Positiivisuus ja positiivinen elämänasenne on elämäntaito-oppaiden standardiratkaisu, jos haluaa oppia paremmaksi ihmiseksi, kehittyä elämään onnellisempana ja ymmärtää, miten nauttia pienistä asioista. Asioiden näkeminen positiiviselta kantilta on kuulemma myös avain menestykseen niin työssä kuin yksityiselämässäkin.
Tunnen olevani peruspositiivinen tyyppi. Näen rasittavuuteen asti kaikessa jotain hyvää ja vaikka vastoinkäymiset pahoittaa mieleni aika ajoin, tulevaisuuden ja kaiken muunkin valoisuus on lähtökohtani. En tunne kaipaavani “Think positive” -tyyppisiä affirmaatioita, sillä asenne tulee jo valmiiksi selkäytimestäni.
No, mikä sitten mättää?
Kaikesta rummutuksesta huolimatta tuntuu siltä, että positiivisuutta pidetään naiivina, lapsellisena ja pahimmillaan kritiikittömänä ajattelun puutteena. Etenkin työelämässä asiallisina ja hyvällä tavalla vaativina pidetään niitä tyyppejä, jotka kritisoivat, hankaavat vastaan, epäilevät, haastavat ja jumittavat. Asioihin – varsinkin muutoksiin – positiivisesti suhtautuvia pidetään helposti heikkoina ja vietävissä olevina.
Pitäisi ilmoittaa olevansa lasini-on-puoliksi-täynnä -tyyppi, mutta käytännössä sitä pidetään naiivina. Kaikkihan näkee, että lasi on vain puolillaan.
Enkä nyt väitä, että negatiivisuutta ominaisuutena pidetään yleisesti mitenkään haluttavana. Lyhyt visiitti googlessa kuitenkin puhuu omaa karua kieltään. Niin tavoiteltavana kuin positiivista elämänasennetta pidetäänkin, se yhdistyy useammin kuin monesti sanoihin “naiivi”, “sinisilmäinen”, “epärealistinen”, “lapsellinen” ja “herkkäuskoinen”. Sinänsä ihan söpöjä ja aurinkoisia ominaisuuksia sunnuntaisia instagram-kuvia ajatellen, mutta ei ihan niin houkuttelevia tavallisessa arjessa.
Positiivisuus ei kuitenkaan mielestäni ole sama asia kuin ongelmien kieltäminen tai vaikeiden asioiden nielaisemista sellaisenaan ilman analysointia. Siinä missä hyväuskoinen ja naiivi hyväksyy kaiken sinisilmäisesti kyselemättä, vain maailman hyväntahtoisuuteen luottaen, positiivinen tarkastelee asiaa, punnitsee vaihtoehtoja ja valitsee nähdä ratkaisuvaihtoehtoja ja valoisia skenaarioita. Maailman hyväntahtoisuuteen luottaa toki hänkin.
Itse olen sitä mieltä, että positiivinen asenne johtaa ratkaisukeskeisempään suhtautumiseen kuin kritiikissä jumittava negatiivisuus.
Eli ei, positiivisuus ei ole samaa kuin olla naiivi. Hymyileminen ei myöskään tarkoita sitä, että olen tyhmä höppänä.
Olen halunnut kirjoittaa tämän peruspositiivisen elämänasenteen puolustuspuheen jo vuosikausia. Työelämässä on vielä jotenkin ymmärrettävää, että kollegat ja esimiehet muodostavat kuvan sinusta vain niiden pienien palasien avulla, joita työtehtävien ja palaverimaratonien raoista tipahtelee. Siihen kuvaan on sitäpaitsi hyvin helppo vaikuttaa omilla tekemisillään.
Läheisessä ihmissuhteessa on sen sijaan aivan käsittämätöntä, jos toinen lukee positiivisuuden heikkoudeksi. Pahimmassa tapauksessa se johtaa siihen, että vastapuoli alkaa käyttäytyä alentuvan holhoavasti ja jopa nähdä velvollisuudekseen vähän ohjailla. Eihän naiivi reppana voi mitenkään käsittää, miten tätä elämää oikeasti kuuluu elää ja miten ihmisiä tulee kohdella. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että tuo ihmissuhteeni on päättynyt aikapäiviä sitten.
Kaikki kuvat eiliseltä iltauintiretkeltäni Sicklasjön lähilaiturille. Kävin kyllä tänäänkin, mutta jätin kameran kotiin. Ilman lämpötila sama kuin eilenkin, 21 astetta, vesi piirun verran yli 19 astetta. Ihanaa ja virkistävää – arjen helmihetkiä!
Positiivista energiaa!
EDIT: Kaikki “naivit” muutettu oikeaan kirjoitusmuotoon “naiivi”. Kielenhuollosta rakas kiitos bestikselleni, suomen lehtori Tinnille. Pahoittelen mokaa. Toivottavasti silmienne kirvely alkaa jo helpottaa.
6 Comments
Näin hyvin realistisena ihmisenä on pakko sanoa, että mun mielestä naiivilla ja positiivisella ei ole mitään yhteistä. Ehkä katson asiaa eri tavalla kuin muut netin ihmiset. Naiivi on aina jotenkin yksinkertainen ja helposti höynäytettävä, mutta positiivista ihmistä en näe millään tavoin yksinkertaisena tai helposti höynäytettävänä. Itse hyvinkin realistina en tykkää kovinkaan paljon “yltiö” positiivisista ihmisistä, siis positiivinen voi olla normaalilla tavalla (kuulostat juuri siltä), mutta nuo kaikki mahdolliset kirjat tai koulutukset, missä opetellaan olemaan positiivinen, saavat vilunväreet kulkemaan inhosta selkärangassa. En vaan pystyisi ottamaan niitä realistina millään tavoin vastaan rakentavasti. Maailmaan mahtuu aina positiivisuutta, täällä on ihan tarpeeksi pessimistejä pitämässä tasapainoa. 😉
Ehkä se onkin juuri noiden positiivisuusoppaiden ja -kurssien syytä, että jo sana “positiivisuus” on alkanut kaikua vähän heppoiselta. On varmasti paljon ihan asiallistakin kirjallisuutta aiheesta, mutta itseänikin kyllä alkaa helposti ärsyttää teennäiseltä ja pakotetulta tuntuva yltiöpositiivisuus. Ja tuollaisella päälle liimatulla, höpsöllä positiivisuusroinalla on aika vähän tekemistä aidosti positiivisen elämänasenteen kanssa. 🙂
Eilen radiosta kuulin tutkimuksesta, jossa on todettu, että jatkuvasti valittavaa ihmistä kuuntelemalla vahingoittuvat aivomme.
Ha! Niin samaa mieltä!
Itsekin olen sitä mieltä, että positiivisesti reagoiminen asioihin ja tilanteisiin on kaikkea muuta kuin naiivia.
Mielenterveydelle ja jaksamiselle se on parasta. Ja must!
Olen viime vuosina hakeutunut eroon ‘valittajista’ ympärilläni niin paljon kuin mahdollista. Ja voin todeta, että voin paremmin. On kevyempi olo.
Rasittava, jatkuva negatiivisyys ympärillä vaikuttaa lopulta ahdistavasti, vaikka kuinka yrittää olla sitä huomioimatta.
Samalla tavalla iloinen ja valoisa suhtautuminen on tarttuvaa! Kannatan!
Ihania loppukesän päiviä sinne ja kaikille!
Kiitos taas kerran hyvästä aiheesta!
Negatiivisuus ja valittaminen vie kyllä valon koko elämästä. En ymmärrä, miten sellaiset ihmiset ylipäätään jaksaa elää päivästä toiseen. Vaikka toisaalta – harva näkee itseään perusnegatiivisena ihmisenä. Yleensä he pitävät itseään hyvinkin positiivisina ja optimistisina – kohdalle vain sattuu jatkuvasti osumaan hankaluuksia ja esteitä, joista he omasta mielestään täysin oikeutetusti valittavat.
Onneksi valoisa elämänasenne on myös tarttuvaa!
Mukavaa ja iloista loppukesää myös sinulle! 🙂
Positiivisuus ja naiviilla ei munkaan milestä tarkoita samaa asiaa. Itse ymmärtäisin tuon positiivisuuden sillä, että suhtautuu elämässä tapahtuviin asioihin luottavaisin mielin, ja luottaen siihen että asiat saadaan ennemmin tai myöhemmin järjestykseen sekä pystyy hyväksymään nykyhetken ja tämän hetkisen todellisuuden. Liian moni ihminen murehtii joko menneitä tai tulevia asioita eikä ollenkaan elä tätä hetkeä. Itse useasti ajattelen, että liian monella ihmisellä on “onnen esteitä”, ja kun nuo esteet on ratkaistu, niin sitten on taas muodostunut uudet “onnen esteet”. Ihmisillä jää huomaamatta monet hyvät asiat tässä hetkessä.
Elämässä tapahtuu joka tapauksessa kaikenlaista, niin mukavia kuin vähemmän mukavia asioita. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta voimme itse kukin vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme tapahtuviin asioihin ja kuinka voimme tehdä niistä vähemmänkin mukavista asioista siedettävämpiä. Omaan suhtautumistapaan voi siis vaikuttaa paljonkin ja siihen miltä asiat tuntuvat. 🙂
Mun mielestäni juuri tuo, että tajuaa itse voivansa valita mihin keskittää ajatuksensa ja minkä antaa hallita ajatuksia. Siis kenenkään elämä ei ole pelkkää upeaa mahtavuutta ja onnea, mutta sitä pystyy hyvin paljon vaikuttamaan siihen näkeekö ne hyvät vai huonot asiat päällimäisenä. Se taitaa olla positiivisen elämänasenteen koko ydin – eikä siinä ole mitään naiivia. 🙂