Taisin jo mainitakin, että olen juurikin tällä hetkellä kesälomalla! Mikä uskomaton tuuri kesäkelien kanssa! Täällä ainakin on ollut ihan hurjan upeat kesäsäät – oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ihanaa, että sekä Karkki että Peetu on ollut kotona – ja että ollaan voitu viettää yhdessä oikein kunnon kesälomaa.
Itselläni on ollut hinku päästä tutustumaan Tukholman saaristoon jo siitä lähtien, kun muutettiin tänne. Monet kerrat ollaan tehty erilaisia suunnitelmia, mutta tänä vuonna vihdoin haave toteutui ja vietimme muutaman lomapäivän Nåttarö-saarella.

Matka Nåttarölle – ja aika monelle muullekin Tukholman saariston saarelle – sujuu kätevästi. Julkisilla liikennevälineillä pääsee satamaan ja useimmiten myös laiva- tai lauttamatkan voi halutessaan maksaa matkakortin “reskassalla”.
Me otettiin aamuvarhainen raitiovaunu kotiovelta ja nuokkumispainotteisen junamatkan jälkeen päädyttiin aamuaurinkoiseen Nynäshamniin. Itselleni Nynäshamn on aina tähän asti ollut vain pääteaseman nimi paikallisliikenteen junakartassa. Oli todella yllätys, että määränpäässä odotti viehättävä satama monine tunnelmallisine pikkuputiikkeineen ja erityisesti suoraan kalastusveneistä myydyt kalat vei ajatukset huomattavasti Nynäshamnia eteläisemmille leveysasteille.

Ensikosketus Nåttarö-saarelle. Superhienoa valkoista merenrantahiekkaa, merta ja sinistä taivasta – ja lämmintäkin oli. Vaikea sanoa, mitä muuta sitä toivoisi..
No, maitokärryt kamojen kuskaamista varten on kyllä ihan jees.

Nåttarö-saaren keskusta eli sykkivä ydin.

Piknik hiekarannalla.
Kanasalaatti on aina hyvää, mutta Peetun valmistaman kanan kanssa vielä parempaa. Peetu laittaa uuniin kokonaisen kanan, sitruunan ja soijan ja en edes tiedä minkä kanssa – ja silloin siitä tulee aivan poskettoman hyvää. Lupaan kiristää neidolta ko. kanaohjeen ennenkuin hän karkaa takaisin Uumajaan ja laitan sen sitten tänne teillekin.

Käytiin myös katsomassa saaren päänähtävyyttä, Drottningrottania. Tämä huikea (ei syvä) luola on (ehkä) suojellut yhtä karkureissulla olevaa (ehkä) kuningatarta joskus muinoin. Kovin akateemis-vakavasti koko juttuun tuskin kannatta suhtautua ja aika hillitty kyllä on itse luolakin.

Luolanvalloittajat!

Tähän on nyt pakko pysäyttää hetkeksi lomakuvien esittely. Pari ylläolevaa kuvaa on meidän mökkisaunaltamme. Ihan sattumalta meillä oli koko vuokramökkirivistön reunimmainen mökki (vaikka eihän niitä nyt niin hirmu montaa ollut muutenkaan), lähellä rantaa ja lähellä rantasaunaa. En osaa sanoa, millainen meininki on high-seasonilla, mutta nyt oli kyllä todella rauhallista. Tuntui kuin sauna olisi ollut meidän oma mökkisauna!
Ihan ajankuluksi ja vähän support-your-local-act -hengessä poikettiin paikallisessa, kaksi tuntia aamupäivisin auki olevassa kaupassa. Hyllyt ammottivat varsin vakuuttavan oloisesti täysin tyhjänä. Edes mökkielämäni kauppa-auto -aikoina en muista nähneeni kauppaa, jossa on niin vähän myytävää suhteessa vapaaseen hyllytilaan. Jätskivaihtoehtoja oli kolme (kaksi mehujäätä ja mansikkatuutti) tiistaina, mutta torstaina oli tarjolla vain mehujäätä. Olimme selkeästi liikkeellä off season -aikaan.
Ratsasimme  kuitenkin hyllyt supertarkasti (mikä kävi kyllä tosi nopeasti..) ja löysimme maailman ehkä hienoimmat feikkitatuoinnit. Ne piti tietty heti hankkia ja seuraavan illan saunaillan ohjelma oli siinä.

Niin kivaa, niin hauskaa ja niin helppoa!!

Mintun uudet tatuoinnit!
Koomisinta on se, että voisin ihan hyvin kuvitella hankkivani just tuollaiset oikeat tatuoinnit. No ehkä en alaselän “tramp stamp” -kukkahässäkkää, vaikka se onkin mielestäni ihan kaunis – siis kuva. Sitäpaitsi Karkki ja Peetu sanoi, että ei saa sanoa tramp stamp, koska se on rumasti sanottu (olen mummo enkä ymmärrä mitään…).
Jalkapöydän tatska ei näy oikein hyvin, mutta siitä tykkään tosi paljon ja se sopii erityisen hyvin noiden violettien Havaianas-lipsujen kaveriksi. Kävin tänään illalla hakemassa pesussa ollutta kamaa pesulasta ja kun oli tosi kuuma ilta, päälläni oli vain shortsit ja nirunarutoppi. Pesulanpoika (joka sittemmin kyllä erityisesti kertoi, että hänellä on kolme pientä lasta) kehuskeli topin alta pilkottelevia pääskys-tatuointeja ja kun kuuli, että ne ei ole oikeat, kehoitti sellaiset hankkimaan. Pitäisköhän tässä nyt..

Nåttarö posse! <3

Lupasin heinäkuiselta Berliinin reissultani vähän muitakin kuin ravintola-/kahvila-/baarivinkkejä. Tässä niitä nyt sitten tulee!
Berliini on siitä ihana kaupunki, että sinne voi matkustaa miten usein tahansa ja aina on jotain uutta ja mielenkiintoista, mitä voi kokea. Itse en ole oikeastaan kertaakaan ollut siellä ihan puhtaasti turistireissulla ja siksi en ole esimerkiksi tehnyt mitään “virallista” koetaan-kaikki-nähtävyydet-kerralla -kierrosta milloinkaan. Toisaalta monien kiinnostavien suurkaupunkien kohdalla voisikin olla parempi, että nähtävyyksiä voisi maistella vähän pala kerrallaan eikä kaikkea yhtenä helposti toisiinsa sekoittuvana pötkönä.
Virallisista Berliini-nähtävyyksistä tämän kerran ohjelmassa oli juutalaisten muistomerkki. Suosittelen ehdottomasti käymään tutustumassa siihen, miten kuluneelta tai itsestäänselvältä se tuntuisikaan. Itselläni oli hiukan sellainen tunne, että olen nähnyt niin monia kavereiden valokuvia, joissa tyypit kurkkii hilpeänä muistomerkin kivipaasien takaa, että hiukan tuntui, että olen jo nähnyt ihan tarpeeksi. Olin kuitenkin väärässä. Muistomerkki on todella vaikuttava – ja itselleni teki todella tiukkaa edes hymyillä kuvassa. Saatika sitten vehtailla pelleilevästi..

Karkki yliopistonsa edessä.

Humboldtin yliopiston edessä on kadussa muistomerkit keskitysleirillä menehtyneistä yliopistolaisista.

Lakitieteellinen laitos – eli Karkin Berliinin ajan kotipaikka. Laitoksen edessä on maassa – tai maan alla paremminkin – natsien kirjarovion muistomerkki. Pleksi-ikkunan kautta voi katsoa maanpinnan alla olleen kirjaston lukuisia tyhjiä hyllyjä. Yksinkertaisuudessaan aika hirveän karmea muistomerkki…

Karkin laitoksen sisääntuloaulan arkkitehtuuria.

Juridiikan tiedekunnan kirjaston ikkunoiden sosialistista lasitaidetta. En nyt ihan tarkkaan muista ketä kaikkia suurmiehiä tuossa on edustettuna – Stalin ainakin..

Tämä nyt ei ole varsinaisesti mikään menovinkki, mutta nähtävyys sinänsä, miten makea tietokonesali Humboldtin yliopiston lakitieteen opiskelijoilla on käytössään..

Tietokoneluokan vieressä on myös muistomerkki, jossa on säästetty osa vanhaa, alkuperäistä yliopiston seinää.

Karkki & Minttu Karkin koulun edessä. <3

Yksi tämän reissun mielenkiintoisimpia nähtävyyksiä oli visiitti Deutscher Bundestagiin. Aivan huikea rakennus, todella hyvin toteutetut selostukset (englanniksi), jotka käsittivät itse rakennuksen lisäksi ison osan Berliinin keskeisistä nähtävyyksistä – joihin katolla olevasta arkkitehtoonisesta hässäkästä oli ihan mielettömän hienot näköalat! Ja kaikki tämä oli aivan ilmaista! Ennakkoilmoittautuminen on pakollinen, mutta muuten koko lysti ei tosiaankaan maksa mitään ja kokemus on todella hieno! Suosittelen ehdottomasti sekä kokeneille Berliinin-kävijöille että ekakertalaisille!

Vähän oli kyllä sellainen olo, että justiinsa täällä varmaan aletaan kuvata seuraavaa James Bond -leffaa, sen verran oli futuristinen ja tärkeän oloinen mesta.. 😀

Tiergarten oli sekin itselleni uusi tuttavuus. Suosittelen ehdottomasti vuokraamaan pyörät muutamaksi tunniksi ja polkemaan ristiin rastiin suurta puistoaluetta. Auringon laskiessa illalla on kultainen Siegessäule-muistomerkki Tiergartenissa varmasti kauneimmillaan.

Berliinin TV-torni oli yksi viime reissun kohteista, johon ei sitten lopulta ehditty. Kuulemma kuitenkin ehdottomasti visiitin arvoinen sekin – eli ainakin tuo täytyy kokea seuraavalla reissulla.

Potsdamer Platz oli meidän kohde sunnuntaina, joka oli viimeinen matkapäiväni tällä reissulla – ja valitettavasti sateen vuoksi emme halunneet mennä kiertelemään ulkoilmakirppiksiä (jotka tuskin olivat sateessa parhaimmillaan…).
Samalla pääsin vihdoinkin tutustumaan Berliinin elokuvamuseoon, joka oli todellakin kaikkien kehujen arvoinen paikka!

Leffamuseo keskittyy luonnollisesti erityisesti saksalaisen elokuvan historiaan. Marlene Dietrichillä on ihan oma osastonsa. Paljon siellä on myös dokumetti-osastoa ja ihan piti laittaa muistiin tuo, miten se Berliini oikeasti oli jaettu aikoinaan.

Elokuvamuseon lipulla pääsee tutustumaan myös tv-museon näyttelyyn, joka tosin on niin saksalaiseen telkkariin keskittyvä, että siitä ei meille paljon ollut iloa.
Mutta jos varsinaiset museot eivät kiinnosta, Euroopan lähihistoria on aina lähellä Berliinissä!

Kesä alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi on kaikki ihanat muistot. Fiilistelin juuri Tinnin ja mun alkukesän Riminin reissua. Olen niin iloinen, että tuli lähettyä tuolle matkalle, vaikka se olikin alunperin vähän suunnittelematon ex tempore -päätös. Niinkuin Tinni viisaasti totesi: “Kyllä se on itse varmistettava, että kesällä saa edes vähän aurinkoa ja lämpöä.”
Maailmassa ei ole mielestäni milloinkaan liikaa kuvia auringosta, merenrannoista, lomahymyistä tai hapsullisista rantakimonoista. Toivottavasti nämä Italian kuvat toimivat samalla niinä postikorttina, joita en tältäkään reissultani saanut oikeasti lähetettyä (sorry äiti!!).


Ihana ja aina niin tyylikäs matkaseuralaiseni Tinni. Tässä taidetaan olla ihan ensimmäisen illan aperitiiveja odottelemassa.

Tinni bongasi yllä olevan rautarouvan muutamankin kerran. Melkein teki mieli käydä kysymässä viestiltään coolin t-paidan alkuperää. Ei sitten kehdattu kuitenkaan…

Mielenkiintoista ja aika liikuttavaa, että monet tekevät rakkaistaan kuolinilmoituksia ja vielä useammin “in memorial” -julisteita, jotka sitten liimataan kaupungin aitoihin. Ihan kuin omassa nuoruudessani paikallisten punk-bändien keikkajulisteet – paitsi viesti on vähän eri. Tavallaan kai ihan kiva ja ajattelevainen tausta tällä, mutta itse en kyllä ehkä haluaisi, että muistokseni liisteröitäisiin julisteita kenenkään seinille.

Parasta Riminissä: ihana biitsi ja hyvä palvelu joka paikassa! Me tosiaan lähdettiin reissuun pohjoismaisen juhannuksen aattona. Samana viikonloppuna Riminillä alkoi virallisesti “high season”, mutta aika rauhallistahan siellä silti oli monessa paikassa. Me diggailtiin puolitäyttä, mutta täydessä valmiudessa olevaa turistikohdetta tosi paljon.
Joka paikassa oli niin siistiä ja järjestelmällistä, että on oikeasti tosi vaikea kuvitella, että tämä on joskus ollut sellainen paheen pesä, että siitä on oikein tehty lauluja! Hurjinta, mihin me törmättiin oli rannoilla kiertävät thai-hierojat. Tosin ainoa asia, mikä heissä oli hurjaa oli se, että heitä oli niin paljon vähemmän kuin Thaimaassa ja että hinnat olivat, no tietenkin, sovitettu eurooppalaiseen tasoon. Itse otin joka päivä, kun oltiin rannalla, ainakin jonkin hieronnan – ja oli kyllä joka pennin väärti!

Tinni tulee varmasti vähintään mördaan mut virtuaalisesti tämän kuvan julkaisemisen johdosta! Totuus on se, että ensimmäisenä meidän Rimini-päivänä aurinko meni pari kertaa pilveen. Hiukan saatoin hellästi mobata Tinniä siitä, että hän a) on yliherkkä kylmälle (tämä on kyllä tosiasia, kukaan ei ole niin herkkä lämpötilojen vaihtelulle kuin Tinni) b) niin epäuskoinen auringon välittömään paluuseen (se ei tosin palannutkaan ihan heti, taisin joutua laittamaan t-paidan päälle minäkin!).
Mutta heti lounaan jälkeen paistoi taas – ja todella lämpimästi!

Riminille matkustetaan varmaankin useimmiten seuramatkoilla tai vastaavilla. Jos nyt joku on meidän kaltainen omatoimimatkailija, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Tinnin  meidän reissua varten bongaaman neljän tähden hotellin: Erbavoglio Hotel.

Hotelli on aika uusi, vasta tälle sesongille avattu käsittääkseni, mutta kaikki toimii silti oikein mukavasti. Respassa on palvelualtista henkilökuntaa, jotka oikeasti haluavat ratkaista ongelmamme ja kun pyysimme lisää henkareita, niitä tuli kymmenen – eikä naurettavat kaksi niinkuin tavallisesti.
Hotellin kattoterassi on myös aivan tosi viihtyisä ja ihana – vaikkei uima-allas olekaan virallinen infinity-pool, emmekä saaneet ihan kaikkia sen pore-toimintoja päälle.

Erbavoglio hotellin aamiainen oli aivan mahtavan ihana. Ja siitäkin huolimatta, että jätimme ne kaikki törkimysihanan näköiset kakkuset ja piirakat syömättä. (Ei mitään laihdutuskuurinäkemyksiä, mutta aikuinen ruuansulatus ei vaan kestä herkkuja sekä aamulla että illalla! :D)
Hintatasoltaankin hotelli oli mielestäni vähintäänkin ok. Viikon yöpymiset maksoivat alle 350 euroa/hlö kahden hengen huoneessa, mikä on mielestäni neljän tähden hotellista varsin hyvä hinta.

Siinä se hapsukimono nyt sitten on. Jotenkin kuvittelin, että tähän kesään mahtuisi pilvin pimein tilaisuuksia ottaa parempia kuvia – ja etenkin mahdollisuuksia käyttää uutta hienoa kimonoani. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että näin ei käynyt.

Varmaan kaikki on ihan hirmu tietoisia siitä, miten rantsuhommat Italian turistikohteissa menee. Siltä varalta, että siellä ruudun toisella puolella on joku kaltaiseni, ehkä paljonkin reissannut, mutta ekaa kertaa italialaiseen rantakohteeseen matkustava, tässä pienet pikaohjeet:

• Riminillä ranta on jaettu sektioihin, joilla on numero. Yleensä englanninkielisessä tekstissä näihin viitataan “Beach 1/2/56”
• Rantatuolirannoilla pitää maksaa päivämaksu. Rahan vastineeksi saa käydä sisävessassa, suihkussa, vaatteidenvaihtokopissa, lainata lukemista (italia, saksa ja ehkä englanti) ja tietty sen oman rantatuolin ja aurinkovarjon.
• Maksullisten rantojen ulkopuolella on aina vapaata, maksutonta aluetta. Ihan siistiä oli meininki sielläkin, mutta ilman maksullisten rantojen mukavuuksia.

Ensinnäkin pitää muistaa, että Italia ei ole Pohjoismaat, missä perussiisteyden katsotaan kuuluvan maksetuksi verovaroilla. Sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran käyn rantsupisulla rannalla 45 ja havaitsen, että siellä on sekä vessa- että käsipaperia, valo katossa ja puhdas peili, jo silloin tiedän, että en maksanut turhasta. Tosin itse ranta on kyllä siisti ja hyvin hoidettu myös maksullisten alueitten ulkopuolella.

Edellinen Rimini vinkki-postaukseni jäi vinkkien osalta vähän vajaaksi. Tepsuttelimme iltapäivällä myös Riminin vanhassa kalastajakaupunginosassa, joka on todella pittoreskia ja näkemisen arvoista aluetta. Valitettavasti Mintulla alkoi tässä vaiheessa sandaalit aiheuttaa jo sen verran pahoja viboja, että kauniiden talojen sijaan keskityin lähinnä mahdollisten paikallisten kissojen bongaamiseen. Eli kantsii valita pehmeäpohjaiset, hyvät kengät, kun lähtee tutustumaan Riminiin, sillä innokkaalle tutkimusmatkailijalle riittää kyllä käveltävää ja mukulakiviset kadut on varsin haasteellinen alusta!

Riminin kauppahalli. Onko se nyt joku ihme, että kaikki siellä rakastavat ruokaa?

Viimeisen illan selfie. Vain hetkeä ennen, kun Minttu sai nervous breakdownin, koska loma on nyt loppu ja kaikkia niitä ziljoonia asioita, jotka piti muka lomalla saavuttaa, ei sitten tälläkään kertaa tullut nähtyä tai koettua. Kävimme turistijuna-ajelulla, nähtiin hulppea ilotulitus ja Tinni pakkasi mun matkalaukun ja sen jälkeen kaikki oli taas ok!

Nyt onkin jo seuraava – ensi kesän – Italian reissu suunnitteilla. Tinni ehdotteli Pisaa tai siinä lähistöllä olevia rantakaupunkeja. Itseäni kiinnostelisi hiukan Capri, mutta siellä taitaa olla kallista eikä juurikaan mahdollisuuksia rantsuhengailuun. Toisaalta olen kuullut nyt niin paljon hyvää Mallorcasta, että sinnekin voisi mennä noin about 35 vuoden tauon jälkeen. Tosin Tinnin puolelta taitaa Italia olla ainoa vaihtoehto, joten Mallorca jäänee sitten pois tai mahdollisen äkkirikastumisen kohdatessa sinne voisi tehdä ensi kesän toisen reissun.
No, mutta eletään nyt ensin tämä kesä loppuun – ennenkuin aletaan enemmän puhua seuraavasta! Pari lomailuviikkoa on itselläni vielä edessäkin jopa. Toinen niistä menee Tukholman muotiviikoilla, mutta toiseksi olemme vuokranneet Karkin ja Peetun kanssa mökin saaristosta. Olemme kaikki kaivanneet tänä kesänä erityisen paljon luontoon ja pois kaupungista – mökkiloma tulee juuri sopivasti siihen tarpeeseen!

Tässä muutama vinkki erinomaisiin kahviloihin ja ravintoloihin viime viikonlopun Berliinin reissultani!

Berliinin ruokakulttuurista ei voi puhua mainitsematta aamiaista! Koko kaupunki tuntuu rakastavan tuota päivän tärkeintä ateriaa. Jokaikisestä kahvilasta, kuppilasta ja baari-ravintolasta saa aivan mielettömän herkullisia ja kauniisti aseteltuja  aamiaisannoksia.
Aamupalaa tarjoillaan yleensä pitkälle iltapäivään – ja siksi moni kai olisi valmis kutsumaan ateriaa brunssiksi. Itselleni tulee kuitenkin brunssi-sanasta mielleyhtymä buffet-tyyliseen syömiseen joko niin, että ruoka haetaan tarjoilupöydältä tai niin, että tarjoilut “kiertävät” pöydässä. Berliiniläinen kahvila-aamiainen on kuitenkin usein valmis tai räätälöity annos, jonka voi toki jakaa seurueen kanssa, mutta periaatteessa se on tarkoitettu yhdelle nautittavaksi.

Valinnanvaraa aamiaisannoksissa on yleensä paljon eikä hinta huimaa päätä. Esim. tuo kuvassa oleva käsefrüstuck, joka sisälsi neljää erilaista juustoa, voita, vihanneksia, hedelmiä, keitetyn luomukananmunan, itse tehtyä marmeladia, luonnonjogurttia, tsatsikia ja kahta eri tuoretta (lämmintä!) leipää maksoi 6,90 euroa. Lisäksi sitten tuorepuristettua appelsiinimehua ja kaffetta.

Useimmissa paikoissa aamiaista voi syödä tosiaan pitkälle iltapäivään. Se sopii itselleni tosi hyvin, sillä kovin aikaisin tai heti herättyä en oikein saa kurkustani muuta kuin kahvia alas. Hetken kun on puuhaillut jotain muuta, kenties jopa tepsutellut pienen lenkuraisen, tilanne onkin sitten jo aivan toinen. En mitenkään käsitä, että jotkut voivat mättää itseensä tukevan aamiaisen kaurapuuroineen samantien, kun ovat nousseet sängystä!
Berliiniläiset ovat kanssani onneksi samoilla linjoilla. Aamupäivinä kahvilat ovat mukavalla tavalla täynnä kaikessa rauhassa aamiaisesta nauttivia ihmisiä. Sinänsä ihanaa, sillä elämänmenon tarkkailu on yksi matkailun hauskimpia puolia.

Kävimme kaikkina vierailuni kolmena aamuna aamiaisella eri kahvilassa Karkin asuinkulmilla Schönebergissä. Jokainen ihanista – ja todella hyviä aamiaisia tarjonneista – kahviloista sijaitsee Leberstraße -kadun varrella. Tämä ihan vain tiedoksi, jos nyt joku sattumalta on menossa samalle suunnalle.
Perusvinkkini on kuitenkin, että kivoja kahviloita ja herkullisia aamupaloja on erittäin helppo löytää. Hinnat ovet edulliset, joten ei ole mitään syytä tyytyä puolivillaiseen ketjukuppilaan tai bulkkisämpylään. Itseasiassa menisin jopa niin pitkälle, että suosittelen harkitsemaan todella tarkkaan, mikäli majoitukseen pitää hankkia aamiainen lisämaksua vastaan. On huomattavasti hauskempi syödä joka päivä uudessa, tunnelmallisessa kahvilassa, joita löytyy lähes joka kulmalta, kuin maksaa ylihintaa hotellin kuivakasta buffetista.


En painanut erityisesti mieleen niiden kahviloiden nimiä, joissa Karkin kanssa käytiin aamiaisella, mutta pienellä googlettamisella löytyi ainakin vähän lisätietoa.

• Ensimmäinen aamu, perjantai: Nosh Deli
• Toinen aamu, lauantai: Mütlich
• Kolmas aamu, sunnuntai: Café Taubenschlag

Suosittelen kaikkia tosi lämpimästi! Tuossa viimeksi mainitussa Karkki on ollut kavereittensa kanssa myös iltaa istumassa ja kuulemma heidän risottonsa on myös aivan älyttömän hyvää!

Veren sokeritasapainosta ei tarvitse muutenkaan olla kovinkaan huolissaan. Kaikenlaista kioskia, leipomoa ja muita houkutuksia on vieri vieressä. Muistan edelleenkin shokkini, kun 16-vuotiaana päädyin ensimmäisellä Interrailillani Saksaan ja näin jätskikioskin ziljoonat makuvaihtoehdot. Koko siihen asti kuulemani hokema “Suomessa on maailman paras jäätelö” päätyi välittömästi samaan romukoppaan kuin “on lottovoitto syntyä Suomeen” sitten vähän myöhemmin…
Perjantaina iltapäivällä vuokrasimme Karkin kanssa pyörät ja lähdimme seikkailemaan Tiergarteniin. Siitä lisää seuraavassa Berliinivinkit-postauksessa, mutta yksi fillariretken päätarkoituksista oli mennä syömään illallista Karkin löytämään huipputunnelmalliseen biergarteniin.

Biergarten Am Neuen See sijaitsee Tiergartenin eteläisessä länsikulmassa pois vilkkaasti liikenneöityjen katujen hulinasta, rauhallisen veden äärellä. Kaikkina näinä aktiivisina blogivuosinani en ole onnistunut oppimaan kuin kaikkein alkeellisimmat kuvankäsittelytaidot, mutta ehkä tuo karttaan biergartenin kohdalle piirtämäni ruksi ja siihen johtava nuoli kuitenkin erottuvat kuvasta…

Biergartenissa juodaan tietysti olutta. Toki tarjolla on muitakin vaihtoehtoja, viiniä ja virvoitusjuomia. Karkin suosikki on “Radler”, joka on puoliksi limpparia (yleensä sprite tai fanta) ja puoliksi olutta. Hikisen päivän suolapalaksi suosittelen perinteisten pähkinöitten tai sipsien sijaa pretzel-suolapullarinkulaa. Parhaimmillaan pretzel on aivan tuoreena, hyvin suolattuna ja mahdollisesti voilla höystettynä. Vähän kuin söisi suurta pehmeää suolatikkua!
Am Neuen See -biergartenin yhteydessä on mahdollisuus lainata soutuveneitä. Vaikutti todella suositulta aktiviteetilta, vaikka mitään pelastusliivejä tms. ei todellakaan ollut tarjolla…
Biergarten on ylipäätään tutustumisen arvoinen ilmiö. Meininki on se, että alueella on yhdessä kohtaa rakennelma, josta saa eri luukuilta ruokaa (yhdestä luukusta yleensä vain yhdenlaista ruokaa) ja yhdestä juotavaa. Halutut asiat kootaan tarjottimelle/käteen ja maksetaan ulos mennessä kassalla. Ravintola-alue on usein tosi suuri ja puistomainen. Oma paikka löytyy pitkien pöytien äärestä yksinkertaisilla penkeillä istuen. Tunnelma on iloinen ja mutkaton – biergartenissa viihtyy vanhat ja nuoret yhdessä lapsiperheiden ja bisnes-pukujen kanssa. Tosin en tiedä, jos meno riehaantuu kovastikin myöhempään iltaan mennessä, mutta ainakin vielä puoli kymmenen aikaan olo oli kuin isolla perhe-piknikillä tai rennoissa sukujuhlissa.

Lauantaina juhlittiin Karkin 25-vuotissynttäreitä. Berliini on varmasti täynnä toinen toistaan coolimpia drinksu-baareja, mutta mitään kattavaa listaa niistä on ihan mahdoton tehdä. Yksi hypetetyimmistä on Karkin mukaan Neue Odessa Bar hipster-alue Mitten ytimessä, osoitteessa Torstraße 89. Oikein kiva baari minustakin – eikä tällainen täti-ihminenkään tuntenut siellä oloaan oudoksi ainakaan ennen illallista nautittujen aperitiivien aikaan.
Kaksi vinkkiä Neue Odessa Bar -visiitille: ensinnäkin paikan must drinkki on “Moscow Mule”. Herkullinen versio vodka-lime-inkivääri -juomasta, joka löytyi vähintään jokatoisen vieraan kädestä. (Katsokaa: sielläkin ollaan kurkku-drinksussa -faneja!). Ja toinen: kantsii käydä vessassa – se on elämys!

Illallisravintolavinkki on melko vähän aikaa sitten osoitteessa Linienstraße 160 avattu Lokal. En ihan tarkkaan tiedä, miten kauan ravintola on ollut olemassa, mutta ainakin Googlen karttojen Street view:ssa näkyy ihan joku muu ravitsemusliike. 😀
Illallisemme Lokalissa oli täydellinen – eli voimme yhtyä täysin rinnoin niihin ylistäviin mielipiteisiin, mitä netistä luimme ruokapaikkaa valitessamme. Ensinnäkin palvelu oli erinomaista, huomaavaista, aidosti ystävällistä ja meistä pidettiin hyvää huolta, vaikka ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Meille tuotiin jopa telttatuolit ja kuplajuomaa kadulle, kun jouduimme odottelemaan hetken pöydän vapautumista ja kaikki baari-paikat ja ulkopöydätkin olivat ihan täynnä.
Ruoka oli herkullista, oivaltavaa ja mukavalla tavalla tuttua kokeellisuudestaan huolimatta. Kaikki raaka-aineet ovat lähituotettuja, yrtit ja salaatit ravintolan omalta kasvimaalta. Söimme yhteensä neljä annosta – alkupalat ja pääruoat molemmille – kalaa, kasviksia ja villisikaa (!!). Villisika oli täysin uusi tuttavuus ja jännästi kotoisen possun ja toisaalta riistan makuinen. Lisukkeena haudutettuja juureksia ja mansikoita. Niiiiin hyvää – niinkuin kaikki muukin mitä söimme.

Jälkkärille ei valitettavasti jäänyt tilaa (sori Karkki, että painostin alkupaloihin!!), mutta viereiseen pöytään kannetut juustokakun palat näyttivät kyllä ihan mielettömän hyviltä nekin.
Sisustus Lokalissa on jotenkin jännästi tukholmalainen: erilaisia pinnatuoleja, patinoitunutta puupintaa, betonia ja tärkättyjä valkoisia pöytäliinoja. Voisin kuvitella, että kotikulmilta löytyisi jotain samantyylistä. Muuten elämys oli kyllä täysin berliiniläinen ja viihdyimme ravintolassa niin pitkään, että taisimme olla yhdet viimeisimmistä asiakkaista.
Jos ei siis vielä käynyt selväksi: suosittelen Lokal-ravintolaa erittäin lämpimästi (ja Karkki myös!). Myös hinta-laatu -suhde oli mielestäni enemmän kuin kohdillaan!
Tässä oli nyt ensimmäinen, ruokailuun ja ravintolavinkkeihin keskittyvä Berliinivinkit 2015 -postaus. Seuraavaksi kerron muutaman kivan ja vähän perinteisistä turistihommista poikkeavan meno- ja tekemisvinkin.

Pääsin testailemaan erilaisia hyvinvointia edistäviä tuotteita Indiedaysin ja Vermanin yhteistyön myötä. Ajoitus on aivan täydellinen, sillä näin reissussa ollessa sitä todella toivoo, ettei harmilliset pikkuasiat kuten reistaileva ruuansulatus, unettomana vieraassa sängyssä kieputut yöt ja kaupunkikierroksilla rakoille hankaantuneet jalat, ole pilaamassa tärkeitä lomapäiviä.
Kätevän snadit pakkaukset kulkevat onneksi helposti mukana pienessäkin käsilaukussa – eli Italian reissuni kaltaisia ylipakkausongelmia ei ainakaan näiden vuoksi tule. Kaikkia Verman-tuotteita voi ostaa apteekista.

Olen aikaisemminkin kertonut, että olen ihminen, joka reagoi aivan kaikkeen vatsallaan. Matkoihin liittyy aina jonkun verran vauhtia, jännitystä tai ainakin kohonneita veren adrenaliinipitoisuuksia. Jo pelkästään se saa ruuansulatukseni sekoilemaan. Kun siihen vielä lisätään innostus ja kiinnostus maistella kaikkia eteen tulevia uusia ja erikoisia paikallisia herkkuja sekä vakaa periaate, että matkoilla ei laihduteta – on vatsani aika koetuksella, kun olen reissussa.
Onneksi NogasinGO auttaa vatsaoireilijan ikävimpään vaivaan: ruokailun jälkeen pinkeäksi turpoavaan mahaan, yleiseen tukalaan oloon ja kiusallisiin ilmavaivoihin! Hedelmän makuisia purutabletteja on kätevä kuljettaa mukana ja ne voi pureskella ilman vettä. Tablettien sisältämä alfagalaktosidaasi-entsyymi vähentää yllättävän tehokkaasti vatsan turvotusta ja ilmapallo-oloa ennen ateriaa nautittuna.

Rakkolaastarit on ehkä vakioin asia matkalääkekaapissani. Wonderm® Blister Defence silikonisidos on yksi parhaista testaamista rakkoja ehkäisevistä “laastareista”. Kooltaan se on tarpeeksi iso peittääkseen vaaravyöhykkeellä olevan alueen ja Wondermin ulkopinta on epälaastarimaisen liukas, joten se toimii tosi hyvin vaatteiden alla, sukissa ja kengissä.
Parhaimmillaan Wonderm on, jos sen älyää laittaa paikoilleen jo ennen, ennenkuin rakko on päässyt pahaksi ja puhjennut. Tai mieluiten jo ihan etukäteen. Kuulin muuten hyvän vinkin, että tuota voi käyttää myös vaatteiden alla, jos vaikka mekon vetoketjun pää tai paljettipaidan sauma raapii ihoa. Siitä vaan yksi Wonderm paikoilleen suojaamaan ihoa! En ole vielä ehtinyt itse testata tuota, mutta idea on mielestäni aivan nerokas! (Samaan osastoon melkein menee myös maratoonareitten – etenkin miesten – paitojensa alle liimaamat hankaussuojat. Siihenkin tuo olisi varmasti ihan huippu vaihtoehto.)

Matkoilla käy helposti niin, että nukahtaminen on aika vaikeaa. Kaikki päivän aikana kerätyt vaikutteet ja uudet kokemukset pyörivät päässä; joskus koko kroppa käy ylikierroksilla. Vieraissa ympyröissä rauhallisen unirytmin löytyminen ei käy välttämättä ihan automaattisesti ja silloin on ihanaa, että tähänkin löytyy apua. Melarest Travel Mintin sisältämä melatoniini imeytyy nopeasti ja helpottaa nukahtamista.
Olin aikaisemmin kuvitellut, että melatoniinia käytettään lähinnä pahojen jet lag -oireiden hoitoon, mutta Italian reissullamme Tinni kertoi, että hän käyttää sitä usein ihan kotonakin, kun työstressi tai iltainen aktiivisuus vaikeuttaa nukahtamista. Sen jälkeen todella vasta kiinnostuin itsekin!
Näin sanoo Melarest Travel Mintin tiedote:
“Melatoniini on etenkin aivojen käpyrauhasesta erittyvä hormoni, joka osallistuu uni-valverytmin säätelyyn. Melatoniinin eritys lisääntyy pimeässä ja sillä on unettava vaikutus. Tämän vuoksi se helpottaa nukahtamista ja auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa. Lisäksi se auttaa lievittämään aikaeron yksilöllisiä vaikutuksia. Tuote sopii sekä satunnaiseen että jatkuvaan käyttöön.”
LactraseGO -tabletteja, joka auttaa laktoosista oireita saavia herkuttelemaan vapaammin. Itselläni ei ole – ainakaan toistaiseksi – ollut mitään laktoosi-ongelmia, mutta Peetu on alkanut oireilla viimeisen reilun vuoden aikana. Voisi melkein sanoa, että LactraseGOn avulla on nyt jäätelökesä pelastettu!
Kaikkia tuotteita saa tosiaan apteekista ja jos kiinnostaa lukea enemmän käyttäjien omakohtaisia kokemuksia, kantsii poiketa kampanjasivulla, jonne kaikki jutut on koottu yhteen paikkaan!