Muutama viikko sitten Peetu ilmoitti, että haluaa lähteä ensi vuodeksi vaihto-oppilaaksi USAan. Hetki siinä tuli haukottua henkeä samanaikaisesti, kun muistelin, miten omat jenkkivuosihaaveeni jäivät aikoinaan suureksi harmikseni toteutumatta. Sen jälkeen ollaan istuttu tuntikausia keittiön pöydän ympärillä ja juteltu ameriikan juttuja.

Ja tietäähän sen, miten siinä käy: ihan hillitön matkakuume iskee vääjäämättä!

tb_zion_utah_usa

Juuri viimeksi puhuttiin Peetun kanssa siitä, minne kaikkialle sitä voikaan päästä high school -vuottaan viettämään. Alaskaan tai Hawaijille. Kaliforniaan tai New Yorkiin. Oli kuulemma lukenut jonkun ruotsalaisen vaihtarin blogia, joka oli päätynyt Orange Countyyn. (Mieti, O.C. but for real! ;D) Onneksi Peetu itse suhtautuu asiaan tyynesti ja tuumaa, että mikä tahansa fly-over-states -mestoista käy ihan yhtä hyvin, vaikka monet muut paikat ehkä kuullostavat coolimmilta. Jotenkin hassua muuten, että noin 90 % USAn paikoista tuo mieleen jonkun leffan, telkkarisarjan tai Lucky Luken…

Ajattelin, että Peetun jenkkivuodesta saisi erinomaisen tekosyyn tehdä perusteellisen tutustumisreissun pitkin poikin eri osavaltioita. Tosin aiheeseen ei tarvitse tutustua kovinkaan perusteellisesti, kun voi todeta, että vuosi on auttamatta liian lyhyt aika. Vähemmässä tuskin ainakaan ehtisi koluta kaikki ne paikat, missä haluaisi käydä. (lisää matkajuttua: Yhdysvallat) Molemmat rannikot, suurimmat kaupungit, rannat, vuoristot, aavikot, syvä mid-west… etc. Kaikki pitäisi kokea.

Vaikka voisin kyllä aloittaa New Yorkista.

new-york

Tuntuu suorastaan kiusalliselta, että en ole ikinäkoskaanmilloinkaan käynyt New Yorkissa. Kaikkien leffojen, tv-sarjojen, kavereitten kertomusten ja noin ziljoonan blogijutun jälkeen kaupunki tuntuu jo vähintäänkin tutulta.

i-love-new-york

No, Peetu tuskin päätyy viettämään vaihtarivuottaan nykkiin. Perheet löytyvät kuulemma yleensä vähän pienemmiltä paikkakunnilta. Mutta mikäli matkasuunnitelmat toteutuvat, aion tehdä kaikkeni, että reitti kulkee New Yorkin kautta.

Kuulemma New Yorkiin ei kannata mennä kesällä. Paitsi jos on erityisen innostunut hankkimaan lämpöhalvauksen kotiinviemisiksi. Toisaalta tavaratalot, nähtävyydet ja ravintolat on todennäköisesti kaikki ilmastoituja, joten ei kai ajankohdalla nyt niin hillittömän suurta merkitystä ole…

05fashion-13

Ihan ehdottomasti mahtavinta olisi kuitenkin päätyä New Yorkiin muotiviikkojen aikaan. Näytöksiin tuskin meikäläisellä suomi-bloggarilla olisi paljoa asiaa, mutta ainahan sitä voisi hengailla näytöspaikkojen ulkopuolella imemässä vaikutteita IRL muotinäytöksestä.

Ja nyt en tosiaankaan aio toivoa New York -vinkkejä kommenttiboksiin, sillä seuraavana odottaa reissu Costa Ricaan… Hoksasin muuten juuri, että tuohon reissuun olisi helposti voinut yhdistää uuden vuoden vieton New Yorkissa (= unelmani siitä lähtien kun näin ensimmäisen kerran “When Harry met Sally”), mutta ei tullut mieleen lentolippuja varatessa. Ens kerralla sitten!

H&M:n nettiputiikista tilattu Lanvin-malliston mekko (ja Kengät sekä korvikset) saapui eilen. Koska olen niin ihana ja kiltti ja kiva äiskä, annoin Karkin käyttää mekkoa ihka ekana eilisiltaisilla oikeustieteen opiskelijoiden illallisilla. Karkin kaveri ei taida olla ihan hillittömän kokenut “päivän asu” -kuvien ottamisen ammattilainen, mutta kyllähän näistäkin käy ilmi, että mekko on aivan tajuttoman ihana!

Karkki 28011 d Karkki 28011 c Karkki 28011 b Karkki 28011 a

Muutkin hankinnat ovat tosi ihania! Korvikset on ehkä vähän hassut, mutta ajattelin, että ne käy hyvin pikkujouluhepeniksi. Kengät on aivan mielettömän mageet – ja onneksi korkoon nähden jopa ihan siedettävän tuntuiset päällä…

Tämä menee nyt ihan videoiden esittelyksi, mutta pakko vinkata kivasta VisitSwedenin ylläpitämästä Matkalla Ruotsissa -blogista (taisiis matkallaruotsissa.fi on kai oikea kirjoitusmuoto…). Törmäsin siellä itsellenikin ihan uuteen King Lily -nimiseen putiikkiin, joka vaikuttaa vähintäänkin tutustumisen arvoiselta:

Matkallaruotsissa.fi esittää – King Lily from VisitSweden on Vimeo.

Blogin videoklippejä kannattaa tsekkailla muutenkin. Tosi monista SoFon hauskimmista putiikeista saa Suomen passia vilauttamalla hyviä alennuksia!

Ja vielä lisää vinkkiosastoa: tämän aamun Ykkösen aamu-tv:ssä Pupulandian Jenni ja mr Silver!! Tsek dis out!

Max Factorin Xperience luomiväripuikko herätti sen verran kiinnostusta, että panimme pystyyn pienen arvontasession. Peetu toimi onnettarena ja iloisen turkoosin-ruskeita sumusilmiä pääsee testailemaan nimimerkki:

SUSANNA!!!

Ehkäpä Susannalta saadaan joskus kuulla vastaus kommenttiboksissakin askarruttaneeseen kysymykseen: miten puikkomainen luomiväri pysyy paikoillaan valumatta luomivakoon… No, toivotaan nyt kuitenkin, että luomivärille tulee käyttöä ja että Susanna on tyytyväinen! 🙂

Arvonnan lisäksi tänään oli muutenkin Erittäin Merkittävä Päivä – H&M:n Lanvin malliston lanseeraus. Täysin poikkeuksellisesti en päässyt jonottelemaan, rynnimään ja hikoilemaan kanssaihmisten seurassa “valituissa myymälöissä” vaan jouduin tyytymään kynsien katkomiseen ihan tylsästi nettikaupan sivuja napsuttelemalla.

Olin varautunut epätoivoiseen ja turhauttavaan klikkailuun, mutta sivuston auettua sain ilman häiriötä ja hässäkkää siirrettyä ostoskoriin toivelistalla keikkuneet upeat punaiset kengät ja kaulakorumaisesti strasseilla koristellun pikkumustan.  Hetken mielijohteesta iskin mukaan säihkynpunaiset korvikset.

Lanvin for H&M mekko 2 Lanvin for H&M kengät Lanvin for H&M  korvikset

Aamuinen nettishoppailu tuntui vähän liiankin iisiltä. Ihan oli pakko hengata sivustolla ja todeta, että aika pian kahdeksan jälkeen ainakaan ruotsalainen putiikki ei päästänyt enää uusia kävijöitä sisään. Ja kun sivusto sitten uudelleen puolen päivän aikaan aukesi, oli naisten puolella jäljellä ainoastaan verkkosukkiksia ja miesten puolella mirrejä – kaikkeen muuhun oli isketty “sold out” -kyltti. Siitä sai nyt sentään pikkuisen tungoksen tuntua.

Miinuspuoli nettishoppailussa on aivan itsestäänselvästi se, että nyt joudun odottamaan ties miten kauan, että tavarat saapuvat hiplailtavaksi. Toimitus henkkamaukalla on yleensä nopeaa, ei siinä mitään, mutta tällaisessa tilanteessa tuntuu, että päiväkin on liikaa. Tällä kertaa siis laatu- ja tyytyväisyysraportti tulee vasta sitten joskus. Murrrh.

Olisikin ihan mahtava kuulla vähän tuoreita tuntoja teiltä, jotka olitte paikanpäällä. Mitä tarttui mukaan – vai tarttuiko mitään – ja miltä laatu/hinta/meininki/tarjonta tuntuivat.

Huippuakin parempi menovinkki kaikille sunnuntaina Tampereen seutuvilla viihtyville: Tampere Vintage valloittaa jälleen Pakkahuoneen su 21.11. klo 12 – 18!

Tampere Vintage syksy 2010

Luvassa on entiseen malliin erinomaista vintage-shoppailua ja mainiota menneen ajan fiilikseen sopivaa ohjelmaa runsain mitoin. Tsekkaa myyjät täältä ja ohjelma täältä.

Ihan pikku vinkkinä: paikalla on myös meidän porukan suursuosikki, Americana-putiikki,  josta on peräisin mm. Karkin cool vintage partiopaita ja Peetun hieno satiininen high school -takki.

Tampere Ville Kauhanen

Kevään Tampere Vintagessa oli tarjolla myös aivan pudottavan hienoja I <3 Tampere -pinssejä. Jo pelkästään niiden takia kannattaa rynniä paikalle! (Kuvasta kiitos Tampere Vintagelle, kuvaaja Ville Kauhanen)

Old stuff