Tag: Mintun vetimet

Minttu 28.10.2016
Tänään aamulla, kun tein lähtöä töihin, oli niin pimeää, synkkää ja sateista, että oli ihan pakko saada jotain pehmeää ja turvallista päälle. Valinta osui mukaviin neulekerroksiin. Perjantaisin meillä onneksi officella aika lunki meininki – ei palavereja yleensä ja muutenkin rennompaa. Johtuu varmasti siitä, että viikon viimeisenä päivänä meillä on aina erinomainen irtokarkkitarjoilu respassa. Väitän, että ihmiset on kiltimpiä, kun niillä on tarpeeksi sokeria systeemissään.
Päivällä alkoi onneksi kirkastua heti aamun jälkeen ja lounaskävelylenkin aikana paistoi jo aurinko. Ihmeellisesti siinä mielikin virkistyi samaan tahtiin. Silti mukavaa olla toimistolla miellyttävässä neulekokonaisuudessa. On päiviä, jolloin saan sätkyn pelkästä ajatuksesta, että vaatteet kiristää ja kinnaa jostain.
Minttu 28.10.2016
Nyt on kuitenkin aika lopettaa jaarittelut täällä blogissa ja vaihtaa jotain vähän fiksumpaa päälle. Tukholman yliopistossa on tänään valmistujaisjuhla kaikille tämän vuoden puolella maisterin tutkinnon suorittaneille. Karkki käy pokkaamassa diplominsa ja me, vain muutama tunti sitten Intiasta palannut Peetu ja minä, hurraamme yleisössä.
Tosi ihanaa, että tällaisia juhlia järjestetään. Mielestäni on tosi tärkeää markkeerata ison urakan päättymistä ja opiskelujen loppumista. Jotenkin koko saavutus muuttuu paljon konkreettisemmaksi sillä tavalla. Ja tietty olen superiloinen siitä, että saan istua polleana yleisössä, ylpeänä huikean fiksusta lapsukaisestani!
Minttu 28.10.2016 Minttu 28.10.2016 Minttu 28.10.2016

  • neulemekko, H&M
  • neuletakki, H&M
  • tennarit, Adidas
  • kangaskassi, Carin Wester
  • rannekoru (saatu), Coruu

Minttu 20.10.2017
Miten onkin niin, että ei tarvita kuin pari kiva asiaa, joita odottaa lähitulevaisuudessa, niin koko elämä näyttää paljon valoisammalta? Ei niin, että täällä nyt mikään varsinainen syysdeppis olisi päällä, mutta sellainen äh-mälsää-ja-tylsää-ja-niin-kamalan-harmaatakin -fiilis kuitenkin. Viime syksy meni ihan siivillä kauan odotettua New Yorkin reissua suunnitellessa, mutta nyt ei ole mitään matkasuunnitelmia, joitain satunnaisia Suomen reissuja lukuunottamatta.
Eikä ollut kovasti mitään muitakaan mieltä ilostuttavia suunnitelmia vielä vähän aikaa sitten, mutta kun hetki sitten selasin kalenteria, hoksasin, että kohta alkaa tapahtua.
Ensin viikon päästä on Karkin maisterijuhlat yliopistolla. Kävi ihan älyttömän hyvä tsägä, kun juuri tällä hetkellä reilun kuukauden pituisella Intian matkalla oleva Peetu sattuu palaamaan tismalleen sen päivän aamupäivänä, jolloin maisterijuhlat järjestetään. Eli pääsemme molemmat paikanpäälle katsomaan, kun Karkki pokkaa diplominsa. Jei!
Minttu 20.10.2017
Parin viikon päästä heilutaan sitten puolestaan Helsingissä. Täytyy kyllä sanoa, että Bloggers’ Inspiration Day + Inspiration Blog Awards on aina yksi sesongin highlightseja itselleni. Ihan älyttömän tärkeä päästä tapaamaan muita bloggareita livenä, kun muuten olen melko ypönä täällä lahden toisella puolella. Kävisin ihan varmasti kaikilla pr-päivillä, avajaisissa, lanseeraustilaisuuksissa ja mitä näitä nyt on, mutta harvoin osun sattumalta olemaan Helsingissä, kun jotain kivaa tapahtuu. Niinpä en juurikaan tapaa muita bloggareita, jollei heitä sattumalta tupsahda tänne Tukholmaan.
Tänään sain vielä kaiken kukkuraksi kutsun etkoille, joille osallistuu blogosfäärin upeimpia tyyppejä!
Ainiin, pitikös täällä puhua päivän asusta? Kauluspaita on uusi – hankinta H&M:n exclusive (tai jotain sinne päin) -mallistosta. Tykkään ihan älyttömästi paidan pussimaisiksi leveiden kuminauhojen avulla kurotuista jättisuurista lepakkohihoista! Myös materiaali läpäisee tekstiilinörtin tiukan laatuseulan. Tiiviskudoksinen ja sileäpintainen puuvilla tuntuu hyvinkin sen verran paremmalta, että paidan normaalia H&M-tasoa korkeampi hinta on hyvinkin perusteltu.
Minttu 20.10.2017
Mustat avokkaat on nekin uusi hankinta H&M:ltä. Ihan randomit, ei-nahkaiset ja superedulliset sisäkengät toimistolle on noiden missio. En tosiaan oikein osaa kävellä avokkailla ja siksi ei tuntunut järkevältä ostaa ensimmäisenä jotain superkalliita merkkikenkiä.
Korkoa avokkaissa on jonkun verran, mutta mielestäni nuo on kuitenkin vielä ihan toimistolle sopivat – eikä vain juhlakäyttöön. Ja jos totta puhutaan, kyllä meillä näkee välillä sellaisia stilettoja officella, että olisi monilla tekemistä juhlissakin moisilla.
Minttu 20.10.2017
Mutta hei – huomenna on jo perjantai (taas!)!!
Meillä on viikonlopun ohjelmassa pikkumakuuhuoneen remontin saaminen loppuun. Ollaan ihan hyvin aikataulussa, joten melkein voisin luvata jo jotain ensimmäisiä kuviakin pikkuhiljaa.
Kivaa torstai-iltaa siihen asti!
Minttu 20.10.2017 Minttu 20.10.2017 Minttu 20.10.2017

  • kauluspaita, H&M
  • farkut, Lindex
  • laukku, Mulberry
  • kengät, H&M

Minttu 14.10.2016
Tällä viikolla on töissä ollut kaikenlaista möteä, palaveria, presistä ja sen sellaista, mikä on vaatinut valkoisia kauluksia ja keskivertoa skarpimpaa otetta pukeutumiseen. Ihan täysin palaveritta ei selvitty kyllä tästä perjantaistakaan, mutta sisäisessä, pääosin videoyhteyden välityksellä hoidetussa miitingissä, voi kuitenkin jo vähän soveltaa casual friday -ajatusta.
Olen yrittänyt skarpata tällä viikolla hiukan ekstrapaljon, sillä tein jotain sellaista, mitä en vielä vähän aikaa sitten olisi uskonut tekeväni ollenkaan. Hain firmassa sisäisesti uutta paikkaa!! Se tarkoittaisi aika paljon enemmän vastuuta, myös tulosvastuuta, ja hurjasti uutta opeteltavaa. Iiks!
En kyllä ihan hirveästi usko, että saan tuon paikan. Jotenkin tuntuu, että kaikki on niin tottunut, että teen sitä mitä teen – ja niin hyvin – että kukaan ei oikeastaan osaa edes kuvitella meikäläistä jossain toisessa roolissa. Ehkä myös meidät aikuisemmat naiset laitetaan helposti siihen “ne nyt on tyytyväisiä siihen, mitä niillä on” -lokeroon, että hakemukseni saattoi olla täydellinen yllätys osaston pomolle. Koko muu tiimi kun on kolmenkympin kulmilla, niukin alle tai yli.
Minttu 14.10.2016
No, paperilla täytän kuitenkin aivan kaikki vaatimukset ja kokemukseni on vähintäänkin relevantti tuohon paikkaan. Itse olisin enemmän kuin valmis saamaan vähän uusia haasteita ja pääkopallekin stimulanssia. Neljä vuotta samassa duunissa on mielestäni kuitenkin aika kauan, vaikka pari kertaa olenkin vaihtanut tuotealuetta tuona aikana.
Totuus kuitenkin on se, että yli nelikymppinen nainen ei ole kovin houkutteleva rekrytoitava edes täällä suvaitsevassa ja avarakatseisessa Ruotsissa. Sinänsä hullua, että just nyt olisi niin paljon aikaa ja kapasiteettia todella omistautua työn vaatimille asioille. Ja samalla kyllä myös elämänkokemusta sen verran, että osaisi pitää huolta omasta jaksamisestaan.
Jätin hakemukseni viime keskiviikkona ja virallinen viimeinen hakupäivä on lokakuun viimeinen – eli ei ehkä ole mikään ihme, että en ole vielä kuullut asiasta mitään. Varsinkin, kun tämä viikko on ollut täynnä toinen toistaan tärkeämpiä ja valmistelua vaativia palavereita. Hiukan kyllä silti jännittää, jos totta puhutaan. Olisi niiiin ihana saada vähän (paljon) uusia haasteita – ja tuo uusi duuni olisi juuri lempparituotealueellani. Toisaalta nyt kai en voi oikein tehdä muuta kuin odottaa… Ja varautua siihen, että saan jatkaa samoissa tehtävissä kuin tähänkin asti.
Mutta niinhän se on, että jos ei mitään tavoittele, ei mitään myöskään saa.
Minttu 14.10.2016
Sen verran olen ollut tättähääränä kaiken kanssa, että päätin opetella kävelemään pumpseilla oli, mikä oli. Ostin toimistokengiksi varsin matalakorkoiset neutraalin väriset mokka-avokkaat H&M:n Premium Quality -sarjasta. Niissä on tuollainen kätevä läpyskä nilkan takana (näkyy paremmin näissä tuotekuvissa) ja tuntuu, että niiden ansiosta kengät pysyvät normaalia paremmin jalassa. Toisaalta eihän sitä nyt toimistolla yleensä tule niin kovin paljoa käveltyä.
Tähän mennessä elo avokkaiden kanssa on sujunut ihan hyvin. Tykkään tosi paljon siitä, että nuo ovat nahkaa sisältä ja ulkoa – vain ihan ulkopohja on muovia, mutta ei sitä nyt toimistokengiksi välttämättä mitään nahkapohjaisia tarvitsekaan.
Minttu 14.10.2016 Minttu 14.10.2016

  • t-paita, Primark
  • hame, H&M
  • liuhu, Monki
  • laukku, Mulberry
  • kengät, H&M

Minttu 8.10.2016
Lauantaiterkut Tukholmasta!
Täällä on poikkeuksellisesti melko pilvinen päivä, mutta se sopii suunnitelmiini aivan loistavasti. Tarkoitus olisi nimittäin viettää koko viikonloppu leikkien irl-palapelin nimeltä “IKEA-huonekalut” kokoamista.
Niinkuin olen kertonutkin meillä on ollut jo kesästä lähtien meneillään makuuhuoneprojekti. Se ei luonnollisesti ole lähimainkaan valmis – mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Ei vais, jos totta puhutaan niin siinä vaihessa, kun pääsimme siihen pisteeseen, missä olemme nyt, oltiin jo kyllä koko porukka niin lopen kyllästyneitä koko remppahommaan, että päätimme pitää vähän taukoa. Molemmat huoneet kun kuitenkin olivat ihan asuttavassa kunnossa.
Nyt olisi sitten tosiaan tarkoitus tehdä ensin pieni rykäys Mintun makuuhuoneen kanssa ja ensi viikolla jatkamme pikkumakkarin remonttia. Oma huoneeni on pinnoiltaan ihan kunnossa, mutta muuten kaikki on tosi kesken. Tilasin Ikeasta ison valkoisen Malm-piirongin (kyllä, just sen saman, joka tuntuu vilahtelevan vähän jokatoisen sisustuskuvissa) ja toivon, että se nielee sisuksiinsa mahottoman määrän epämääräistä omaisuutta, jolla nyt ei ole mitään kotia. Kaikenlaista pienempää hyllyä, ripustuskoukkua ja mm. verhotanko tuli myös tilauksen mukana.
Saa nyt sitten nähdä, miten tässä kaiken poraamisen ja rakentelun kanssa käy. Meidän seinät on niin järkyttävän kovaa teräsbetonia, että kädet tärisee jo parin hassun reiän poraamisen jälkeen. Varsinkin verhotangon kanssa voi tulla ongelmia, kun ei katon rajassa oikein pysty painamaan koko kropalla. Toinen isompi haaste on piironki. Jo paketit on niin järkyn painavia, etten ole uskaltanut niitä vielä edes avata. Oh well. Onneksi on kaikkea pienempää, minkä kanssa voi vähän lämmitellä ja Karkki tulee huomenna takaisin kotiin reissultaan, joten eiköhän hommat saada kuntoon.
Minttu 8.10.2016
Niinkuin varmasti arvaatte, tässä ei nyt ole esittelyssä tämän päivän asuni ja eilinenkin meni kotitoimistolla verkkareissa, kun piti kytätä tuota Ikean toimitusta. Asu on viime torstailta. Silloin oli ensin ihan normi toimistopäivä ja sitten illalla uudistuneen Lumenen lanseeraustilaisuus täällä Tukholmassa. Olin niin innoissani, kun sain kutsun tuohon tilaisuuteen! Blogeissa ja Instagramissa on saanut seurata upeita tilaisuuksia ensin New Yorkissa, sitten Helsingissä ja Pietarissa. Puhumattakaan kaikista uusia tuotteita ylistävistä käyttökokemuksista.
Lumenen tilaisuuden dress code oli “Nordic chic”. En nyt ole ihan vakuuttunut, että asuni vastasi kutsukortin toiveita, mutta ajattelin, että onhan tuossa vähän pohjolan syysruskan värejä. Edes.
On aina hiukan haasteellista, kun pitää kirmata suoraan officelta jonnekin edustusta vaativaan häppeningiin. Lumenen tyypit on kyllä niin ihanan herttaisia ja superlämpöisiä tyyppejä, että ryytynyt toimistorottakin tunsi olonsa tosi tervetulleeksi. Puhumattakaan siitä, että meikkitaiteilija Mariela Sarkima onnistui luomaan kasvoilleni sellaista hehkua ja valoa Lumenen uutuustuotteilla, että en näyttänyt ollenkaan siltä, että olisin just istunut kahdeksan tuntia tietokoneen edessä töissä.
Minttu 8.10.2016
Pieni bloginpäivitystauko taitaa nyt olla ohitse ja on aika palata poran ja ruuvimeisselin kimppuun. Kaikille niille vinkiksi, joilla on vielä viikonlopun suunnitelmia avoinna: Bridget Jones Baby on tosi kiva ja katsomisen arvoinen elokuva. Itse olin melko ennakkoluuloinen tuon suhteen. Tuntui, että tässä nyt vain halutaan puristella ne viimeisetkin pennoset irti Bridget Jones -saagasta. Me käytiin Karkin kanssa katsomassa elokuva viime sunnuntaina – ja olimme molemmat todella positiivisesti yllättyneitä.
Bridget Jones Babyn tarina on omassa viitekehyksessään täysin uskottava ja erinomaisesti viihdyttävä. Aikaisempien leffojen tapaan, tässäkin iso osa nautittavuudesta muodostuu herkullisten sivuosien ansiosta. Elokuvasta jää hyvä mieli monella tasolla – yksi niistä on se, että katsojaa ei aliarvioida, mutta mukana on ihanan kreisiä Bridget-huumoria ja kaiken lisäksi onnellinen loppu.
Minttu 8.10.2016
Ja kyllä. Nilkkoja palelsi viime torstaina ballerinoissa sekä aamulla että illalla – vaikka päivällä olikin tosi aurinkoista ja lämmintä. Eli on näköjään aika pakata myös nirunaruballerinat odottamaan kevättä.
Minttu 8.10.2016

  • t-paita, Primark
  • neuletakki, H&M
  • hame, H&M
  • ballerinat, Rizzo

Minttu 3.10.2016
Jotkut maanantait tuntuvat enemmän juuri siltä itseltään. Sitä myöhästyy aamun junasta (siitä jälkimmäisestäkin), huutelee lähteissään lapselle “hyvää yötä”, unohtaa puhelimen kotiin ja kaataa kahvia valkoiselle paidalle.
Oikeastaan maanantaini taisi alkaa jo eilen. Oli pari pikkuruista proggista, jotka piti hoitaa nopsasti ohimennen, siinä kaiken muun sivussa. Nooh, ei mennyt ihn suunnitelmien mukaan..
Sekin yksi vintage-peili, jonka olen hankkinut tulevaa meikkauskulmaustani varten, aiheutti varsinaisen askartelusession. Peilin yläkulma oli irronnut ikävästi kehyksestä ja näppäränä tyttönä ajattelin, että sujautan sinne vähän liimaa ja kyllä se siitä.
Minttu 3.10.2016
Mutta ei mennyt ihan niin. Peilin kehys on juuri sen verran kiero, että liima ei mitenkään tahtonut tarttua kiinni. Toista tuntia liimapistoolin kanssa ährättyäni, koko universumi oli sitkeän kiiltävän tahman peitossa, mutta muuten mitään erityistä edistystä ei ollut tapahtunut. Laitoin koko komeuden makaamaan lattialle ja kaivoin kirjahyllystä kaikki painavimmat opukset peilin päälle. Vielä en ole uskaltanut käydä katsomassa, mitä sieltä ensyclopedioiden alta paljastuu… Pitäkää peukkuja, että jollain ihmeen kaupalla on alkanut pitää ja peili on seinäänripustuskunnossa!
Samalla päätin vakaasti, että en enää koskaan milloinkaan osta mitään kivoja projekteja. Vain uusia ja ehjiä asioita, joissa on kaikki osaset tallella. Ounastelen, että en tule pysymään päätöksessäni kovinkaan kauaa. Haha!
Minttu 3.10.2016
Tämän päivän hässäkät tasaantuivat onneksi, kun pääsin töihin. Joskus aikapäiviä sitten hankkimani Minimarketin kukallinen bomber pelasti päivän asuni. Vetskaria vain vähän kiinni ja kahvitahra jäi näkymättömiin!
Ja muutenkin on ollut tosi mukavaa, jos tarkemmin ajattelee. Maailmanhistorian upeimmat syyskelit jatkuu vaan edelleen ja töissä on edessä kiva, vaihteleva ja vähän erilainen viikko. Postilaatikossa odotteli kirjekuoressa maailman hienoin Roosa nauha, Mike Monroen suunnittelema, jonka rakas ystäväni Tinni oli minua varten käynyt ostamassa.
Ihan omaa syytähän kaikki sählääminen on, mutta mukavaa ja kätevää kylläkin, että voi sysätä syyn maanantain niskoille. Maanantai saa kuulla niin paljon muutenkin kaikkea ilkeää, että nämä Mintun tohellukset menee varmaan menee siinä samalla.
Minttu 3.10.2016

  • paita, Cheap Monday
  • takki, Minimarket
  • farkut, Primark
  • laukku, Rebecca Minkoff
  • tennarit, Adidas Originals
Old stuff