Kaikki vähänkään pidempään Go 4 it vol. 2 -blogia säännöllisesti seuranneet ehkä muistavatkin, että Mintun hajuvesifilosofia on varsin yksinkertainen. Kerralla on käytössä tasan yksi tuoksu, joka mieluusti haluaa itsellensä etuliitteen lemppari-. Parfyymi on liittynyt aina elämänvaiheeseen – muutokset vaativat oman tuoksunsa ja joskus sitä huomaa vasta sen hetkiseen hajuveteen kyllästymisestä, että tarvetta olisi vähän suuremmallekin elämänmuutokselle.

Koko parfyymiä käyttävän ikäni olen siis elänyt “yhden tuoksun” periaatteen mukaisesti. Erityisesti muistan Chanel 5 -tuoksun, jota käytin kolme, neljä vuotta putkeen, mutta sitten tuli jokin henkilökohtainen talouskriisi ja jouduin vaihtamaan tuoksua. En tiedä päteekö sama muihin hajuvesiin, mutta ainakin Chanel 5:n kohdalla on niin, että EdT tai edes EdP ei tuoksu lähimainkaan samalta kuin oikea parfyymi. Ja se oli nimenomaan parfyymi, johon olin tuoksukoukussa.

Toinen – vähän vähemmän eksklusiivinen koukku oli Lancomen silloinen uutuustuoksu Treasure. Raskaana ollessani (odotin Peetua silloin) rakastin tuoksua yli kaiken. Olisin voinut vaikka juoda sitä, jos vaan maku olisi vähänkään vastannut hajua. Synnytyksen jälkeen en ole voinut kertakaikkiaan käsittää, miten olen voinut sietää moista superällömakeaa hajuvettä… Haha!!

Viimeaikoina olen törmännyt pariinkin fiksuun ja asiantuntevan oloiseen artikkeliin henkilökohtaisen tuoksumaailman merkityksestä. Ensimmäinen oli niinkin asiayhteyteen liittyen hassussa lehdessä kuin Dagens Industi. Kunnianarvoisa talouslehti ei todellakaan kosiskele minkään sukupuolista yleisöä turhanaikaisen heppoisilla jutuilla edes viikonloppuliitteissään. Toinen juttu oli Dagens Nyheterin kulttuurisivustolla. Valitettavasti kumpaakaan en löytänyt linkitettäväksi sähköisessä muodossa. Näiden artikkelien perusteella aloin kuitenkin katsella koko hajuvesimaailmaa ihan uudella tavalla.

Heräsin varsinkin siinä vaiheessa, kun kumpikin edellä mainituista jutuista vertasi hajuvesiä garderobiin. Eli toki – on olemassa tuoksumaailman vastineet pikkumustalle ja tummat-farkut-valkoinen-t-paita-musta-jakku -combolle; tuoksuja, jotka sopivat käytännöllisesti katsoen kaikkiin tilanteisiin. Mutta toisaalta asian voi myös kääntää niin, että hyvin harkitun, tyylikkään ja vaikuttavan asukokonaisuuden voi pilata IRL-kohtaamisessa järkyttävä himphamppu kookospähkinä-ananas-malibu-beach -tuoksu. Toisinpäin on ehkä vaikeampaa – ihan niinkuin tyylikkään asialliset silmälasit eivät yksin voi pelastaa totaalisen katastrofaalista asua – ei tuoksullakaan voi muuta kuin vahvistaa tai heikentää muun olemuksen lähettämiä signaaleja.

Etenkin DI:n artikkelissa puhuttiin vakuuttavasti vähintään viisi tuoksua sisältävästä “parfyymigarderobista”. Viisi eri tyylistä hajuvettä olisi kuulemma hyvä lähtökohta. Yksi tuoksu olisi arkinen “voimatuoksu” toinen arkeen niinikään sopiva “kutsuva tuoksu”, kolmas olisi raikas, vapaa-ajan aktiviteetteihin sopiva tuoksu, neljäs kepeä (ja ehkä vähän flirttaileva) tuoksu ja viides upea seksikäs iltatuoksu.

Juuri tällä hetkellä tämä “käytän-vain-yhtä-tuoksua-kerrallaan” -ihminen on täällä nyt tekemässä ihan täydellistä takinkääntöä. Jostain syystä artikkelien ajatusmaailma kolahti ihan täysillä. En vaihtele pukeutumistyyliäni mitenkään huikeasti, farkut/musta hame/valkoinen t-paita/jakku tai neuletakki -combolla selviän about 89 % :sta kohdalleni osuvista tapahtumista. Toisaalta haluan erottaa arjen ja juhlan, työpäivän ja vapaan, nimenomaan kaikilla pienillä jutuilla. Työasu muuttuu menovetimeksi bling-bling-korviksilla, lauantailorvailu ravintolaillalliseksi koroilla ja kultalaukulla – etc.

Erityisen herättävä oli DI:n artikkelin esittämä negaatio: miten suhtautuisit naispuoliseen (enneltä tuntemattomaan) neuvottelukumppaniin, joka asiallisesta ulkonäöstä huolimatta tuoksuu kookospähkinälle ja ananakselle? Juttua lukiessani annoin pisteet kirjoittajalle siitä, että hän ei sinänsä arvottanut ko. tuoksuja. Tärkeintä on siis tuoksujen kokonaisuus ja niiden lähettämä viesti. Ihan  niinkuin Matthew Williamsonin maksimekot voi olla tosi fail johtoryhmän kokouksessa voi laadukaskin hajuvesi lähettää vääriä signaaleja epäsopivassa tilanteessa.

Aloin todella miettiä käyttämäni tuoksun lähettämiä viestejä.

Tämänhetkisestä tuoksugarderobistani löytyy tuoksut:

Clinque: happy summer spray. Tuoksun historia on jotain niinkin epäromanttista, että kissa oli tiputtanut (ja tietenkin hajottanut tuhannen pirstaleiksi) edellisen “kylppärituoksumme”. Tämä versio Clniquen Happy-tuoksuista oli jossain kampanjatarjouksessa, kun viimeksi oltiin Peetun kanssa kimpassa laivalla. Ihan kiva ja raikas “kylppärituoksu” (eli kavereille lainattavaksi tai itselle, kun ei muuta keksi), mutta ei ole muodostunut kenenkään lemppariksi.

Chloé: Chloé Eau de Parfum. Joskus teininä olin tosi tosi jumissa yhteen Chloén tuoksuun (en muista nimeä, mutta pullossa oli reliefinä kaksi lintua…), itseasiassa niin jumissa, että vielä tänäänkin, kun tässä viattomana googlailin linkkiä, jonka voisin tänne teidän iloksenne ja helpotukseksenne laittaa, alkoi ihan vilpittömästi ällöttää, kun näin ne kuvat. Onneksi tämä, Karkilta saatu Chloé on raikas, aurinkoinen ja reipas.

Tommy Hilfiger: Eau de Prep. Tiedän, että en varsinaisesti ole mikään Hilfiger-baby (vaikka jossain niiden mainoksissa on ihan törkeen siistejä “aikuisempia” leidejä, joihin voisin kyllä hyvinkin samaistua…), mutta heidän Eau de Prep -tuoksusta, jonka sain blogin kautta testattavaksi varmaan yli vuosi sitten, olen tykännyt ja tykkään edelleenkin kovasti.

Nyt tuntuu oikeastaan siltä, että tuoksugarderodisssani on muutama kiva tuoksu, mutta jos edes perustasolla ajattelisin oikeasti tuoksuja osana kokonaisuutta… Hmmm. Aika monta uutta tuoksua pitäisi hankkia. Tuntuu lähes samanlaiselta herätykseltä kuin kun joitakin vuosia sitten tajusin, että garderobistani ei löydy yhtään kunnollista jakkua…

Mintun tuoksugarderobisuunnitelma:

– kesälomatuoksu: Clinique: Happy Summer Spray.

– toimisto casual: Chloé: Chloé Eau de Parfum ja Tommy Hilfiger: Eau de Prep.

– when I’m free: Prada: Infusión d’Iris: Ainoa tuoksu everandever, joka on tullut edes lähelle Chanel vitosen intensiteettiä.

Hmmm. Näyttää siltä, että tuoksugarderobistani puuttuu aika monta olennaista rakennuspalikkaa. Tiedän, että blogiani ei kovin monet miehet lue, mutta mihinkäköhän tuoksuun sitä kannattaisi satsata näin kesäloman aattona?

Istuskelin eilen parvekkeella ilta-auringossa ja lueskelin toimiston lehtihyllystä löytämääni STYLEBY-lehteä.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt lehden toimituksellisessa sisällössä tapahtuneeseen kehitykseen! STYLEBY:n alkuaikoina ostelin irtonumeroita aika säännöllisesti ihan vain kannatuksen vuoksi, mutta jossain vaiheessa intoni lopahti, koska sisältö ei sitten kuitenkaan vastannut toiveitani. Tai täsmällisemmin sanottuna lehti ei ylipäätään onnistunut viihdyttämään, innostamaan, yllättämään tai ilostuttamaan mitenkään erityisesti, vaikka Elin Kling -fani olenkin ollut jo aikojen alusta asti.

Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että STYLEBY on löytänyt oman kielen ja tavan tulkita muotia. Sävy on välitön ja henkilökohtainen, asenne asiantunteva ja lukijan tietopohjaa ja älykkyyttä kunniottava – ihan niinkuin parhaissa blogeissa. Turha ammattitoimittajamainen etäännyttäminen loistaa poissaolollaan. Paperille painettu lehti mahdollistaa kuitenkin sekä kuva- että tekstipohjaiset laajemmat reportaasit huomattavasti luonnikkaammin kuin blogiformaatti.

Täytyykin ottaa STYLEBY takaisin irtonumero-ostoslistalleni. Jos sisältö ja tyyli on nyt juuri lukemani lehden tasoa nykyään, taisin löytää uuden lempparin svenne-Ellen rinnalle.

Leppoisa lukuhetkeni sai äkkinäisen käänteen noin about lehden puolivälissä. Lyhyt juttu meikkipensselien merkityksestä kauniin ehostuksen luomisessa herätti tajuamaan, että omat sutini ovat olleet käytössä ilman kunnollista puhdistusta aivan hävettävän kauan…

Lehti sai siis siirtyä sivuun (hetkeksi) ja siirryin välinehuoltohommiin.

Kuulemma tavallinen käsin tiskaukseen tarkoitettu astianpesuaine toimii hommassa oikein hyvin. Itse käytin luottopesuainetta, jolla pesen kaikki silkki- ja kashmir-vaateenikin – eli nestemäistä Marseille-saippuaa.

Tässä samalla esittelyssä kaikki sutini “suihkunraikkaana”.

1. Random-tuuhea luomivärisivellin. En muista, mistä tämä on peräisin, mutta tykkään vinosta muodosta ja tuuheasta karvoituksesta. Sopii erittäin hyvin varsinkin jauhemaisten mineraaliluomivärien levitykseen.

2. Make Up Storen eye liner -sivellin. Käytän lähes ainoastaan kakkumaista eye lineria ja hyvä pensseli on aivan must. Make Up Storen suti täyttää kyllä tehtävänsä, mutta en ole siihen mitenkään erityisen tyytyväinen. Käytössä se on liian lörppö (pitäisi olla paljon jäntevämpi!) ja harottaa ikävästi. Parempi pitäisi hankkia, mutta mistä?

3. Puuterihuisku on alunperin tullut Diorin puuterin mukana. Aikaisemmin käytin aina Diorin irtopuuteria ja noita samanlaisia huiskuja on kertynyt varastoon jo muutama. Nykyään käytän irtopuuterina vähän mitä sattuu (juuri nyt Clinique), mutta Diorin suti on edelleen ihan paras.

4. Face Stockholmin kulmakarvapensseli toimii hyvin. Tosin olen aika noviisi kulmakarvojen meikkaamisessa, joten en osaa sanoa, olisiko joku muu parempi. Toisaalta miksi vaihtaa toimivaa konseptia.

5. Aurinkopuuteria levitän Smashboxin supertuuhealla sudilla. Se on ihana!!

6. Haha! Aivan paras kulmakarvojen kampaamiseen. (Kyllä, kaikki te naiset, jotka ikinä olette käyneet papa-kokeessa, tiedätte kyllä mikä tämä on…). Kiitokset harjasta rakkaalle lääkäriystävälleni!

7. Minipieni H&M:n pensseli on maailman paras sumusilmärajausten suttaamiseen. Valitettavasti tuo on aika vanha, enkä ole nähnyt vastaavaa enää valikoimissa. Olisin nimittäin ostanut pari varalle. Sen verran kiva kapistus minipensseli on.

8. – 12. Body Shopista pari vuotta sitten hankittu sutisetti on ihan päivittäisessä tehokäytössä. Littanat luomiväripensselit annostelevat väriä just sopivasti luomille ja niiden käyttö ei vaadi mitään supervakaata ja harjaantunutta kättä. Käytän myös tuota pienintä juuri luomiväreihin, enkä huulipunan levitykseen, niinkuin kai kuuluisi. Iso poskipunasivellin näyttää pesun jäljiltä aika takkuselta (niinkuin muutkin siveltimet näköjään…), mutta se on aivan ihana käytössä. Tykkään siitä, että se on litteä eikä hurja pörrö, niinkuin poskipunapensselit yleensä.

Puhtaat siveltimet kuivumassa ilta-auringossa! Kyllä nyt kelpaa, kun voi sutia puhtailla välineillä nassuansa. Eikä puuhaan mennyt edes kovin kauaa – eli mikään ei tosiaankaan estä ottamasta pesuhommaa vähän säännöllisemmäksi iltapuhteeksi.

Ja hyvin riitti vielä ilta-aurinkoa, että ehdin lukea STYLEBYn loppuun!

Sain keväällä BIOeffectiltä testattavaksi superintensiiviseksi ja tehokkaaksi mainostetun anti-ageing seerumin. Rrrakastan käyttää kaikenlaisia ihmetippoja ja noitaliemiä normaalin päivä- tai yövoiteen alla, joten tartuin hyvin innoissani myös tähän uutukaiseen.

Pakkauksessa on kolme pientä putelia, jotka kaikki sisältävät 4 ml ryppyjä hävittävää ja ihoa sileyttävää ihmeainetta. Seerumi tulee käyttää kuuriluontoisesti 30 päivän ajan. Testien mukaan juuri kolmekymmentä päivää on optimaalinen aika ihmeaineen sisältävien kolmen tehokkaan solujen toimintaa aktivoivien ainesosien toiminnalle.

Ensimmäinen suuri yllätys BIOeffect-seerumin kanssa oli, että sitä tulee käyttää mieluiten ihan sellaisenaan. Eli kuukauden ajaksi piti sanoa hyvästit niin päivä- kuin yövoiteellekin. Varsinainen haaste kaltaiselleni voideaddiktille, mutta päätin tehdä juuri niinkuin ohjeissa sanotaan! Aamullakin seerumin piti antaa olla kasvoilla vähintään kymmenen minuuttia ennen meikin levitystä.

Ohjeiden mukaan 3 – 4 tippaa seerumia levitetään puhdistetulle kasvojen ja kaulan iholle aamuin illoin. Yhden pikkupullon tulisi kestää siis noin kymmenen päivää. Itse laskin tipat joka kerta seerumia käyttäessäni, mutta silti tuntui, että ihan täyttä 30 päivää en saanut kasaan.

Sen sijaan olin aivan hurjan yllättynyt siitä, että keväinen kuiva, ohut ja helposti ärtyvä ihoni tuntui tyytyvän pelkkään seerumiin. Varsinkin päivävoiteen kaipuu oli lähinnä henkistä. BIOeffect tipat eivät tunnu rasvaisilta, mutta jostain syystä iho tuntui oikein miellyttävältä ja kimmoisalta heti ensimmäisten käyttöpäivien jälkeen.

No, miten niiden ryppyjen ja muiden vekkien kanssa kävi? Rehellisesti tunnustan, että ihan hirveän vaikea sanoa. Ei, ihoni ei näytä siltä, että olisin juuri täyttänyt 19 vuotta myöskään nyt kuurin jälkeen. Ja tietenkin sitä odottaa aina jotain epärealistisia ihmeitä… Mutta kyllä, ihoni on selkeästi tasaisempi ja kimmoisampi kuurin jälkeen. En kykene arvioimaan objektiivisesti tilannetta kasvoillani – valitettavasti näen vain kaiken sen, mistä myöskin olisi pitänyt päästä eroon – mutta tajusin muutamankin kerran kuurin loppuvaiheessa katselevani dekoltee-aluettani – ja kirjaimellisesti hämmästyin, että voiko tämä tosiaan pitää paikkansa.

Niin paljon BIOeffectin 30 päivän ihmekuuri oli tehnyt taikojaan.

30 päivää kestäneen seerumikuurin jälkeen ihon pitäisi levätä vähintään pari kuukautta; sen verran tehokasta aine on. Itselläni ei ollut mitään haittavaikutuksia, kuten alkuvaiheessa esiintyviä finnejä, kun ihohuokoset alkavat puhdistua vauhdilla. Sen sijaan kuurin loppuvaiheessa aloin tuntea arkuutta ja kuumotusta suupielien alapuolella. Se on muutenkin alue, joka itselläni ärtyy helpoiten. Silloin kuuri oli tosiaan jo muutenkin lopussa ja tilanne tasaantui ihan yhden päivän aikana.

Tsekkasin juuri BIOeffectin sivuilta, että tuo testaamani tehokuuri maksaa 250 euroa. Se on kyllä aika paljon rahaa, mutta jos yksi tai kaksi kuuria vuodessa riittää, jää kustannukset helposti esim. kampaamokulujen alle. Ainakin tässä vaiheessa, kun ihon kimmoisuus ei enää ole mikään itsestäänselvyys, pidän tuota kyllä kaikesta huolimatta ihan siedettävänä summana ja tehotuotetta sen väärtinä!

Vaatteiden kanssa olen aika tuuliviiri. Saatan silmät kirkkaina väittää pukeutuvani pääasiassa minimalistisesti mustaan samalla, kun jalassani on kultagobeliinihousut ja hälisevä printtitoppi. Yhdistelen värejä ja muotoja täysin fiiliksen mukaan – juurikaan välittämättä ns. yleisesti tunnustetuista tyylisäännöistä. Mutta kosmetiikan – ja varsinkin meikkaamisen – suhteen olen täydellinen konservatiivi.

Olen meikannut about tismalleen samalla tavoin lukioajoista lähtien – ja suunnilleen samoilla tuotteilla. Kun Cliniquen kakkumaisen eye-linerin valmistus lopetettiin, siirryin käyttämään Chanelin vastaavaa. Muuten huikein muutos on varmaan se, kun reilu pari vuotta sitten sain Karkilta laivatuliaisiksi Guerlainin aurinkopuuterin, joka päätyi pienen totuttelun jälkeen osaksi päivärutiinejani.

Huulipunaa en ole oppinut käyttämään koskaan – ja huulikiiltojenkin kanssa olen todella ronkeli. En kestä, jos huulet ovat tahmeat tai tönköt tai muuten vaan tököttisen oloiset. Eniten tykkään hyvästä huulirasvasta. Juhlakäyttöön on kelvannut hyvin huultenrajauskynä + huulirasva.

Sain Lumenelta testattavaksi pari huulipunakynää. Niiden kivasta ulkonäöstä huolimatta, en ensin edes testannut koko tuotetta. Ajattelin, että huulipuna mikä huulipuna. Vasta, kun Karkki kokeili ja ihan spontaanisti sanoi, että “tää tuntuu kyllä ihan pelkältä huulirasvalta”, kiinnostuin aiheesta.

Ja todellakin! Vadelmaa sisältävät hoitavat Miracle Lip Sorbet -kynät tuntuvat huulilla aivan kuin olisi laittanut vain ihan tavallista hyvää huulirasvaa. Efekti on kuitenkin huomattavasti sofistikoituneempi. Väri on hiukan pehmeästi läpikuultava, mutta selkeästi intensiivisempi kuin tavallisissa huulikiilloissa.

Arkikäyttöön päätyi välittömästi vaaleanpunainen sävy 13 “Kukkaketo”. Itsekin vähän ihmettelen edelleen, että miten tuo nyt tuntuukin niin kivalta. Sävyssä on aika paljon helmiäisen hohdetta – ja se on yleensä itselleni aina aivan välitön no-no.. Jotenkin tuo nyt kuitenkin sulautuu huulille tosi keveäksi ja heleäksi, helppokäyttöiseksi sävyksi, jossa olen viihtynyt todella hyvin.

Astetta railakkaampi on sävy 15 “Marjojen hehkua”. Karkin mielestä tuo sopii minulle tosi hyvin – eikä se oikeastaan yhtään hullummalta tunnukaan. Huulipunien vieroksumiseni ei ole niinkään johtunut mistään värikammosta – vaan siitä, että en ole tykännyt siitä, miltä ne tuntuu.

Nyt näyttä vähän siltä, että Mintun huulissa aletaan nähdä enemmän värejä, kun kerran löytyi tällainen käyttömukava vaihtoehto. Hauskahan se on meikkikonservatiivinkin venytellä tottumuksiensa rajoja aina välillä!

Luonnonmukaisia kynsilakkoja on kritisoitu siitä, että ympäristöystävällisyyden hintana on huomattavasti huonompi kestävyys. Varsinkin tummat sävyt ovat kuulemma tosi hankalia – peittävät huonosti ja rapisevat päivässä karmeaan kuntoon.

Sain Kure Bazaarilta testattavaksi pari eri sävyä. Viimeksi arvostelin kevään uutuussävyn, oranssin African. Olin positiivisesti yllättynyt oikeastaan kaikista ominaisuuksista (peittävyys, kestävyys, levittämisen ja poistamisen helppous). Tällä kertaa testivuorossa oli mustanvioletti Scandal. Testijakso kesti tasan viikon – eli seitsemän päivää – ja tässä tulevat kuvatodisteet!

Ihan täysin non-toxic -linjalla ei menty, sillä aluslakkana käytin tuota Mavalan perus Super Base -lakkaa. Se on miellyttävän ohutta ja kuivuu salamannopeasti. Aluslakka kun ei mitenkään saisi enää lisätä kuivattelu- ja kovetusaikaa muutenkin haastavaan pidän-juuri-lakatut-kynnet-siistinä -projektiin.

Kaksi nopeaa kerrosta ja peittävyys on täydellinen. Kure Bazaar -lakoissa on myös aivan mielettömän hyvä kiilto, joka ei samene heti vaan kestää useamman päivän – kuten seuraavista kuvista hyvin selviää. Tässä on siis tilanne heti kynsien lakkaamisen jälkeen viikko sitten sunnuntaina.

Tässä vielä muistilappu kiinnostuneille.. Eli sävyn nimi on houkuttelevasti Scandal.

Tässä on kynsien tilanne viime tiistaina – eli kokonaista kolme päivää lakkauksen jälkeen. Keskisormen kynnen kärjessä on havaittavissa pientä kulumajälkeä, mutta muuten lakkaus on melkein parempi kuin sunnuntaina. Päivän, kahden elämisen jälkeen vain kynsinauhoihin eksyneet harhasutaisut ovat kuluneet pois – muuten lakka kiiltää ja näyttää todella hyvältä.

Torstaina tilanne on lähes muuttumaton. Kynnet ovat edelleen fiinissä ja edustuskelpoisessa kunnossa. Tarkkaan kun katsoo, näkee, että kynnen kärjistä väri on hiukan hioutunut pois. Mutta koska mitään erityistä lohkeilua ei ole havaittavissa, pientä kulumista tuskin huomaa.

Tässä on sitten viimeiset kuvat – eli tilanne eiliseltä sunnuntailta (mikä on siis käytännössä oikeasti kahdeksas päivä). Vasemman käden kynsien kärjet näyttävät jo aika kulahtaneilta, tosin siinä on kylläkin kynnet lohkeilleet enemmän kuin itse lakka. Oikean käden kynsistä ei olekaan muilta päiviltä kuvaa, mutta tästä näkee hyvin, että niissä lakkaus on kestänyt selkeästi vasuria paremmin.

Lopputuloksena on siis vähintään viiden tähden kehut: Kure Bazaar levittyy helposti, kuivuu nopeasti, säilyttää kiiltonsa ja on todella kestävää! Ja kaikki tämä huomattavasti perinteisiä kynsilakkoja luonnonmukaisemmalla ja vähemmän haitallisia kemikaaleja sisältävällä koostumuksella. Aivan uskomaton juttu! Melkein harmittaa, että oma kynsilakkavarasto notkuu kaikenlaisia ihania sävyjä, joita ei malta olla käyttämättä… Mutta sen tiedän ainakin, että kun on aika hankkia uusi kynsilakka, tsekkaan ehdottomasti ensimmäisenä Kure Bazaarin sävyvalikoiman!