Päivän asu – Fashion Week Day 2

Minttu 30.1.2017
Tänä vuonna päätin, että en juokse ihan kaikissa muotiviikon näytöksissä. Osaltaan päätökseen vaikutti se, että oikeissa töissä sattuu olemaan juuri nyt sen verran hektinen vaihe, että vapaiden pitäminen ei oikein tullut kysymykseen. Kaikkein tärkeimmät näytökset on toki tullut nähtyä ja tänään illalla on ohjelmassa suosikki-Idat, Ida Sjöstedt ja Ida Klamborn.
Tämän päivän asun piti siis sopia sekä officelle että fashion weekin tunnelmaan. Ei nyt niin, että muutenkaan pukeutuisin jotenkin huomiotaherättävän eksentrisesti muotiviikoille, mutta vähän oli kuitenkin takaraivossa päivän molemmat ohjelmat.
Minttu 30.1.2017
Mustaan mekkoon voi luottaa aina. Se sopii niin toimistolle kuin muihinkin menoihin. Olen ollut aivan supertyytyväinen loppukesästä Lindexiltä hankkimaani valekietaisumekkoon. Se on erinomaisesti laskeutuvaa ja päällä mukavaa jerseytä, joka ei edes pakkasilla ala kiipeillä sukkahousuja pitkin.
Täysmusta asu olisi tietty tosi fashion, mutta jostain syystä en ole viimeaikoina kokenut enää oloani kotoisaksi ihan kokonaan mustissa. Niinpä hain hiukan vaihtelua värimaailmaan kahdella suursuosikillani: Filippa K:n harmaalla merinovillaneuletakilla ja Peetulta joululahjaksi saamallani fantastisella smaragdinvihreällä pashmina-huivilla.
Minttu 30.1.2017
Huivi on tässä nyt ensimmäistä kertaa asukuvissa, mutta työkaverit voi todistaa, että se on ollut koko alkuvuoden turvahuitulani toimistolla.  Office-AC:n vuoksi pieni lisälämpö on töissä tarpeen ympäri vuoden, varsinkin isommat palaverihuoneet on välillä varsinaisia jääkaappeja. Kevyt ja pehmoisesti lämmittävä pashmina on juuri sopiva karkoittamaan hyiset fiilikset.
Lisäksi olen sitä mieltä, että shaalin kaunis vihreä sävy on armollinen myös niinä bad-face-day -aamuina.
Nyt täytyy lähteä kipittämään muotiviikkohulinoihin! Raporttia ja street style kuvia on tulossa vielä vähän myöhemmin tällä viikolla. Reaaliaikaista matskua löytyy instatililtäni @minnapaakkulainen.
Minttu 30.1.2017 Minttu 30.1.2017

  • mekko, Lindex
  • neuletakki, Filippa K
  • huivi, saatu lahjaksi (Peetulta)
  • kengät, Acne

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *