Pitkästä aikaa !!

Viime päivät on mennyt aika tiukasti Karkin muuttohommissa. Yllättävän paljon puuhaa riittää, vaikka muuttajan maallinen omaisuus ei vedäkään vertoja nelihenkisen lapsiperheen kamamäärälle.

Me apujoukot pidettiin sen verran paussia, että ehdittiin poiketa Beyond Retron kesäPartyssa. Samalla elvytetään melkein vuoden tauolla ollut, rakastettu kategoria – Peetun vetimet!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Beyond Retro 27.6.2013 2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukana kuvioissa myös Greta (vas.) ja Dun (oik.).

Beyond Retro 27.6.2013 4

Kesähattuhommaa mietittiin porukalla. Itse olisin kannattanut klassista olkihattua, mutta tiedän, että olen aivan totaalisen surkea käyttämään mitään päähineitä. Talvella olen tietty pakotettu kantamaan pipaa pakkasilla, mutta muuten oikeastaan ainoastaan juoksulippis on ainoa, mihin pystyn. Peetu sen sijaan himoitteli sekä jenkkilippaa että tosi söpöä matruusin hattua. Sailorilätsä olisi sikälikin hauska, että tänään neito aloittaa kesäduuninsa Viking Cinderellalla!

Beyond Retro 27.6.2013 5

Löysimme kokonaisen tangollisen täynnä toinen toistaan valloittavampia shortsihaalari-playsuiteja! Party-tyyppisten shoppailutapahtumien miinuspuoli on sovituskoppeihin kertyvät järkyttävät jonot. Edes illan aikana luvattu 20 % alennus ei innostanut jonottamishommiin ja siksi tuokin supersöötti selästä avoin playsuit jäi sovittamatta.

Beyond Retro 27.6.2013 6

Aurinkolasien testailuun ei mitään sovituskoppeja tarvita onneksi. Pyöreiden arskojen metsästykseni jatkuu edelleen; en ole raaskinut investoida suuresti himoitsemiini Hyde’s -laseihin vieläkään. Beyond Retron jättimolluskat on aika hauskat, mutta ehkä kuitenkin kaipailen hiukan enemmän cooliutta (kuin hassuutta…) aurinkolaseiltani. Kätevä kyllä kuvata itsensä lasit päässä. Jotenkin sillä tavalla saa huomattavasti paremman käsityksen siitä, miten ne sopii – kuin vain peilistä katsomalla.

Beyond Retro 27.6.2013 7

Peetu ja Greta testailivat hurjan suloisia kukkapantoja. Tosin kuulemma Gretan kaveri tekee vieläkin hienompia ja niinpä molemmat päättivät hankkia uniikit käsityönä tehdyt kukkapannat Beyond Retro -pantojen sijaan.

Ja sitten vielä – tadaa – Peetun vetimet!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Beyond Retro 27.6.2013 9 OLYMPUS DIGITAL CAMERA Beyond Retro 27.6.2013 11

  • raitapaita (Mintun), Marimekko
  • hame, Mintun ompelimosta
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • kengät, Vagabond
  • kaulakoru (Mintun), H&M

6 Comments

  1. Mahina

    Lueskelin Peetun vetimet osiota taaksepäin ja huomaan miten nautit tyttäristäsi, samalla tapaa kuin minä omistani. Jotain siis samaa löysin ja ymmärsin taas kerran tässä hetkessä mitä aarteita lapset ovatkaan. Minun tyttäreni ovat vasta 12 ja 13- vuotiaat, mutta ovat tulossa perässä, juurikin maailmalle lähdön ja itsenäistymisen vaiheisiin. Suurta iloa koin lukiessani, siksi halusin tämän asian jakaa! Ihanat tyttäret myös sinulla 🙂

    Reply
    • Minttu

      Kiitos ihanasta kommentista Mahina!

      Tyttäreni ovat itselleni se maailman tärkein asia – ehdottomasti – ja tykkään kovasti olla heidän kanssaan. Vähän on haikeaa nyt, kun Karkki on muuttanut pois kotoa, mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. Sanotaan, että varsinkin äitien ja tyttärien välit ovat kovasti koetuksella murrosiän myrskyissä, eikä meilläkään kyllä mitenkään helpolla aina päästy. Mutta kun rakkaus ja perusluottamus säilyy, kaikesta selviää kyllä! Sanon tämän siksi, koska teillä voi olla turbulenttia aikaa näköpiirissä. Toisaalta läheinen suhde aikuisiin tyttäriin on sitten se upea lahja, joka odottaa kasvukipujen laannuttua. 🙂

      Reply
  2. Malisa

    Jee, Peetu is back! 🙂

    Reply
    • Minttu

      Jee – She totally is!! 😀

      Reply
  3. J

    Peetu IS back!

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *