Tag: Kosmetiikka

Luonnonmukaisiin aineksiin, teknologiaan ja funktionaalistrendikkääseen pakkaussuunnitteluun luottava Malin+Goetz lanseerattiin Tukholmassa muutama päivä sitten. En ollut aikaisemmin kuullutkaan koko merkistä, mutta kuuleman mukaan se on varsinkin kotikaupungissaan New Yorkissa varsin suosittu.

Käsittääkseni ainakin toinen merkin perustajista on Dermalogican perustajien lapsi. Ei mikään huono suositus sen paremmin merkille kuin kosmetiikan laadullekaan.

Pakkaukset on viehättävällä tavalla funtionaalisesti muotoiltu. Kaikesta välittyy perusajatus: vain yksi tuote riittää koko perheelle. Eli ei mitään turhaa kikkailua roosan glitterinkimalteisten “naisten” tuotteiden kanssa tai toisaalta mustanpuhuvien kromia hehkuvien “miesten” tuotteiden kanssa. Vain yksinkertaisesti hyviä tuotteita, jotka sopivat kaikille.

Testailtiin pressitilaisuudessa Karkin kanssa kaikkia mahdollisia tuotteita (mm. shampoo kuului “ei mahdollisiin” ;D) ja sarjan vitamin B5 hand treatment nousi nopeasti meidän molempien suosikiksi.

Karkki ihastui myös aivan hillittömästi Malin+Goetzin eukalyptusdeodoranttiin. Samainen tuote on voittanut viime vuonna Wallpaperin Design Awardsin, joten eipä tuota tarvitsisi häpeillä, kun etkoille kutsutut työkaverit aukovat nenänpuuteroimisretkellään vessan kaappeja…

En todellakaan ole mikään tuoksukynttilöiden suuri ystävä. Silloin tällöin julkisissa tiloissa on ookoo, että tuoksu on peräisin jostain muualta kuin viemäriputkista tai homeisista seinistä – ja oikeastaan ihan saman kaltaisista syistä voin ymmärtää tuoksukynttilät joissakin saniteettitiloissa.

Malin+Goetzin valikoimasta löytyi kyllä niin villin oloisia vaihtoehtoja, että voisin melkein harkita.

Mojito-tuoksukynttilä sopisi sekä sisustuksen väreihin, emännän elämäntyyliin että sisältäisi vilpittömästi diggailemiani tuoksuja (lime olik ylläkin tuossa hallitsevin – ei minttu tai Bacardi! :D). Pitänee harkita asennemuutosta tällä(kin) sisustuksen alueella.

Pressitilaisuudesta saimme mukaamme kattavan valikoiman näytteitä Malin+Goetz -tuotteista. Suosikiksi on tällä hetkellä noussut vitamin B5 body moisturizer, grapefruit face cleanser ja intensive hair mask. Ihan kaikkea ei testipakkauksemme sisältänyt, mutta asokseltakin näköjään saa samaa starter/travel-kit -pakkausta, jota Karkin kanssa tsiigailtiin himoiten jo pressitilaisuudessa. Joulupukiltahan sitä(kin) voisi toivoa, mutta olis tässä sen verran reissua jo ennen joulua, että en taida malttaa odottaa sinne asti. 🙂

Peetu lähtee tänään noin kymmeneksi kuukaudeksi kiertelemään Aasiaa ja Australiaa. Neito itse vaikuttaa yllättävän rauhalliselta – äiskän mahanpohjaa nipistelee kyllä aikas tanakasti.

Eilen ei ehtinyt poiketa blogissa ollenkaan. Oli monenmoista tärkeää asiaa hoidettavana. Niinkuin esimerkiksi laukata ympäri Tukholmaa ja etsiä valokuvauskauppaa, missä saa teetettyä yliopilaskiitoskortit odottaessa. Ettei vaan jäisi viime tippaan. Haha! No, Peetu ehti hienosti kirjoitella nimensä kortteihin. Jonkun pitäisi enää vain selvittää kaikkien vieraiden osoitteet, kirjoittaa ne kuoriin, ostaa postimerkit ja saada kortit postiin. Pikku juttu.

Korttisigneerauksen lisäksi pidimme eilen illalla viimeisen osan Peetun kokkikoulusta. Minttu on ihka ensimmäistä kertaa elämässään sellaisessa tilanteessa, että samassa taloudessa ei asu ketään ruuanlaittokyvykästä tai -halukasta. Ihan koko vuotta ei houkuta ajatus voileipä-/munakas-/take away -illallisista, joten olen tässä syksyn mittaan opetellut Peetun avustuksella muutamia helppoja ja herkullisia reseptejä. Tuskin maltan olla levittelemättä oppejani täälläkin, eli luvassa on supersimppleitä ja nopeasti valmistuvia ruokaohjeita, kunhan selviän pahimmasta eroahdistuksestani.

Karkkikin poikkesi syömässä parhaita papuburritoja ja istuttiin eilen illalla tyttöporukalla pitkään keittiönpöydän ympärillä. Ihanaa. <3

Nyt alan laitella esiin jättisuurta brunssia, että maailmanvalloittaja jaksaa matkustaa koko päivän, Lontoon kautta Singaporeen ja sieltä Balille. (Singaporessa on tosin päivän pysähdys). Reissu-/eroahdistustilityksen kuvituksena melko onnistunut yritelmä kimallusliukuvärjäykseen.

 

Halusin kimallustestailuihin syksyisen viininpunaisen pohjan, joten kaivelin kätköistäni vanhan (vähän liian vanhan – huomasin) suosikkini, Essien Sole Mate -sävyn.  Kimalluksena on Peetun H&M:ltä ostama kullanvärinen erittäin hienojakoinen hilelakka. Silläkin oli tietenkin joku nimi, mutta puteli on Peetun repun uumenissa, joten se jää nyt hämärän peittoon. Sitten piti oikein ikuistaa valokuvaan, kun kunnostauduin käyttämällä aluslakkaa! Pikkuisen alkaa kyllästyttää, että kynnet värjäytyy niin pahasti ilman aluslakkaa. Välillä tuntuu, ettei viitsi edes käyttää kaikkein vaaleimpia sävyjä, koska värjäytymät paistaa läpi. Siispä ryhtiliikettä tämänkin kanssa!

Mutta nyt siis sitä brunssia!

Ajattelin aloitella syysväreihin totuttautumisen varovaisesti. Yksi suosikkini on tumma petrooli, jota on näkynyt aika monissakin mallistoissa. Kaikkein makeimmalta sävy näyttää metallisen kiiltävänä tai hohtavissa materiaaleissa, kuten silkissä ja sametissa. Metallinen tumma petrooli läikähtelee uhkaavasti raatokärpäsen tapaan…

Balmain pukee tummaa petroolia monokromisesti päästä varpaisiin. Kultaiset yksityiskohdat tuovat kaunista kontrastia ja antavat syvyyttä kokonaisuuteen. Minttu nynnyilee ja sävyttää toistaiseksi vain kyntensä suosikkiväriin.

(Balmain kuva Indiedays Lookbookista, Kuvat: Andreea Angelescu / All Over Press)

Raatokärpäskynnet syntyivät Peetun kynsilakkavarastosta löytyneellä L’Orealin lakalla. Pullosta on kulunut pois kaikki mahdolliset tarrat ja etiketit, joten tarkempaa tietoa tuosta ei ole. Sävy on melkein musta, mutta kimaltelee valon osuessa kynsiin hienosti sinisen, vihreän ja petroolin sävyissä.

Nyt lähden surisemaan Karkin luokse. Neito on hankkinut kaikenlaista uutta sisustusta kotiinsa ja pitäähän sitä mennä katsomaan. Täytyy vaan toivoa, että uusi Ikea-vaatekaappi on jo kasassa, ettei joudu samalla rakennuspuuhiin… 😀

Jossain vaiheessa päätin, että ei ole tarpeen julkaista täällä blogissa kuvia ihan joka kerta, kun satun lakkaamaan kynteni. Ei, vaikka omaan silmään uusi lakkaus yleensä näyttääkin ihan mahtavalta. Lähinnä kai sen takia, että edellinen kulahtanut  ja rapissut väritys normaalisti ehtii häiritä ja ärsyttää vähintään päivän-pari ennenkuin saan aikaiseksi sutia uudet sävyt kynsiin.

Tällä kertaa oli kuitenkin ihan pakko. Löysin Peetun kynsilakkalaatikosta kivan oloisen turkoosin kynsilakan ja tylsistyneenä tuumasin, että testataanpas tuota, kun en ole aikaisemmin sitä kokeillut. Oikeastaan etsiskelin jotain tummanpunainen, violetti, ruskea -linjalla olevaa, noin niinkuin muka osoittaakseni maailmalle, että ei täällä ole ainakaan mitään ongelmia syksyn saapumisen kanssa. Yritys oli hyvä, mutta sitten en kyennytkään. Tartuin metallihileisen turkoosia kynsilakkaa sisältävään pulloon aika skeptisenä, mutta tuumasin, että eiköhän tuo nyt viikonlopun yli ole ihan ookoo.

Kunnes näin – ja ennenkaikkea sisäistin – lopputuloksen ja rakastuin aivan täysin!

Lakka, joka pullossa näytti tosiaan aika “hileiseltä” kuivui kynsissä aivan mielettömän ihanaksi uima-altaan veden väriseksi turkoosiksi metalliksi! Onhan tuo kieltämättä aika kesäinen, mutta onneksi kesän aikana hankittua vaatimatonta rusketusta  on vielä rippunen jäljellä. Päivettyneen ihon ja uima-allasturkoosin yhdistelmä virkistää melkein yhtä hyvin kuin olisi oikeasti saanut pulahtaa sinne altaaseen. Tai no ei tietenkään, mutta ajatuskuvio ilahduttaa – ja se kai on tärkeintä!

Kysymyksessä on Lumenen Natural Code -sarjan lakka, sävy 9 Live it up.  Tuo on ollut Peetulla jo ainakin pari vuotta, eikä todellakaan ole aavistustakaan vieläkö sitä on mahdollisesti myynnissä..

Tämän viikon tunnuslause on ollut: “aikaoptimistin aika ei tule pitkäksi”… Itseaiheutettua kiirettä on piisannut ihan riittävästi. Tänäänkin tuumasin, että ehdin ihan hyvin imuroida, tiskata, viedä roskat, ommella, käydä jumpassa, valita Peetun lakkiaisten kiitoskorttikuvan ja ottaa päivän asukuvat ennenkuin kiidän kohti Arlandan lentokenttää ja odottavaa Tampereen lomaa kohti. No, voin kertoa, että pari juttua tuosta listasta jäi toteutumatta… Haha!

Junan lähtöön oli tasan 10 minuuttia (ja vielä piti pestä hampaat ja sulkea matkalaukku), kun totesin, että ei tässä nyt taida ehtiä asua kuvata. Päällä on eilen valmistunut valkoinen toppi, Acnen tummat farkut, Bossin mustat avokkaat ja Acnen nahkarotsi. Eiköhän tuosta peruskombosta saada vielä kuvakin joskus.

Kynnet ehdin sentään laittamaan reissukuntoon.

Kimalluskuume jatkuu edelleen. Jotenkin tykkään erityisesti kaikista murretuista, harmaalla taiteituista sävyistä glitterin alla. Mutaväreistä – niinkuin yksikin bloggarikollegani sanoisi.

Tällä kertaa tuon iänikuisen saman kimalluslakan (joka btw, tekee todella kuolemaa jo!) – eli Lumenen Natural Code -sarjan sävy Go glittery 16 – alla on Max Factoryn Max Effect -sarjan sävy Cappucino  26. Aika nautinnollinen yhdistelmä mielestäni. Cappucino on rauhoittavan lempeä väri, mutta kimallus saa siihen kuitenkin hiukan potkua.

Huomenna Tampereella on ohjelmassa kesäteatteria, perjantaina rakkaiden ystävien tapaamista, lauantaina ehkäpä pikavisiitti Turkuun ja sunnuntaina vielä (Nekalan pihamarkkinoiden jälkeen) Helsinkiin ja MADONNA! Jossain välissä pitäisiä ehtiä tavata äiskäkin, käydä halimassa 18-vuotta täyttänyt kummityttö ja paijaamassa kaverin hankkima harmaa kissanpentu. Niin kivaa!! Vaikka mites se olikaan… “aikaoptimistin aika ei tule pitkäksi”! Haha!!

Old stuff