Tag: Make up

Meuhkasin viime viikolla Essien uusista Mirror Metallics -kynsilakoista. Edelleenkään en ole ehtinyt käydä katsomassa, miltä ne näyttää livenä – ja jos totta puhutaan, ihan viisasta muutenkin odottaa keskiviikkoista palkkapäivää ennenkuin ryntää kaupungille… Innostuin kuitenkin kaivelemaan kynsilakkavaraston perukoilta ikivanhan Chanelin peilikiiltävän hopealakan.

Ja kyllä lopputulos onkin aikas makeasti kiiltelevä! Harmi vaan, että lakka on kestoltaan aivan surkea. Lakkasin kynnet eilen, sunnuntai-iltana ja ajattelin, että, kun pääsen tänään illalla jumpan (SATS Energy) kautta kotiin, otan päivän asukuvat ja samalla esittelen kynsien tilanteen. Tuo on nimittäin siinä mielessä jännää kynsilakkaa, että se ei lohkeile pois niinkuin normaali lakka, vaan se yksinkertaisesti kuluu pois.

En edes muista, miten kauan aikaa sitten tuon Chanelin hopealakan olen hankkinut. Varmaankin joskus bloggarinurani alkuaikoina – eli se on noin neljä, viisi vuotta vanhaa. Alunperinkin hopea myytiin yhdessä erityisen aluslakan kanssa samassa paketissa. Aluslakka on jo vanhentuneen oloista, jäykkää ja tahmaista. Hopealakka on sen sijaan ohutta ja hyvin levittyvää, ihan kuin uutena. Lisäksi se kuivuu vielä todella nopeasti, joten kulumien paikkaaminen ei ole ihan maailman suurin ongelma…

Ihan uskomattoman hienoja bikinisäitä ei vielä täällä Pohjolassa olla tänä kesänä nähty. Aurinko on onneksi kuitenkin tehnyt se verran pikavisiittejä, että pieni päivetys on tehnyt tervetulleen sävytyksen talvenkalpeaan ihoon. Oranssi, persikka, koralli ja muut heleät, lämpöisen punaiset värit kynsillä korostavat alkukesän rusketusta.

Pitkän kimalleperiodin jälkeen palasin takaisin puhtaan mehukkaaseen kynsilakkasävyyn. En tosin lupaa, etteikö glitterit palaisi kuvioihin anytime, vielä en ole saanut lähimainkaan tarpeekseni kimalluksesta. Juuri nyt tuntui kuitenkin paremmalta pysyttäytyä pelkässä oranssissa. Jotenkin tuo sävy sai sen pienen käsiin tarttuneen päivetyksen näyttämään tuplasti syvemmältä!

Mintun kynsillä hehkuu tällä hetkellä Essien huikaiseva oranssi sävy 726 Vermillionaire. Lakka on vielä vanhaa “mallistoa” – eli ajalta ennenkuin Essie myytiin L’Oréalille. Jotenkin tuntuu, että tuo olisi laadultaan parempi kuin nykyiset… Tai sitten hämmästyttävästä kestävyydestä on kiittäminen Trindin päällyslakkaa.

Yleensä en juuri jaksa päällyslakkojen kanssa puuhastella, mutta nyt halusin testata, onko niiden käytössä mitään ideaa. Jotenkin tuntuu, että kynsilakan kuivuminen – ja etenkin kovettuminen – kestää sen verran kauan, että en jaksa odotella vielä päällyslakankin kuivumista. Toisaalta, jos sen avulla pystyy pidentämään lakkauksen säädyllistä käyttöikää, pitäisi varmaan harkita tapojen muuttamista. Oikeastaan tekisi mieleni testata jotain pikakuivattavaa päällyslakkaa, mutta suhtaudun niidenkin tehoon sen verran skeptisesti, että eipä ole tullut hankittua moista varastoihin.

Peetun lakkiaisiin suunniteltuun asuun olisi ehdottomasti kuulunut ihanat hailakan siniset kynnet, meren liplatusta toistavalla kimallepäällysteellä. No, aina ei kaikki mene kuin Strömsössä… Tai tällä kertaa ei päästy edes mokailemaan, sillä kiirettä pukkasi siihen malliin, että tajusin ajoissa luopua kynsien lakkaushaaveista. Mutta jos aikaa olisi ollut, kynteni olisi näyttänyt tältä:

Hmm.. Näyttää edelleen vähän siltä, että hyvä kynsinauhavoide pitäisi todellakin hankkia. 🙂 Mutta baby blue kynsilakka olisi sointunut ihan täydellisesti kalamekkoon – eikö vain? Ja tuosta kimalteesta en vain pääse eroon! Kynnet olisivat olleet kieltämättä kauniit ilman kimallettakin – L’Oréalin lakka hohtelee ihan kivasti, mutta en vain nyt näköjään voi  tällä hetkellä elää ilman pientä glitterikerrosta. 🙂

Kynsissä on siis Indiedaysin tapaamisessa lahjaksi saatu L’Oréalin Color Riche -lakka, sävy 601 “French Riviera” ja kimallusta tuomassa sama vanha Lumenen Natural Code -lakka, sävy 16 “Go Glittery”.

Kerros kynsinauhavoidetta tekisi terää näköjään myös varpaan kynsille. Halusin kuitenkin esitellä, että sentään varpaat matsasivat jo juhlapäivänä mekkoon! Mintunvihreä lakka on Dependin sävy 054 ja glitterinä sama Lumene kuin edellisessäkin.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan pätee kai kynsilakkaankin? 🙂

Joko alkaa kyllästyttää Mintun glitteri-eksperimentit? No, itseäni ei todellakaan – vastahan olen päässyt vauhtiin! Sen sijaan voisin ehkä lopettaa näiden prinsessanimien keksimisen. Haha!

Tällä kertaa halusin vähän rokumman kimalluskombon. Mietin ensin mustaa aluslakkaa, mutta sitten se alkoi tuntua vähän liiankin gootilta ajatukselta. Niinpä kaivelin Peetun kätköistä keskitumman puhtaan teräksen värisen sävyn. Kuvissa tuo näyttää vähän sinertävältä, mutta livenä lakka on kyllä ihan perusharmaa.

 
Harmaa lakka on H&M:n valikoimista – ja käytössä yllättävän laadukkaaksi todettu – sävy  Miss Stone Heart ja kimalluksen virkaa toimittaa jälleen kerran Lumenen Natural Code -sarjan sävy 16 Go Glittery.

Onhan näissä hiukan Tuhkimo-fiilistä? Harmaa viittaa siihen ilkeiden sisarpuolien kiusaamaan pikku-Tuhkimoon ja glitteri-lakka kimaltelee kuin lasikengät konsanaan. 😀

En nyt sitten rohjennut ihan “Loreen”-otsatukkaa tämän iltapäivän kampaajakäynnillä leikata ja varmasti parempi niin. Korttelikampaajani leikkeli kuitenkin tuollaisen puolivino-otsiksen, jonka kanssa varmaan tullaan ihan kavereiksi, kunhan ensin vähän tutustutaan. Pituudesta lähti myös reilut 10 cm. Tuntuu aika paljolta, ja huomaan itse eron ihan selvästi, mutta aika pitkäthän nuo ovat edelleen… 🙂

Kuvissa otsis näyttää kieltämättä pikkuisen hapsottavalta, enkä ole ollenkaan varma, miten viisas veto tämä oikeastaan oli.  Tavoitteena oli selkeä, mutta kevyt, vinosti leikattu sivuotsis, joka on aika paljon kerrostettu kunnon kesäisen hurlumhei-fiiliksen saavuttamiseksi. Kampaajan jäljiltä hiukset ovat kai aika standardisti jotenkin hassusti stailattu, joten en nyt vielä menetä toivoani. Mutta täytyy kyllä sanoa, että vaikka puolen korttelin päässä sijaitsevassa uudessa vakikampaamossani on monta hyvää puolta (sinne saa aina ajan lyhyellä varoitusajalla, hinta on vähintäänkin edullinen ja palvelu mutkatonta), ihan maailman paras paikka se ei ole silloin, kun haluaisi vähän muuttaa tyyliään…

Tämä oli nyt kolmas kerta, kun kävin samassa paikassa ja aina aikaisemmin olen pikkuisen nurissut värjäystuloksesta. Milloin se on ollut liian tuhkainen (taittaa välittömästi vihreään hiuksissani, jollei värjääjä ole todella taitava), tai ihan liian ginger, kuten viimeksi. Tällä kertaa olen aivan sataprosenttisen tyytyväinen! Siis siitä huolimatta, että taisin kyllä pyytää astetta tummempaa väriä, mutta oikeasti tämä oli juuri se, mitä just nyt kaipasin. Luonnollisen oloinen kesäblondi – täydellinen väri tähän vuodenaikaan, vaikka ulkona onkin tuskin kymmentä astetta lämmintä.

Hurjastelin (lue: “hurjastelin”) tänään myös meikkirintamalla.

Ehkä noista hiuskuvista huomaa, että innostuin laittamaan vihreää silmämeikkiä tavallisen, neutraaleissa sävyissä kulkevan luomivärini sijaan. Vaaleampi sävy on Body Shopin mineraaliluomiväri Nature’s Minerals sävy 03. Varjostukseen käytin Make Up Storen sähäkkää tummanvihreää luomiväriä Eyedust, sävy amazonas.

Old stuff