tasaisen viileänä puhaltava AC. Eli oikeastaan työvaatteet voivat olla ihan samat läpi vuoden.

Tänään iltapäivällä meillä oli toimistolla pieni fika-hetki, kun yksi tosi pidetty kollega päätti kahdeksan office-vuoden jälkeen omistautua täysipäiväisesti  vanheimpainvapaan aikana perustamalleen yritykselle ja intohimolleen: joogalle ja puhtaalle ravinnolle. Alunperin Anna on koulutukseltaan diplomi-insinööri, mikä ehkä kuullostaa hiukan yllättävältä, kun ajattelee hänen yrityksensä suuntausta, mutta jos joku haluaa yritykselleen/polttariporukalle/merkkipäivää varten tai muuten kivaa ja vähän erilaista ohjelmaa, voin todella suositella Annaa!
Hiukan kyllä kaksinkertaista entistä yrittäjää vihlasi sydämestä, kun näki toisen innostuksen, omistautumisen ja silmistä loistavan tulevaisuuden odotuksen. Aikoinani, kun luin kauppatieteitä Tampereen yliopistossa, meillä oli pakollinen yrittäjyys-aiheinen kurssi. Ensimmäisellä luennolla professori kysyi, onko salissa entisiä yrittäjiä. Pari ujoa kättä nousi ylös. Minun, vain vähän aikaa sitten Go 4 it -nimisen yritykseni kuopanneen, oli yksi niistä. Professorin viesti meille oli: kerran yrittäjä on aina yrittäjä. Silloin hymähtelin hiukan epäuskoisena, mutta toisen yrittäjyysperiodin jälkeen nyt jo viisi vuotta “oikeissa töissä” viihtyneenä, kollegani loikkaus omaehtoiseen työelämään herätti kyllä pienen kipinän taas täälläkin.

No, ihan heti en ole kuitenkaan yrittäjäksi heittäytymässä – siltä ainakin tuntuu nyt. Tykkään hurjasti työstäni ja vasta vuosihan tässä on tullut tehtyä näitä viimeisimpiä tehtäviä. Muistan, että Nokialla ainakin oli silloin hyvinä vuosina periaate, että vasta vuoden jälkeen uudella työntekijällä voidaan olettaa olevan jonkinlainen taito ja käsitys niistä tehtävistä, mitä hänen tulee tehdä.
Olen siis tosiaan erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen työtilanteeseeni. Sen sijaan muutamakin ystäväni – nelikymppinen nainen, joilla on hyvä ja johdonmukainen CV – on tässä viime aikoina etsiskellyt intensiivisesti uusia haasteita työmarkkinoilla. Lopputulos on se, että edes ainokaista kutsua haastatteluun ei ole kuulunut. Facebookissa pyörii ihania ja “voimaannuttavia” artikkelilinkkejä juttuihin, joiden mukaan yli nelikymppinen nainen on parasta, mitä työelämä tai elämä ylipäätään, voisi haluta. Tietty on hienoa ja hyväksi, jos esimerkiksi työhaastatteluhetkellä itsetunto on korkealla. Valitettavan harva työnantaja kuitenkaan tuntuu olevan samoilla linjoilla noiden artikkelien kanssa.

Näköjään kollegan (nuoren, vain piirun yli kolmekymppisen, kahden lapsen äidin) heittäytyminen yrittäjäksi sai meikäläisen pohdiskelemaan omia – ei aina niin kovin johdonmukaisia – uravalintoja. On aika hurjaa, jos edes sellaisia neljänkympin rajapyykin sivuuttaneita naisia, joilla on avoinna olevaan duuniin nähden hyvin relevantti ansioluettelo, ei kutsuta työhaastatteluun. Mikä on akateemisen perus-duunarinaisen parasta ennen päivämäärä?
Juuri nyt en ole itse etsimässä sen enempää uutta työpaikkaa kuin siirtymässä päätoimiseksi yrittäjäksikään. Silti ihmetyttää se, että miksi valinnanmahdollisuudet kaventuvat niin merkittävästi, kun on ylittänyt neljänkympin maagisen rajan. Siis oikeasti, muistan, että jotain presidenttiehdokasta kritisoitiin siitä, että hän, vain 53-vuotiaana, oli aivan liian noviisi…

Yrityksessä, jossa tällä hetkellä olen töissä, en ole havainnut mitään erityistä ikään, sukupuoleen tai muihinkaan ominaisuuksiin tai preferensseihin liittyvää diskriminointia. Se on varmasti yksi niistä hyvistä puolista, kun on duunissa suuressa, globaalissa organisaatiossa, joka on tarkka yrityskuvastaan ja tavaramerkin arvosta. Toisaalta jokaikisessä organisatiossa on aina omat lasikattonsa. Naiset ovat kautta aikojen sen kokeneet, mutta hiukan yrityksestä riippuen, se koskettaa myös muita työntekijäryhmiä – esimerkiksi vaikka nyt tietyn iän ylittäneitä.

Haluaisin aina uskoa, että paras voittaa – ja että kyllä sitä jotain duunia löytyy, kun vain on hyvä ja ahkera. Mutta mitä sitten, kun on sen ikäinen – eli liian vanha – ja trendikkään kierrätyspahviseen mappiin arkistoitu ansioluettelo mielenkiitoinen, monenlaisesta kokemuksesta kertova, mutta rehellisesti sanottuna hiukan sekava. Onko silloin parasta ajatella, että tää olis tässä nyt? Vai vieläkö sitä haaveilisi jostain?

 

• takki, Tommy Hilfiger
• jakku, H&M
• t-paita, Primark
• hame, H&M
• kengät, Vagabond
• laukku, Michael Kors
• huivi, Alexander McQueen
• arskat, Ray Ban