Tag: Make up

Tässä tunnelmia eilisiltaisesta Tommy Hilfiger -tapahtumasta. Oli tosi mukava ilta – ja pysyin tiukasti päätöksessäni olla ostamatta yhtään mitään. Parikin ihanan kaunokaista palmikkoneulepaitaa tosin kuiskutteli nimeäni aika vakuuttavasti, mutta onnistuin vastustamaan kiusausta.

 Näin tyylikästä seuraa!! Karkilla on Vero Modan housut ja Rizzon ballerinat. Kauniin vedenvihreän topin ostopaikka ei jäänyt mieleeni, mutta veikkaisin TopShopia. Eric on huikean komea uudessa J.Lindebergin puvussaan.

Shoppailuhommien lisäksi paikalla oli Make Up Storen meikkitaiteilijoita tekemässä ehostuksia kaikille halukkaille.  Kompaktin käytännöllisyyden ystävänä ihastuin tuohon meikkipalettipohjaan. Siihen voi kerätä omat suosikkiluomivärinsä, kulmakarvavärin, poskipunan etc. yhteen ja samaan rasiaan. Voisin melkein sanoa, että tässä on ehdottomasti seuraava kosmetiikkapuolen hankintani!

 Päätettiin Karkin kanssa istahtaa sudittavaksi, kun kerran tilaisuus tarjoutui. Meistä ei kumpikaan ole koskaan ollut ihan oikeasti meikattavana. Tosin Minttu on kyllä muutamankin kerran saanut juuri tällaisia pikameikkejä erilaisissa tapahtumissa. Silti on aina hauska nähdä, miten ammattilaisen mielestä kasvojen parhaita puolia “pitäisi” korostaa.

 

Saimme Karkin kanssa molemmat aika voimakkaat sumusilmät. Karkille käytettiin savuisen harmaita sävyjä ja Mintulle lämpimiä ruskeita. Meikkaaja vaikutti oikein taitavalta, mutta me ei ehkä sitten kuitenkaan tunnettu ihan oloamme kotoisaksi sumuisissa silmissä. Hauska kokemus kuitenkin! 

Kyllä iPhone on hieno keksintö! Eric ei valittanut yhtään, vaikka joutui odottelemaan meikattavana olevaa tyttöystävää ja anoppikokelasta. Taskusta löytyi riittävästi viihdykettä ajankuluksi.  

Karkki sovittelee… Tismalleen tuon neuleen olin ihan vähällä kiikuttaa kassalle. Kaunis malli, ihana väri, suloinen ruutupalmikkokuvio, kiva sivunapitus, ihan ookoo materiaali (puuvilla, villa, polyesteri…), mutta niin suolainen hinta, että edes illan aikana saadut 25 alennusprosenttia eivät muuttaneet asiaa. 

 

 

Karkki ja Eric  jäivät vielä sovittelemaan löytämiään vaatepinoja, kun Mintun piti lähteä rynnimään kotia kohti. Veikkaisin kuitenkin, että Karkki taisi hankkia yhden ihanan vihreän raitaneuleen ja mahdollisesti vielä toisen kauniin tomaatinpunaisen neuleen v-pääntiellä. En usko, että Eric osti tuota Canada-Goose-wanna-be -takkia. Sen sijaan voipi olla, että herran varastoista löytyy hieno klassinen tummansininen kipparitakki.

No, ollaan sovittu, että menen sunnuntaina Karkin ja Ericin luokse kameran kanssa. Pääkuvauskohde on tosin Karkin uusi pudottavan upea tummanpunainen Tiger of Sweden -villakangastakki.

Peetu lähtee tänään noin kymmeneksi kuukaudeksi kiertelemään Aasiaa ja Australiaa. Neito itse vaikuttaa yllättävän rauhalliselta – äiskän mahanpohjaa nipistelee kyllä aikas tanakasti.

Eilen ei ehtinyt poiketa blogissa ollenkaan. Oli monenmoista tärkeää asiaa hoidettavana. Niinkuin esimerkiksi laukata ympäri Tukholmaa ja etsiä valokuvauskauppaa, missä saa teetettyä yliopilaskiitoskortit odottaessa. Ettei vaan jäisi viime tippaan. Haha! No, Peetu ehti hienosti kirjoitella nimensä kortteihin. Jonkun pitäisi enää vain selvittää kaikkien vieraiden osoitteet, kirjoittaa ne kuoriin, ostaa postimerkit ja saada kortit postiin. Pikku juttu.

Korttisigneerauksen lisäksi pidimme eilen illalla viimeisen osan Peetun kokkikoulusta. Minttu on ihka ensimmäistä kertaa elämässään sellaisessa tilanteessa, että samassa taloudessa ei asu ketään ruuanlaittokyvykästä tai -halukasta. Ihan koko vuotta ei houkuta ajatus voileipä-/munakas-/take away -illallisista, joten olen tässä syksyn mittaan opetellut Peetun avustuksella muutamia helppoja ja herkullisia reseptejä. Tuskin maltan olla levittelemättä oppejani täälläkin, eli luvassa on supersimppleitä ja nopeasti valmistuvia ruokaohjeita, kunhan selviän pahimmasta eroahdistuksestani.

Karkkikin poikkesi syömässä parhaita papuburritoja ja istuttiin eilen illalla tyttöporukalla pitkään keittiönpöydän ympärillä. Ihanaa. <3

Nyt alan laitella esiin jättisuurta brunssia, että maailmanvalloittaja jaksaa matkustaa koko päivän, Lontoon kautta Singaporeen ja sieltä Balille. (Singaporessa on tosin päivän pysähdys). Reissu-/eroahdistustilityksen kuvituksena melko onnistunut yritelmä kimallusliukuvärjäykseen.

 

Halusin kimallustestailuihin syksyisen viininpunaisen pohjan, joten kaivelin kätköistäni vanhan (vähän liian vanhan – huomasin) suosikkini, Essien Sole Mate -sävyn.  Kimalluksena on Peetun H&M:ltä ostama kullanvärinen erittäin hienojakoinen hilelakka. Silläkin oli tietenkin joku nimi, mutta puteli on Peetun repun uumenissa, joten se jää nyt hämärän peittoon. Sitten piti oikein ikuistaa valokuvaan, kun kunnostauduin käyttämällä aluslakkaa! Pikkuisen alkaa kyllästyttää, että kynnet värjäytyy niin pahasti ilman aluslakkaa. Välillä tuntuu, ettei viitsi edes käyttää kaikkein vaaleimpia sävyjä, koska värjäytymät paistaa läpi. Siispä ryhtiliikettä tämänkin kanssa!

Mutta nyt siis sitä brunssia!

Tukholman muotiviikolta sain ehkä hassuimman give-awayn ikinä! vai mitä sanotte uutuus-Mersun värisestä kynsilakasta?? Haha!

Jotenkin automaattisesti väheksyin lakkaa, kuka nyt oikeasti haluaisi auton väriset kynnet. Sitten Peetu testasi sitä ja hoksasin, että sävyhän on todella kiva. Vähän savuisen harmaa metallilakka on jännästi hopeisen ja kultaisen väliltä – olematta oikein kumpaakaan. Mersukielellä sävyn nimi on Monoliitinharmaa.

 

 Mersukynsilakkaa sutiessani päässä alkoi soida Janis Joplin. En ole päässyt eroon korvamadosta vieläkään, joten tässä nyt sitten samaa herkkua teillekin!

Tämän viikon tunnuslause on ollut: “aikaoptimistin aika ei tule pitkäksi”… Itseaiheutettua kiirettä on piisannut ihan riittävästi. Tänäänkin tuumasin, että ehdin ihan hyvin imuroida, tiskata, viedä roskat, ommella, käydä jumpassa, valita Peetun lakkiaisten kiitoskorttikuvan ja ottaa päivän asukuvat ennenkuin kiidän kohti Arlandan lentokenttää ja odottavaa Tampereen lomaa kohti. No, voin kertoa, että pari juttua tuosta listasta jäi toteutumatta… Haha!

Junan lähtöön oli tasan 10 minuuttia (ja vielä piti pestä hampaat ja sulkea matkalaukku), kun totesin, että ei tässä nyt taida ehtiä asua kuvata. Päällä on eilen valmistunut valkoinen toppi, Acnen tummat farkut, Bossin mustat avokkaat ja Acnen nahkarotsi. Eiköhän tuosta peruskombosta saada vielä kuvakin joskus.

Kynnet ehdin sentään laittamaan reissukuntoon.

Kimalluskuume jatkuu edelleen. Jotenkin tykkään erityisesti kaikista murretuista, harmaalla taiteituista sävyistä glitterin alla. Mutaväreistä – niinkuin yksikin bloggarikollegani sanoisi.

Tällä kertaa tuon iänikuisen saman kimalluslakan (joka btw, tekee todella kuolemaa jo!) – eli Lumenen Natural Code -sarjan sävy Go glittery 16 – alla on Max Factoryn Max Effect -sarjan sävy Cappucino  26. Aika nautinnollinen yhdistelmä mielestäni. Cappucino on rauhoittavan lempeä väri, mutta kimallus saa siihen kuitenkin hiukan potkua.

Huomenna Tampereella on ohjelmassa kesäteatteria, perjantaina rakkaiden ystävien tapaamista, lauantaina ehkäpä pikavisiitti Turkuun ja sunnuntaina vielä (Nekalan pihamarkkinoiden jälkeen) Helsinkiin ja MADONNA! Jossain välissä pitäisiä ehtiä tavata äiskäkin, käydä halimassa 18-vuotta täyttänyt kummityttö ja paijaamassa kaverin hankkima harmaa kissanpentu. Niin kivaa!! Vaikka mites se olikaan… “aikaoptimistin aika ei tule pitkäksi”! Haha!!

Sain Max Factorilta testiin uutuusripsivärejä, jotka on suunniteltu korostamaan silmien väriä. Ripsareissa on kuulemma valoa heijastavia kiteitä, jotka saavat silmät säihkymään ihan erityisen ihanasti.

Vaihtoehtoja Max Factor Eye Brightening mascarassa on kolme: ruskeille, vihreille ja sinisille silmille. Ajatus on tosiaan se, että ripsari valitaan oman silmien värin mukaan, mutta kuulemma myös “vastavärisellä” vaihtoehdolla saa aikaiseksi mielenkiintoisen lopputuloksen. Ihan tuli mieleeni, että voisi kokeilla ripsarin soinnuttamista luomivärin kanssa…

Mintun vihertävän harmaat silmät saivat testikappaleeksi vihreille silmille tarkoitetun ripsivärin ja sinisilmäinen Peetu on käyttänyt pääasiassa sinistä versiota, mutta testaillut myös ruskeille silmille tarkoitettua vaihtoehtoa.

Täytyy sanoa, että suhtauduin aluksi erittäin ennakkoluuloisesti näihin uutuuksiin. Olen ehtinyt elää kertaalleen sen ajan, kun ripsarit olivat värillisiä. Sähkönsinisten, suklaanruskeiden ja luumunpunaisten (voi kyllä!!) ripsivärien aiheuttamat traumat eivät ole vielä lähimainkaan painuneet unholaan. Taisinpa olla niin skeptikko, että en edes avannut putkiloa ennenkuin Peetu yhtenä aamuna totesi ihan ohimennen “älyttömän hyvää ripsaria muuten tää uutuus”.

Ja tosiaan – kun avasin vihreille silmille tarkoitetun mascaran, tajusin, että se ei todellakaan ole vihreää. Eikä ole tarkoituskaan! Levitettäessä väri näyttää aavistuksen perinteistä mustaa vaaleammalta, mutta se kuivuu ripsissä ihan normaaliksi mustaksi ripsariksi. Tuosta silmien kirkastumisesta on vaikea itse sanoa mitään – tai edes silmien värin syvenemisestä. Mutta sen voin sanoa, että olen Peetun kanssa täysin samaa mieltä: älyttömän hyvä ripsari tämä uutuus!

Max Factor Eye Brightening mascara tuuhentaa, pidentää, kaartaa ja erottelee ripset todella kauniisti ja vain muutamalla harjanvedolla. Se kestää koko päivän rapisematta poskille ja leviämättä pienissä kesäsadekuuroissa, mutta lähtee helposti ja suttaamatta pois ilman mitään erityisiä silmämeikinpoistoaineita. Ja jos se siinä sivussa kirkastaa katsetta ja korostaa silmien väriä, niin mikäs siinä.

Jos nyt jostain pitää väkisin naputtaa, niin ehkä tuosta itse pakkauksesta… Erivärisin silmin koristeltu putkilo ei todellakaan ole mitenkään elegantti. Mutta ymmärrän toki, että tällaisen uutuustuotteen kanssa pitää olla selkeät pakkaukset, että ostajat ymmärtävät, mistä on kyse.

Pakkaus on lopulta sivuseikka, kun tuote on niin hyvä ja toimiva!

Old stuff