Tag: Mintun vetimet

Minttu 29.9.2016
Olen jaksanut aina narista siitä, miten hankalaa välikausipukeutuminen on. Ikinä ei tiedä tarviiko jo kaivaa villaisimmat nutut esiin, vai lämmittääkö syysaurinko niin, että päivällä saa hikoilla kuin kesällä konsanaan. Hame ilman sukkiksia on liian vähän, mutta niiden kanssa olo on jotenkin liiankin talvinen. Potentiaalista arkipukeutumiskriisiaikaa tällainen välisesonki.
Klassinen napapiiriratkaisu välikausipukeutumiseen on luonnollisesti kerrospukeutuminen. Ja mielellään iso kassi. Näin sitä voi sitten päivän mittaan joka käänteessä hienosäätää asun lämmöneristysominaisuuksia.
Toisaalta, jos tarkemmin ajattelee, keskiverto toimistorotan ilmasto on kyllä aika tasainen ympäri vuoden. Toki takkia, kenkää ja sen sellaista pitää säätää sesongin mukaan, mutta mistään eräretkeilystä ei kuitenkaan ole kyse.
Minttu 29.9.2016
Hoksasin tänään, että oikeastaan tykkään pukeutua juuri nyt, kun toinen jalka viipyilee vielä viimeisissä kesämuistoissa ja toinen harhailee jo vaikka missä syysmyrskyissä. Tänäänkin oli välillä ihan mieletön auringonpaiste – ja lämpöasteita sen mukaan. Vähän kun sitten katsoi muualle, olikin ihan mahottoman rankkasadekuuron aika.
Mokkanahkaiset, nahkapohjaiset nirunarusandaalini selvisivät tämänpäiväisestä tulikasteesta (hehe, kasteesta..) ihan mainiosti, vaikka olisihan se parempi välttää niiden uittamista syyssateissa. Mutta kun aamulla oli kuivaa ja kaunista, niin eihän sitä silloin usko, että iPhonen sadekuuroja lupaava ennustus voisi mitenkään olla oikeassa.
Minttu 29.9.2016
Muutenkin tämänpäiväinen asuni on ihan tyypillistä toimistopukeutumistani. Rentoja ja skarppeja elementtejä yhdistelemällä saa mukavan, mutta hyvin töihin sopivan kokonaisuuden. Kuvasta tosin puuttuu läpinäkyvä sateenvarjoni – olennainen osa sadekuuropäivän asua.
Minttu 29.9.2016 Minttu 29.9.2016

  • paita, Filippa K
  • housut, H&M
  • takki, Acne
  • kengät, Rizzo
  • laukku, Mulberry

Minttu 26.9.2016
Tiedän, että ei pitäisi nukkua puhelin tyynyn vieressä. Etenkin, jos on vähänkään uniongelmia, olisi parempi, jos koko vekottimen voisi jättää toiseen huoneeseen. Herätyshommiin vanha kunnon vekkari ja sometus kokonaan kielletty sängyssä. Hyviä ohjeita varmasti, mutta ainakin meillä totuus on toinen.
Aamurutiinini menee yleensä niin, että kun vihdoin päätän ensimmäisen herätyksen ja epälukuisen torkutuksen jälkeen avata silmäni, avaan puhelimen ja aloitan päivän ensimmäisen somekierroksen. Kun Instagram, Facebook, blogi etsera on tarkistettu, tsekkaan päivän säätilan.
Minttu 26.9.2016
Tänään säätiedotus lupasi aurinkoista ja +18 asteen lämpötilaa. “Sandaalipäivä”, päätin jo ennenkuin olin nostanut päätäni ylös tyynystä. Tähän aikaan syksystä tuntuu jokainen päivä, jolloin voi vielä pukeutua vähän kevyemmin, aivan lahjalta. Siispä läksin toimistolle paljain säärin ja hopeahilelakalla koristellut varpaani sandaaleihin tungettuina.
Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin kyllähän sitä hiukan kävi huiku nilkoissa siinä puoli kasin maissa aamulla, kun hilpaisin raitiovaunulle. Lounasaikaan ilma oli jo lämmennyt niin, että oli oikein mukavaa käppäillä pientä lenkkiä, mutta kyllä se nyt on varmaan myönnettävä, että sandaalisesonki alkaisi tämän vuoden osalta olla tässä.
Minttu 26.9.2016
Sandaalien kaverina oli toimistolla tänään, niinkuin niin monena muunakin päivänä, Lindexiltä loppukesällä hankkimani valekietaisumekko. Ostin sen puolipaniikissa (“nyt on pakko saada jotain siistiä mustaa toimistolle” -päivä…) vain pintapuolisen nettivertailun jälkeen – enkä ole katunut hetkeäkään. Mekon materiaali on valuvaa jerseytä, joka seurailee mukavasti liikkeitä ja on älyttömän mukava päällä. Lisäksi leikkaus on riittävän fiksu, että se käy vähän virallisempiinkin yhteyksiin, joihin ei kuitenkaan ole ihan jakkupukuvaatimusta.
Minttu 26.9.2016

  • mekko, Lindex
  • sandaalit, Swedish Hasbeens
  • shaali, By Malene Birger

Minttu 24.9.2016
Taas on perjantai – ei voi olla totta! Viikot vilisee ohi sellaista vauhtia, että kai tässä pitää pikkuhiljaa alkaa miettiä jouluaattoillan tarjoiluja. No ei vais, ennemminkin pitäisi varmasti pysähtyä useamminkin hetkeen, hengittää sisään ja ulos, nauttia vaikka vain siitä, että saa olla mukana tässäkin hetkessä.
Tänä syksynä naatiskelu on ollut harvinaisen helppoa. Aurinkoa on riittänyt ja lämpöäkin ihan näihin päiviin asti. Ihanat syksyn värit eivät ihan vielä ole tänne Tukholmaan asti ehtineet, mutta aamuisin ilma on niin kristallinkirkasta ja rapeanraikasta hengittää, että kauaa ei siihen ei varmasti enää mene.
Sen lisäksi, että tänään on perjantai, on täällä meillä myös jokaisen toimistorotan kuukauden kohokohta: palkkapäivä. Uskaltauduin työpäivän jälkeen pyörähtämään cityssä ja totesin, että muutama muukin oli kesälomien sun muiden jälkeen odottanut malttamattomana tätä päivää, kun tililtä löytyy taas muutakin kuin miinusmerkkejä. Joka paikassa oli niin paljon väkeä, että järki meinasi lähteä.
Ehdin kuitenkin piipahtaa Stadiumilla ennenkuin menetin totaalisesti hermoni tungokseen. Saaliiksi sain Casallin fitness-pallon, jonka kanssa ajattelin alkaa harrastaa kevyttä kotijumppaa. Aika villiä palkkapäivän juhlistamista täällä meilläpäin! Haha! No, syötiin me Karkin kanssa take away sushia illalliseksi – onhan sekin jo jotain.
Minttu 24.9.2016
Perjantain toimistoasuni oli itselleni oikeastaan aika tyypillinen semirento kokonaisuus. Pippuri-tweedmäiset housut ja t-paita putouspäänteineen saivat kaveriksi Adidaksen mustat tennarit. Taisin keväällä kertoakin, että kaikki meidän firman työntekijät saivat kyseiset tossut joululahjaksi. Nyt niistä on tullut melkein vitsi, sillä käytännöllisesti kaikki käyttää Addujaan toimistolla. Jokaisessa sisäisessä palaverissa vähintään 2/3 porukasta on työsuhdekengät jalassa. Nyt vaan odotellaan toimistounivormun muita osia..
Mutta oikeasti tykkään hurjasti töistä saamistani lahja-Adidaksista, olisin hyvin voinut ostaa tismalleen samat tossut itselleni city-käyttöön. Niiden malli on oikeastaan aika sporttinen, mutta päällisen monokrominen kuviointi ja mahtava scuba-materiaali ihan parasta.
Valkoisen takin ajattelin tänä viikonloppuna siirtää odottamaan kevättä. Yleensä en syyspuolella käytä tuota enää ollenkaan, se ei vaan jotenkin ole tuntunut oikealta. Tänä vuonna se on jostain syystä pysynyt käytössä näin pitkään. Syytän hämäävän aurinkoisia ja lämpimiä kelejä.
Minttu 24.9.2016
Onpas mukavaa näin perjantaina todeta, että on tosi kiva viikonloppu tulossa. Oikeastaan mitään ihan mahtavan erityistä ei ole ohjelmassa, mutta Peetu on tulossa kotiin huomenna. Lapsukainen tekee pienen välilaskun täällä ennenkuin tiistaina suuntaa reilun kuukauden reissulle Intiaan. Ja sitten sunnuntaina Karkki on menossa juoksemaan 10 km radan Lidingöloppet-tapahtumaan. Luvassa on aurinkoista ja +18 asteen lämpöä, joten huoltojoukoillekin on tiedossa mukava retkipäivä radan varrelle.
Oikein mukavaa viikonloppua myös sinne ruudun toiselle puolelle! <3
Minttu 24.9.2016

  • paita, Minimarket
  • housut, H&M
  • takki, Hilfiger
  • tennarit, Adidas
  • laukku, Mulberry

Minttu 15.9.2016
Keväällä Lindexiltä hankkimastani “orvokkitunikasta” on kesän ja nyt alkusyksyn aikana tullut varsinainen luottovaate. Olen yleensä todella huono tekemään heräteostoksia ja pakon edessä kassalle päätyy yleensä erilaisia versioita mustista perusvaatteista. En osaa edes ihan tarkalleen sanoa, mikä tuossa suurikuvioisessa huitulassa alunperin viehätti. Ehkä se oli kirjavuudesta huolimatta helposti yhdisteltävät sävyt, ehkä kuosin huivimaisuus.
Joskus sitä näköjään kuitenkin kantsii tehdä päätös fiilispohjalta, vaikka järki yrittäisikin väittää, että asiaa ei ole nyt pohdittu yön yli. Orvokkitunikaksi nimeämäni vaate on ollut yksi tämän kesän eniten käytettyjä.
Periaatteessa se toimisi pituutensa ansiosta myös mekkona, mutta itse olen yhdistänyt sen aina joko pidempään hameeseen tai housuihin.
Minttu 15.9.2016
Yksi rennoimmista stailauksista on tunika lempparifarkkujen kanssa. Kesäisen lämpimät kelit houkuttelevat myös jatkamaan sandaalien käyttöä. Kun mittari näyttää reilusti yli 20 astetta, ei paljaiden nilkkojen esittely toimistolla tunnu mitenkään oudolta. Vaikka tosiaan ollaankin jo syyskuun syksyisemmällä puoliskolla.
Karkin kanssa juuri puhuttiin toimistopukeutumisesta ja todettiin yhteen ääneen, että kesällä tuntuu pukeutumiskoodi olevan koko loma-ajan kestävä casual friday. Nyt pitäisi pikkuhiljaa alkaa skarpata, silittää kauluspaidat ja muutenkin ryhdistäytyä. Säätila antaa onneksi vielä pienen tekosyyn pehmeään laskuun fiksumpaan pukeutumiseen, mutta pikapuoliin on kyllä pakko antaa periksi ja jättää kesäisen rennot työasut odottamaan seuraavaa lomasesonkia.
Tänään mentiin kuitenkin vielä aika vapaalla tyylillä. Tämän kesän toinen hankinta, alesta löytyneet Swedish Hasbeensin sandaalit, ovat nekin osoittautuneet aivan loisto-ostokseksi. Paksu nahka kesyyntyi ihan parin käyttökerran jälkeen ja nyt kengät tuntuvat pehmeiltä kuin tohvelit jaloissa.
Minttu 15.9.2016
Säätiedotusten mukaan ilmat alkaa nyt pikkuhiljaa viiletä (vaikka vielä toissapäivänä viikonlopulle luvattiin hellelukemia..), joten kai tässä olisi aika alkaa kaivella vaatekaapeista esiin taas normaalit toimistounivormut. Sen lisäksi olen suunnitellut, että ensi viikonloppuna pitää tehdä pieni inventaari ja katsoa, mitä on ihan pakko hankkia loppusyksyn ja talven varalle. Varsinkin talviset päällysvaatteet on helposti sen verran isompi investointi, että en todellakaan halua jättää niitä minkään impulssisostoksen varaan.
No, onneksi tässä nyt tuntuu olevan vielä aivan mainiosti aikaa siihen, kun ihan oikeasti pitää alkaa miettiä palttoita ja huopatossuja.
Minttu 15.9.2016 Minttu 15.9.2016 Minttu 15.9.2016

  • tunika, Lindex
  • toppi, H&M
  • farkut, Lindex
  • sandaalit, Swedish Hasbeens
  • laukku, Michael Kors

Minttu 29.8.2016
Tukholman muotiviikko starttasi tänään. Aamulla tuli herättyä siihen, kun kunnon rehvakas syyssade paukutteli ikkunalautoja. Pikkuisen kieltämättä hämmentävää, sillä mielikuvani on, että muotiviikoilla paistaa aina. Paitsi talven muotiviikoilla, jolloin yleensä saa kahlata polvia myöten lumisohjossa.
Tänään on siis satanut enemmän tai vähemmän koko päivän. Siitä varmaan jo arvaakin, että nämä asukuvat ei ole tänään otettuja. Ei, tässä olen juurikin valmistautumassa ottamaan svenne-au-pairin roolissa vastaan Tinnin The Syntymäpäivävieraita. Kuvien taustana Tinnin sisäpihan kaunis portti.
Minttu 29.8.2016
Tänään muotihulinoissa olen ollut kuitenkin käytännössä samassa asussa. Vanha rakas Diana Orvingin mekkoni alkaa pikkuhiljaa sanoa irti työsopimustaan – ja tietenkin sitä juuri silloin alkaa takaraivossa nakuttaa, että haluan käyttää juuri sitä.
Sadekeli ja muotiviikkoihin yleisesti liittyvä runsas kävely näytöspaikasta toiseen vaikuttivat sen verran kenkävalintaan, että päätin järkevästi laittaa hiukan matalammat korot jalkaan. Ilmankosteuden vuoksi päädyin myös pitämään hiukset kiinni perustötteröllä. Luonnonkihara tukka voi näyttää aika eksoottiselta koko päivän kestävän kosteuskäsittelyn ansiosta. Toisaalta en kyllä ihan älyttömästi tarvitse tekosyitä hiusten kiinni pitämiseen – yleensä kestän vapaana roikkuvia kutreja korkeintaan tunnin-pari.
Minttu 29.8.2016
Tämän päivän muotiviikkoilut piti lopettaa jo ennen varsinaisia iltameininkejä. Peetu lähtee huomisaamuna superaikaisin junalla takaisin Uumajaan ja kyllä tyttären haliminen on tärkeämpää kuin mikä tahansa näytös tai fashion-bile. Neito on kuulemma syksyn aikana tulossa pari kertaa Tukholmassa käymään, mutta jo etukäteen on varoitettu, että pitää varautua siihen, ettei kotiin tulla kuin nukkumaan. Haha!
Kaikenlaista kivaa ehdin kuitenkin tänäänkin nähdä ja kokea. Koitan saada kuvia vähän järjestykseen, niin saadaan ensimmäiset fiilikset myös tänne blogiin. Tunnelmapaloja löytyy myös Instagramista salanimellä @minnapaakkulainen.
Minttu 29.8.2016
minttu yksityiskohta
Minttu 29.8.2016

  • mekko, Diana Orving
  • sandaalit, Lacoste
  • kaulakoru, Coruu (saatu blogiyhteistyön kautta)
Old stuff