Olipas mahtavan onnistunut viikonloppureissu Helsinkiin!

Indiedaysin palaverissa puhutiin asiaa blogien mainonnasta ja piilomainonnasta. Jonna oli kahlannut läpi kaikki aiheeseen liittyvät pykälät ja liudan ennakkotapauksia. Blogit ovat niin uusi media, että tulkinnanvaraa varmasti löytyy, mutta peruspelisäännöt tuli kyllä selväksi varmasti kaikille. Lukijoita ei saa johtaa harhaan epämääräisellä sanankäytöllä ja blogin kautta tai muuten markkinointimielessä ilmaiseksi saadut kamppeet on aina selkeästi kerrottava. Toivotaan, että lain mukaisten käytäntöjen vakiintuessa päästäisiin eroon siitä melko ärsyttävästä tavasta mainita milloin kysymyksessä ei ole mainos.

Palaverin ja ihanan lounaspäivällisen jälkeen siirryttiin Kaapelitehtaalle Voicen Muotiviikkohulinoita katsastamaan.

Salla ja Moksu VIP-tiloissa – hillittyinä  vielä tässä vaiheessa iltaa…

Indiedaysin pisteellä hengaili väkeä tsekkailemassa, kun rohkeat tyylitaiturit kuvauttivat oman outfitinsa.

Tyylinsä kuvaamalla oli mukana kisaamassa unelmien Pariisin matkasta. Innokkaita, ennakkoluulottomia osallistujia riitti ainakin lauantaina pitkäksi jonoksi asti.

Veera kuvaa… Huikean frakkitakista tuunatun liivin rinnuksia, kaulusta ja selkää koristaa satojen hakaneulojen rivistöt. Tuunaushommeli sujui kuulemma leppoisasti televisiota katsellessa. Nykyajan ompelukerho?

Lisää mahtavia tyylejä löytyy Lookbookin kuvagalleriasta. Käy tsekkailemassa kuvat ja äänestä lemppariasi!

Hilpeä Indiedays-bloggariporukka Sofia, Hanna ja Nata.

Ihana Pupulandian Jenni ja nimikirjoitusta metsästävä fani. Vaikea sanoa kumpi oli iloisempi – Jenni, koska häneltä pyydettiin nimmaria vai nimmarin vastaanottaja. 🙂

VIP-parvelta oli mukava näköala catwalkille. Ihan täydellistä käsitystä asuista ei tietty yläviistosta saa, mutta… Oh well. Fiilis oli hyvä ja tarjoilu pelasi! 🙂

Kello on jo ainakin vähintään ziljoona, illan todo-lista edelleen loppumaton, enkä ole edes alkanut vielä pakata huomista reissua varten. Lähtö on kuitenkin jo aamulla aikaisin… Loistavasti palvellut pikkuisen isompi Samsonite pitäisi kaivaa kellarista. Yhden yön Helsingin matkaa varten ei nyt ihan hillittömästi tarvitse kampetta, mutta kun on vähän sunnuntai-suunnitelmia, on parempi varustautua kunnon laukulla.

Matkalaukkuun pitää pakata jotain kivaa sekä Indiedaysin palaveria että Voicen muotiviikkoa varten. Vahvoja jatkoon pääsijöitä ovat ainakin uusi Åhlénsilta hankittu jakku ja prässihousut, Peetulta lainattu Ramones-paita ja nahkashortsit sekä yhdet kivat korot.

Kun vielä joku tulisi ja tiskaisi nuo tiskit ja lakkaisi mun kynnet, niin eihän tässä muuta tarvitsisi tehdä kuin miettiä kuka kihartaisi mun hiukset ja… ja nukkumaankin pitäisi ehtiä!

Lentoliput Berliiniin on nyt varattu! Jei!! Vajaan kolmen viikon päästä on tiedossa ihana city break bf:n kanssa. Vähänkö mahtavaa!!

Ohjelmassa on hyvän, Berliinissä asustelevan, ystävän  synttärikemut. Varsinaisesti mitään muita suunnitelmia ei ole. Pelkästään ihanassa kaupungissa hilluminen riittää. Paitsi että muurimuseossa voisi käydä. Jos vaikka tuo hippasen surreaslistinen ajanjakso lähialueella ja lähihistoriassa muuttuisi vähän konkreettisemmksi.

Edellisellä – sinänsä erinomaisen mukavalla – Berliinin reissulla ohjelma, ravintolat, yöpymiset etsetera oli mukavasti fiksattu järjestäjien puolesta. Yövyttiin muitten bloggareitten kanssa hauskassa Michelberger hotellissa ja syötiin hyvissä ravintoloissa..

Jotenkin tuntuu kuitenkin erityisen tyhmältä kulkea omia jalanjälkiään – vaikka ne olisi olleet kuinka hauskat. Tiedän, että ainakin puoli blogosfääriä ja varmasti muutakin kansakuntaa on käynyt lähiaikoina Berliinissä. Olisi tosi mahtavaa saada vähän hyviä vinkkejä, mistä löytyisi mukava, tunnelmallinen, ei-sikakallis, persoonallinen yöpymispaikka ja samat kriteerit täyttäviä ravintoloita, kahviloita, kortteleita…

Aika hassua kun hotellissa ei ole langatonta verkkoa. Pitää istuksia ihan ryhdikkäänä työpöydän ääressä nettipiuhan päässä. Normaali sängyllä loikoilu ompun kanssa ei onnistu ollenkaan…

Toistaiseksi ainakin on ollut ihan mahtava loma täällä Turuus! Eilen kävin kuuntelemassa Karita Mattilaa Linnan pihalla ja täytyy kyllä sanoa, että hämmästelin ihan itsekin, miten olin iho kananlihalla ja tippa linssissä paikoitellen. Vaikken tosiaankaan ole mikään oopperan tuntija. Mahtava lauluääni ja tulkinta menee näköjään himaan juntimmallekin.

Tänään olen vaellellut pitkin Aurajoen rantoja ja ihmetellyt isoja ja vähän pienempiäkin venhosia.

Laivat ovat ihanan vaikuttavia ja kiehtovan romanttisia. Ainoa miinuspuoli, että samalla iski ihan tolkuton hinku tyylikkäisiin merihenkisiin vetimiin. Raitaneuleita löytyy onneksi omasta takaa melkein joka lähtöön – eikä kultanappisten takkienkaan löytäminen pitäisi olla sen suurempi ongelma. Mutta jostain mielen sopukoista kaivautui esiin muistikuva Täydellisestä Sailor Jakusta…

Eli tämä on etsintäkuulutus!! A.P.C.:llä oli valikoimissaan muitaakseni syksyllä 2008 kuvan sailor-jakku. Nyt olisi ihanihan pakko saada sellainen. Mikäli siis omistat – tai tunnet/tiedät/olet kuullut jostakusta joka omistaa – kyseisen jakkuihanuuden, voisin erittäin mielelläni adoptoida sen hyvään ja rakastavaan kotiin! Koko saisi mieluiten olla 38 ja kunto suht hyvä, mutta kaikki muutkin vaihtoehdot huomioidaan.

En vedä kovinkaan helposti hernerokkaa hengityselimiin kohdatessani pikkumaisia sääntöjä ja totaalisen turhilta tuntuvia määräyksiä. Voin tarvittaessa olla määrättömän joustava vain siksi, että asiat yleensä sujuvat kuitenkin noileemmin siten kuin, jos alkaisi rettelöidä jokaista terveen järjen vastaista sääntöä vastaan.

Mutta siis oikeesti… Miksi, kertokaa nyt hyvänen aika, miksi lentomatkustamisesta on tehty niin käsittämättömän hankalaa??

Juu, kyllä ymmärrän, että kauhistuttavat syyskuun 11. terrori-iskut muuttivat totaalisesti lentomatkailun sääntöjä ja perusteelliset turvatarkastukset ovat meidän kaikkien ilo. Kaikki aseeksi kelpaavat teräesineet olivat toki kiellettyjä käsimatkatavaroissa jo ennen, mutta jotenkin tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, kun määrätietoisen näköinen tullivirkailija lennättää laadukkaat monen sadan kruunun arvoiset pinsettini roskikseen. Samanaikaisesti kuitenkin edessä kulkeva bisnesmies saa pitää metalliset kuulakärkikynänsä.

Nesteiden mukana kuljettamista koskevat säännöt muistuttavat monimutkaisuudessaan ja irrationaalisuudessaan lapsuuden barbie-leikkejä. Sillä sais olla vaan litra nesteitä mukana, mut sit niin, et isoin pullo olis maksimissaan viiskyt millii ja sit sen pitäs kuljettaa niit läpinäkyvässä pussissa.. Okei, läpinäkyvän muovipussin ymmärrän. Jos säännöt ovat nämä, pitää olla jokin järkevä keino a) tarkistaa, että suurin sallittu määrä ei ylity ja b) välttää ziljoonan pienen purnukan pyöriminen läpivalaisulinjastolla. Mutta voisko joku ystävällisesti selittää, miksi upouusi 8 Hour Creamini lensi roskikseen vain siksi, että se ei ollut minigrip-pussissa?? Kyseinen pikkutuubi oli tasan ainoa “neste” käsimatkatavaroissani, ja sillä hetkellä en löytänyt yleensä aina käsilaukussani majailevaa pakastepussia. En usko mitenkään, että 8 Hour Cream muuttuisi siinä silmänräpäyksessä vähemmän pommiksi, kun se suljetaan läpinäkyvään muovipussiin. Kysymys on selkeästi puhtaasta simputuksesta. Ei kenekään turvallisuudesta.

Koko nestekysymys on muutenkin vähintäänkin huvittava. Miten monta kertaa sitä on nähnyt ihmisiä kittaamassa silmät mullistellen Evian-pullojensa pohjia tiukan turvatarkastushenkilön tapittaessa vieressä? Muodostaako siis vesi uhkan juuri turvatarkastuksen yhteydessä? Saman pullon voi nimittäin kuljettaa turvatarkastuksen läpi tyhjänä ja täyttää halutessaan heti uudelleen. Ja jos vesi tuntuu liian laimealta, voi tax freestä shoppailla vapaavalintaisen määrän esimerkiksi äärimmäisen tulenarkaa vodkaa. Se toki pakataan muovikassiin, jossa lukee määräävään äänensävyyn, että sen saa avata vasta kotona. Siitä huolimatta en voi olla ajattelematta, että pari pulloa vodkaa ja se yksi sytkä, joka on sallittua ottaa mukaan käsimatkatavaroihin, on merkittävästi suurempi uhka turvallisuudelle kuin Mintun pinsetit tai voideputkilo…

Loppukevennykseksi voisin kertoa Rufus Roo -nimisestä yrityksestä, joka on kehittänyt keinon kiertää etenkin halpalentoyhtiöiden äärimmäisen tiukkoja käsimatkatavarasäännöksiä. Jokseenkin järkyttävän näköiseen liiviin voi pakata kaikkea mahdollista kivaa vuoden dekkariuutuuksista vaihtokenkiin ja välttää näin käsimatkatavaroiden ylipainon.

Tavallaan idea on ihan käytännöllinen. Onhan siinä aina omat riskinsä, kun laittaa matkalaukun ruumaan. Laukku voi kadota tai hajota matkan aikana – tai yllättävät ongelmat voi viivästyttää purkamista ja matkatavaroitten odottelu kentällä voi venyä tuntikausiksi. Mutta silti. Jos kamat eivät mahdu sopivan kokoiseen laukkuun, eikö olisi kuitenkin parasta joko vähentää mukaan otettavan tavaran määrää tai laittaa suosiolla matkalaukku koneen ruumaan? Itse en ainakaan haluaisi päätyä istumaan moisen matkalaukkutakin kanssa matkustavan ihmisen viereen…

Ehkäpä lähden tässä nyt jatkamaan pakkaamista seuraavaa Tampereen reissua varten. Ensin täytyy vain löytää sopivan kokoinen minigrip-pussi…